Ihmetyttää, miten ihmiset ovat niin sokeita oman jälkikasvunsa suhteen. Eilen salilla oli neljän-viidenkympin välillä huiteleva mies teini-ikäisen poikansa kanssa. Ainakin oletan, että se oli ukon poika, koska homma ei vaikuttanut oikein treenaajan ja trainerin touhulta. Äijä linkkasi jalkaansa, joten omat saliajat olivat ilmeisesti taputeltu. Poika kulki perässä farkut puolitangossa ja pää painuksissa vilkuillen kulmain alta muita. Olin tekemässä etureisiä, kun parivaljakko tuli eteeni ja mies tokaisi, että kokeillaanpa vielä maastaveto. Laittoi ihan oikein vain kympin painot päihin, mutta ohjeet olivat parin sekunnin "meet kyykkyyn ja nouset painojen kanssa ylös". Poika ei ymmärtänyt ollenkaan, miten liike olisi pitänyt tehdä ja naamalta paistoi häpeän ja vitutuksen kaunis yhdistelmä, kun hän pyllisteli farkkuineen tangon kanssa maassa. Isä auttoi tilannetta suutahtamalla pojalleen ja kertoen ääntään korottaen, miten se liike menikään. Rauta ei noussut kertaakaan lattiasta. Myöhemmin näin pojan istumassa ylätaljassa ja puhumassa kännykkäänsä. Tuskin tulee salille ihan heti uudestaan. Miten voi olla huomaamatta, ettei homma kiinnosta toista edes vähän alusta?
Vaikka valitusketjussa ollaankin, niin täytyy mainita, miten pieni small talk piristää päivää salilla. Kontulan Kuntokellarissa ainakin isoimmat ukot tuntuvat olevan leppoisimpia ja hyväntuulisimpia.
Juttelevat tällaiselle pulkannarullekin niin kuin ihmiselle 
. Olen itsekin ottanut nyttemmin tavaksi murtaa jään, jos on sellainen tilanne, että tuntuisi typerältä jurnottaa hiljaa ja katsella seiniä. Muutama ystävällinen sana ei tapa ketään. Erityiskiitos on vielä annettava yhdelle hyvinkasvaneelle herralle, joka tuli korjaamaan penkkitekniikkani, kun nostin aivan väärin. Ei vittuillut tippaakaan, vaan kertoi asiallisesti, miten asento rakennetaan, miten kuuluu nostaa ja mitä tein väärin. Minusta on likimain kansalaisvelvollisuus tulla sanomaan etenkin tällaisille nuoremmille kavereille, jos tekniikka on väärä.