Viikko tuli täyteen flunssan kanssa taistelua ja tänään lopulta ajattelin, että paskat, mennään kokeilemaan vaikka olo ei ihan parhaimmasta päästä vielä olekaan. Vitutti jo valmiiksi kun mietin, että edellisen kerran yläkroppa on saanut treeniä noin 10 päivää sitten ja edessä on vielä se "pirullisempi" treenivariaatio. Sisältää mm. leuanvetoa leveällä myötäotteella joka on minulla tuloksellisesti hyvin heikko (aika tarkalleen puolet kapeaan vastaotteeseen verrattuna). Olin aivan varma, että painoja saa ruuvata reilusti alaspäin mutta eihän se sitten lopulta mennytkään niin. Vaikka otin asenteen, että nyt mennään kevyesti, niin silti esim. leukoja sai suht. iisisti 3 x 5, kun 10 päivää sitten tuloksena oli 5, 4, 3.
Lepotauko osui siis lopulta ilmeisen sopivaan rakoon.