Mikä ilahdutti tänään salilla?

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Jerkku
  • Aloitettu Aloitettu
Meta title: 💥 Mikä ilahdutti tänään salilla? – ne hetket kun rauta, fiilis ja ympäristö osuvat täydellisesti kohdilleen

Meta description: Keskustelua salin hyvistä hetkistä, onnistumisista ja positiivisista yllätyksistä – mikä toi tänään hymyn treenin keskelle?**


Olin noin viikko sitten saanut alaselkääni jotenkin jonkinsortin fasettilukon tai vastaavan. Kotona olen laittanut selkään kylmägeeliä, jos sattuu myös olemaan tulehtunut ja venytellyt mitä erillaisimmilla liikkeillä. Sainkin eräällä liikkeellä selästä jonkun lukon auki, kun pamahti oikein, mutta noin puolet jäykkyydestä ja selkäsärystä oli vielä jäljellä. No tänään sitten salilla treenin jälkeen olin venyttelemässä selkää taas ja vanhempi herra tuli kysymään, että "menikö selkä jumiin?". Sanoin, että ei nyt, mutta on siellä vielä jokin lukko todennäköisesti ja se tuli viimeviikolla jo. Sitten tämä herra sanoi, että käyppä tuohon kyljelleen makaamaan ja laittoi päälimmäisen jalkani koukkuun ja otti jotenkin mun hartioista tukea ja lantiosta toisella kädellä. Sitten kului noin 10sec ja molemmat puolet kävi läpi ja ei enään lukkoja selässä.
Ei voi, kun arvostaa. Iso kiitos!
 
Random tyyppi kysyi treenaanko sotilaspenkki kisoihin :) (en viittiny mainita että tangossa on vielä 10kg alle oman painon) Sama sälli katteli kun vedin lisäpainoleukoja ja pyöritteli päätään, pakko nauttia ennen ku tyyppi näkee mihin tekijämiehet pystyy.
 
Enkkapainot kulmasoudussa tangossa ja meni kohtuu nätisti 3x8. Muutenki selkäreeni luisti aika mukavasti vaikka alaselkä oli vielä jumissa toissapäiväisestä sjmv:stä.
 
Enkkapainot kulmasoudussa tangossa ja meni kohtuu nätisti 3x8. Muutenki selkäreeni luisti aika mukavasti vaikka alaselkä oli vielä jumissa toissapäiväisestä sjmv:stä.

Mulla sama homma! Oon lisänny parina viimesenä kertana kummallakin kerralla 5kg lisää ja tuntuu vaan siltä, että tanko silti liikkuis kevyemmin kerta toisensa jälkeen. Mulla menee kulmasoudun painot kohta suorin jaloin maven ohi. :D Tosin SJMV:ssä sarjapituudet on tuplasti pidemmät enkä tällä hetkellä tee sitä oikeestaan.
 
Mulla on samat painot noissa kahessa liikkeessä (kulmasoutu ja sjmv) käytössä, ja samanpitusia sarjoja vetelen. Huomioitavaa ehkä että sjmv otin ohjelmistoon vasta äskettäin kun kulmasoutua tehnyt jo pidemmän aikaa.

Toinen ilahduttava juttu salilla oli etten ollu salin heikoin penkkaaja tänään :D Vaikka muuten ne mun penkkisarjat meni päin helvettiä niin pitää kaivaa ne hyvät puolet tässä threadissä esiin :D
 
Tänään oli mukavaa porukkaa salilla. Kahdessakin eri liikkeessä menin kysymään saanko tehdä välissä ja nämä kanssatreenaajat joilta kysyin jopa vaihtoivat kokonaan suorituspaikkaa, koska se oli heille mahdollista. :)
 
Tänään oli mukavaa porukkaa salilla. Kahdessakin eri liikkeessä menin kysymään saanko tehdä välissä ja nämä kanssatreenaajat joilta kysyin jopa vaihtoivat kokonaan suorituspaikkaa, koska se oli heille mahdollista. :)

Jos rupesit kahvaa vaihtamaan ni mäki kyllä siinä vaiheessa toteisin että vitun äijä ja keksisin jotain muuta :D

Käsitreeni meni tänään aika pirun hyvin ja paidan hihat puristi kivasti salilta lähtiessä :) Valitettavasti turvotus laski noin kymmenessä minuutissa.
 
Ilahduttaa se, että olen viimein saamassa treenistä kunnolla kiinni. Tuntuu, että viimeiset pari vuotta on treeneissä tullut aina muutaman kuukauden jälkeen yllättäviä viikkoja kestäviä pausseja, joiden seurauksena tulokset ovat sahanneet ja edellisen piikin kiinni ottamisessa on kulunut paljon aikaa ja pitkällä aikavälillä kehitys on junnannut paikallaan. Nyt on loppukesästä lähtien treenaaminen ollut entistä määrätietoisempaa ja tällä hetkellä sarjaennätykset paukkuu melkeinpä kaikissa liikkeissä ja motivaatio on tapissa ja lihakset pumpissa. Tästä vaan eteenpäin samanlaisella säntillisyydellä niin hyvä tulee :).
 
Tänään joku puolituttu salinaama tuli psyykkaamaan ja varmistamaan prässissä. Vetelin siinä tiputuksiakin kymmenen sarjoissa, kun kulki niin kivasti.
 
Tänään reenasin olkapäitä ja loppuun tein pari liikettä ojentajaa ja hauista superina. Tuloksena oli aivan helvetin kova pumppi! mentiin sinne kipurajan toiselle puolelle joka sarjassa! Mahtavaa!
 
Jos rupesit kahvaa vaihtamaan ni mäki kyllä siinä vaiheessa toteisin että vitun äijä ja keksisin jotain muuta :D

No suurinpiirtein. :D Kannoin scott -penkin taljalle, että teen haukkakääntöjä siinä alataljassa ja en huomannut heti, että toinen kaveri oli alkamassa tekemään juuri ylätaljassa. Sanoin kyllä, että voitaisiinhan me vuorotella kun se penkki on helppo tyrkätä sivuun toisen sarjan ajaksi, mutta hemmolla oli kaveri tekemässä toisissa taljoissa juuri niin meni tämän kaveriksi sitten. :)
 
Back
Ylös Bottom