Papparaisten positiivisuus.
Kotopuolessa ollessa tulee käytyä kunnallisella voimailusektorilla jumppaamassa (uimahalli). Eli Radio Novaa, kivoja kiiltäviä laitteita ja eläkeläisiä. Näihin jumppiin on aivan turha lähteä tekemään mitään deathitlerhcbadibilding-treenejä, vaan parempi suosiolla hyväksyä se, että pari tuntia menee enemmän kuntopiirin parissa. Koska nää papat on aivan mahtavia. Posiitiivisia vanhoja äijiä, joiden kanssa on pakko turinoida elämästä, kuolemasta, polvinivelistä, hiihtämisestä ja nalkuttavista akoista.
Välillä ukkelit vetää itsensä jonkinlaiseen solmuun ja nypyttää jotain... Lihasryhmää, ehkä? Kuitenkin, jos joku muori sinne sattuu samaan aikaan, elkeet on kuin nuorella orhilla: ruoto suorana vaikka miten tyrä huutaisi hoosiannaa, maha sisään, ja "perhana kun ei nouse ei, eilen vielä meni"-selitykset asiankuuluvine päänpyörittelyineen ja pärskimiseen. Silloin pitää näin nuorempana olla valmis huutamaan seis ja estämään vaarantava virhe, jos Pertin ristitaljasyväpenkkipunnerrus uhkaa riistäytyä death or delivery- maksimivoimannäytökseksi. Mut minkäs sille voi, jos se Pirkko 72v nyt on vaan niin hemaiseva tapaus.
Niin, joo. Positiivisuus. Liikunnan ilo. Nämä ilahduttavat aina salilla. Työn puolesta kun liikunta aina välillä on pelkkää mekaanista suorittamista, on näitä viimeisiä mohikaaneja siviilisektorilla mukava nähdä.