- Liittynyt
- 24.6.2013
- Viestejä
- 7
Uusi käyttäjä sivuilla ja luin muutamia sticky postauksia ennen tämän kirjoittamista. Eli ongelmani on se, että olen saanut vain 1.5kg viimeisen 3kk aikana pudotettua painoa. Olen mies, 30v+, 180cm ja tällä hetkellä 97kg, eli ylipainoa löytyy. Käyn salilla keskimäärin 4 kertaa viikossa, josta yleensä yksi kerta on lihastreeniä (jotta saisi edes jotain peruskuntoa lihaksille, massaa tosiaankaan ei ole tarkoitus saada lisää! ja loput aerobista. Yleensä poljen pyörää tai vedän crosstrainerilla, koska juoksussa oikeaan polveen tuntuu hyvin herkästi ja juoksu keskeytyy silloin. Salitreenit siis alkoivat silloin 3kk sitten, sitä ennen ollut satunnaista salikäyntiä ja ennen tämän aloittamista olin 5 viikkoa kipeänä, jolloin ei tullut urheiltua yhtään.
Syön arkiaamuisin aamupalaksi joko viilin johon hiukan mysliä joukkoon, rasvatonta jogurttia johon viiliä sekaan tai sitten pakastemarjoista ja jogurtista tehty smoothie. La&su aamuisin syön kaksi leipää, tyypillisesti ruispaloja tai vastaavia, ja vanilja jogurtin. Näiden lisäksi lasi omena- tai appelsiinimehua ja 2 kuppia kahvia.
Päivän ateriointi koostuu yleisesti yhdestä hiilaripitoisesta annoksesta eli spagettia/muuta pasta ruokaa ja toinen annos on hiilariton, mihin yleensä kuuluu kanaa/kalkkunaa, vihreää salaattia, marjakeittoa. Välipaloiksi saatan ottaa yhden 100g maustetun rahkapurkin tai omenan/banaanin ennen treeniä tai juuri sen jälkeen. Viikonloppuisin on yleensä joko yhtenä tai kahtena päivänä vapaampi ruokavalio, eli monesti perjantaipizza ja toisena päivänä tyyliin jotain tortilloja tai vastaavia. Karkkia menee myös viikonloppuna keskimäärin n. 150g.
Ymmärrän, että viikonloppuna kaloreita tulee reilusti enemmän kuin arkena mutta olin kuvitellut, että neljä treenikertaa viikossa olisi hyvä määrä siihen, että vaikka hieman herkuttelee viikonloppuna, olisi tulos kuitenki positiivinen painonpudotuksen suhteen. Treenit ovat tyypillisesti 45-60min pituisia, johon päälle 6 sarjaa vatsoja joka treenin jälkeen. Hyvällä ilmalla myös pyöräillen salille ja takaisin, josta tulee n.13km yhteensä per kerta. Olen joskus koittanut karppausta ja paino onkin lähtenyt paremmin putoamaan kuin nyt, mutta tunnen itseni niin hyvin, että en pysty pitämään sellaista ruokavaliota useita viikkoja, saatikka kuukausia putkeen, koska pasta/leipä/peruna on niin perusosa ruokavaliota ja helppo tehdä kerralla muutaman päivän ateriat, joita voi viikolla syödä. Tämän vuoksi tarkoitukseni on pudottaa painoa, niin että hiilarit olisivat sallittuja mutta yritän kuitenkin pitää niin että vain toinen päivän pääaterioista olisi ns hiilariannos ja toinen ei, jotta ei kokoajan hiilareita vetäisi.
Alkoholia ja juhlimista tulee aika vähän harrastettua, keskimäärin ehkä 2-3 annosta viikossa alkoholia. Varsinainen känni ehkä kerran 1.5-2 kuukaudessa. Vettä juon päivittäin litroittain, tarkaan en osaa sanoa, mutta paljon.
Mitähän muuta olisi hyvä tietää....ei tule nyt muuta mieleen, mutta täydennän toki sitä mukaan jos joku haluaa jotain lisää tietää, että osaisi neuvoa mitä tehdä/muuttaa tästä elämäntyylistä.
Kiitos ja kumarrus etukäteen!