- Liittynyt
- 16.6.2015
- Viestejä
- 647
asiakkaat eivät ole tyhmiä!
Vuosien kokemuksella asiakaspalvelusta ja myynnistä uskallan väittää: Kyllä muuten ovat.
Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
asiakkaat eivät ole tyhmiä!
No Matias sentään tekee videoita joita katsotaan. Että kyllä ne tollai toimii. Koitappas tehdä Suomen huippujen kanssa lajille treenivideoita, siinä on haastetta, kiinnostaa kourallista ihmisiä vaikka ei ole mainoksen mainosta.Innostus katsoa Matiaksen videoita on ollut henkilökohtaisella tasolla laskusuhdanteessa jo pitkän aikaa. Käytännössä pelkkää mainostamista, muu sisältö on kyllä jäänyt hyvin pitkälti taka-alalle. Samoin ihmettelen että kuka nuita ohjelmia ostaa, kun tosiaan pienellä vaivalla sama tieto olisi saatavilla pienellä googlettelullakin. Ilmeisesti nämä joku osa ihmisistä näkee kuitenkin tarpeelliseksi. Ja ennen kuin ratsuväki saapuu paikalle lynkkaamaan negaamisesta niin lisäisin, että sitä varten kai nämä ketjut on että keskustellaan henkilöstä ja youtubea tekevän henkilön kohdalla myös tuotettavasta sisällöstä.
No Matias sentään tekee videoita joita katsotaan. Että kyllä ne tollai toimii. Koitappas tehdä Suomen huippujen kanssa lajille treenivideoita, siinä on haastetta, kiinnostaa kourallista ihmisiä vaikka ei ole mainoksen mainosta.
katso liitettä 217088katso liitettä 217089
Ei nuo matiaksen treenivideot kerää niin paljon katsojia. Sit ku puhutaan rahasta, my week, tai muuta tollasta niin se kerää enemmän katsojia. Ei Vatanenkaa juuri julkaise pelkkiä treenivideoita kun ne eivät kiinnosta kuin pientä osaa ihmisiä.No Matias sentään tekee videoita joita katsotaan. Että kyllä ne tollai toimii. Koitappas tehdä Suomen huippujen kanssa lajille treenivideoita, siinä on haastetta, kiinnostaa kourallista ihmisiä vaikka ei ole mainoksen mainosta.
katso liitettä 217088katso liitettä 217089
Kyllähän sitä noita kaikenmaailman proteiini, vitamiini, jne. yms. patukoita ja valmisjuomiakin myydään ihan simona. Harva jaksaa vääntää salaatit ja kunnon safkat. Samaan syssyyn sitä ostaa nyt valmisohjelman, niin ei tartte stressata. :DKyllä täytyy näin ihan yleisesti ihmetellä näiden valmisohjelmien suurta kysyntää. Alalla on jo aika paljon valmisohjelmien ja valmennusten myyjiä ja hyvin tuntuu ostajia riittävän. Nykyihminen ei kai jaksa nähdä yhtään vaivaa ja lukea esim. pakkikselta ravinnosta ja ohjelmista, missä tieto olisi ilmaista ja helpostikin luettavissa. Miettinyt, että millainen mahtaa olla ostajaprofiili noin yleisesti. Vähän ehkä erikoinen videon aihe kyllä, "katsokaa minkä verran rahaa lahjoititte minulle".
Vitun kauas on osa mennyt tässä skenessä ihmisten ilmaiseksi jeesaamisesta ja vilpittömästä auttamisesta, (esim. Gymlogit). Moraali ja jopa näköjään bodaus jää bodarilla taka-alalle, kun helpot fyrkat alkaa näkymään silmissä.
Silti pornoa kulutetaan älyttömästi, vaikka periaatteessa samaa ees taas ku hauikset ja ojentajat taljassa. Missä vika?Noita pumppailuvideoita nyt vaan on liikaa.
Silti pornoa kulutetaan älyttömästi, vaikka periaatteessa samaa ees taas ku hauikset ja ojentajat taljassa. Missä vika?
Vaikka se kivaa onkin.
Käytkö sinä töissä ilman palkkaa ihan vaan jeesaamisen ja vilpittömän auttamisen nimissä? Tuohan on Niemen ammatti, jolla hän elää.
Itse olen miettinyt tämän ammatin vastuupuolta. Siis kai näillä jokin koulutus on tuohon niin mikä on sitten sen valmentajan vastuu mikäli joku kituuttaa dietillään elimistönsä sekaisin tai vaikkapa loukkaa itsensä tehdessään väkisten liian suurilla painoilla jotain progressiota, jonka mahdollisesti turboahdettuna itse treenaava valmentaja on hyväksi todennut. Voisiko siitä vaatia valmentajalta tai hänen vakuutusyhtiöltään korvauksia kuten paskasta työn jäljestä voi vaatia yrittäjältä? Liekkö tälläisiä keissejä on vielä yhtään tulilla?Käytkö sinä töissä ilman palkkaa ihan vaan jeesaamisen ja vilpittömän auttamisen nimissä? Tuohan on Niemen ammatti, jolla hän elää.