BB PRO Marko Savolainen

10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Make ottanut noikkiinsa, kun ei saa mainostaa ilmaiseksi täällä? Tai sitten aktivoituu vain silloin, kun kokee sen aktivoitumisen itselleen hyödylliseksi täällä? Paha sanoa, mutta eihän se Makekaan ole velvollinen täällä päivystämään ja vastailemaan jatkuvasti johonkin kyssäreihin. Makellahan oli se kovempi treenijakso ja dietti tuossa kesällä, mutta se on ilmeisesti jo ohi joten ei varmaan ole uutta kerrottavaa siltäkään saralta. Niin mukava kun näitä onkin seurata, niin täytyy kyllä sanoa että muutamat kotimaiset kärkinimet tekevät itselleen palveluksen, kun eivät ole aktiivisesti lähteneet kirjoittelemaan foorumeille. Siitä aktiivisuudesta saattaa muodostua vittumainen taakka, kun kaikki saatanan inisijät ovat jonossa kyseenalaistamassa ja tuomitsemassa vaikka mitä tekee. Ja sitten kun on välillä hiljaa, niin on heti paska jätkä kun on unohtanut fanit.
 
Mikehän sanoi täällä Pakkiksella Makelle avoimesti ettei halua tukea millään tavalla Mannisen firmaa koska Anssi. Sen jälkeen ei ole Makea täällä juuri näkynyt, vaikka Markohan osti koko firman Anssilta ja Anssi ei ole enää minkäänlaisena osakkaana.
 
Pitääkö se joka asiassa kehitellä jotaki draamaa ja salaliittoteorioita. Make on aina antanut kuulua itsestään kausittain oli taustalla mainontaa tai ei. Ja kellä edes kiinostaa tuollaset jutut. Markosta olisi kyllä kiva kuulla jotain, mielenkiintoinen kaveri kun on.
 
Pitääkö se joka asiassa kehitellä jotaki draamaa ja salaliittoteorioita. Make on aina antanut kuulua itsestään kausittain oli taustalla mainontaa tai ei. Ja kellä edes kiinostaa tuollaset jutut. Markosta olisi kyllä kiva kuulla jotain, mielenkiintoinen kaveri kun on.
Meidän tavallisten tissiposkien elämä on hyvin tapahtumaköyhää, joten siksi kehittelemme draamaa ja salaliittoteorioita ihailun kohteidemme ympärille. Myös se riittämättömyyden ja huonouden tunne saa meidät tavalliset läskit vittuuntumaan ja kateelliseksi sankariemme elämälle, joten siksi etsimme heistä jatkuvasti vikoja, jotka osittamalla voimme korottaa itseämme toisten surkimusten silmissä. Netti on helpottanut tuota em. idotismia todella paljon. Kun kilpabodari treenaa salilla, niin kaikki kuikelot ovat hyvin hiljaa nurkissa ja suorittavat omat säälittävät veivauksensa. Kun tuo vitun kuikelo pääsee kotiin ja kirjautuu foorumille, niin uskaltaa sitä kautta sönköttää kaikkea paskaa, mitä ei ikipäivänä uskaltaisi sanoa salilla päin naamaa sille kilpabodarille.
 
Pitääkö se joka asiassa kehitellä jotaki draamaa ja salaliittoteorioita. Make on aina antanut kuulua itsestään kausittain oli taustalla mainontaa tai ei. Ja kellä edes kiinostaa tuollaset jutut. Markosta olisi kyllä kiva kuulla jotain, mielenkiintoinen kaveri kun on.

Täälläkö oli tullut jo ikävä :) Heti alkuun en ole ottanut nokkiini, kun en saa ilmmaista mainosta (en sitä ole ollut vaillakaan vaan tasapuolisuutta tietyissä jutuissa). En ole myöskään vihoissa Miken kanssa (ainakaan omasta mielestäni:)) Dieetti tosiaan loppui jo noin 5 viikkoa sitten ja sen jälkjeen olen syönyt pelkkää epäterveellistä ravintoa ja treenaamassa olen käynyt ehkä neljä kertaa. Ikinä ei ole näin retuperällä ollut bodihommat :) Tämä on meille vuoden kiireisintä aikaa. Uudet tuotteet on onneksi kaikki minun osalta paketissa ja nyt vain odotellaan kuumeisesti; että saadaan ne yleiseen jakeluun. Tänään myös saatiin alulle minusta kertova kirja, se myös työllistää jonkin verran. Jos teillä jotain toiveita mitä haluaisitte kirjaan, niin kertokaa ihmeessä. Myös yksi asia mitä odotan on tulevana lauantaina pidettävä nimikkokisani SUPERMASS CLASSIC joka pidetään täällä Oulussa Madetojansalilla. Tulkaahan kaikki paikalle katsomaan upeita vartaloita ja käyttämään hyväksi jäätävät lisäravinnetarjoukset.
Lauantaina 10.10. Expossa klo 11 alkaa minun kehonrakennusseminaari. Laittakaahan kysymyksiä ylös ja tulkaa paikanpäälle kyselemään mikä ikinä askarruttaakaan liittyen treeniin, ravintoon, lisäravinteisiin tai oikeastaan ihan mihin vaan :)
Minulta on myös kysytty mielididettä ikäviin ajankohtaisiin asioihin liittyen Peteriin ja Jurvansuuhun. En asioista tiedä, joten en niihin sen kummemmin puutu. Täällä siis kaikki hyvin paitsi, että ukko laihtuu kovaa vauhtia :) Kait se täytyy alkaa treenaamaan, että kehtaa messuille tulla ;)
 
Saisko Markolta kommenttia ACE:een lähteneen porukan kunnosta ja mahdollisuuksista menestyä? Ja tietysti kiinnostaa mitä sanottavaa sinulla on Jyväskylän karsinnoista ja tulevista Supermass classicista sekä sekä NFE:sta. Vain oletko tekemässä vlogia tai blogipostausta ko. asioista?
 
Tällä tempulla Alona vakiinnuttaa itsensä suomalaisen bodyscenen parhaimmaistoon, kun lähti tekemään reissusta videota!! Todella hyvää tavaraa :)
 
1993 hyvä vuosi minun elämässä! ☺
 

Liitteet

  • FB_IMG_1443024096708.jpg
    FB_IMG_1443024096708.jpg
    81,8 KB · Katsottu: 2 221
Back
Ylös Bottom