Makwan Amirkhani

10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Eihän tuo Makwanin ja Jerryn matsi ollut siitä syystä alkuunkaan, että Jerry olisi ollut rasisti tai mitään sinne päinkään. Tuohan oli ihan puhtaasti näytösottelu pääasiallisesti niille muksuille jotka treenasi TuTo:lla. Olin tuolloin Jerryn kulmassa ja sovittiin vaan porukalla ketä menee mihinkin kulmaan eikä siinä ollut mitään riitaa niiden välillä vaan päinvastoin. Ihan turha tuossakin tilanteessa käyttää mitään rasistikorttia koska olen molempien kaveri ja uskon, että Jerryltä tulee ihan hyvä vastike Makwanille kunhan saa runosuonensa sykkimään..

Itse arvostaisin enemmän sitä, että matsi olisi myyty jälkikäteen niinkuin se olikin eli näytösotteluna ja eikä tuollaisella rasismiin viittaavalla väittellä. Toki siellä lentää juttua puolin sun toisin ja pilkataan mitä milloinkin, mutta se tapahtuu hyvässä hengessä.

räikkönenhän sen sanoi miten se meni. jerry oli silloin todella surkeassa kunnossa ja en sano, että makukaan huipussaan. matsi oli lähinnä vitsi ja molemmilla tietysti vähän näytettävää huumorin mukana. ei kyllä mitään rasismiin viittaavaa ole itsellä eteen tullut tässä hommassa. vaikkakin molemmat hyvin tunnen, niin ei tuollaista pidä julkisuudessa kummankaan alkaa puhua. kyllä se taitaa olla niin, että vanhanliiton säännöt ei nykyään päde. no kai tässä on sitten itse niin dinosaurus, että ei näitä enää ymmärrä.
 
Joo tekeehän Makwan oikein jotain kun on saanut itseään esille harvinaisen hyvin kun ottaa huomioon, että kyseessä on päätoiminen kamppailu-urheilija. Kyse ei tässä ollut siitä tekeekö hän oikein vai ei. Vähän harmillinen tuo tarina mitä siinä kirjassa oli koska se ei pidä paikkaansa. Uskon, että täälläkin pyörii yksi jos toinenkin joka voi vahvistaa tuon jos joku luulee, että olen kateellinen hänen menestykselleen. Hienoa että suomalainen urheilija menestyy ja hienoa kun Makwan on saanut elämän UFC:n kautta raiteilleen mutta se on epäreilua Jerryä kohtaan kun leimataan julkisesti rasistiksi.
 
Niin no, onhan tuolla Jerryn facebookissa aika mielenkiintoisia tekstejä... joo, Turun puukotusten jälkeen varmaan tunnekuohuissa kirjoitettu, mutta silti. Luettuani noi en varsinaisesti ihmettelisi vaikka rasistiläppää olisikin lentänyt Makun suuntaan.
 
Eipä ole kirjan ainoa valhe/liioittelu tuo. Maku on turussa lajipiirieissä valehtelijan, varkaan ja naistenhakkaajan maineessa! kirjan toimittaja ei ole tehnyt yhtään tarkistuksia taustoihin!
 
Itse olen ihmetellyt Makun ajankohtaa ottaa koira. Ulkomailla treenaaminen kariutui kokonaan koiran hankkimiseen, eikä kotimaan treenillä saada ihmeitä aikaan. Koirissa ei ole mitään vikaa, mutta kuinka moni huippusali suostuu ottamaan koiran häiritsemään treenejä?
 
Jotain se tekee oikein, koska kukaan ei tiedä Jerryä, mut makwanista on kohta 100 sivua jauhettu.

Jerryyn erona on se, että Makwan on parempi vapaaottelija. Jerryhän on ollut liikkeellä aika samantyylisellä julkisuustaktiikalla kuin Makwan, mutta ongelmana on ollut matseissa pärjääminen. Käsittääkseni hän ei ole treenannut ihan sata lasissa enää vuosiin. Viimeisistä 11 ottelusta on 9 tappiota ja 2 voittoa, niin ei sillä oikein UFC:hen voi olettaa pääsevän.

http://www.sherdog.com/fighter/Jerry-Kvarnstrom-13934

Vaikka Makwanin menestyksen salaisuus on julkisuuspeli, niin kyllä hän on myös pärjännyt Suomen vapaaottelun mittapuulla urheilullisestikin hyvin.

Jerryhän on ollut poliittisesti aktiivi jossain isänmaahommissa. Rasistiläpistä tämä ei tietenkään suoraan kerro.
 
Kyllä se Jerry täällä aika hyvin tunnettiin siihen aikaan, kun niitä voittoja tuli ja olikin ihan sitä suomen kärkeä.Ainakin omien muistikuvien mukaan. AndyS:n listasta taitaa muuten puuttua se uusin voitto? Eikös se jostain Beirutista napannut itselleen jonkun organisaation vyön just?
 
Eipä ole kirjan ainoa valhe/liioittelu tuo. Maku on turussa lajipiirieissä valehtelijan, varkaan ja naistenhakkaajan maineessa! kirjan toimittaja ei ole tehnyt yhtään tarkistuksia taustoihin!

Kirjan toimittaja? Ei se kirja mikään uutinen ole että lähetään tarkistelemaan taustoja.
Elämänkerrat usein hiukka väritettyjä ja siinä vielä se että miten henkilö kokenut itse asiat ja mitä haluaa kirjassaan lukevan.
Juttuja taitaa kyl värittää tavallista enemmän.
Mitä tohon "näytösotteluun" ni erikoisia on näytösottelut turussa. Väitän että taustalla oli muutakin ainaki makwanin puolelta, kun kattoo eleet ennen jälkeen matsin ja yritti selkeesti tyrmätä.
Erikoista myös että näytösottelussa huudetaan että hakkaa se ruotsalainen. Vai olikse turkulaista huumoria.
 
Itse olen ihmetellyt Makun ajankohtaa ottaa koira. Ulkomailla treenaaminen kariutui kokonaan koiran hankkimiseen, eikä kotimaan treenillä saada ihmeitä aikaan. Koirissa ei ole mitään vikaa, mutta kuinka moni huippusali suostuu ottamaan koiran häiritsemään treenejä?
Hahhaha :david: mikä kommentti! Joo, ammattivapaaottelijoilla ei ole koiraa, perhettä eikä mitään muutakaan, ne asuvat salilla ja syövät proteiinia, jota sekottavat betoniin.
 
Kyllä se Jerry täällä aika hyvin tunnettiin siihen aikaan, kun niitä voittoja tuli ja olikin ihan sitä suomen kärkeä.Ainakin omien muistikuvien mukaan. AndyS:n listasta taitaa muuten puuttua se uusin voitto? Eikös se jostain Beirutista napannut itselleen jonkun organisaation vyön just?

Onko Kvarnströmin Beirut ottelusta videota jossain?
 
No juu, lyhyt pätkä enkä itse ole pystyottelun asiantuntija, mutta onhan tuo kankeaa tekemistä. Ilmeisesti helmikuussa sitten nähdään missä mennään. Toivottavasti vastustaja on tarpeeksi kilpailukykyinen mitatakseen Makun kehityksen. Tässä vaiheessa ei huvittaisi nähdä vastustajaa, jonka Maku painii leikiten kumoon ja grindaa kolme erää.
 
Takakättähän tuossa ei käytetä, koska harjoitellaan nimenomaan tuota väistö/etukäden suora/kohokoukkua. Kyllä siinä sellaista painijan kankeutta on vähän havaittavissa, mutta harvoin vapariukkojen pysty on hirveän herkkää ja rentoa. Varmasti vahva nyrkkeilyn lisäys on Makulle oikea suunta, mutta sitten tietysti täytyy saada niihin nyrkkeihin vielä se luottamus, että uskaltaa matseissa käyttää opeteltuja juttuja. Makulla on niin vahva painitausta, että kaveri menee helposti siihen painimoodiin, jos asiat ei luista hänen toivomallaan tavalla.
 
Back
Ylös Bottom