Makwan Amirkhani

Vihjaus että olisin autisti on täyttä valetta. Jos haluat väittää näin, niin ole hyvä ja esitä asiasta lääkärinlausunto.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kunnianloukkaus



Tuo viesti on aivan selkeästi rikollista toimintaa. En ole kiinnostunut oikeusjutuista, mutta toivottavasti ylläpito puuttuu asiaan. Ei liene toivottavaa, että palstalla jaetaan loukkaustarkoituksessa terveydentilaan liittyviä valheita muista kirjoittajista.

Tuota termiä sinun ei kannata ottaa kirjaimellisesti. Sen tarkoitus oli kuvata sitä, miten pihalla olet usein täällä käytävissä keskusteluissa. Ongelmasi on nimenomaan se, että otat ihmisten kirjoitukset täällä sanatarkasti jokaista tavua ja pilkkua myöten, ja sen myötä jankutat epäolennaisuuksia loputtomiin.

Tuossakin tapauksessa mikkoju ihan kattavasti perusteli oman näkemyksensä Manwanin treenimotivaatiosta tai sen puutteesta, niin sinun piti tapasi mukaan jankuttaa ja jankuttaa.

Olet usein täällä vinkumassa moderaattorien perään, mutta kannattaisi ennemmin välillä miettiä sen oman postauksen järkevyyttä, ennen kuin painat sitä enteriä. Muutoin saattaa välillä käydä niin, että tulee vastauksena joku tooosi kenkku viesti, josta pahoitat mielesi.
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Kaikkeen someen, kuulopuheisiin ja niihin Makun omiin sanomisiin. Ja nimenomaan tämä on oma käsitykseni (ja aika monen muun), ei mikään totuus.

Someen voi postata aivan mitä hyvänsä. Ja etenkin Makwanin kaltainen kaveri voi liioitella tai vähätellä eri asioita niin, että on täysin mahdoton vetää johtopäätöksiä hänen treenaamisestaan ja treenimotivaatiostaan someprofilin perusteella.
 
Voi herranjestas tiedän kyllä miten some toimii, ja johtopäätöksiä on kyllä mahdollista tehdä tiedä sitten onko ne oikeita.Annoin tuohon myös kaksi muuta syytä. Enkä näe mitään syytä väitellä omasta näkemyksestäni kanssasi.
 
Vaikka AndyS välillä onkin hieman raivostuttava jankkaaja ja pilkunviilaaja, on kaverilla paljon myös hyviä ja asiallisia postauksia erityisesti pystyottelusta. Tuollaiset kommentit, joissa vihjataan toisen pääkopan ehjyyttä pystyottelutaustan perusteella, menee jo aika rumasti henkilöön. Eli ehkä täällä innokkaimmat voivat hivenen sinne peiliinkin vilkaista. Aikuisia äijiä kuitenkin?

Mitä tulee itse ketjun päähenkilöön, niin sattumalta törmäsin mieheen tuossa kesällä ja kyselin mieheltä vähän treenistä yms.

Silloin mies totesi, että on elämänsä kunnossa ja nyrkkeilyä treenataan ahkerasti. Mun mielestä Makun fokus on siis juurikin oikeassa tällä hetkellä. Kovempi cardio ja pystyotteluun enemmän variaatiota, ettei mene pelkällä painilla. Täällä Makusta puhutaan monenlaista, mutta pari kertaa herran tavanneena minulle on jäänyt hyvä vaikutelma miehestä. Jaksaa jutella tuntemattomienkin tyyppien kanssa ja kertoa treeneistään yms., eikä livenä ole pätkääkään ylimielinen tai esitä mitään staraa tms. Somessahan nyt täytyy pistää vähän kermaa kakun päälle, että erottuu kaikesta siitä muusta massasta, jota sinne päivittäin suolletaan. Sometotuus ei ole siis kaikki kaikessa ja tämäkin "motivaation löytyminen" on vähän tällainen markkinointitempaus, mutta bisnestähän tämä on, ja sen Maku on tajunnut.
 
Vihjaus että olisin autisti on täyttä valetta. Jos haluat väittää näin, niin ole hyvä ja esitä asiasta lääkärinlausunto.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kunnianloukkaus



Tuo viesti on aivan selkeästi rikollista toimintaa. En ole kiinnostunut oikeusjutuista, mutta toivottavasti ylläpito puuttuu asiaan. Ei liene toivottavaa, että palstalla jaetaan loukkaustarkoituksessa terveydentilaan liittyviä valheita muista kirjoittajista.

Näin muutamana käytännön vinkkinä, että Wikipedia ei ole se paras paikka juridisen tiedon etsimiseen. Lisäksi kannattaa niitä säännöksiä lukiessa kiinnittää yleensä siinä sivulauseessa olevaan lisäedellytykseen, että tunnusmerkistö täyttyy: "on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa". Menköön tää vinkki sulle pro bonona, joten ei tarvitse pelätä perässä tulevaa laskua ;)
 
En ole mitään oikeusjuttua nostamassa, mutta onhan tämä nyt aivan käsittämätöntä toimintaa, että levitetään julkisesti valheellisia väitteitä, että minulla olisi mielenterveysongelmia. :woot: Miten ihmeessä moisen voi nähdä jotenkin hyväksyttävänä asiana?

Ja tuo että "ei tarvitse ottaa kirjaimellisesti". Noinhan voi sanoa mistä hyvänsä väitteestä. Mitä jos minä syytän jotakin pedofiiliksi ja sitten sanon, että ei sitä nyt kirjaimellisesti tarvitse ottaa? Haloo!
 
Lähdit nyt taivaltamaan loputonta suota, eli argumentoimaan autistin kanssa.

Maku on tosiaan ailahtelevainen kaveri, ja pitkäjänteinen työnteko vaikuttaa puuttuvan touhusta. Eipä silti, sekä urheilullista että mentaalista lahjakkuutta hänellä tähän lajiin on, ja jotkut pötkivät jo sillä hyvinkin pitkälle, vaikka kunnollinen panostus treenaamiseen on vain ajoittaista. Huolestuttavaa Makun edellisessä ottelussa oli kuitenkin se, ettei kehitystä pystyottelun ja kondiksen osalta ollut tarpeeksi nähtävissä aikaisempaan nähden. Seuraava ottelu kertoo taas paljon siitä, onko panostus lajiin ollut riittävää. Toivon vastustajan olevan tarpeeksi hyvä Makwanin tason mittaamiseen. Jos sieltä tulee joku Masio Fullenin tasoinen amatööri, jonka Maku painii helposti kumoon, ei vastauksia kehityksestä hirveästi saada.

Helmikuu taisi olla jonkinlainen huhu seuraavan matsin ajankohdasta.

Kyllä Makwan näyttää minusta treenaavan koko ajan ahkerasti, kun mies on aina kovakuntoisen näköinen. Sen sijaan luulen, että Makwania ei huvita treenata nyrkkeilyä tai vapaaottelua, vaan mies pelkästään bodaa ja käy painimassa. Olikohan se Forest Griffinin kirja jossa Forest selitti miten se oli hänen ja monen muun isoin ongelma uralla. Treenataan vain niitä kivoja juttuja eikä niitä mitä pitäisi treenata.
 
Muistaakseni Suomessa on oikeus todennut että nimimerkin kunniaa ei voi loukata.

Foorumin sääntöjä vastaan ne kuitenkin on.
 
Muistaakseni Suomessa on oikeus todennut että nimimerkin kunniaa ei voi loukata.
Tämähän ei päde jos ihminen siviilielämässään tunnetaan myös kyseisellä lempinimellä ja henkilön oikea idetiteetti on laajalti tiedossa.

Mutta tämä ei nyt kuulu enään tähän aiheeseen, kun ei liity Makun treenaamiseen tai ottelemiseen mitenkään.

Toivotaan että virallisia matsiuutisia kuullaan pian ja matsista tulee voitto.
 
Taitaa olla niin, että kunnianloukkaus ja vittuilu ovat eri asoita. Kunnianloukkauksessa ulkopuoliset saataisiin uskomaan epätotta väitettä ja se voisi olla haitallista loukatulle ja hänen elämälleen tmv. Vittuilussa kärsivä osapuoli on monesti vittuilija. Ainakin snagarilla.

Alkuperäisen aiheen tiimoilta (tuntematta Turun faittiskeneä mitenkään) Makun Jerryyn kohdistuvat rasismiväitteet voisivat olla kunnianloukkaus sillä edellytyksellä, ettei asiassa ole perää. Täysi turpaanvetäminen salimatsissa on vittuilua - puhtaimmillaan. Kuka sitten mistäkin kärsii ja kuinka paljon. Sitäkin voi miettiä, onko valehtelu (painetussa sanassa) OK?
 
Tämähän ei päde jos ihminen siviilielämässään tunnetaan myös kyseisellä lempinimellä ja henkilön oikea idetiteetti on laajalti tiedossa.

Mutta tämä ei nyt kuulu enään tähän aiheeseen, kun ei liity Makun treenaamiseen tai ottelemiseen mitenkään.

Toivotaan että virallisia matsiuutisia kuullaan pian ja matsista tulee voitto.

Joku saattaa täällä tuntea andyn nimellä, mutta tuskin kaikki. En ole oikeusoppinut joten en lähde arvioimaan ketkä tuntee ketkä ei. Mutta liian herkkähipiäinen ei pitäisi olla jos tulee interwebbiin kertomaan omia mielipiteitään.
 
Autismi ei taida olla mielenterveysongelma. Eikä toisaalta jankkaaminenkaan nyt taida ihan yks yhteen mennä autismin kanssa. Mun mielstä jankkaaminen ja pilkun viilaus viittais enneminkin insinörismiin. Onko se hyvä vai paha, sen saa jokainen päättää itse.

Mitä Makuun tulee, niin eihän siitä ota saatana mitään selkoa ja kunto nähdään vasta matsissa. Ennen Adam Wardin matsia oli hirvee hype ja vaikka mitä kikkailua ja kakkailua, mut vituiks meni. Toisaalta sama juttu tuntu olevan tokaan UFC-matsiin mentäessä ja se meni melko hyvin sanoisinko.

Ittellä vähän sellainen fiilis että Makwanilla homma tuppaa tasaisesti lähtee vähän laukalle, ennen kun tulee kunnon reality check tappion muodossa. Sitten palataankin ruotuun.
 
Hauskaa seurata miten netissä heitetyt "herjaukset" herättävät suuria tunteita. Maailma on mukavampi paikka jos ei ota kaikkea kirjaimellisesti, etenkään asioita joita lauotaan internetissä
 
Pitäiskö lanseerata oma me too -kampanja nettisolvausten uhreille?

Kesällä juttelin Makun reenikaverin kanssa ja sain sellasen kuvan, että mies on todella motivoitunut tappion jälkeen. Sama kuvio oli kuulemma Wardille häviön jälkeen. Nää nyt on kuulopuheita ja totuutta ei tiedä kuin Makun valmentaja, jos sekään. Mulla on toisaalta sellanen mielikuva, että tossa miehessä on paljon hukkaan heitettyä potentiaalia. Kaikki seuranvaihtosäädöt, oli mahis reenata SBG:llä, mut perhe kiinnosti enemmän jne. Tollasta kikkailua se tais olla työelämässäkin.
 
Autismi ei taida olla mielenterveysongelma. Eikä toisaalta jankkaaminenkaan nyt taida ihan yks yhteen mennä autismin kanssa. Mun mielstä jankkaaminen ja pilkun viilaus viittais enneminkin insinörismiin. Onko se hyvä vai paha, sen saa jokainen päättää itse.

Et ymmärtänyt pointtia ollenkaan, mutta en avaa asiaa enempää, koska muuten asiasta jauhaminen jatkuu loputtomiin. Sen sanon, että keskusteluita voi torpedoida muutenkin kuin henkilökohtaisuuksiin menemällä. Joku järki pitäisi kaikilla olla esimerkiksi siitä, kuinka pitkään jaksaa jauhaa ja jankuttaa. Siksi Andyllekin täällä välillä kuittaillaan.
 

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom