Hybristä seuraa Nemesis
En enää muista hölkäsen pöläystä, että mitä tähän threadiin on elämän syntymästä kirjoitettu, mutta aloitetaan riitely uudestaan, jos se jotakuta kiinnostaa. Teen tähän alkuun filosofisen diskurssianalyysin tänään Hesarin mielipidesivulla olleesta kirjoituksesta "Sokea sattuma huono selitys elämälle". Dragon ja muut oikeasti asiasta jotakin tietävät voivat konkretisoida väitteitäni/osoittaa niistä puutteita.
Perusväitteeni on tämä: "Kreationistit käyttävät kieltä tavalla, joka harhauttaa ihmisen näkemään mahdottomuutta siellä, missä ei ole mahdottomuutta ja suunnittelua siellä, missä ei ole suunnittelua".
Antti Sinkala aloittaa kirjoituksensa väitteellä:
"Tieteen piirissä vallassaolevan ajatustavan mukaan elämä on syntynyt maapallolle sokean sattuman seurauksena. Vaihtoehtoisen ajatustavan mukaan se on syntynyt älykkään suunnittelun tuloksena".
Tässä annetaan heti lukijalle tasan kaksi vaihtoehtoa:
A: Sokea sattuma
B: Älykäs suunnittelu
Kummalla on hienompi konnotaatio? Onko todellakin niin, että meillä ei ole teoreettista vaihtoehtoa "C"? Älykäs suunnittelu on mielestäni peruspremissinä erittäin arveluttava, koska se pitää sisällään intentionaalisen persoona. Kasvit eivät "suunnittele" mitään. Suunnittelu on verbi, joka pitää sisällään subjektin. Älykäs taas viittaa siihen, että ko. persoona ei ole mikä tahansa kukko tai kana. Älykäs on kielessämme ihmisiin ympättävä ominaisuus. On mielestäni aina arveluttavaa, kun mennään näillä vajavaisilla, symbolisen systeemin sörkkimillä aivoilla, miljoonia vuosia taaksepäin, ja analysoidaan siellä äärettömän kaukana alkaneita tapahtumaketjuja vastinpareilla sokea/älykäs ja sattuma/suunnittelu. En edes ymmärrä, mitä lisäarvoa atribuutti "sokea" tuo sattuman käsitteeseen. Sattuma on sattumaa. Sokea taas on otus, joka ei näe. Koska sattumassa ei tietenkään voi olla mitään intentionaalista (so. päämäärähakuista), ei se ylipäänsä voi olla mitään muuta kuin "sokeaa".
Kun jo premississä lyödään implisiittisesti Jumala lukkoon, niin ei lienee yllättävää, mitä konkluusiosta seuraa?
Antti Sankila jatkaa:
"Sattuma ei koskaan synnytä uusia loogisia konstruktioita. Se vain valitsee olemassa olevista mahdollisuuksista jonkun, jonka siis on täytynyt olla olemassa, ennen kuin sattuma on voinut sen valita".
Öööö...miten niin sattuma "valitsee". Eikö valitseminen ole verbi, joka viittaa vapaaseen tahtoon? Sattumanhan piti olla sokea, ei-intentionaalinen prosessi. Minua vaivaa tässä hirveästi se, että suoraan sanoen, en tiedä, mitä luonnontieteet tarkoittavat puhuessaan "sattumasta". Otetaan kaksi esimerkkiä:
A: Minä laitan vettä, hiivaa ja sokeria ämpäriin ja siitä syntyy alkoholia.
B: Maanjäristys kaataa keittiön kaapit ja vesi, hiiva ja sokeri päätyvät tiskialtaaseen - kiljua syntyy.
Käyttääkö tiede kohdasta B nimitystä "sattuma"? Eikö siinä ole kuitenkin vain kausaaliketjuja? Mielestäni kohta B osoittaa aika selvästi, että uusia yhdisteitä voi toki syntyä ilman persoonaa. Vai tarkoittavatko kreationistit sitä, että jumala kykenisi luomaan litkun, joka ei koostu ainestensa molekyyleistä?
Sankila toteaakin:
"Jos, kuten väitetään, elämä on saanut alkunsa molekyylien sattumanvaraisten yhdistymisien seurauksena, on sen molekyylikonstruktion, joka on mahdollistanut elämän syntymisen, täytynyt olla jo olemassa aineessa olevana toteutumiskelpoisena mahdollisuutena, jonka sattuma on siis löytänyt"
Epäselvä lause tarkoittaa varmaankin sitä, että kiljun tekemiseen tarvitaan vettä, hiivaa ja sokeria. So? Entä sitten? Asioita joutuu jostakin syystä yhteen ja ne reagoi keskenään. Ei siinä kukaan mitään löydä.
Ja Sankila jatkaa: "Tämän jälkeen on vielä vastattava kysymykseen, miten tämä toteutumiskelpoinen mahdollisuus on aineeseen syntynyt" Tähän hän sitten vastaakin kreationisteille tyypilliseen tapaan: "Sattuma ei voi olla vastaus, älykäs suunnittelu voi".
Mikäli minä nyt tulkitsen Sankilaa oikein, niin tuo epäselvä diipadaapa, mitä hän tuossa viljelee, itse asiassa tarkoittaa:
"Hiivasta, sokerista ja vedestä voi tehdä kiljua, mutta kuka teki hiivan, sokerin ja veden". Toisinsanoen hän näyttäisi väittävän: "Sattuma ei voi tehdä molekyylejä". Tai niin minä tuon ainakin ymmärrän.
Oikeastaan tämä ajattelu voidaan pelkistää näin:
"Jos aineessa on ollut mahdollisuus elämään, on tämä selitettävissä vain ja ainoastaan älykkäällä suunnittelulla".
On siis absoluuttisesti ihan vitun mahdotonta, että miljardien vuosien kausaaliketjut olisivat sattumalta tuottaneet olosuhteet, joissa syntyi tohvelieläin. Tai jotain muuta typerää alkulimaa. Koska kreationisti voi loputtomiin hokea kausaaliketjua taaksepäin ja jankuttaa, että "miten selität, että niissä molekyyleissä jotka yhdistyi uudeksi yhdisteeksi, oli se MAHDOLLISUUS yhdistyä". Joka on suoraansanoen itselleni hirveän vaikeasti tavoiteltavaa ajattelua. Ylipäänsä "mahdollisuuden" tai "potentiaalin" käsite on argumentatiivisesti varsinainen heittokäsite. Esimerkiksi jos minä alkaisin tässä spekuloimaan, että mitä ihmisen olisi "mahdollista" nostaa penkistä, jos se sikiöstä asti altistettaisiin jonkinlaiselle modernin geeniteknologian ja kemian koekaniiniksi. Höpöttelisin jostain geneettisestä friikistä, bulgarialaisista systeemeistä ja xxx-penkkipaidoista. Jokainen tajuaisi, miten naurettavaa se olisi.
Ylipäänsä "potentiaaliin" vetoaminen argumentaatiossa on mielestäni hataraa. Normaalistihan se on tulevaisuuteen viittaava käsite. "Sussa on potentiaalia". Tai sitten ajatellaan, että esim. abortti on väärin, koska sikiö on "potentiaalinen ihminen". Otetaan jokin asia, joka EI OLE TOTEUTUNUT ja määritetään nykyhetkeä sen kautta. Mielestäni se mättää. Potentiaalin näkeminen molekyyliyhdisteissä taas on todella vinksahtanutta ajattelua, koska siinä mennään JO TOTEUTUNUTTA syiden ja seurausten ketjua taaksepäin, ja sitten siellä miljoonien vuosien päässä ikään kuin "katsellaan" sitä tapahtumaa ja jankutetaan, että "mistä tämä yhdistymisen mahdollisuus näihin alkuaineisiin tuli? Kuka sen tähän laittoi?" Samalla logiikalla minä voisin tässä päivitellä, että "On se kyllä saatanan ihmeellistä, että mä olin joskus vaipoissa, ja nyt mä olen Rinkku. Että miten siinä sinappipöksyssä olikin tämä aikuisuuden ja sofistikoituneen porkkanahuumorin mahdollisuus? Kuka sen mahdollisuuden siihen pikku-Rinkkuun laittoi?" Tässä kohtaa ainakin minä olen sitä mieltä, että ajattelu on naurettavaa. Ennemminkin sanoisin, että tämän hetkinen eksistenssi on melkoista sattumankauppaa ja epämääräisiä olosuhteita.
Sankila jatkaa toteamalla, että "kun uusi elinkelpoinen laji syntyy, senkin geeneissä täytyy olla uusi, alkuperäisestä lajista poikkeavaa suunnitelma, jonka mukaan se rakennetaan".
Siis mikä vitun "suunnitelma"? Siis mitä vitun "rakentamista". Tässä taas ympätään elävään otukseen viittaavia termejä siihen faktaan, että tohvelieläin A:n rinnalle ilmestyi isopäisempi tohvelieläin B.
Tämä jälkeen tulee mielenkiintoinen kappale. Sankila kirjoittaa seuraavasti:
"Jos evoluutio on, kuten tiede sen tänään ymmärtää, yhtäjaksoinen jatkuva prosessi, se olisi siten onnistuneiden suunnitelmien katkeamaton ketju, josta luonnonvalinta on karsinut huonot suunnitelmat pois. On mahdotonta kuvitella (sic), että näin systemaattinen älykkäiden suunnitelmien ketju olisi voinut alkaa siten, että sen alusta olisi puuttunut koko ketjun alkuun pannut, ensimmäinen älykäs suunnitelma".
Sankila hokee siis edelleen näitä kahta perustermiä: Älykkyys ja Suunnittelu. Tässä kohtaa hän vain tekee sen retorisen niksin, että hän yhtä äkkiä ymppääkin kyseiset termit evolutionistiseen diskurssiin. Koska onhan selvää, että ei-uskovaiset eivät näe elämän synnyssä mitään sen suurempaa "älykkyyttä". En myöskään ollenkaan allekirjoita sitä väitettä, että luonnonvalinta olisi karsinut "huonot suunnitelmat pois". Aika paljon kamaa on lähtenyt pois sattuman kauppaa, enkä ole ollenkaan varma, onko ihminen luonnon kannalta fiksu valinta. Ennemminkin näkisin, että ihminen on maapallon syöpä - se pistää yhteen molekyylejä, kuten teollisuus, jotka hyökkäävät isäntäorganismia vastaan. Maapallolle haitallisten yhdisteiden mahdollisuus on siinä itsessään. Ihminen on syöpäsolu. Toki jos luonnonvalinnan fiksuus määritellään tolkuttomana sikiämisenä, niin sitten. Samalla tavallahan se syöpäkin leviää - tolkutonta vauhtia, ja tappaa lopulta isäntänsä.
Todettakoon tähän, että "pitää olla joku, joka laittoi syiden ja seurausten ketjun liikkeelle (so. ensimmäinen liikuttaja)", on Tuomas Akvinolaisen läppä. Vittu, että ne jaksaa tätä satoja vuosia vanhaa diipadaaparetoriikkaa. Siinä viedään jälleen kerran vuoden 2005 ihmisaivot katselemaan alkuräjähdystä, ja asetetaan sinne joku intentionaalinen persoona. Siinä on vain se ongelma, että koska meidän tapamme jäsentää maailmaa on juuri tämän MEIDÄN maailmamme jäsentämistä. Näiden luonnonlakien jäsentämistä. On siis jossain määrin loogisesti järjetöntä viedä näitä aivoja hetkeen ennen alkuräjähdystä. On helvetin vaikeaa ajatella maailmaa, jossa ei ole aikaa ja kolmiulotteisuutta. Ja varmaankin juuri siksi, koska avaruuden laidan ajatteleminen on synonyymi kuolleena olon ajattelemiselle, synonyymi ajattelemiselle ILMAN SANOJA, me ahdistumme ja turvaamme jumalaan. Se, että edes kuvittelee olevansa kykenevä jäsentämään maailmankaikkeuden syytä on hybristä. Se on oksettavaa antroposentrismiä. Ja hybristä seuraa nemesis. Ei enempää eikä vähempää kuin "jumalten" kosto…
