Maailmankatsomusthread (uskontokeskustelut kaikki tänne)

[ruho]

Kristinuskoonkin kuuluu tietynlainen henkinen ohjaus ja kulkeminen sillä hengellisellä tiellä. Sitä vain ei ole hirveästi korostettu tässä läntisessä suuntauksessa, käsittääkseni ortodokseilla se on keskeisemmässä osassa ihan tavallisen riviseurakuntalaisenkin elämässä. Tätä on alettu ymmärtämään vasta viime vuosina luterilaisessakin kirkossa.

Erilaisten New age -virtausten yksi vitsaus on ollut lupaukset jostain pikaisesta valaistumisesta ja henkisen tajunnan tason saavuttamisesta yms. En arvostele mitään tiettyä liikettä, kun en niiden oppeihin ole yksityiskohtaisesti tutustunut, mutta näin olen kuullut sanottavan.

Henkisen kasvun tie on kuitenkin pitkä ja kivinen. Se kestää luultavasti kymmeniä vuosia ja sisältää sekä ylä- että alamäkiä... ja pitkiäkin sellaisia. Henkisen kasvun tie on enemmän matka omaan itseen ja itsensä tuntemiseen sekä tutustumista oman mielen pimeisiinkin maisemiin. Vasta tämän oman itsen tuntemisen kautta päästään ehkä sitten tuntemaan myös Jumalaa. Mutta pikatietä ei kestävän hengellisyyden rakentamiseen ole.

Tuntuu kuin suoralta tekstilainaukselta Steinerlita. Myös tuo kristinuskojuttu. Steinerin mukaan jokainen uskonto (myös ateismi) ovat eri asteisia henkisen tien portaita, joita kävellään ylös maanelämien aikana. Steinerin mukaan hengentieteellisessä koulutuksessa käydään vain nopeammin läpi se, minkä tulevat elämät saattaisivat muutenkin opettaa.

Itse pidän hengellisyyttä ja uskoa erityisesti tietoa ja tiedettä täydentävänä asiana maailmankaikkeudessa.

Itse en. Tiede selittää itse itsensä, eikä se tarvitse mitään lisäapuja mistään hengellisestä. Tämänkin myös Steiner tunnusti ja siitä "paasasi" herkkäuskoisille. Hän sanoi, että taikausko on yksi suurimpia vaarallisia vaanijoita henkisen tiedon tiellä, johon kuitenkin toisaalta omasta mielestäni myös melkein 100% antroposofiaankin perehtyneistä on verhoutunut.

On kyllä vähän naurettavaa sanoa, että "henkisen kasvun tietä kulkeva" tai joku "valaistumisen kokenut" poikkeasi jollain tavalla edukseen muista.

Tästä näkee, ettet ole perehtynyt Steinerin perusoppeihin.

Aivan kuten esimerkiksi usein sanotaan että lukeminen on jotenkin jalompi harrastus kuin telkkarin katsominen.

Samaa mieltä, jos joku minua viisaampi saa oikeutetusti minut uskomaan nykyiset uskoni vääriksi. Mutta jos ei, niin sanoisin sitten tähän, että televisio tylsistyttää ymmärtämystä.

Sitä paitsi, miksi kulkea kymmenien vuosien kivinen tie, kun nykyään on noita kemikaaleja, joilla pääsee lähelle jumalaa sekunnissa.

Väärällä tavalla, Steiner-sedän mukaan.

 

[Ekimies]

mutta tämäntapaiset kommentit kuulostaa mun mielestä aina seuraavalta: "Koska mä olen hengellinen niin mä olen kokonaisempi ihminen kuin toi ateisti, joka ei tähän pysty. Raukka taitaa olla vähän vajaa." En sitten tiedä, onko näillä ihmisillä oikeastikin tällainen asenne, mutta sanottakoon, että subjektiivisen tulkintani mukaan elämäni on todella rikasta tällaisenaan, ja käytännössä minkään uskonnon siihen sisällyttäminen olisi ainakin omalla osallani siitä muusta pois.

Joo, ei mulla siihen mitään sanottavaa olekaan, tunnen itseni uskosta huolimatta hyvin keskeneräiseksi ihmiseksi. Sitäpaitsi moni ateisti käyttää enemmän aikaa maailmankatsumuskysymysten pohdintaan kuin keskiverto tapakristitty. Eikä se siitäkään ole kiinni. Kuten Goatsilla tuossa postissaan sanoi, kukaan ei voi sanoa mikä on lopulta arvokkaampi harrastus tai elämäntapa kuin toinen, vaikka siihen tiettyjä kiusauksia onkin. Jos joku oikeasti sanoo valaistumisen tai jonkun muun seurauksena olevansa muita paremmalla tasolla henkisesti, niin sanoisin prosessin olevan vielä todella pahasti kesken

Oikeastaan mulle hengellisyys ja siinä kehittyminen on tasapainoa fyysiselle kehitykselle. En mä sano, että olisin tippaakaan parempi ihminen nyt kuin vuosi sitten, kun nostin silloin 10 kiloa vähemmän penkistä ja olin viisi kiloa pienempi. Voin vain sanoa, että olen hieman kehittynyt siinä asiassa, mitä mä haluan tehdä. Sama pätee siihen hengellisyyteen, jossa tulokset ovat vielä vaikeammin mitattavissa.

Mutta vielä kerran: ihmisillä on aina taipumuksia etsiä erityisesti heikkouksia ja myös vahvuuksia oman itsensä ulkopuolelta. Mun oma mielipide on se, että vasta ymmärtämällä omat sisäiset heikkoutensa ja voimavaransa, pystyy näkemään itsensä suhteessa ulkopuoliseen, näkyvään ja näkymättömään.

 

[Heikki K.]

Ekimies, uskotko saavuttavasi joskus kokonaisuuden henkisissä asioissa ja jos uskot miten luulet sen ilmenevän jokapäiväisessä käyttäytymisessäsi?
Samaa mieltä kanssasi että itsetuntemus, itsensä oivallus on todella tärkeää ja ensisijaista, jotta ymmärrettäisiin ulkoista maailmaa ja muita jotka ovat omaavat yhtä arvokkaan, subjektiivisen kuvan tästä kaikesta.

 

[ruho]

Joo, ei mulla siihen mitään sanottavaa olekaan, tunnen itseni uskosta huolimatta hyvin keskeneräiseksi ihmiseksi. Sitäpaitsi moni ateisti käyttää enemmän aikaa maailmankatsumuskysymysten pohdintaan kuin keskiverto tapakristitty.

Musta tuntuu, etteivät tavan tallaajat pahemmin tällaisia mieti, olkoon tapakristitty tai ateisti. Tulee aika nopeasti jompaan kumpaan päätelmään, jos on tullakseen. Jos se, mihin nyt uskon, osoittautuu jonkun viisaamman, tai oman havainnoimattomuuteni (eli kun olisin periaatteessa tarpeeksi kehittynyt kyseisille havainnoille, enkä mitään näkisi) kautta vääriksi, päädyn aika nopeasti sellaiseksi tapakristityksi, joka ei kuitenkaan olisi täysin vakuuttunut minkään korkeamman olemassaolosta, vaan eläisi aika uskonnosta riippumatonta normaalia, perusmoraalista elämää. Ainoa ero olisi, että pääsisin nyt nopeasti sitten uppoutumaan vain johonkin monimutkaiseen alaan eikä tarvitsisi luulla tällä tavoin parhaiten hyödyttävän ihmiskunnan kehitystä.

uten Goatsilla tuossa postissaan sanoi, kukaan ei voi sanoa mikä on lopulta arvokkaampi harrastus tai elämäntapa kuin toinen, vaikka siihen tiettyjä kiusauksia onkin.

Riippumatta antroposofisesta käsityksestäni, vaikka siinäkin myös samaa sanotaan, mielestäni se on juuri se, minkä joku tuntee oikeaksi.

Ekimies, uskotko saavuttavasi joskus kokonaisuuden henkisissä asioissa ja jos uskot miten luulet sen ilmenevän jokapäiväisessä käyttäytymisessäsi?

Itse teen työtä sen eteen, että jokapäiväinen käyttäytymiseni olisi sen mukaista, että pystyisin etenemään väitetyllä henkisellä tiellä. Jos kyseistä tietä ei ole olemassa, niin saan sen ennen pitkää, ehkä vuosissa, mutta ehkä jopa kuukausissa selville, jos vain kehityn niin nopeasti ihmisenä, että pääsen todellisten keskittymisharjoitusen kimppuun. Tähän siis tarvitaam ulkoisen käyttäytymisen, ajatusmaailman, tunteiden ja koko ihmisolemuksen hyvin suurta hallintaa (jonka kehityksen nopeuttamiseen on myös valmistavia keskittymisharjoituksia) ennen kuin alkeellisimpaankaan kunnolliseen meditaatioharjoitukseen voi käydä käsiksi.

 

[Ekimies]

Ekimies, uskotko saavuttavasi joskus kokonaisuuden henkisissä asioissa ja jos uskot miten luulet sen ilmenevän jokapäiväisessä käyttäytymisessäsi?

Todella hyvä kysymys, mitä kannattaa pysähtyä pohtimaan. Jokapäiväisessä käyttäytymisessä kai päämääränä on toimia oman yhteisönsä ja lähimmäisten, läheisten ja kaukaisten, hyväksi. Mun käsitys on, että tämä on täysipainoisesti mahdollista vain porautumalla ihmisyyden yhteiseen ytimeen, jossa kaikilla ihmisillä on samalaiset perustarpeet riippumatta kulttuurista, uskonnosta tai vaikka harrastuksista.

Miten tämä sitten liittyy hengellisyyteen ja uskontoon? Raamatussahan on sanottu, että Jumala on luonut ihmisen omaksi kuvakseen. Jokainen tietää, paatunein ateistikin, että lause on tosi myös toisinpäin. Eli meillä jokaisella ihmisellä on kuva Jumalasta ja tän kuvan perusteella jokainen tuomitsee omalle kohdalleen, että onko sellaista Jumalaa olemassa. Jumalakuva ei uskovalla ihmiselläkään säily samanlaisena läpi elämän, vaan siihen liittyy matkan varrella nähtyjä ja koettuja asioita. Hyvä esimerkki on lapsen tyypillinen jumalakuva - pilven reunalla istuva vanha ukko. Mikäli ihmisen jumalakuva ei kasva muun henkisen kasvun esim. ajattelun kehittymisen mukana, on melko todennäköistä, että henkilö lopettaa uskomisen Jumalaan.

Itselleni tämä prosessi tarkoittaa juuri tämän jumalakuvan rakentamista ja Jumalan kohtaamista omassa ajattelussaan ja merkityksen ymmärtämistä ympäröivässä todellisuudessa. Lopulta kuitenkin törmää aina tosiasiaan, että Jumalaa ei voi täysin koskaan ymmärtää, aivan kuin maailmasta loppuisi rauta sitä nostamalla. Etsimiseen motivoi kuitenkin aina usko ja on sanottu, että uskokin etsii ymmärrystä.

Mikä rooli kristinuskolla on mulle sitten? Epäilemättä, jos pystyisi noudattamaan täysin Jeesuksen oppeja, voisi suojella itseään monelta pahalta, mutta myös asettaisi itsensä monen maalitauluksi. Ihminen on kuitenkin inhimillinen olento, lopulta aina heikko ja mukavuudenhaluinen. Tätä kristinusko nimittää synniksi, mikä siis ei ole vain vapaata seksiä ja juopottelua. Jokainen tietää salilla käyminen ei aina nappaa, vatsat treenin loppuun jää joskus tekemättä (ainakin mulla) ja baarissa tulee vedettyä "vielä" ne "pari", joka sitten seuraavana päivänä ottaa krapulassa päähän. Jokaiselle ihmiselle tulee jossain vaiheessa elämää tilanne, että oma heikkous on pakko tunnustaa ainakin itselleen. Tässä päästään kristinuskon perussanomaan eli armoon. Armo omia ja toisten tekoja kohtaan on yksi asia, jonka oivaltamiseen ei tahdo yksi ihmiselämä riittää.

 

[Rinkku]

Mulla on tylsää, nyt mä kirjoitan tajunnanvirtaa:

Keskustellaan hetki tästä mielen ja ruumiin erottelusta. Mä oletan, että Kuukkeli uskot vilpittömästi siihen, että on olemassa jotakin "henkistä", jota ei periaatteessa ole palautettavissa lihaan/hormooneihin/vietteihin/vaistoihin/keskushermostoon jne.

Minä taas uskon, että on vain "lihaa" sen eri muodoissa. Aina kun puhun siitä, että voin "henkisesti huonosti" tai lipsautan sanan "sielu", tarkoitan tunnetiloja/fiiliksiä/ajatuksia, jotka ovat vain ja ainoastaan aivojeni sähkökemiaa, hormooneja jne. Minulle psyyke on materiaa.

Kun materialisti käyttää sanoja kuten "sielu" tai "henki", hän käyttää niitä käytännöllisessä mielessä - ne helpottavat kommunikointia ja ymmärretyksi tulemista. Ne eivät ole kannanotto minkään materiasta irrallaan olevan "hengen" puolesta.

Voisiko joku (esim. Kuukkeli), joka uskoo aivoista ja lihasta irrallaan olevan "mielen" tai "hengen" olemassaoloon yrittää selittää, mitä he noilla sanoilla tarkoittavat. Saada minut ymmärtämään, mitkä on ne fiilikset, joista tulee se tunne, että "Nyt ei ole kyse pelkästä LIHASTA". Käytän tässä esimerkkinä paria Kuukkelin kommenttia, jotka ymmärtääkseni selkeästi viittaavat "henkisiin" harjoituksiin.

Nimittäin valmistavaan koulutukseen (eli sellaiseen, jota kuka tahansa voi harrastaa ilman kielteisiä vaikutuksia) kuuluu myös keskittymisharjoitus, jossa pyritään hiljentämään kaikki sielunelämä ja muu ulkomaailmasta kumpuavat vaikutelmat..

Mä käyttäisin sanan "sielunelämä" kohdalla ihan yksinkertaisesti sanaa "aivot". Ajattelu on kieltä ja kuvia. Kieli ja kuvat ovat aivoissa. Tökkimällä tiettyyn aivojen kohtaan neuloja, saadaan kieltä vaurioitettua. (No joo, eihän tällasta nyt oikeasti ole tehty, mutta analogia aivovaurion tuottamiin afaasioihin on selvä). Tietyt neurologiset vauriot poistavat kyvyn tajuta sanaluokkia. Tai kyvyn tajuta sanojen merkitys. Sanat on vaan jotain ihmeellistä ääntä.

Aivojen rentouttaminen on vain ja ainoastaan aivojen neurologian rentouttamista. Rentoutetaan se aivojen kielikeskus.

kun keskityn siihen, mitä pään sisällä liikkuu, huomaan, että alitajunassa soi joku musakappale, päässä pyörii joku heikompi ajatus ja jokin tiedostettavampi ajatus,.

Nimenomaan; PÄÄN sisällä liikkuu.

Mikä on se henkinen tila, joka ei ole fyysistä? Onko "iloisuus" henkinen ominaisuus? Eikö materialisti voi olla iloinen? Eikö iloisuus ole vain hyviä hormooneja, kun elämä rulettaa?

Mitä tarkoittaa "olla henkisesti väsynyt"? Onko muka jotenkin mahdollista olla henkisesti väsynyt ja fyysisesti pirteä? Kyllä mulla on ensisijaisesti aivot väsyneet, kun mä olen "henkisesti väsynyt". Jos joku sanoo, että "olin fyysisesti rikki (esim. maratonin jälkeen) mutta henkisesti onnellinen", niin en minä sitäkään minään todisteena pidä. Maratoni kun ei hirveästi aivoja rasita.

Miten voidaan tehdä erottelu mielen ja ruumiin välille, kun ne ovat niin suorassa suhteessa toisiinsa. On olemassa mielisairauksia joita voidaan hoitaa lääkkeillä. Tällöin niiden on pakko olla itseasiassa fyysisiä sairauksia, koska kemikaalit menevät tunnetusti vain lihaan, eivät sieluun. Sitten on olemassa erilaisia erityispedagogisia ja neurologisia sairauksia, jotka on tuotettu ympäristön ja vanhempien taholta. Jos pennulle ei puhuta kotona, niin ei se suuri ihme ole, jos se saa jonkun kielen kehityksen häiriön. Jos pentua ei vastuuteta (eli ehdollisteta) mistään, niin kait siitä helposti tulee psykopaatti. Ihmislapsen keskushermosto sitä on TÄYSIN KESKEN, kun se tänne syntyy. Sitä on ihan saatanan helppo vaurioittaa. Sitten kun sillä 12 vuotiaana todetaan joku keskushermoston vauriotila, niin vanhemmat/ympäristö jollain paradoksaalisella tavalla pääsee vastuusta, koska keskushermoston vauriot on lihan vaurioita ja lihan vauriot ovat biologisia, determinoituja faktoja (sic).

Mieli ei vaikuta ruumiiseen, eikä ruumis vaikuta mieleen. Ajatus siitä, että nämä olisivat jotenkin "erillään toisistaan" on vain ja ainoastaan meidän kielioppimme tuottama harha. On vain lihaa ja sen erilaisia olomuotoja.

Jokainen ymmärtää, että koira syntyy villinä. Potki pentua, niin kyllä siitä raivohullu saadaan. Tai sitten siitä saadaan autistinen, tärisevä kasa. Se on aivan uskomattoman tärkeää, että se perusturvallisuus on silloin syntymän jälkeen hyvä. Se on sitten helppo ehdollistaa mukavaksi, kun se keskushermosto on jämäkkä.

Sananen koiraa harkitseville: Ottakaa todella tarkkaan selville, millaiset olot niillä on kennelissä ollut. Ovatko ne kasvaneet "keittiössä" oman lauman keskellä, vai jossakin autotallissa. Maailma muokkaa todella paljon niiden neurologiaa siinä ensimmäisten elinviikkojen aikana. On erittäin tärkeää, että se perusturvallisuus ja läsnäolo on ollut olemassa siinä kriittisessä vaiheessa. Sitten sitä voikin myöhemmin ottaa tarpeen tullen korvasta, eikä se siitä mene rikki. Se on ihan sama millainen pohjatyö siellä kennelissä on tehty, jos sen annetaan sen jälkeen elää kuin elopellossa.

Jaarittelin juuri äsken tuskastuttavan kauan koirista tästä syystä:

Useimmat uskovaiset tai muuten vain "henkiseen" uskovat eivät yleensä usko, että koira on muuta kuin lihaa. Yleensä ei ajatella, että koiran ikävöidessä isäntää sen "sielu" voi huonosti. Kuitenkin on selvää, että ihmisen "henkiseen" hyvinvointiin ja koiran "henkiseen" hyvinvointiin pätevät melko samanlaiset muuttujat. Minä aion kasvattaa tulevat lapseni ihan samalla tavalla kuin meidän koirat: Ensin vitusti rakkautta, perusturvallisuutta, hoitoa ja hemmottelua. Sitten kunnon rajat ja lisää noita edellä mainittuja. Mitä mä olen katsonut, niin vanhemmat, jotka eivät uskalla sanoa penskalleen "ei", tuntuvat kerjäävän sen rakkautta. Jotenkin luulevat, että se kersa rakastaa vähemmän, jos sitä joskus jostain kieltää. Vaikka oikeestihan se alkaa pitää vanhempaansa pellenä. Samalla tavalla se koira pitää pellenä sitä isäntää/emäntää, joka on päästänyt sen hierarkiassa pomoksi.

Kysymykseni on siis tämä:

Voisiko joku uskovainen tai sieluun/henkeen uskova jotenkin yrittää argumentoida näiden puolesta. Jotenkin esittää joillakin arkipäivän aherrukseen (tai vaikka pyhäpäivän makoiluun) liittyvillä esimerkeillä, miksi olisi syytä uskoa toisin. Miten niin ihminen on jotakin muuta kuin puhuva apina? Mitä mä voin täällä himassa tehdä sellaista, että mä alan epäilemään sitä, että mä olen vain lihakimpale?

Minua myöskin vaivaa se, että kukaan uskovainen ei ole vastannut Miken kiteyttämään kysymykseen: "Mikä on aivotrauman ja sielun suhde?" Siinä on ainoastaan kuusi lyhyttä sanaa, joista yksi on konsonantti. Meneekö sinne taivaaseen se persoona, joka oli sekuntia ennen vauriota? Onko lobotomian jälkeen tehty synti syntiä?

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin: Rinkku-setä

 

[Ville1Suuri]

Rinkku puhuu asiaa...Oon itekin monesti miettinyt,et jos olisi erikseen sielu,niin miksi ihmisen persoonaa pystyy muokkamaan kemiallisesti lääkkeillä,viinalla,huumeilla jne... Oon myös miettinyt,miks uskovaiset ei vastaa noihin kysymyksiin. Joskus kinasin jonkun jesuiitan kanssa asioista ja selitin sille,et sekin kertoo mulle vaan ulkoa opeteltuja juttuja,mitä vanhemmat sille on syöttänyt. Eikä osaa ite selittää niitä. Ja koitin kertoa,et jos syntyy vaikka jonnekin intiaan,ei varmaan ole kristitty tai jehova.Eikä Suomeen syntyvä lapsi ala vinkumaan,ko oppii puhumaan,et "mä haluan muslimiks."Silloin ei voi olla yhtä oikeaa uskontoa.Käsittämättömän typeriä ne jotka hokee,et "muut on väärässä." Saa uskoa,mitä haluaa,mut viisas on se, joka myöntää, ettei tiedä mitään.

 

[ruho]

Ensiksi voin sanoa, että olen täysin tarkalleen samaa mieltä kaikista argumenteistasi. Me vain ymmärtääkseni ehkä puhutaan täysin eri asioista. Jos saat miut uskomaan, ettei näin ole, niin sitten olen LIHAAN ja VEREEN täysin samaa mieltä kaikesta muustakin tähän liittyvästä.

Mulla on tylsää, nyt mä kirjoitan tajunnanvirtaa:

Keskustellaan hetki tästä mielen ja ruumiin erottelusta. Mä oletan, että Kuukkeli uskot vilpittömästi siihen, että on olemassa jotakin "henkistä", jota ei periaatteessa ole palautettavissa lihaan/hormooneihin/vietteihin/vaistoihin/keskushermostoon jne.

Oletan näin (näihin hommiin uskominen on välttämättömyys henkisen tiedon tiellä), jotta voin itse myöhemmin elämässäni vakuuttua tämän asian totuudesta tai epätotuudesta omin havainnoin/havaintojen puutteesta johtuen. Se, minkä takia minua kiinnostaa antroposofia, johtuu siitä, että tähän asti kaikki antroposofiaa kritisoivat, joihin pääasiassa nettikirjoitusten avulla olen perehtynyt, ovat täysin hakoteillä koko opista. On oikeastaan hyvinkin antroposofiaa poltavaa, ettei tietämäni mukaan maailmasta löydy YHTÄKÄÄN sellaista Steineria kritisoivaa, joka samalla ymmärtäisi hänen tarkoituksensa. Jos Päädyn siihen, että Steiner on väärässä, niin minä tulen olemaan poikkeus tähän sääntöön. Mielestäni Steiner on tehnyt useat kirjansa ja luentonsa hyvin sellaisiksi, että väärinymmärtäminen on melkeimpä välttämättömyys. Tästä väärinymmärryksen suuresta riskistä seuraa, että kaikki huuhaa-ihmiset kiinnostuvat antroposofiasta, ja toisaalta älykkäämmät ihmiset laittavat mielipiteensä jonkun asiat täysin vääristämän kriitikon mielipiteeseen, koska huuhaa-maineensa takia se ei vetoa keitään HC-luokan raskasälykköjä. Haluaisin itse muokata kaikki Steinerin tekstit sellaiseen muotoon, että väärinkäsityksiä ei syntyisi niin helposti. Mutta voin myös tällä tavoin edes tulkata sitä joillekin.

On kuitenkin muuten huomautettava, että jos jonkun hänen PERUSteoksensa lukee ajatuksella ja tarkkaavaisesti kannesta kanteen, tällaisten väärinkäsitysten tapahtuminen täytyisi olla täysi mahdottomuus kenelle tahansa älykkäälle ihmiselle. Harmi vaan, että useimmilla tosiaan älykkäillä ihmisillä ei ole tällaista kiinnostusta. Itseltänikin löytyi tätä vain sen takia, että olin näihin perehtyessäni silloin aika paljolti sellainen hörhö uskovainen ja myös itsekin tajusin Steinerin tekstien todellisen sisällön (tai näin ainakin luulen) vasta sellaiseen älylliseen tasoon noustuani, jolloin koko antroposofinen juttu ei olisi kiinnostanut niin paljoa, että siinä kohtaa alkaisin tosissani lukea jotain Steinerin perusteosta; enimmilläänkin juuri niinkuin tekin, että vaan parin väärin ymmärtäneen (näin luulisin) kriitikon mielipiteen.

Minä taas uskon, että on vain "lihaa" sen eri muodoissa. Aina kun puhun siitä, että voin "henkisesti huonosti" tai lipsautan sanan "sielu", tarkoitan tunnetiloja/fiiliksiä/ajatuksia, jotka ovat vain ja ainoastaan aivojeni sähkökemiaa, hormooneja jne. Minulle psyyke on materiaa. Kun materialisti käyttää sanoja kuten "sielu" tai "henki", hän käyttää niitä käytännöllisessä mielessä - ne helpottavat kommunikointia ja ymmärretyksi tulemista. Ne eivät ole kannanotto minkään materiasta irrallaan olevan "hengen" puolesta.

Tämä on myös antroposofisesta vinkkelistä totta. Steinerin määrittelemällä henkisellä ei ole mitään tekemistä fyysiseen kytkeytyneen "henkisen" toiminnan kanssa. Hänen mukaansa ihminen ei ole tietoinen omasta henkisestä toiminnastaan, ennen kuin hän on kehittänyt henkiset aistit, jotka ainakin ymmärtääkseni useimmille kehittyisivätkin lukuisien maanelämien jälkeen. Kuitenkin henkinen koulutus, joista ehkä tehokkainta nykyajan ihmiskunnalle tarjoaa antroposofinen hengentiede (siis Steinerin mukaan), nopeuttaa näiden aistimien kehittymistä.

Voisiko joku (esim. Kuukkeli), joka uskoo aivoista ja lihasta irrallaan olevan "mielen" tai "hengen" olemassaoloon yrittää selittää, mitä he noilla sanoilla tarkoittavat. Saada minut ymmärtämään, mitkä on ne fiilikset, joista tulee se tunne, että "Nyt ei ole kyse pelkästä LIHASTA".

Tässä tulikin ERITTÄIN hyvä kysymys. Steinerin mukaan esimerkiksi nämä erilaiset keskittymisharjoitukset auttavat mm. siinä, että pystytään erottamaan mielikuvitusten tuotteet todellisesta henkisestä havainnosta. Tämä on Steinerin mukaan erityisen tärkeätä nykyisessä ihmisen kehitysvaiheessa. Jos ollaan tehty tarpeelliset varotoimet, niin Steinerin mukaan tämän henkisen havainnon erottaa vuorenvarmasti, sillä se tulee olemaan jotain täysin erilaista kaikesta siitä, mitä on aiemmin kokenut; konkreettisesti aivan kuin koko ikänsä umpisokeana elänyt ihminen saisi näkökyvyn. Se tulee olemaan myös aivan muuta, mitä ihminen on kuvitellut, jos se sitä on tehnyt. Steiner on myös sanonut, ettei tulisikaan hirveästi meidän fyysisellä järjellä miettiä, että minkälainen tämä henkinen puoli olevaisuudesta tulee olemaan, koska tämä on aistien kehitykselle haitallista.

Mieli ei vaikuta ruumiiseen, eikä ruumis vaikuta mieleen. Ajatus siitä, että nämä olisivat jotenkin "erillään toisistaan" on vain ja ainoastaan meidän kielioppimme tuottama harha.

, liittymättä mitenkään tähän henkisen olemassaolon pohdintaan, niin nuo kaksi lausetta sulkevat toisensa pois. Ensimmäinen taitaa olla se väärä oletus; esim. etkö tosiaan ole ikinä huomannut, että vaikkapa mielialasi vaikuttaisi ruumiiseen? Minulla tulee esim. helpommin flunssa silloin, kun olen kaiken aikaa alakuloinen. Nuo kaksi ovat nimenomaan kaiken aikaa mitä suurimmassa interrelaatiossa toistensa kanssa, eli kuten toisessa lauseessa sanoitkin, niin nämä kaksi ovat mitä suurimmin kytkeytyneenä toisiinsa.

Vaikka oikeestihan se alkaa pitää vanhempaansa pellenä

Samaten vähän , mutta vaikka mun vanhemmat ovatkin kasvattaneet minut erittäin vapaasti, niin silti rakastan heitä enemmän, kuin kukaan muu tuntemistani tuntuu tekevän. Uskallan myös haukkua heitä (ei tietystikään hyvin tehty omasta puolestani) ja pidän heitä kavereinani. Ei taida moni voida sanoa samaa. Edit: mutta muutoin len samoilla linjoilla sinun kanssa kasvatuksen kanssa. Steiner on kirjoittanut lasten kasvatuksesta, mutten usko, että mun vanhemmat olisivat siitä vinkkelistä niin hirveän tarkkaan Steinern oppien mukaan kasvattanut, eli en kuitenkaan ainakaan vielä kannata mitään vapaata kasvatusta.

 

[Raskolnikov]

Jeesus, että teillä on ylimäärästä aikaa, ja osa on jopa kirjoitettu työajan ulkopuolella :D . Minä uskon rautaan, ja siihen, että sitä voi nousta vielä paljon enemmän.

 

[Heikki K.]

Ekimiehelle, mitkä ovat kulttuurista riippumattomat tarpeet? Ovatko ne primaarisia eli ravinnonsaantia, suojan hakua ja seksuaalista kanssakäymistä. Seksuaalinen siksi, että katsontatapani on biopsykologinen ja evoluutioteoria tyydyttää jollain tavalla mieleni kysymyksiä ja selittää ihmisen käytöstä. Tämä ei tietenkään tarkoita fakkiutumista mihinkään suvaitsemattomaan filosofiaan vaan tavoitteena on lopultakin ymmärrys ympäröivää ja itseään kohtaan ja ensimmäinen askel on tajuta ihmisen egoistisuus ja kyllä, nautinnonhaluisuus ja tätä kautta ainakin jonkinlainen laiskuus.Mutta silti en tiedä voiko ympäröivästä saada objektiivista tietoa, muuten kuin yhdistämällä kaikkien omat filosofiat yhteen, koska jokaisen havainnon värittää yksilönkehityksen aikana muotoutunut persoonallisuus.

 

[Ekimies]

Voisiko joku (esim. Kuukkeli), joka uskoo aivoista ja lihasta irrallaan olevan "mielen" tai "hengen" olemassaoloon yrittää selittää, mitä he noilla sanoilla tarkoittavat. Saada minut ymmärtämään, mitkä on ne fiilikset, joista tulee se tunne, että "Nyt ei ole kyse pelkästä LIHASTA". Käytän tässä esimerkkinä paria Kuukkelin kommenttia, jotka ymmärtääkseni selkeästi viittaavat "henkisiin" harjoituksiin.

En ole kuukkeli, mutta vastaan omasta puolestani, omista mielipiteistäni... Mä olen samaa mieltä siitä, että henkistä puolta esim. psyykettä osana sitä ei voi erottaa fyysisestä "lihasta" jakojäännöksettömästi. Jokainen tietää, että onnistuneen fyysisen suorituksen jälkeen tuntuu hyvälle ja esim. stressi jää hetkeksi taka-allalle. Samoin jonkun henkiseen onnellisuuden tilaan vaikuttavan asian (työ- tai opiskelupaikan varmistuminen) voi tuntea myös fyysisenä hyvän olon tunteena. Henkinen ja fyysinen puoli kulkee ihmisellä käsi kädessä ja niitä ei voi erottaa tosistaan. Jos toisessa on vikaa, niin toinenkin ennemmin tai myöhemmin järkkyy.

Se mitä tarkoitan hengellisyydellä osana tuota henkistä puolta ihmisestä, on pääasiassa uskoa. Uskoa siihen, mitä ei voi selittää. Ja uskoa ei voi ymmärtää, jos sitä ei ole.

Mulla itsellä ainakin homma toimii nin, että jos en tunne olevani fyysisesti aktiivinen, on mun hirvittävän vaikea olla henkisestikään sellaisella tasolla, että tuntisin eläväni täysillä. Vastaavasti, jos henkinen ja hengellinen ulottuvuus jää vajaaksi, en tunne saavani itsestäni irti fyysisestikään mitään. Mulle itselleni mä tunnen olevani erityisesti kokonaisuus, kuten kuka tahansa muukin ihminen. Erityisesti tämä korostuu auttamistyössä, eli että ihminen on otettava vastaan kokonaisuutena.

Sananen koiraa harkitseville: Ottakaa todella tarkkaan selville, millaiset olot niillä on kennelissä ollut. Ovatko ne kasvaneet "keittiössä" oman lauman keskellä, vai jossakin autotallissa. Maailma muokkaa todella paljon niiden neurologiaa siinä ensimmäisten elinviikkojen aikana. On erittäin tärkeää, että se perusturvallisuus ja läsnäolo on ollut olemassa siinä kriittisessä vaiheessa. Sitten sitä voikin myöhemmin ottaa tarpeen tullen korvasta, eikä se siitä mene rikki.

En voisi olla enempää samaa mieltä kanssasi tuosta koiran kasvatuksesta. Mulla itsellä on koira, joten esimerkki tuntuu erityisen läheiseltä. Koiran pentu on mun mielestä samankaltainen paketti kuin ihmislapsi, tosin yksinkertaisempi, mutta silti hyvä esimerkki. Sen kehitykseen pätee ihan samat lainalaisuudet kuin ihmisenkin. Miten sen psyykeeseen (voiko tätä sanaa käyttää koiralle?) piirtyy kuva siitä, miten se on otettu vastaan tähän maailmaan, vaikuttaa sen myöhempään loppuun elämään. Jos asiat on hyvin, voi kasvatuksessa antaa tarvittaessa runtuakin ilman, että koiran perusturvallisuuden tunne järkkyy. Koira on onnellinen, kun sillä on selvät johdonmukaiset rajat, mutta perusturvallisuuden tunne laumanjohtajan lempeästä auktoriteetistä.

Kysymys siitä, että onko koiralla sielu? En mä vaan tiedä ja tuskin sitä koskaan saan pohdinnallani selville. Eikä se mun mielestä ole edes kovin olennainen kysymys mulle. Koira ei ole ihmisen veroinen olento maailmassa. Ihminen on kehittyneempi ja koiran asema on olla ihmisen palveluksessa. Toisaalta jotkut ihmiset ovat kehittyneempiä kuin toiset ja toisten ihmisten asema on olla toisten ihmisten alaisuudessa. Mielenkiintoista pohdintaa.

Minua myöskin vaivaa se, että kukaan uskovainen ei ole vastannut Miken kiteyttämään kysymykseen: "Mikä on aivotrauman ja sielun suhde?" Siinä on ainoastaan kuusi lyhyttä sanaa, joista yksi on konsonantti. Meneekö sinne taivaaseen se persoona, joka oli sekuntia ennen vauriota? Onko lobotomian jälkeen tehty synti syntiä?

Mä tietysti vastaan vain omasta puolestani ja mielipiteitä on varmaan yhtä monta kuin uskoviakin... Mutta vastakysymys: miten lobotomialla tai jollain muulla aivoihin kohdituvalla vauriolla vammautettu henkilö poikeaa syntymästään asti vammautuneesta ihmisestä? Mun mielestä ei mitenkään. Ihmisen sielu ei ole sama asia kuin omatunto ja moraalikysymysten tiedostaminen. Mä itse uskon sen olevan jotain mikä on se mainitsemani ihmisyyden yhteinen ydin, jotain sellaista, mikä yhdistää kaikkea inhimillistä elämää. Se on jotain, mitä me ihmiset kutsumme ihmisarvoksi... Sen olemassa olo yksilössä. Siksihän me huolehdimme vaikeastikin vammaisista, sairaista yms. usein ilman odotuksia mahdollisesta "parantumisesta".

Synnin olemus on paljon laajempi kuin mahdollinen yksi teko. Jos psyykeeltään vaurioitunut henkilö tekee syntiä, niin se on syntiä, mutta niin me teemme jokainen joka päivä, erilaisia tekoja, joilla me vahingoitamme toisiamme. Siihen tarvitaan sitä armoa, jonka avulla ymmärrämme, miksi joku on tehnyt jotain ja pystymme reagoimaan siihen asian edellyttämällä tavalla.

Sekoitetaan vielä soppaa sillä, että mielestäni armo ei ole sama kuin anteeksiantamus.

 

[Ekimies]

Ekimiehelle, mitkä ovat kulttuurista riippumattomat tarpeet? Ovatko ne primaarisia eli ravinnonsaantia, suojan hakua ja seksuaalista kanssakäymistä.

Kyllä vaan, erityisesti näitä. Ja näiden lisäksi on vielä eksistentiaalinen ahdistus tai kaipaus, eli kaipaus tuonpuoleisesta, joka on kohdistunut asioihin, joita ei ole voinut selittää ihmisen tiedoilla ja taidoilla.

Mä uskon aika vahvasti siihen, että ihmisen elämä ja myös näiden tarpeiden ilmeneminen värittyy vahvasti sen mukaan, missä ympäristössä sattuu kasvamaan. On aika iso ero sen välillä oletko syntynyt Länsirannalle palestiinalaiseksi ja sulle on kaksivuotiaasta asti kerrottu juutalaisten pahuudesta, vai että oletko syntynyt Kauniaisiin miljoonaperijäksi, ja sulle on kaksivuotiaasta asti toitotettu kuinka elämässä kaikki on itsestä kiinni ja kuinka on ihmisten oma syy, jos ovat köyhiä ja työttömiä. Ok, joku varmaan toteaa, että niinhän kristinuskoonkin kasvatetaan. Totean vain, että hyvin harvat lapset, joille nykyään tuputetaan valmiita esim. kristillisiä vastauksia, ottavat niitä lopulta omaan aikuisen elämäänsä. Jos joku haluaa kasvattaa kovan luokan kristityn, niin en suosittele tätä keinoa

Mä uskon, että Raamattu on tietynlaiseen kulttuuriin (itseasiassa hyvin moniin erilaisiin ja eri aikoina) kirjoitettu kuvaus Jumalan toiminnasta, mutta koska se on ihmisen kirjoittama, se ei voi sinällään tarjota mitään valmiita vastauksia. Mutta mun käsitys siitä on, että ymmärtämällä tekstin sen omassa kontekstissaan, puhuttelee teksti silloin myös nykyisessä kontekstissaan, eli maailmassa, jossa me elämme.

 

[Heikki K.]

Kyllä, kysymyksessä ovat mielenkiintoiset asiat, mutta miksi jotkut ihmiset pohtivat tällaisia juttuja, kun taas jotkut melkein samanlaisessa ympäristössä kasvaneet eivät mitenkään osoita mielenkiintoa näihin asioihin. Onko ihmisissä yleensä jokin "asia" joka pakottaa ottamaan selvää ja pakottaa muodostamaan oman maailmankuvan? Jos näin, miten selittyy eräiden melkein täydellinen välinpitämättömyys pohdintaa > itseoivallusta kohtaan?

 

[ruho]

Ekimiehelle, mitkä ovat kulttuurista riippumattomat tarpeet? Ovatko ne primaarisia eli ravinnonsaantia, suojan hakua ja seksuaalista kanssakäymistä. Seksuaalinen siksi, että katsontatapani on biopsykologinen ja evoluutioteoria tyydyttää jollain tavalla mieleni kysymyksiä ja selittää ihmisen käytöstä. Tämä ei tietenkään tarkoita fakkiutumista mihinkään suvaitsemattomaan filosofiaan vaan tavoitteena on lopultakin ymmärrys ympäröivää ja itseään kohtaan ja ensimmäinen askel on tajuta ihmisen egoistisuus ja kyllä, nautinnonhaluisuus ja tätä kautta ainakin jonkinlainen laiskuus.Mutta silti en tiedä voiko ympäröivästä saada objektiivista tietoa, muuten kuin yhdistämällä kaikkien omat filosofiat yhteen, koska jokaisen havainnon värittää yksilönkehityksen aikana muotoutunut persoonallisuus.

Sinulla on älykkyyttä. Nämä asiat hoituvat ajattelulla.

Mutta voi tässä omiakin ajatuksia vähän jaeskella, jospa itse olisikin väärässä: kulttuurista riippumattomat tarpeet ovat tarpeita, jotka ihminen tarvitsee sääilyäkseen evolutionaarisesti hengissä (eli rotuna).

Jos olen väärässä, niin ihmisellä ei ole tarvetta olla muuta kuin egoistinen. Itse luulen, että järkevä ihmisessä saattaa syntyä antroposofian tai muiden logistisesti (luullakseni) hyväksyttävien hengellisten katsomusten kautta tarve (halu) muokata itseään koko olevaisuudelle hyödyttävällä tavalla.

nautinnonhaluisuus

On evoluutiossa kehittynyt monin tahoin illusionaristinen (tjsp, illuusioon perustuva)) oppimismekanismi.

ja tätä kautta ainakin jonkinlainen laiskuus

Nautinto on kiinnittynyt tähän illusionaristisesti ja suoraan, koska se on ollut evoluutiollisesti hyödyttävää. Illusionaristinen kiinnittyneisyys alkaa kylläkin olla nykyään paljon suurempaa suhteessa aiempaan; evoluutiolla on tässäkin sormet pelissä.

koska jokaisen havainnon värittää yksilönkehityksen aikana muotoutunut persoonallisuus.

Tästä on pyrittävä pois antroposofiassa.

 

[Heikki K.]

Kuukkelille. Onko mielestäsi nautintoon tähtääminen haitallista? Mielestäni ainakin länsimaisen ihmisen elämässä sillä, siis materialistisella nautinnolla on liian suuri merkitys. Olisi huomattavasti parempi kaikelle olevalle, jos keskittyisimme materian sijasta kehittämään sisäistä ainetta eli henkeä, psyykeä, sielua ( ja omaa seksuaalisuutta, toim. huom.). Mutta miksi subjektiivisuudesta on pyrittävä pois, tulee mieleen totalitaristen valtioiden manipulaatio. Ajattelen, että näkemyserot, suuret sellaiset, kohdatessaan luovat uutta ja kehittyneempää, siis monipuolisempia filosofioita. Vähän kuin Hegelin teesiajattelu.

 

[ruho]

Uskoa siihen, mitä ei voi selittää.

Mutta tiesitkös, että usko itse voidaan selittää?

Ja uskoa ei voi ymmärtää, jos sitä ei ole.

Löytyisiköhän tuohon perusteluja?

En ole kuukkeli, mutta vastaan omasta puolestani, omista mielipiteistäni... Mä olen samaa mieltä siitä, että henkistä puolta esim. psyykettä osana sitä ei voi erottaa fyysisestä "lihasta" jakojäännöksettömästi. Jokainen tietää, että onnistuneen fyysisen suorituksen jälkeen tuntuu hyvälle ja esim. stressi jää hetkeksi taka-allalle. Samoin jonkun henkiseen onnellisuuden tilaan vaikuttavan asian (työ- tai opiskelupaikan varmistuminen) voi tuntea myös fyysisenä hyvän olon tunteena. Henkinen ja fyysinen puoli kulkee ihmisellä käsi kädessä ja niitä ei voi erottaa tosistaan. Jos toisessa on vikaa, niin toinenkin ennemmin tai myöhemmin järkkyy.

Mulla itsellä ainakin homma toimii nin, että jos en tunne olevani fyysisesti aktiivinen, on mun hirvittävän vaikea olla henkisestikään sellaisella tasolla, että tuntisin eläväni täysillä. Vastaavasti, jos henkinen ja hengellinen ulottuvuus jää vajaaksi, en tunne saavani itsestäni irti fyysisestikään mitään. Mulle itselleni mä tunnen olevani erityisesti kokonaisuus, kuten kuka tahansa muukin ihminen. Erityisesti tämä korostuu auttamistyössä, eli että ihminen on otettava vastaan kokonaisuutena.

Näiden ajatusten kanssa voi kuka tahansa ateisti olla samaa mieltä. Mitään fyysisestä maailmankuvasta ulkonevaa ei käy ilmi näistä ajatuksista. Fyysiikasta riippuvainen henki voidaan selittää abstraktiona.

Kyllä vaan, erityisesti näitä. Ja näiden lisäksi on vielä eksistentiaalinen ahdistus tai kaipaus, eli kaipaus tuonpuoleisesta, joka on kohdistunut asioihin, joita ei ole voinut selittää ihmisen tiedoilla ja taidoilla.

Saanen olla eri mieltä.

Kyllä, kysymyksessä ovat mielenkiintoiset asiat, mutta miksi jotkut ihmiset pohtivat tällaisia juttuja, kun taas jotkut melkein samanlaisessa ympäristössä kasvaneet eivät mitenkään osoita mielenkiintoa näihin asioihin.

Yleensä nämä välinpitämättömät ovat pohdinnoissaan päätyneet kovan luokan ateismiin. Taas kerran: evolluutiolla on näppylänsä pelissä. Yhteiskunnalle on ollut hyvä, että ihmisillä on erilaisia maailmankäsityksiä.

Onko mielestäsi nautintoon tähtääminen haitallista?

Antroposofisesta vinkkelistä nautinnosta täytyisi tulla elämän ja työn välikappale, eikä kaikkiallinen itseisarvo. Nautinnon tulisi olla tiedonanto ulkoisesta maailmasta.

Mielestäni ainakin länsimaisen ihmisen elämässä sillä, siis materialistisella nautinnolla on liian suuri merkitys.

Materialistiselle ihmiselle elämän aikana saatu nautinto on kaiken päämäärä. Mielipiteet sitten vaihtelevat hyvinkin paljon, että miten tätä voi parhaiten haalia. Tämä vaihtelevuus on myös ollut suureksi hyödyksi ihmisten kehitykselle.

Olisi huomattavasti parempi kaikelle olevalle, jos keskittyisimme materian sijasta kehittämään sisäistä ainetta eli henkeä, psyykeä, sielua

...tätä maailmaa varten; jotta voisimme paremmin työskennellä täällä; tulla tietoisiksi "velvollisuuksistamme".

Mutta miksi subjektiivisuudesta on pyrittävä pois, tulee mieleen totalitaristen valtioiden manipulaatio.

Rudolf Steinerin sanoin: "Ihminen ei joudu orjamaiseen riippuvuuteen, vaikka hän ei heti anna valtaa omalle mielipiteelle saadessaan tietoonsa jotakin uutta vaan kohtaa sen rauhallisen hartaana ja alttiina." (Henkisen tiedon tie, s. 95).Itse olen ainakin alkanut ymmärtää enemmän ympäristöäni objektiivisen alttiuden kautta, ja monet tuomitsevat ajatukset ovat hälvenneet.

 

[taisteluorava]

saatana, oi sananvapauden rajoittaja

edit: http://www.kirkko.fi/

 

[JPK]

pakko heittää pökköä pesään

Darwin on myöhemmin elämässään kumonnut evoluutio teorian, sanoi ettei se ole mahdollinen!!! Kyllähän kaikki tietää eron makro ja mikro evoluution eron... vaikka koirarodutuja voi muokata suht vapaasti keskenään, mutta kissakoiraa ei saada, paitsi varmaan nykyään jossakin laboratoriossa.
No joo mä vaan ihmettelen näitä tieteen kaikkivaltaisuuden nimeen vannovia ihmisiä, kun tänään on faktaa joku asia siihen uskotaan, mutta kun se ens viikolla kumotaan niin taas uskotaan uuteen läpimurtoon.
Ja ihmettelyni todistelu keskusteluun. Ei kaikkea voi todistaa!! Yritä todistaa rakkauden tunne jollekkin Bolivialaiselle katulapselle, joka on heitetty kotoaan 3 vuotiaana ja siitä lähtien elänyt kadulla kiskoen päihteitä, miten saat puhuttua hänelle rakkaudesta/ilosta jos hän ei sellaista ole ikinä kokenut/nähnyt ja kuitenkin kaikki me tiedämme niistä ja pidämme niitä itsestään selvyytenä.
No oma mielipiteeni on että kannattaa funsia asioita, eikä suoraan pidä kaikkea faktana mitä telkkarista tulee tai lehdestä lukee.

 

[Dragon]

Darwin on myöhemmin elämässään kumonnut evoluutio teorian, sanoi ettei se ole mahdollinen!!!

Tästäkin on täällä puhuttu aikaisemmin. Darwin kyllä taipui uransa loppuvaiheessa lamarkismiin ja selitti ominaisuuksien synnyn kuvitteellisten gemmuloiden synnyllä, jotka olisivat hänen mukaan mahdollistaneet hankittujen ominaisuuksien periytymisen. Darwinin aikaan ei ollut tiedossa seuraavia asioita:

• Mikä välittää perinnöllisen informaation
• Miten perintöinformaatio on tallentunut
• Miten perinnöllinen informaatio toimii

Molekyylibiologia on vasta 1950 luvulta pystynyt saamaan tietoa näistä asioista. Näistä asioista johtuen Darwin ei ole ollut perillä mutaatioista ja kasautuvasta luonnonvalinnasta, joka mahdollistaa monimutkaisen evolutiivisen prosessin vastoin Darwinin myöhäisiä väitteitä.

Eikä Darwin ole ainoa tiedemies, joka on kautta aikain epäillyt omia teorioitaan.

Kyllähän kaikki tietää eron makro ja mikro evoluution eron... vaikka koirarodutuja voi muokata suht vapaasti keskenään, mutta kissakoiraa ei saada, paitsi varmaan nykyään jossakin laboratoriossa.

Siis mitä sä oikein selität? Juu koirarotuja on paljon ja niiden fenotyyppi vaihtelee, kuten ihmisroduillakin mutta miten toi kissan ja koiran mahdoton risteytysspekulointi liittyy tähän keskusteluun?

No joo mä vaan ihmettelen näitä tieteen kaikkivaltaisuuden nimeen vannovia ihmisiä, kun tänään on faktaa joku asia siihen uskotaan, mutta kun se ens viikolla kumotaan niin taas uskotaan uuteen läpimurtoon.

Tämä prosessi on aivan normaalia tieteen kehityksessä. Kun vaihdetaan paradigmaa ilman kytkintä, niin kaikkien päät eivät sitä tunnu kestävän.

Toi sun kommentti todistaa ainakin sen, että sä et tiedä tieteestä yhtään mitään jos luulet tosiaan viikottain tapahtuvan jotain mahtavia tieteellisiä läpimurtoja. Mä puhuisin vuosien - kymmenien vuosien skaalasta.

Ei kaikkea voi todistaa!!

Ei varmaan voikaan.

Yritä todistaa rakkauden tunne jollekkin Bolivialaiselle katulapselle, joka on heitetty kotoaan 3 vuotiaana ja siitä lähtien elänyt kadulla kiskoen päihteitä, miten saat puhuttua hänelle rakkaudesta/ilosta jos hän ei sellaista ole ikinä kokenut/nähnyt ja kuitenkin kaikki me tiedämme niistä ja pidämme niitä itsestään selvyytenä.

No jos se lapsi vaikka adoptoitaisiin vakaaseen maahan ja tarjottaisiin turvallinen kasvuympäristö?

No oma mielipiteeni on että kannattaa funsia asioita, eikä suoraan pidä kaikkea faktana mitä telkkarista tulee tai lehdestä lukee.

No oma mielipiteeni on, että kannattaa funtsia asioita, eikä pidä kaikkea faktana mitä raamatussa lukee.

 

[makew]

Tässä tuli itselleni ainakin pohdittavaa:

"Kuten tulikin jo todettua, Raamattua voi tulkita monella eri tavalla, ja siitä ovat osoituksena lukuisat kirkkokunnat ja uskonlahkot. Kouluissa lapsille opetetaan Raamatusta yksipuolinen ja harhaanjohtava näkemys, ja hyvällä syyllä voikin kysyä, mitkä ovat lapsen oikeudet tässä pakko-opetuksessa, ja minkälaiset jäljet se jättää nuoren ihmisen persoonaan? Uskonlahkojen mielivallasta on viimeaikoina keskusteltu runsaasti, mutta koulujen uskonnonopetuksen mielekkyyttä ei julkisuudessa juuri kyseenalaisteta. Varhain aloitetun manipuloivan uskonnonopetuksen vaikutus lapsen persoonallisuuden kehittymiselle saattaa olla tuhoisaa, ja on monilta osin ilmiselvästi rinnastettavissa aivopesuun. Tuntuisi olevan itsestään selvää, ettei pieni lapsi pysty vielä kunnolla ymmärtämään kristillisyyden käsitettä, taikka suhtautumaan kriittisesti uskonnolliseen kasvatukseen ja opetukseen. Lapsi on aikuisten armoilla uskonnonopetuksessakin. "

"Kirkon kaksinaismoraalinen toiminta on luonut kirkonvastaisia liikkeitä, jotka ovat keskittyneet tutkimuksissaan muun muassa insestin ja ahdasmielisen uskonnollisen käyttäytymisen väliseen yhteyteen, sekä pappien väärentämään Raamattuun ja sen virheelliseen tulkintatapaan. Kyse ei siis ole ateistisista liikkeistä, vaan tutkijoiden ja ryhmien jäsenten tavoitteena on palauttaa lähinnä Jeesuksen vuorisaarnaan perustuva eettisesti korkeatasoinen aito kristillisyys arvoonsa."

"Raamatun aitous on myös yksi tärkeä seikka. Kerrotaan, että siitä puuttuu muun muassa Mooseksen kuudes- ja seitsemäs kirja, jotka löytyvät aikaisemmin mainitsemastani Mustasta Raamatusta. Tarkastelen kuitenkin aluksi kirkon yksipuolista Jumala-käsitystä, sekä tuon esille kiistanalaisen teorian avaruuden jumalista ja evoluuutioteorian puutteista. Näitä asioita on käsiteltävä lyhyesti jo senkin vuoksi, jos tarkoitukseni on yrittää saada Raamatulle enemmän painoarvoa tieteellisesti vakavasti otettavana teoksena. Jumala-käsite on Raamatun keskeisin asia, mutta toistaiseksi sen käsitteleminen perustuu suurelta osin mytologiaan, uskomuksiin ja teorisointiin, jota on tieteellisesti vaikea todistaa oikeaksi."

"Monet ihmiset tekevät virheen siinä, että he lukevat Raamattua liian kirjaimellisesti, eivätkä osaa tulkita kirjoitusten vertauskuvallisia ilmaisuja oikein."

Lähde: http://wwwedu.oulu.fi/sampo/97-98/avoin/appro/lucifer/insesti.htm

edit