Kerropas mulle mikä on Etelä afrikkalaisten osuus Suomen maahanmuuttajista?
Kertoo ajattelutavasta siellä päin maailmaa, mistä tänne tällä hetkellä eniten maahanmuuttajia tulee.
Ja mä en mitenkään hyväksy tai oikeuta mamujen raiskauksia, mutta en myöskään suomalaisten.
Kyllä edellisistä viesteistä jokainen voi havaita, että sun mielestä mamujen tekemät raiskaukset on oikeutettuja, tai ainakaan niistä ei kukaan saa vittuuntua tai valittaa.
Itse henk.koht mua ei voisi vähempää kiinnostaa paljon Suomeen tulee tai on maahanmuuttajia.
Vittuako sä täällä sit pyörit?
Mä elän vain omaa elämää ja mulla ei kertaakaan ole tullut minkäänlaisia ongelmia niiden kanssa.
Hei, hienoa, että siellä jossain karjalan tai lapin perukoilla ei ole ongelmia.
Päinvastoin suomalaisten kanssa paljon enemmän!
No sittenhän mamujen tekemät rikokset on ihan okei.
EU on hyvä juttu, koska rajat on auki ja tänne pääsee vaan lisää porukkaa.
Mitähän hyvää esim. ketjun aiheeseen liittyen, islaminuskoisten massamuutto on saanut missää aikaiseksi?
Pariisin, Tukholman ja Lontoon kaduilla on mukava kävellä ja ihmetellä maailman menoa, koska ne ovat täynnä eri kulttuurin omaavia yksilöitä.
Tästä kohdasta viimeistään joutuu lyömään trollin leimaa otsaan.
Me vain asutaan niin junttimaassa, että kaikki mikä on erilaista, eri näköistä tai väristä, tai jos joidenkin puhetapa on kovaäänisempää tai on muuten vain paljon "eloisampia" kuin me, niin heti ollaan tyrmäämässä!
Tai oikeammin: kaikki mikä on erilaista, eri näköistä tai väristä, tai jos joidenkin puhetapa on kovaäänisempää tai on muuten vain paljon "eloisampia" kuin me, niin heti ollaan antamassa kaikki anteeksi.
Suomalaisten heikko itsetunto on se mikä saa pelkäämään ja sitä kautta vihaamaan muun maalaisia. Se on fakta.
Jos täällä joku jotain vihaa niin sitten thorsia ja kumppaneita, jotka ovat vastuussa maahanmuuton nykytilasta ja järjettömistä ja alati kasvavista kustannuksista.
Vähän valaistusta asiaan:
http://www.youtube.com/watch?v=qhxZoV3t61c