Tuskin yhdelläkään pro-bodarilla on taustalla normaalia turvallista lapsuutta ja teini-ikää vaan järjestään kaikilla tuntuu olleen hyvin vaikeaa, johtuen sitten väärissä piireissä pyörimisestä, huonoista vanhemmista, köyhyydestä tms.
Jaan toki sinun huolesi näissä kysymyksissä, mutta miten hyvin olet oikeasti perehtynyt näihin teemoihin, joita tässä kirjoituksessa tuot esille?
Pro-bodareiden joukossa on monenlaisia taustoja, hyviä, huonoja ja siltä väliltä. Sitä en kyllä ymmärrä, että mistä tiedät että lähes kaikilla pro-bodareilla olisi ollut hyvin vaikea ja ankea lapsuus? Minulla ei tällaista tietoa ole. Mutta jos oletataan että väitteesi pitäisi paikkansa (mitä en usko), täytyy kuitenkin muistaa, että vaikka huono lähtötilanne ennustaa huonoa tulevaisuutta, se ei kuitenkaan ennaltamäärää sitä. Ihmisen lähtötilanne ei siis määrittele - eikä saa antaa määritellä hänen tulevaisuuttaan, vaan ne valinnat, joita hän tekee siitä eteenpäin. Tämä on myös kaiken sosiaalityön lähtökohta. Kaikenlaisista taustoista on myös syntynyt monenlaisia tarinoita: tavallisia tarinoita, menestystarinoita ja tragedioita. Samoin voidaan myös sanoa, että hyvä lähtötilanne ei ennaltamäärää hyvää lopputuosta. Vastaväitteen kumoamiseksi riittää vain yksi "hyvän perheen" tragedia, joka istuu parhaillaan Helsingin poliisivankilassa odottamassa 13 vuoden kakkuaan.
Olen myös sitä mieltä, että kuka tahansa - olipa hyvät tai huonot lähtökohdat -, joka pystyy nousemaan olosuhteittensa yläpuolelle ja kurinalaisesti toteuttaamaan huippu-urheilijan tai pro-bodarin fyysisesti ja henkisesti haastavaa elämäntapaa, on osoittanut kykynsä sellaiseen tekemiseen ja omistaumiseen (enkä viittaa roinaamiseen, joka on vain pelkkä työkalu), josta vain harva pystyy suoriutumaan. Ja jos saman päättäväisyyden ja energian saa valjastettua kilpaurheilun jälkeiseen elämään, niin monet asiat ovat vain totettamista vailla. Arnold on tunnetuin esimerkki tästä. Ensin täydellinen omistautuminen bodaukselle, sitten filmiuralle ja lopuksi politiikalle. Vaikka kaikki ei mennyt aina putkeen, niin Arnold ei kuitenkaan lannistunnut, vaan on jatkanut aina eteenpäin.
Vaikea usko, että kaikki näistäkin tapauksista olisivat lähteneet käyttämään aineita puhtaasti kisamenestyksen toivossa, kuten on tapana väittää. Tiedä sitten, miten huonoon paikkaan olisivat päätyneet, jos genetiikka ei olisi sitä menestystä heille suonut.
Muutama vuosikymmen taaksepäin hormoonien käyttö liittyi pääsasiassa kilpaurheiluun ja kilpabodaukseen. Silloin kun itse aloitin nuorena vakavamman bodauksen, niin kaikki suomalaiset kilpakehonrakentajat käyttivät aineita. Viesti oli myös selvä: vain kilpaileminen oikeuttaa aineiden käytön. Sitä ei salattu, mutta ei myöskään suositeltu. Kaikki eivät toki menestyneet, mutta elämä jatkui genetiikan tuomin rajoituksin, eikä päätynytkään kuilun pohjalle. Viittaan tässä valtavirta bodareihin, jotka treenasivat, roinasivat, kilpailivat, tekivät työnsä ja hoitivat asiansa. Roinan suhteen asiat kuitenkin muuttuivat ja nykypäivänä voidaankin sanoa, etttä aineita käytetään puhtaasti omista henkilökohtaisista syistä sekä myös suorituskyvyn (tietyt ammatit), että kilpailun tähden. Nykyisen vapautta, yksilöllisyyttä ja itsensä toteuttamista korostavan postmodernin ajattelutavan myötä kehon kosmeettinen, kemiallinen (testo/anabolit) ja kiruginen muokkaus on tullut kaikkien "oikeudeksi". Tällä kaikella pyrkimyksellä on kuitenkin pitkä historia ihmiskunnan meneisyydestä alkaen (lääkkeet ja konstit vain ovat muuttuneet ja parantuneet), mutta osittain lääketieteen medikalisoitumisen myötä siitä on myös tullut kaikien saatavilla olevaa arkipäivää.
Harvalla kuitenkaan on ollut mitään koulutusta tai plan B olemassa. Voi vain kuvitella, millaisia ihmiskohtaloita sieltä ei-kilpailevien käyttäjien joukosta löytyy, ja onhan näitä tiedossakin viitaten mm. siihen aiempaan kommenttiini alan podcasteissa kuolleista treenikavereista tms. puhumiseen.
Kaikessa kilpaurheilussa on yksi yleinen ongelma. Lahjakas nuori keskittyy vain siihen, mistä hän pitää ja missä on hyvä, koulujen jäädessä kesken eikä vakavaa B-suunitelmaa ole. Ja joidenkin kohdalla elämä luisuu myös päihteiden ja rikollisuuden pariin, varsinkin jos on ennestään taustoja asian suhteen. Jotkut päätyvät myös itsemurhaan tai kuolevat epäselvissä olosuhteissa. Mutta mikä ammattiryhmä on taas eritysen altis mielenterveysongelmille ja itsemurhille sekä myös lääkkeiden väärinkäytölle? Lääkärit ja psykiatrit.
Jos puhutaan pro-bodareista, niin en tiedä mistä olet sen käsityksen saanut, että harvalla on mitään koulutusta tai B-suunnitelmaa. Jos nyt kovista bodareista puhutaan, niin en nyt muista muita kuin Maken (ammattikoulu), joka ei uransa aikana tehnyt muuta kuin keskittyi vain bodaukseen, mutta kyllä hänelläkin B-suunnitelma oli ja ellei ollut, niin ajan kuluessa sekin kyllä valkeni. Mutta lähes järjestäin kaikkilla MR.Olympia tason ukoilla on joko ylioppilas-, ammatti- tai opistosoinen tutkinto. Tämän lisäksi monilla on myös alempia tai ylempia tutkintoja yliopistosta. Monet ovat kisauransa ohessa tehnneet myös päivätyötään. Ja uran päättyttyä monella on ollut se B-suunnitelma, jota on sitten lähdetty toteuttaa. Muutama esimerkki Scott, Columbu, Arnold, Nubret, Zane, Mentzer, Cutler, Coleman, Warren.... yms.
Jos taas roinaavista bodareista puhutaan harrastajatasolla, niin suomalaisen tutkimuksen (Tuuli Salospohja, 2008) mukaan, he ovat enimmäkseen juuri niitä, joilla menee kohtuullisen hyvin, joilla on myös jokin koulutus (ammatikork./opisto sekä myös ylempiasteisia tutkintoja) ja ovat dopingin käyttöä lukuunotta ns. "mallikansalaisia". Ns. ongelmatapauksista olen jo puhunut toisaalla. Myös iranilaistukimuksen mukaan dopingin käyttäjät ovat melko usein yhteiskunnallisesti parempiosaisia (yliopisto-opiskelijoita tai tutkinnon suorittaineita). Mainittakoon myös että Iranissa on erittäin kova taso bodauksessa, sen lisäksi että maassa on Israelin ohella Lähi-idän parhain koulustustaso, vaikka itse hallitus on täysin takapajuinen ja taantunut.