Liian vanha aloittaakseen?

Meta title: Liian vanha aloittamaan treenin uudestaan

Meta description: Ikä ei estä kehitystä. Oikealla ohjelmalla ja maltilla treeni alkaa toimia missä iässä tahansa.


Sama stoori täälläkin niinkuin monella muullakin ketjussa.16-vuotiaana salille ja siitä lähtien on/off vaiheilua mutta tuossa viime syksynä se iski kun menin käymään kylpylän salilla pitkästä aikaa. Rauta oli niin helvetin painavaa ku muisteli entisiä sarja painoja ja ei se peilikuvakaan kovin imarteleva ollu. Kolmenkympin ikäkriisi iski siis silloin 29,5 vuotiaana ja päätin et nyt loppu velttoilu.

Tässä vaiheessa salilta oli ollu n. 1,5 vuoden tauko. Pernteisesti G6 käytöön ja hullu treeni päälle. Tein treenin 4krt/viikko ja söin ku hullu. Rasvaa tuli mutta kyllä lihasmassakin kasvoi ja sarjapainot oli nousussa koko ajan. Viime keväänä kokeilin poltella rasvoja pois mut se meni ihan pieleen. Yritin karppauksella ja en vissiin perehtynyt tarpeeksi hyvin. Treenit kärsi ja motivaatio kans. Kesällä alkoi uusi 3-vuoroduuni ja siinä alussa tulin 2kk paussi salilta. Samaan aikaan ostin maastofillarin ja aloin sitä polkeen mielipuolen lailla. Vapaapäivinä tein 10-30km lenkkejä metsäpoluilla ja pikkukallioilla. Tätä jatku tonne syyskuun loppuun asti. Elokuun alussa salitreeni tuli takas kuvioihin ku alkoi oleen fiilis et alkaa kutistuun liikaa. Pyöräily kun loppui alkoi massakausi. Tämähän oli taas kunnon virheliike ja pää alkoi pistää vastaan rasvan kertymisen takia. 1kk jälkeen aloin syömään "ylläpitävästi" ja nyt joulukuu on menty vähän miinuksella. Tammikuussa aloitan dietin, tällä kertaa VHH tyylillä ja olen perehtynyt ruokapolitiikkaan paljon paremmin. Eli se kuuluisa kesäkunto saavutetaan kyllä nyt 2014 kesällä.

Jotenkin tuntuu että näin vanhempana on paremmin luistanut treeni ja jaksaa paljon enemmän paneutua ruokaan ja lepoon. Tavoitteet on realistisemmat ja on enemmän keskittynyt siihen hetkeen ku treenaa eikä haaveile jostain älyttömästä lihaskasvusta joka treenin jälkeen. Nyt siitä on enemmän muokkaantunut se elämäntapa jota haluaa pitää yllä ja maksimoida sen lihaskasvun ja hyvän kunnon saavuttamisen, meni siihen sit vuosi tai kymmenen.

Vuodessakin saa paljon aikaan, reilu vuosi sit olin sohvaperuna, kiskoin röökiä yli askin päivässä ja viina maistui hyvin. Nyt 10kg painavempi, kroppa näyttää paljon paremmalta, rööki jääny, viinaa tosi harvoin(1krt/2kk aika hyvä arvio, jos sitäkään), M koon paita vaihtunu XL kokoon ja cooperin testissä yli 3000m. Lähipiiri pitää kyllä hulluna kun elämä pyörii aika pitkälti salin, ruuan ja nukkumisen ympärillä mut se on täysin oma valinta. Kyllä mäkin joitakin hulluna kun ne dokaa joka viikonloppu ja vetää "paskaa" ruokaa nassuun ja turpoaa väärällä tavalla mut sekin on heidän valinta. Samaa elämää itsekkin vietin pitkän aikaa ja onneksi oon päässy eron niistä tavoista. On paljon helpompi elää ja tehdä esim duunia ku ei vaivaa rasvainen ruoka, darra ja ylipaino. Ja iän myötä kun aineenvaihdunta varmaan vähän hidastunut niin miellyttävämpi käydä vessassakin kun syö terveellisesti! =D

Eli jos tän koko tekstin tästä tiivistää niin ei todellakaan ole myöhäistä! Salille vaan raudan kimppuun!!!
 
^ mä komppaan tässä kanssa Hpo2 tekstiä, oon ite huomannut aivan samaa tää mun uusi tuleminen punttisalin saralla on jotenkin paljon helpompaa nyt vanhempana, jotenkin sisäistänyt sen että ei ole mihinkään kiire tää kropan muokkaus on pitkä prosessi ja vasta joskus 5v päästä +40v olen todennäköisesti siinä kunnossa ulkoisesti että olen itse tyyytyväinen.. Samoin kuin just toi Hpo mainitsema lepo ja ruoka, nyt vanhempana elämä on tosi paljon säännöllisempää, tavallaan kaikki on huomattavasti helpompaa järjestää tukemaan salitreeniä ja kasvua kun ei tarvitse olla koko ajan jossain kreisibailaamassa..

Oon tosi yllättynyt kuinka paljon kroppa ja tulokset on muuttuneet viimeisen vuoden sisällä en olisi tammikuussa uskonut että jo tän vuoden aikana on mahdollista päästä tähän kuntoon, ainut mikä harmittaa niin olisi pitänyt aloittaa vaan aiemmin kunnon treenit.
 
^ mä komppaan tässä kanssa Hpo2 tekstiä, oon ite huomannut aivan samaa tää mun uusi tuleminen punttisalin saralla on jotenkin paljon helpompaa nyt vanhempana, jotenkin sisäistänyt sen että ei ole mihinkään kiire tää kropan muokkaus on pitkä prosessi ja vasta joskus 5v päästä +40v olen todennäköisesti siinä kunnossa ulkoisesti että olen itse tyyytyväinen.. Samoin kuin just toi Hpo mainitsema lepo ja ruoka, nyt vanhempana elämä on tosi paljon säännöllisempää, tavallaan kaikki on huomattavasti helpompaa järjestää tukemaan salitreeniä ja kasvua kun ei tarvitse olla koko ajan jossain kreisibailaamassa..

Oon tosi yllättynyt kuinka paljon kroppa ja tulokset on muuttuneet viimeisen vuoden sisällä en olisi tammikuussa uskonut että jo tän vuoden aikana on mahdollista päästä tähän kuntoon, ainut mikä harmittaa niin olisi pitänyt aloittaa vaan aiemmin kunnon treenit.

Kyllähän se sinänsä harmittaa mutta ei kannata kuluttaa virtaa siihen harmitteluun, se kun ei enää auta mitään =D Nyt vaan täytyy keskittyä siihen että "hyvittää" sen kropan laiminlyönnin! Ja dokaaminen kiinnostaa joka päivä vähemmän jos menee aamuvuoroon ja dösä täynnä baarista tulevia. Osa niin hyvässä kuosissa et lentelee penkiltä mutkissa ja pää kolahtanu aika makeasti lattiaan. Ja meidän ihanat suomineidit niin seksikkäinä. Taju pois, minihame päällä ja jalat niin avoinna ku voi olla =D Tää siis oli kesällä aika perusnäky stadin 620 aamudösässä! =D
 
Kiitoksia kaikille tremppaamisesta. Tärkeintä itsellekin olisi olla murehtimatta menetettyjä vuosia ja keskittyä tähän hetkeen ja tuleviin vuosiin. hienoa kuitenkin että on mahdollisuudet vielä vaikka mihin(mutta ei olympialavoille tietenkään).
 
hei kaikille.
Eli homman nimi on se että olen päättänyt laittaa kroppani uuteen uskoon elämäntapojen kanssa ja kyselisin neuvoja teiltä. Millaisella ohjelmalla kannatttaisi aloittaa? Olen miettinyt arskan kultaista kuusikkoa? Ikää minulal on 25 ja olen fyysisesti perushyvässä kunnossa, painoa n. 68-70kg ja pituutta 175. Ja tiedän ettei tässä iässä enää voi mitään hirveitä tavoitteita odottaa mutta katsotaan nyt mihin mies pystyy. Ilmoittelen sitten tuloksiani tänne. =) Kaikista neuvoista olisin todella kiitollinen.
 
Arskan kuutosta tehet ensimmäiset 8-10 viikkoa, opetellen liikkeet ja "totutat kehon painoihin". Sen jälkeen jos kovaa treenaaminen ja lihasten kasvatus maistuu, niin 2-jakoista kehiin ja kuntoa ylöspäin.

Tutustu ruoka-aiheisiin FAQ:hin, jotta saat tietoa miten syödä oikein. Ennenkaikkea tarpeeksi. Kalorit sinne kolmen tonnin kieppeille ja huhtikuun seudulla dieettiä päälle kesää ajatellen.

Niin ja et ole myöhässä mistään tuloksista, mutta työtä niiden eteen pitää tehdä.
 
Mahdotonta sitä potentiaalista kuntoa on sanoa, mutta ei tuo ikä mitään hirveästi rajoita. Enemmän tuohon vaikuttaa urheilutausta ja onko mitään vakavempia loukkaantumisia tai vammoja (polvet/selkä/olkapää paskana). Toki geenitkin vaikuttavat osiltaan, mutta kova työ ja motivaatio kompensoi siinä kohtaa. Ei sinusta todennäköisesti tule uutta Ronnie Colemania, varsinkaan jos natuna meinaat vetää, mutta kyllä silti voit melkoisen kookkaaksi kasvaa.
 
25v ?

Näkemättä sanoisin että vaikka minkälaiseen.
Ainoa missä olet auttamatta myöhässä on kovaan perustekniseen suorittamiseen perustuvat lajit.

Kestävyys, voima ja ulkonäkö asiat on kiinni omasta halusta, panostamisesta ja valinnoista.
 
Noin mä vähän itekki mietin. Mihinkähän kuntoon tän ikäisen olis mahdollista päästä? kokemuksia?

Tuloksien rajoitteina tulet olemaan sinä itse. Eli voit varmasti paukuttaa jo kovia tuloksia parinkin vuoden päästä, mutta se tie ei ole sitten mitään tissien läpsyttelyä.

Jokaisella yksilöllä on tietenkin rajansa, mutta helpolla sinne rajalle ei päästä - edes roinalla.
 
15 ikävuoteen asti harrastin yhdistettyä ja sitten ollut vään hiljasempaa mutta vähän aikaa nyt tullut lenkkeiltyä, cooper oli 2750 ku testasin. mutta ruokavalio pittää laittaa uusiks kyllä =)
 
25v ?

Näkemättä sanoisin että vaikka minkälaiseen.
Ainoa missä olet auttamatta myöhässä on kovaan perustekniseen suorittamiseen perustuvat lajit.

Kestävyys, voima ja ulkonäkö asiat on kiinni omasta halusta, panostamisesta ja valinnoista.

Otsikon perusteella kuvittelin että kyseessä on about minun ikäinen kaveri :)

Nyrkkisääntönä sanoisin että ahkera ja panostava treenaaja saa enemmän tuloksia aikaan sama minkä ikäisenä kuin ei ahkera ja panostava, vaikka ikää olisi 10-20 vuotta vähemmän.
 
Voi perkele!

Miehellä ikää 25 ja puhuu kuin elämä olis ohi ja arkun kannen nosto olis enää suurin saavutettava voiman ponnistus. Itse olen 44 vuotta ja aloitin treenaamisen noin 2 vuotta sitten. Alunperin menin salille kokeilemaan viimeisenä keinona parantaa todella paha välilevyn pullistuman ja iskiaksen aiheuttama selkäkipu. Alkuun treenaaminen olikin enempi selkäkipua parantavien liikkeiden etsimistä ja YLLÄTYS oli varmaan yhtä järkyttävä kuin selkäkipukin. Parissa kuukaudessa selkäkipu hävisi kokonaan. Ja nyt en puhu mistään pienestä pakotuksesta vaan pahimpana aikana meinasin tehdä itsarin, koska en voinut istua, maata, seistä, paskantaa enkä mitään muutakaan. Känni pahensi vaan asiaa.

Sen verran tarkennan, että joskus 30 vuoden nurkilla treenasin vuoden alussa ihan pt:n opastamana, mutta silloin innostus lopahti, mutta tuntuma lajiin säilyi, että en siinä mielessä ollut nyt ihan vasta- alkaja.

Mutta siis kun tuo selkä parani niin jatkoin koko kropan treenaamista. 2x8 sarjoja pikku painoilla yksi lihasryhmä kerran viikossa, siis 5- jakoinen 2:lla lepopäivällä. Vuosi sitten siirryin 4- jakoiseen siten, että rinta,kädet/ takareidet, pohkeet/ selkä, olat/ etureidet. Pienen hakemisen jälkeen päädyin siihen, että teen kutakin päälikettä yhden kovan kasin. Päälle vemputuksia miten milloinkin. Ja mitä tästä on seurannut...?

Sanotaan mitä sanotaan niin ainakaan meikä ei ollut ainakaan "liian vanha". Prässi on noussut 150kg:sta 350 kiloon. Kyykky 80> 140, mave 100> 200, pystypunnerrus koneessa 15> 45 jne. Lihas ei tietty kasva enää näin haudan partaalla...? Heh heh, on aivan selvästi kasvanut ja erityisen ylpeä olen etureisistä.

Joka toinen tai kolmas kerta voi huoletta laittaa lisää rautaa ja ensi kesään mennessä on tavoitteet on korkeat. Ainoa mikä vähän "masentaa" on kun olkapää reistaa pikkuisen eikä voi esim penkkiä treenata kuten haluaisin.

Että mitä 25 vuotiaalla on odotettavissa???
 
25 :) hahaha eikös miehellä ole yleisesti esim: testosteronitaso kovimmillaan 25vuoden kieppeillä? Samoin kuin yleenäkkin yksilökohtaiset erot lihaskavun kannalta on niin isoja että olen varma että on 18v saliharrastajia joilla on paljon huonommat edellytykset kuin threadin aloittajalla.. Jostain muistan lukeneeni että lihasmassa alkaisi hävitä vasta jossain 30v kieppeillä ja tähänkin muistaakseni pystyi vaikuttamaan ehkäisevästi hyvin pienellä treenauksella, ja olikos toi häviämisnopeus jotain 2-10 g välillä kuukaudessa..

Jotenkin tuntuu ihan hullulta että jengi miettii tälläisiä 25v ikäisenä.
 
ooh 25, liian nuori, minäkin halusin aloittaa 25-vuotiaana mutta se jäi silloin ja nyt olen jo 29:( No parempi myöhään kuin ei milloinkaan, ainakin olen tosissani nyt tämän saliharrastuksen kanssa.

Mutta eiköhän sinulla mahdollisuudet 25:na vaikka mihin.
 
Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa punttisalia, aloitat sitten 13veenä tai 55veenä niin sinulla on ihan hyvät saumat saada oikein hyvännäköinen kroppa mikä miellyttää silmää, ainoa mitä vaaditaan on tosi kovaa duunia ja ei mitään perseilyä. Alussa kannattaa aloittaa ihan hitaasti tutustumalla painohin vaikka pari kertaa viikkoon, koska ainakin itsellä kun en elämäni aikana ollut oikeastaan koskenukkaan painoihin niin ekat viikot kaikki paikat oli helvetin kipeenä ja flunssaa pukkas päälle mutta kun siitä alkushokista pääs eteenpäin niin pystyi lisäämään kertoja ja painot nous joka liikkeessä rakettimaisesti. Itse tosiaan aloitin vasta pari vuotta sitten enkä vieläkään ole semmoisissa lihoissa että itseä mielyttäisi mutta työtä on tehty ja työtä jatketaan! Jos rahaa löytyy niin suosittelen parit ekat kerrat kattomaan pteen kanssa tai jos tulee salin tutustumiskerrat niin ne kantsii käyttää heti.
 
Aiheeseen liittyen, ite alotin aika nolla pohjilla ja kunnolla treenaamaan vähän ennen ku täytin 35. Puolisen vuotta treenailtu ja kehitystä tullut jossain määrin. Jos nyt kiinnostuisin jonkin sortin kilpailemisesta, niin olisiko mitään palaa kehittyä esim. 2-5 vuoden tähtäimellä semmoseen kuntoon, että voisi jossain lajissa kilpailla ja mikähän se laji voisi olla? Siis jos tosiaan panostaisi ihan oikeesti treeniin ja ruokavalioon ja kaikkeen mahdolliseen? Enkä nyt tarkoita mitään olympia lavoja, mutta mihin kannattaisi tähdätä?
 
Jos kehonrakennuksen Suomen mestaruus riittää tavoitteissa niin ikävuodet 25 ei varmaan ole este. Siitä eteenpäin voi olla, että olisi pitänyt aiemmin jo aloittaa.

Salihommissa voi valkata kovin erilaisia tavoitteita: se että ikävuosien lihaskato ei iske, kehon kiristäminen (ja siinä onkin aivan massiivi haitari jo sitten mitä halutaan), isommaksi tuleminen, hauskanpito urheillen, laihdutus... Kaikki me ei haluta samoja asioita.
 
motivaatiota

Tässä mies nimeltään Jeffrey Life, joka sanoo aloittaneensa vasta 60-vuotiaana. Nykyään yli 70v ja tulokset puhuvat puolestaan. Korvaushoidot ovat tosin olleet apuna 64-vuotiaasta asti.

2hhj4t4.jpg


Ja sinä olet sitä mieltä ettet voi 25-vuotiaana enää asettaa mitään korkeita tavoitteita?
 
Joo synteettistä testoa ja GH:ta myös toi ukko vedellyt, eli ns. luontaisesti vanhentuneesta kaverista ei ole kyse. Kyllä sillä vaan iso merkitys on tuossa pappaiässä, jos testo ja GH-tasot laitetaan lääkkeillä korkeammalle kuin mitä ne keskimäärin on nuorilla kavereilla. Kyllähän testolla ja GH:lla voi itsensä pitää kropan puolesta ikinuorena, se sitten on jokaisen oma asia haluaako sellaista.

Toki voi niitä voimatasoja ylläpitää ja toimintakykyä parantaa keskiverto 6-kymppisenä aloittanutkin, mutta eihän se rasva pala ja lihas kasva yhtään siihen tahtiin kuin kemian avulla, valitettavasti.
 
Back
Ylös Bottom