toivottavasti ei ole turha postaus. nyt aloin treenaamaan myös leukoja. aloitussuorituskyky oli 0=nolla leukaa. siis normaalisti vastaotteella. voi helevata. ja tässä kirjoittaa vanha gubbe, joka veti nuorena 55 leukaa 67 kg painoisena. nyt tosin painoa on nakuna sellaiset 106++ jtn. tai allekin joskus. mutta silti. muutama vuosi sitten vetäisin vielä kevyesti kymmenkunta leukaa.
no, annas olla. tein epätoivoisena negatiivisia hyppytoistoja pari kipaletta treeneissä, kunnes viikon päästä meni yksi rimpuiluleuka omilla käsivoimilla ja toissapäivänä vedin jopa kolme leukaa, joista viimeinen rimpuilua ja vajaa. tänään sit vedin jo neljä, joista se viimeinen oli vajaa. siis yöllä kun kävin salaisessa leuanvetopaikassani tuolla ulkona koiruuksieni kanssa.
luulin ennen kokeilua, että kyllä se yks kymmenen leukaa nyt aina menee, onhan ne ennenkin menneet. ei vaan mennyt. ei yhtään. käsivarret ja yläselän lihakset olivat vain heikentyneet treenaamattomuuden vuoksi täysin. ja omakin paino on tietysti melkein tuplaantunut nuoruusajoista. noh, nyt on helppi treenata kun tarvii tehdä vain ne muutamat toistot ja tekee jokusen negan siihen perään. myötäotteella en ole paljoa koskaan tehnyt. pitäisikö? onko siitä jotain hyötyä vastaoteleuanvedoissa? entä niskantaakseveto? sitä tein joskus voimanoston välipalana kans nuorna. tietääkö alan guru jto? tää ukko täyttää 45 just tänä vuonna ja on taas aloittanut hieman punttista tossa lokakuulla ja nyt sit nollasta reilu viikko sitten aloittelin leukoja pomppimaan. aika hiton läskissä kunnossa muutenkin ja jouluna tuli neljä kiloa lisää sitä itteään eli sikaa sianpäälle, siis läskiä ja nestettä. tarkoitus olis vähitellen pudottaa omaa painoa pikkuisen alle sadan edes.