"Lapsellisten" arkea ja treeniä???

[She Devil]

En viitsinyt jatkaa tuonne raksaus- ja treeni-ketjuun kun aihe ei sitä varisnaisesti koske...

Miten muut mimmit ovat sopeutuneet vauvan tuomaan muutokseen? Vaikka itsellä ei ollut ruusunpunaisia kuvitelmia vauva-arjesta niin silti se tuli yllätyksenä. Vaikka Vilma-neiti nukkuukin vallan mainiosti niin silti tämä äityliini on väsynyt, mutta en sentään uupunut. Sitä ei osannut arvatakaan että todellakin minun täytyy olla valmiina joka sekunti täyttämään lapseni tarpeita. Vauvan isäkin kyllä hoitaa paljon, joten yksin minun harteilla ei lapsen hoito onneksi ole.

Treenaamisen aloittamisesta ei ole tulllut vielä mitään, sillä raju synnytys jätti jälkensä jotka toivon mukaan ajan myötä paranee, etten joudu luopua rakkaista harrastuksista. Haavat toki ovat parantuneet oikein hyvin (synnytyksestä nyt 8vk), mutta muita vaivoja sitten jäikin jotka saattavat häiritä ihan normaaliakin elämää ellen tästä kuntoudu aikaa myöten.

Kateellisena luin raskaus- ja treeni-ketjusta kuinka muut ovat jo viikko tai kaksi synnytyksen jälkeen treenaamassa kuka mitäkin. Itse olen joutunut tyytymään kävelylenkkeihin tähän saakka.

Vaikka oma lapsi onkin maailman ihanin asia, niin silti tunnen itseni välillä kotini vangiksi. Vauvalla on melkoisesti mahavaivoja, joten itkua riittää enkä siksi viitsi hänen kanssaan mihinkään lähteä. Jälleen muiden vauvat istuvat tyytyväisenä kaupan kärryissä tutti suussa ympärilleen katsellen, minulla ei vastaavasta tässä vaiheessa ole toivoakaan, en viitsi edes kuvitella lähteväni vauvan kanssa johonkin kahvilaan.

Kirjoituksellani ei ole varsinaista pointtia, kunhan haluaisin kuulla muiden kokemuksia ja tuoko aika helpotusta mukanaan? Esim. juuri vauvan vatsavaivoihin jolloin arki helpottuisi huomattavasti. On niin sydäntä raastavaa kun ei pysty juurikaan helpottaa pikkuisen oloa kuin hetkellisesti.

 

[maryjane75]

Aika lailla samanlainen tarina myös täällä tuon meidän nuoremman poikasen kohdalla etenkin (pojat nyt 4- ja 5-vuotiaat). Synnytys oli tosi nopea ja rankka, ja mulla kesti sen 3kk ennenkuin vatsani tuntui edes jotenkin omalta (kätilö vähän runnoi..)
Vatsavaivoja oli myös pikkuisellamme. Luulimme ensin koliikiksi, mutta ne olivatkin ruoka-aineallergioita, joten oma ruokavalio meni aika lailla uusiksi imetyksen takia.
Ensimmäinen puoli vuotta oli aika rankkaa aikaa, mutta sen jälkeen on kyllä helpottanut vähitellen. Nythän pojat ovat jo isoja ja hienosti ovat mukana jopa treeneissäni ja nostelevat pieniä käsipainoja :D
Treenaamisen aloitin vasta 8kk synnytyksen jälkeen, mutta se ei johdu siitä etten olisi voinut käydä salilla, vaan yksinkertaisesti siitä syystä että olin sitä edellisen elämän ollut täysi sohvaperuna..
Varmaan kannattaa mennä oman kehon mukaan, eli aluksi tosiaan sitä lenkkeilyä ja sitten fiiliksen mukaan vähitellen. Ja vaikka salille ei vielä menisikään niin kannattaa niitä syviä vatsoja ja selkää tehdä ihan kotona - toki omien tuntemusten mukaan.
Kyllähän se kroppa on aika väsyksissä myös mm. imetyksen ja rikkonaisen yöunen takia, mutta kyllä se siitä palautuu. Lepoa, monipuolista safkaa, välillä kevyttä kuntoilua, muiden mammojen kanssa jutustelua, ja joskus pieni hetki omaa laatuaikaa (ilman vauvaa, vaikka ne niin ihania ovatkin).

Kovasti tsemppiä:thumbs:

 

[Pirtsu]

Minä en ollut ennen lapseni syntymää varsinaisesti mikään himo punttaaja, vaikka sitä ennen olin melkein 10v salilla käynyt enemmän tai vähemmän säännöllisesti. Kun lapseni syntyi, päätin että aloitan sitten tammikuussa sen uuden elämän ja alan urheileen taas. Poika oli tuolloin tammikuussa huimat 3kk.

No en aloittanut, en. Lapsi on ollut tosi itkuinen ja huono uninen aina. Osa syy ruoka-aineallergioissa, jotka on nyt ohi (lapsi 2v7kk) mutta osa syynä ihan vaan lapsen temperamentti. Omaa erittäin alhaisen ärsytyskynnyksen, on arka ja hitaasti lämpenevä uusissa tilanteissa. Kaikin puolin aika haastava kaveri;)

Aloitin salilla / jumpalla käynnin kun poika oli melkein 5kk. Ja ai että se tuntuikin hyvälle. Tulin sairaaksi (ihan flunssaan vaan) ja se taas jäi. Erinäisiä yritelmiä aloittaa säännöllinen kuntoilu oli useita, kunnes vuosi sitten se alkoi. Poika oli 1,5v kun aloitin puntilla käymisen ja nyt olen vuoden aikana saanut sitten enemmän tuloksiakin kuin koskaan aiemmin. Kiinnittänyt enemmän huomiota syömiseen jne.

Nyt siihen on aikaa ja virtaakin enemmän. Toki lapsen ollessa sen 4-5kk jaksoi käydä sen mitä kävin, salilla tms ja ihmettelin itsekin, että kuinka niin vähällä unella jaksaa. Ennen lasta en olisi ikinä koskaan jaksanut mitään iltaisin, jos olisin nukkunut niin risaisia öitä, kuin silloin nukuin.

Meidän pelastus ehkä oli pitkät vaunulenkit, kun poika vihdoin alkoi nukkumaan muutaman kk iässä vaunuissa. Siitä sain sitten kaipaamaani liikuntaa, kun otin ne lenkit ihan hikilenkin kannalta. En paljonkaan liikkunut vauvan kanssa missään, koska en tuntenut silloisesta asuinkaupungista juuri ketään - en ainoatakaan vauvaikäisen äitiä.

Oman voinnin ja jaksamisen mukaanhan se on edettävä. Mulla ei synnytys jättänty mitään vaurioita, sen suhteen olisin voinut aloittaa kuntoilun aiemminkin. Nyt sitten "pelkään" sitä, että jos meille suodaan toinen lapsi, menetänkö kaiken oman aikani, jota on siis näin ison lapsen kanssa jo paljon (=helppo jättää lapsi hoitoon ja mennä minne haluaa) ja ennen kaikkea, menetänkö (varmasti menetän) kuntoni.

Tällaisia ajatuksia.

 

[She Devil]

Kiva tietää, että en ole ainut laatuani ;)

Varsinkin nyt kun ollaan pikkupiiperön kanssa podettu flunssaa niin tuntuu että olen kotini vankina kun ei ole edes vaunulenkeille päässyt. Itse olen jo paremmassa kunnossa, mutta vauva on vielä nuhainen, joten en tuonne tuulen tuiverrukseen viitsi vaunujen kanssa lähteä. Selkää ja syviä vatsoja täytyy alkaa treenata kotosalla, pitää vetää uudet treenipöksyt jalkaan josko siitä tulisi lisää intoa

Minulla tietysti sekin vielä etten tunne asuinkaupungistani juuri ketään ja anoppikin on sitä mieltä, että kun on lapsen "hankkinut" niin se pitää pystyä itse hoitaa. Eli mulla ei ole täälä ketään hoitajaa ja ikävä kyllä oma äiti, joka hoitaisi innokkaasti, asuu 400km:n päässä. Tässä tulee myös hankaluus järjestää hoitoa jos tarvii itse mennä esim. lääkäriin tai muuta vastaavaa.

Täälä elellään päivä kerrallaan elätellen toiveita paremmasta huomisesta, ei tätä muuten jaksa. Tai tarkoitan että ne menneet huonot päivät täytyy osata unohtaa ja aamulla herätä ajatuksin, josko uusi päivä olisi parempi ja toisi jotain hyvää tullessaan.

Neuvolassa kysyttiin, että joko meillä on ollut perhevalmennusryhmän kanssa vauva-tapaaminen. Kotona miehelleni tuumasin että siihen en aio osallistua, koska muiden vauvat on tietysti itse aurinkoja ja maailman helpoimpia hoitaa. Todennäköisesti näin ei kyllä ole, luulisin....

 

[Kuki]

Itselläni on kaksi poikaa, 4- ja 5-vuotiaat sekä poikapuoli, nyt jo 13v. Muistan hyvin, kun sain esikoiseni ja vauva-arki rymähti päälle kertaheitolla. Olin kieltämättä alkuun melko shokissa, vauvan kanssa on todellakin kiinni 24h, onneksi miehestä on jotain apua :D Pienistä lapsista ei pahemmin kokemusta itselläni ollut.
Salille lähdin pojan ollessa 3kk ikäinen, siihen saakka keskityin vauvaan ja hoidon opetteluun. Salilla kävin pojan kanssa, kunnes tulin uudelleen raskaaksi ja ikäeroa pojille tuli 1v3kk. Toisen lapsen syntymä ja hoito ei ollut enää niin suuri mullistus, vaikka rankkaa kahden vaippaikäisen kanssa välillä oli. Meillä myös oli ja on edelleen tilanne se, että lastenhoitoapua ei ole pahemmin saatavilla. Anoppi ei jaksa hoitaa lapsenlapsiaan ja omat vanhemmat asuvat satojen kilometrien päässä. Joten kyllä on välillä hermo tiukassa, kun yrittää hoitaa jotain pankki- ym asioita ja tiitiäiset pistävät pankkia matalaksi. Salilla olen nyt käynyt vaihtelevalla menestyksellä, välillä ei yksinkertaisesti jaksa lähteä treenaamaan, kun täytyy ensin hoitaa työ, ruokailut, siivoilut ym juoksevat jutut ja isäntä tekee pitkää päivää. Olenkin yrittänyt opetella olemaan itselleni armollinen: treenaaminen on ihanaa, mutta aina ei tarvitse painaa sata lasissa.

Ja vauvasi temperamentti on aika yksilöllinen juttu. Missään nimessä ei kannata verrata omaansa muihin, sillä yhden perheen lapset voivat olla ihan eri äärilaidoista; meillä ainakin esikoinen on niin rauhallinen ja aurinkoinen kuin vain mahdollista ja kuopus on tulta ja tappuraa. Ja onneksi elämä helpottuu, mitä vanhemmiksi lapset kasvavat. Hyvä ohje itselleni on, että hyvällä äidillä ja äitipuolella on huumorintajua, pitkä pinna ja huono kuulo

 

[Aurorix]

Tämmöstä ketjua mäkin oon kaipaillu Meillä on vähän vajaa 2kk poitsu ja vieläkin on monelta osin sellasta totuttelua uuteen elämään. Mullekin oli alkuun pieni shokki se, miten totaalista vauvan kanssa oleminen on ja esim. miten paljon imetys vie aikaa jne. Tunnen olevani aika uusavuton vauvanhoidossa mutta joka päivä sitä jotain uutta oppii miten vauvan suhteen kannattaa toimia ja enimmäkseen, joitain väsymyksen hetkiä lukuunottamatta, tää uusi vauva-arki on ihan mukavaa ja nautittavaa.

Mulle suurin ongelma tässä uudessa elämäntilanteessa on omasta itsekkyydestä luopuminen.. Aiemmin kun piti huolehtia pelkästään omasta itsestä niin nyt onkin ite kakkossijalla kun vauvan tarpeet menee kaikessa edelle. Treenaamisen väheneminen on suurin harmin aihe tällaselle himojumpparille :( .. Mutta oon päässy ihanan mieheni ansiosta jatkamaan treenejä jonkun verran kuitenkin Alotin tietenkin vaunulenkeillä viikko synnytyksestä ja ekaa kertaa pääsin salille treenaa vauvan ollessa 3:n viikon ikäinen. Pari kertaa viikossa oon ehtiny salille, mikä on aika vähän entiseen tahtiin nähden, mutta nekin kerrat on aina odotettuja ja todellisia henkireikiä vauvanhoidon ohessa. Meidän vauva ei vielä huoli pulloa ja onkin sit hieman kiire aina käydä siellä salilla, kun vauva syö vielä 1-2h välein päivisin hereillä ollessaan. Vaunulenkeillä pyrin käymään lähes päivittäin, mutta kun sitä lihasta pitäis saada lisää.. Tosi pienihän tuo vauva vielä on ja varmaan parin kuukauden sisällä alkaa jo pärjäämään pitempiä aikoja ilman tissiä ja pääsee äiskäkin sit enemmän toivottavasti treenailee

Mutta pointti oli siis se, että SheDevilin fiilikset on aika lähellä omiani tällä hetkellä, lohduttaudutaan sillä että vauvan kasvaessa käy helpommaksi ja siihen asti koitetaan ottaa ilo irti näistä ohikiitävistä pikkuvauva-ajoista. Ja koita vaan lähteä ihmisten ilmoille vauvan kanssa, huutaa ne muidenkin vauvat ja voihan olla, että teidän vauva yllättää ja käyttäytyykin nätisti toisten seuraan päästyään. Mua ainakin piristää aina huomattavasti jos pääsee muitakin ihmisiä näkemään ja yritänkin rohkeasti lähteä vauvan kanssa aina tilaisuuden tullen, vaikka joutuukin vähän jänskäämään millä mielellä se vauva on liikenteessä

 

[morgaise]

Meidän Tiipineiti täytti lauantaina 3 kuukautta, ja äiti lähtee tänään ensi kertaa salille. Kroppa oli ennen raskautta varsin sievä vaikka itse sanonkin, vatsapalat näky ja shortseissa kehtas kulkea vaikkei lihasta juuri ollutkaan. Mutta nopea vatsankasvu ja 30 lisäkiloa (varoituksen sana kanssasiskoille, ei koskaan 4kk ketodieettiä välittömästi ennen raskautta) tekivät mun vatsalihaksista melkoista vatkulia ja levittivät perseen melkoiseksi. Ja nyt lisäksi sektioarpi, joka estää vatsarutistusten teon ennen heinäkuuta. Onneksi sali on kävelymatkan päässä, ja miehellä siedettävät työajat. Surin hirveästi kun tyttö oppi mun influenssan (5pv 40´C kuumetta) aikana syömään pullosta niin perusteellisesti, että lopetti tissin syömisen siihen paikkaan, mutta tässä asiassa se helpottaa. Onkin sitten varmaan ainoa plussapuoli... Mutta Mies on luvannu mulle kolmesti viikossa puolitoista tuntia äiti-aikaa, jotta pääsen puntille. Vaunulenkillä käytiin liki päivittäin kunnes koivu alkoi kukkia täydellä teholla, nyt ei varttia pidempään kärsi olla ulkona tai happea saa haukottua vain astmapiipun läpi. Onneksi tuli aikoinaan investoitua crosstraineriin. Ja dieettiä voi vetää hallitusti vaikkei kotoa koskaan mihinkään lähtisikään.

 

[Hemina]

Tutulta kuulostaa,soputuminen just oli se vaikea osa!
Itse lapsen hoitoonhan oppii koko ajan,mutta se oman ajan menetys ja varsinkin alussa se jatkuva imetyksestä johtuva kiinni oleminen.
Ensimmäisen kanssa minäkin olin vankina omassa kodissani ja ihmettelin vauva-ajan hehkutusta...
Nyt toisen kanssa olikin paljon helpompaa.Nyt sen tiesi että mitä tuleman pitää ja kotona oleminen ei olekkan niin kauheaa.Samanlailla sitä jumissa ollaan ja treenailut on mitä on.
Nyt myös vauva-aika ja se VAUVA on ihana,kun vertaa kohta 3 vee TOOOsi uhmaiseen isosiskoon
Mutta treenailut tosiaan pitää oikein järkätä että pääsee.Isännälläkin omat harrastukset ja kun hän töistä tulee ilta on lyhyt.Se on jommankumman kuitenkin lasten kanssa oltava.Päivällä kun pääsisikin olis hyvä,mut kukapa noita sillon vahtisi.Joskus harvoin saan kaverin päivällä vahtiin ja se onkin mukavaa!Illalla voikin sittien olla koko perheen kesken.

 

[She Devil]

Ihmettelen myös vauva-ajan hehkutusta siitä kuinka ihanaa se on! En ole itse osannut vielä nauttia tästä kotona olemisesta vauvan kanssa vaikka lasta yli kaiken rakastankin. Lapsen hoito, vaikka se suhteellisen yksinkertaista on tietyllä tavalla, on vaativaa puuhaa. Valmiina on oltava joka sekunti täyttämään pikkuisen tarpeita. Odotan kovasti sitä aikaa että voin rehellisesti sanoa kotona olemisen olevan ihanaa, ehkä sekin aika koittaa kun vauveli tuosta vähän kasvaa ja oppii uusia asioita.

Minulle on ollut kova paikka juuri itsenäisyyden menettäminen siinä suhteessa, että enää ei mennä ja tulla niin kuin huvittaa. Ja minkäänlaista aikatauluahan ei voi suunnitella vauvaperheessä... Jos on johonkin menossa niin tottakai justiinsa silloin lapsi päättää vääntää kakat ja taas riisutaan ja puetaan, ollaan myöhässä sovitusta ajasta. Tosin en enää sovi mitään tarkkaa aikaa vaan sanon, että tullaan sitten kun näkyy

Haluan uskoa, että tämä elämä muuttuu vielä iloisempaan suuntaan ajan kanssa. Ajattelin jo olevani jotenkin tunnevammainen kun en osaa olla yhtä hymyä ja ylistää kotiäitinä olemista. Tietysti mieltä on masentanut ajatus synnytyksen tuomien vaurioiden paranemisesta, näillä näkymin kyllä tuntuu että parempaan päin ollaan menossa ja olen alkanut uskoa toipuvani ihan hyvään kuntoon.

Toista lasta ollaan ajateltu myös, ei toki ihan heti, mutta en kovin pitkää ikäeroa lapsille halua. Mietityttää kovasti selviänkö kahden pikkuisen kanssa. Moni kyllä vakuuttaa, että toisen lapsen kanssa on helpompaa kun ensimmäinen on ollut se "harjoituskappale". Kuvittelen ainakin pienen ikäeron palkitsevan sitten jokusen vuoden kuluttua kun sisaruksista olisi toisilleen leikkikaveriksi. Mene ja tiedä sitten....

 

[mustikka75]

Täällä yksi äiti myös. Esikoinen on 3v ja kuopus on 7vk. Esikoisen kanssa meni pitkään ennenkuin pystyin mitään tekemään. Hän on lisäksi ollut aina myös erittäin itkuherkkä ja vaativa lapsi ja on sitä edelleen, nyt vauvan tultua ehkäpä enemmän. Vauva meilllä itkeskelee iltaisin ja välillä päivisinkin mutta jotenkin toisen kanssa sitä itkua ei sillä tavalla "pelkää" kuin ensimmäisen kanssa ja itkut menossa mukana ei haittaa.

Mutta kyllä sitä kiinni on. Kahden kanssa varsinkin - iltaisin ja viikonloppuisin pääsen kyllä aina kun haluan mennä, mies on ihana ja antaa omaa aikaa kyllä. Esikoisen kanssa helpotti ne itkut joskusn puolen vuoden jälkeen ja en ollut enää niin väsynyt. Nytkin olen väsynyt ja päivisin uupunut lähinnä esikoisen mustasukkaisuusitkuista mutta jotenkin sitä on vaan jaksanut päivästä toiseen.

Suosittelen kyllä sitä vauvatapaamista. Mulle ne oli henkireikä uudella paikkakunnalla, kun ei muita vauvallisia tuntenut. Ja nytkin jos joku pääkaupunkiseutulainen kaipaa uusia tuttavia niin täällä yksi vapaaehtoinen, joka kaipaa myös treenivinkkejä jossain vaiheessa

Kyllä itselläkin niitä masennuspäiviä riittää, kun katsoo peiliin ja näkee kaksoisleuan ja huomaa, ettei vanhat housut mene vieläkään kaikki jalkaan ja kilojakin on enemmän kuin huvittaisi kantaa. Olen aina ollut niin kriittinen painon ja kuntoni suhteen, joten vähän vaikeeta hyväksyä. Nyt kuitenkin ajattelen, että kun lapsiluku on täynnä, niin se on enää itsestä kiinni, että mihin kuntoon sitä hankkiutuu. Ja lapsienkin parasta ajatellen, on äidin hyvä olla siinä kunnossa missä viihtyy ja sitten on koko perhe onnellinen! Mutta kaikki ajallaan ja omaa mieltä ja kehoa ajatellen.

Tsemppiä ja jaksamista kaikille!!

 

[sportti-82]

Täällä kans kirjottelee pienen pojan äiti. Minulla oli kova kiire päästä treeneemaan synnytyksen jälkeen ja silloin kaikki "vapaa-aika" meni salilla tai lenkkipolulla.
Näin kun jälkeen päin ajattelen niin ehdottomasti minun olisi pitänyt hakea poweria myös muista asioista kuin treenaamisesta esim. lukemisesta, musiikista, elokuvista, ystävistä, hyvästä ruuasta, elokuvista....
Homma meni ihan yli ja väsytin itteni. =(
paha univelka, "hormoonimyrskyt", kova treeni, "laihdutus ruoka"...oli paha yhdistelmä minulle. Kuitenkin huolehdin vauvan tarpeista "täydellisesti" joka päivä, vaikka välillä oli sellaisia tunteita että "missä on se äidinrakkaus?"
Homma meni suorittamiseksi...
Kaikki edellä mainitut asiat vaikuttivat tähän tunnetilaan ja toimintaan.

Onneksi nyt olen oppinut kantapään kautta ja jos joskus saan vielä vauvan meidän perheeseen, niin yritän ajatella että keskityn nyt tähän hetkeen ja keskityn vain olennaiseen. Ei ne kuntosalit tästä maailmasta katoa mihinkään.
Nyt poitsu on jo neljä vuotta ja "hengailee" treeneissä mukana.

Nauttikaan vauva-ajasta....ja mukavaa kesän odotusta kaikille. =)

 

[Aeris]

Suosittelen kyllä sitä vauvatapaamista. Mulle ne oli henkireikä uudella paikkakunnalla, kun ei muita vauvallisia tuntenut.

Tätä suosittelen lämpimästi myös minä, ensimmäisen lapsen kanssa sitä jää vauvan kanssa "jumiin"-ainoat tekemiset itselle vanhimman syntyessä (nyt 8V) arjen täytti vaunulenkit ja kaupassa käynti, välillä oli luksusta tavata ylensä lapsettomia kavereita mutta muuten oli aika yksin. Äiti-lapsi kerhot oli todellinen pelastus, uusia samassa jamassa olevia ihmisiä!!

Myöhemmin taaperon kanssa kannattaa lähteä asukaspuistoihin yms. jossa taas avautuu uusi ihmispiiri ja lapselle leikkiseuraa!

Nyt kolmannen kanssa (5VK, toinen tasan 2v) on hyvä että keskimmäinen "pakottaa" päivittäiseen rytmiin niin, että puistoon on aamulla mentävä oli oma olo mikä tahansa ja iltapäivällä sama juttu

Oma liikkuminen tällä hetkellä kaksosten kärryillä kävelemistä 2V:n päiväunien ajan, mutta aikansa kutakin-uusin tulokas onneksi muodosti heti alusta selkeän rytmin jonka mukaan nukkuu ja syö, oma kuntosalilla käyminen luonnistuu sen puitteissa hyvin, vielä en ole aloittanut mutta kesäkuussa alkaa treenaus taas IHANAA!!

Voimia ja jaksamista muille kotimammoille !!

 

[OmppuO]

Meillä on 2,5 kk esikoispoika. Mä kuvittelin nauttivani täysin palkein kotona olosta enkä kaipaisi töihin ollenkaan, mutta toisin kävi. Nyt jo on monta kertaa tullut mieleen, että olispa kiva olla töissä. Meidän pojalla oli kanssa alkuun mahavaivoja, mutta nyt ne on jo ohi. Onneksi. Oli tuskaisaa kuunnella, kun toiseen sattui ja oli se myös hirveä stressi katsoa iltapäivällä kelloa ja todeta, että kohta se alkaa.
Salitreenin aloitin vasta jälkitarkastuksen jälkeen. En uskaltanut riskeerata, vaikka omasta mielestä lantionpohjan lihakset olikin hyvässä kunnossa. Nyt vaan on treenit hakusessa, kun salin avainkortti ei yleensä koskaan toimi, kun sinne haluaisin:curs: Eilen tuli ensimmäistä kertaa inho omaa kroppaa kohtaan, kun vatsa roikkuu vieläkin, vaikka järki sanookin, että vatsan venyminen tuohon kuosiin vei huomattavasti enemmän aikaa kuin synnytyksestä vielä on kulunut. Silti tuli :itku: Nyt yritän pikkuhiljaa päästä niistä muutamasta jääneestä kilosta päästä eroon, jotka jäi synnytyksen jälkeen. Vatsavaivojen aikana kun tuli aika paljon herkuteltua ja muutenkin alkuun ruokavalio oli vähän mitä sattuu, kun piti kiireesti syödä mitä ehti aina, kun vauva oli rauhallinen. Kesäkuun loppuun olisi tavoitteena olla kolme kiloa keveämpi. Jos sitten saisi pitkästä aikaa kihlansakin käteen. Nyt vaan iski nuha sekä vauvalle, että minulle, joten treenaaminen on hetken jäissä.

 

[tass]

Meillä on 3kk ikäinen tyttö.
Järisyttävintä lapsen saamisessa oli juurikin se, kun tajusi kuinka kiinni siinä lapsessa on _koko_ajan_.

Käyn lapsen kanssa vaunulenkeillä tai kantoliinalenkeillä aina kun uskallan ja jaksan. Uskallusta homma vaatii, koska neiti on hiukkasen vaativa tahtovauva - jos ei kyyti yhtäkkiä miellytäkään niin kiukku kuuluu kauas. Minun itkunsietoni on huonoa, joten en mielelläni kulje huutavan paketin kanssa muualla kuin omassa kodissa.

Nyt tytön itkuisuus on toki vähentynyt ja rytminsä alkaa pikkuhiljaa mennä kohti yhtä yösyöttöä. Kiinteätkin aloitamme neuvolan ohjeesta jo parin viikon päästä, kun tyttö vetelee maitoa kuin heikkopäinen parin tunnin välein. :D

Vedän aerobista vauvantehtisesti ja puntilla käyn nyt kerran viikkoon, tulevaisuudessa toivon aikaa liikenevän enemmän.

 

[ninni21]

Kiva kuulla muidenkin äitien juttuja! Mä olin jo aivan varma et oon ainoa äiti joka haluais töihin jo ennen äitiysloman loppua.. Maanantaina ne työt sitten alkaa ja tyttö on 10kk.:D Vaikka tyttö on ollut kiltti, ei mitään isompia sairasteluja ym, mut silti minäkään en tätä vauva-aikaa. Toki ihaniakin päiviä on ollut ja paljon, mut nautin kun tyttö kasvaa ja oppii kokoajan uusia asioita.

Salireenit aloitin n.2kk synnytyksen jälkeen ja niinkuin jollakin muullakin:minullakin pääsi itku.. Se harmitus oli jotain käsittämätöntä kun tajusin sen roikkuvan määrän. Onneksi siitä vitutuksesta pääsi nopeasti eroon ja jaksoi reenata entistä tiukemmin. (Minulla kun ei imetys sujunut, pääsin salille suhteellisen usein.)
So. Päivääkään en tietenkään vaihtaisi pois ja lapsi on minulle tärkeintä maailmassa. Salireenit jatkuu ja toivottavasti kesä on lämmin!
Jaksamista!

 

[natsuli]

Ihana threadi! :haart:
Meidän vaaveli on karvaa vaille 3kk ja mikään ei ole mennyt niinkuin olin suunnitellut! Olin täysin varautunut siihen että olen lapsessa kiinni 24/7 ja se ei mua päässyt yllättämään. Mutta ennen synnytystä jouduin makaamaan 6viikkoa mikä oli aika kidutusta kun siihen asti olen ollut lähinnä ikiliikkuja ja paikoillaan oleminen on tuntunut lähinnä vankeusrangaistukselta. No ei auttanut makuu vaan lapsi tuli etuajassa (tai auttoi tietenkin ettei sitä aiemmin tullut) ja vietti 3vkoa sairaalassa. Se aika meni sitten sairaalan ja kodin väliä ajaessa ja kolmen tunnin välein maitoa lypsäen (myös yöllä). Ihan sumussa! Kun viimein pääsimme kotiin olimme vielä ulkoilu kiellossa pari viikkoa. Sitten puolisoni äiti kuoli ja jotenkin ihmeellisesti minä päädyin hoitamaan hautajaisiin ja perunkirjoihin liittyviä asioita samalla kun järjestelin ristiäisiä ja tietenkin surin anoppia ja hoidin vauvaa. Taas meni pari viikkoa ihan sumussa!
Tähän asti pieni on lähinnä syönyt ja nukkunut parin tunnin pätkissä.
Kun sitten hautajaiset ja ristiäiset ja kamala flunssa ja noro virus oli kärsitty päästiin vihdoin normaali arkeen.
Nykyään pieni tempperamenttinen vaavimme huutaa kaikki illat ja roikkuu tississä klo 18-23. Toisinaan kiukkuilee aamusta asti :D toisaalta joinakin päivinä on yhtä aurinkoa....
Olen käynyt kaupassa vaikka huuto alkaisi, ei siinä sitten auta muu kuin hyssytellä pientä muut asiakkaat kärsiköön.. ;)
Oma kroppa on nyt aika sivu seikka. Mutta lihasten surkastuminen hiukka harmittaa ja se että joka paikkaa kolottaa kun ei ole päässyt treenaamaan! Niska kipeä, alaselkä kipeä, jalat kramppaa eikä vatsalihaksista saa mitään tukea!
Kaiken kukkuraksi ollaan ihan hirveässä taloudellisessa ahdingossa...
No jottei menis ihan valitukseski niin täytyy sanoa että olen enemmän kuin onnellinen tuosta rakkauspakkauksesta enkä päivääkään vaihtaisi pois! :haart: Hänen hymy sulattaa paatuneimmankin sydämen :haart: Tällä viikolla aloitetaan vellit ja toivon sen lisäävän unen pituutta edes neljään tuntiin. Nyt tuo ihanuus mua tuolla jo kutsuukin...

 

[mustikka75]

Te, joilla on itkuisia vauvoja ja paikat ei kestä kantamista (esim. mulla on alaselkä niin kipee, että hyvä, jos pääsen lattialta ylös, jos menen makaamaan), ootteko kokeilleet kantoliinaa tai reppua?

Mulla nytkin neiti nukkuu liinassa ja itse olen esim. tehnyt kyykkyjä ja muita jalkaliikkeitä sekä venytellyt. Ja vaunulenkeillä on aina kantoreppu tai liina mukana,jos iskee hepuli eikä huvita vaunuissa huudattaa.

Tuntuu, että vaikka kuinka liikkuisikin niin tuo uimarengas on vaan ja pysyy. Mutta toisaalta tuntuu, että mitä enemmän liikun, niin sitä enemmän syön. Herkkupäivät olen tosin rajoittanut yhteen päivään viikossa ja vaan perjantaisin sitten kömmin pakastimelle jädeä hakemaan. Tiukkaa tekee :D

TÖIHIN en kaipaa ollenkaan, varmaan kun siellä on tilanne mikä on. Mutta odotan, että lapset olisi sen verran isoja, että leikkisi keskenään ja voisi kotona tehdä rauhassa kotihommia. Vaikka liinan kanssa siivoaminen onnistuukin, niin tavaroiden järkkääminen ylähyllyillä sun muuta on vähän hankalaa. Olen kuitenkin ajatellut töihin palata sitten 2008 syksyllä, kun nuorin on melkeistä 1.5vuotias. Esikoinen on kolmena päivänä lyhyen päivän tarhassa, helpottaa vähän.

 

[She Devil]

Alkaahan se aurinko paistaa risukasaankin! Vilma-neiti on nyt 10vk "vanha" ja pari viikkoa hän on ollut melkeinpä kuin eri vauva. Ilmavaivat on helpottaneet ja tyytyväisyys lisääntynyt huomattavasti. Voisipa jopa sanoa, että hyviä hetkiä on nyt enemmän kuin huonoja, eli voiton puolella ollaan

Onneksi mieheni on ahkera hoitamaan typykkää iltaisin ja viikonloppuisin. Viikonloput on ihan kuin luksusta kun mies hoitaa paljon eikä minun tarvi olla koko ajan lapsen kanssa. Tällä viikolla ajattelinkin palata salitreenien pariin. Tähän asti ei oikein innostusta ole ollut, mutta ehkä tuo vauvan kanssa tilanteen paraneminen on antanut vähän puhtia takaisin ja nyt alkaa jo tulla sellainen hinku treenaamaan. Lähden liikkeelle kahdella salitreenillä viikossa ja lisäilen sitten kolmeen kun Vilma tuosta vielä vähän kasvaa. Myös uimaan on tarkoitus pulahtaa ja upouudet kävelysauvatkin on valmiina lähtöön :D.

Imetyksen olen nyt lopettanut kun maitoa ei kertakaikkiaan enää tule, mutta on sentään reilun 2kk saanut rintamaitoa sen verran kun tuli. Alusta asti saakkahan olen joutunut lisämaitoa antamaan... Harmittaa kovasti ja on jotenkin huono omatunto, mutta asialle en kertakaikkiaan mitään voi ja yritän olla syyllistämättä itseäni tässä asiassa.

Aurinkoisia päiviä kaikille!!!!

 

[Hemina]

Mä taas tietoisesti olen alkanut vähentämään imetystä.Tyttö kohta 8kk.Esikoista imetin 10kk.Ja tällä hienovaraisella vähentämisellä saattaa mennä nytkin se 10kk.Imetän enää oikeastaan illalla,aamuyöstä ja aamulla. Ja on ihanaa kun ei ole enää pakko pitää liivinsuojuksia.Tänään vasta keksin että eihän mun enää edes tarvi pitää imetysliivejä kun niin harvoin metän.:D
Viikot vaan vierii ja edelleen en jouda kun 1-2 krt vkossa salille.Vaan kun täällä kotonakin olisi niin paljon hommaa...lähinnä miehelle, ja ne hommat seisoo silloin kun mä häivyn.
Onneksi pienempi jo ottaa puuroa tai velliä iltapalaksi niin siksi ajaksi kerkeäisin vaikka luisteleen kun isäntä syöttää lapset.
Kovasti tuo mies mulle viheltelee ja sanoo että ihan bikinikunnossa olen,mut empä ole samaa mieltä...tietenkin kun sitä on niin kriittinen ja vertaa millainen oli ennen 2 raskautta.
Pakko jopa sortua "ihme"rasvoihin jotka lupaa suorastaan pyykilautavatsaa ja rasvaimulle korviketta heheehh eihän sitä tiedä jos toimiskin...

 

[annales]

Meidän tytsy on 1v8kk, joten ei enää ihan pieni... Alku vauvan kanssa oli väsyttävää, siis tottuminen ainaiseen univajeeseen otti koville, mutta kyllähän siihenkin tottui aikanaan. Treenit oli aika vähäisiä lapsen kanssa, välillä koitin tehdä jotain vauvajumppaa kotosalla ja vauvauinnissa käytiin säännöllisesti, mutta siinähän ei juurikaan mitään hikitreeniä tule tehtyä. Tanssitunneille meni neidin ollessa 4 kk.

Tytön ollessa vuoden vanha palasin taas salille ja hyödynsin lapsiparkkia mahdollisuuksien mukaan. Muuttojen (ja laiskuuden) vuoksi vaan tuli lähes neljän kuukauden tauko salitreenaamiseen, mutta tänään aamulla kävin hankkimassa salikortin täkäläisestä kuntosaliketjusta. Keskiviikkona on ohjaajan tapaaminen, vähän jännittää miten kommunikoimme, kun minä en puhu saksaa ja vähän huonosti nämä sveitsiläiset puhuvat englantia, nuoretkin. Mutta siis, nyt taas kohti uutta kuosia punttitreenin ja pyöräilyn + uinnin voimin :whip:

Ja vauva-aikana minäkin kaipasin töihin, mutta ainakin nyt on helppoa olla kotona. Talven tosin olin töissä ja siitä sainkin taas stressin päälle. Vaikka tuolla pimatsulla riittää virtaa ja omaa tahtoa, niin on tämä aika leppoista elämää... toistaiseksi... todennäköisesti kuitenkin löydän itseni taas jonkin ajan päästä töistä/opiskelemasta.

Tsemppiä lastenhoitoon ja treeneihin!