OMPA OUTO Kuvia pakkiksen Mikestä? Q&A

Tuleeko Mikelle mieleen mitään syytä, miksi en saa enää kunnon pumppia päälle juuri koskaan? Mikään ei ole muuttunu, mitään en ole muuttanut. Voimatasot aika lailla korkeimmat koskaan, treenaan samalla tavalla kuin aiemminkin, syön kuten ennenkin, mikään ei ole muuttunut. Ennen esim. käsiin sai aivan jäätävän paineen supersettitreeneillä mutta nyt ei oikein mitään. Silti samat tai isommat raudat liikkuu samalla tekniikalla kuin ennenkin.
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO

Koitappa merisuolaa kourallinen ennen treeniä. Ihan nesteistä toi saattaa johtua,
 
Ja joku sielä on muuttunut, pumppi on pääosin veden, hiilihydraatin ja veren virtaamisen kombinaatio. Veri pakkautuu rasitettavaan lihakseen ja saa aikaan pumpin, sen voimakkuus vaihtelee miten paljon lihaksessa on nestettä, joka taas vaihtelee siitä miten hiilihydraatteja on saatu ja miten paljon on vettä juotu. Jos siis treenaat esim käsiä voimakkaasti, on sinne yksinkertaisesti pakko kuljettaa verta ja sen mukana happea, siitä se pumppi sitten syntyy.
 
No niin, nyt kun väänsit sen rautalangasta niin tajusin, että olen muuttanut jotain. Olen ollut >25 vuotta siinä uskossa, että pelkkä veren pakkautuminen lihakseen tuo pumpin enkä ole älynnyt tuon nesteen merkitystä ollenkaan. Käy järkeen, kun muistelen, milloin tuo pumpittomuus alkoi. Tänks!
 
Millaisesta suolamaarasta nyt kaytannossa puhutaan? 1/3 teelusikka? Jonkinlainen arvio olisi hyva.

Ika varmasti vaikuttaa myos pumppiin. Muistan nuorena kollina kasipumpit jotka oli ajoittain jopa kivuliaita. Tuskin niita enaa ikina saa takaisin mutta pienikin parannus pumppiin olisi tervetullut.
 
39A91760-F5F2-4FC5-88F6-DFCD39A39DF1.jpeg
 
Joo eilen zekkasin ton, ihan mielenkiintoinen kokonaisuus, gimbalit yleensä on aika kusisia käyttää. Kameran laadusta en tossa osaa sanoa, resoluutio ei mitään kerro, mutta käsitin että kuvaa prores raakaa, joka on todella rok! Hinta lienee siellä 5k paikkeilla varmaan. Tossa on pakko olla tehokkaat moottorit, koska porukka tunkee siihen kuitenkin raskaampaa lasia. Tommoisen kanssa toki sitten menee linssiralliin, vaikkakin videossa 15-40 on aika varma alue, taitaa olla noilla sitten vaan prime linssejä.
 
6K maksaa 7239€ ja 8K maksaa 11369€, eli semisti hintava peli tämä, vaikka varmaan ihan linjassa on tekniikkaan nähden kun siinä on kuitenkin 8K sensorilla varustettu prores raw kamera. 9 stopin ND-filsu natiivina, se on todella rokkenrollia. Ei ota Canonin linssejä, vaan Leica, Sony, Tamron, Zeiss, Sigma, Sirui ja Voigtlander.
 
Siis pakko nyt kysyä, että mitä helvettiä sä ihmettelet jatkuvasti suhun kohdistuvaa vihaa yms.? Kattelen tässä sun striimiä, ja haukut syvimpään helvettiin ihmisiä ja jakelet banneja naurettavista asioista. Joku kysyi, että treenaatko hauiksia ja hänet piti sit estää ja haukkua aivan lyttyyn. Mitä jos se oli vaikka joku todella nuori, salilla aloitteleva kaveri ja sen enempää ajattelematta heitti tollasen?

Normaali ihminen vastaisi tohon, että joo kyllä treenaan pari kertaa viikkoon tms. Ja sit väität että muut negaa striimeissä jne. En voi käsittää. Äläkä ota tätä itseesi ja heitä jotain "mee sä vaan vihaamaan" kommenttia tai vastaavaa.
 
Back
Ylös Bottom