• Rekisteröidy ja osallistu keskusteluun. SHABOOM

PAKKOTOISTO Kuvia pakkiksen Mikestä? Q&A

Liittynyt
15.5.2015
Viestejä
559
Kaupunki
Joensuu
Pitää katsoa jotain vain adminille näkyvää rating systeemiä. Siitä ei mitään tule, että jengi näkee kuka antoi peukkua. Sitä käytettiin joskus ja aivan vituiksi meni.
Entä sellainen systeemi, että postauksille voi antaa miinuksen ja kun viesti on saanut tietyn määrän miinusta, niin se poistuu tavan käyttäjien näkyviltä. Miinusten määrä ja niiden antajat eivät näkyisi tavan käyttäjille. Olisi varmaan myös hyvä rajoittaa minkä verran yksi käyttäjä voi antaa miinuksia päivässä.
 
Liittynyt
10.4.2012
Viestejä
1 380

Tämän olisi muuten hyvä, mutta tässäkin tapauksessa sitten kaikki foorumilla epäsuositut mielipiteet poistuisivat. Vaikka muutoin viestissä ei olisi mitään vikaa, vaan mielipide olis ns. "väärä".
 
descent

VIP
Liittynyt
7.3.2006
Viestejä
364
Totta hemmetissä se vituttaa, jos (ja kun) talvisin tulee herättyä juurikin klo 04-05 aikoihin niihin saatanan aurakoneen ääniin ja mielessä voi toki tulla kirottua myös se itse työntekijä. Mutta jos siinä vaiheessa nyt jaksaisi hetkeksikin ottaa sen pään pois perseestä ja ajatella asiaa järjellä, niin siinä on aika monta argumenttia sen puolesta, että minä olen "väärässä", mm. 1.) Hienoa, miten Suomessa tällaiset hommat pelaa ja 2.) Tämä ko.työntekijä on tuskin vittuillakseen itse herännyt kolmelta yöllä hommaa hoitamaan. Niin siinä voi tissiposki 'descent' nyt vaan ottaa peukalon suusta ja koittaa kestää tätä elämän brutaalia julmuutta (y)
 
Liittynyt
1.12.2006
Viestejä
6 282
Ja hyvä että lähetään auraamaan heti ku alkaa lunta pukkaamaan niin ei tarvi oman auton toimia aurana. Monesti ku on vähä jääny auraamatta ni keskelle kaistaa jää se koroke mihin sitte raavit puskuria ja pohjaa.
 
kvlt

VIP
Liittynyt
23.1.2015
Viestejä
1 183
Joo ei siinä kauheesti välttämättä hymyilytä kun saa pahimmillaan joka yö kolmen viikon ajan tulla 00:30 duuniin ja sit klo ~14 himaan tekemään uusia eväitä ja nukkumaan. Ainii ja salillaki pitäs ehkä käydä. Mut tilipäivänä sitä sit muistaa miks tätä hommaa tekee!
 
Liittynyt
20.5.2008
Viestejä
510

Kutsumuksesta vai rakkaudesta lajiin?
 
Liittynyt
28.6.2018
Viestejä
396
Entä sellainen systeemi, että postauksille voi antaa miinuksen ja kun viesti on saanut tietyn määrän miinusta, niin se poistuu tavan käyttäjien näkyviltä. Miinusten määrä ja niiden antajat eivät näkyisi tavan käyttäjille. Olisi varmaan myös hyvä rajoittaa minkä verran yksi käyttäjä voi antaa miinuksia päivässä.
Eikait tätä järjettömämpää ideaa olekaan?
Miltä ketjut näyttää kun sieltä katoaa joka toinen viesti tai jopa useampi,sanotaan että ketjussa on 25 viestiä/vastausta ja huomenna tällä sinun systemeillä ketjussa on 9 vastausta yhdeltä ja samalta käyttäjältä,yksin horisee siinä ja vastailee mutta muut ei näe mille se vastaa ku ne muut on poistettu? Samalla modet takoo delete nappia 247,päivässä poistetaan 500 viestiä ketjuista ku täällä on niitäki sankareita jotka alkaa vainoamaan jos niille on jotain sanonu mistä eivät pidä ja jahtaavat hamaan tappiin asti urputtamassa ja painelisivat vittuillessaan miinusta joka postiin.
Tuo sinun idea olis koko foorumin tuho ja loppu pysyvästi.
 
Huono ideahan sen sinun mielestäsi on, koska sinulta luultavasti katoaisi kaikki viestit.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
27.4.2012
Viestejä
5 603
Ikä
24
On tuossa ideaa, kuitenkin kuin tykkääminen vaatii kirjautumisen foorumille niin välttyy siltä että jotkut spämmäisivät viesteihin tahallaan miinuksia.

Toki, että osa osaa käyttää sitä oikeaan tarkoitukseen ei voi tietenkään tehdä samaa oletusta kaikkien käyttäjien puolesta. Mutta miten tuollainen toimisi jos ottaisi kokeiluun jos ei toimi niin poistaa sitten vasta käytöstä?
 
Liittynyt
28.6.2018
Viestejä
396
Ja jotenkin tuntuu että ei ymmärretä paljonko sitä auraamista oikeesti on. Kun muutenkin talvella aurat menee 24/7 nii ei se vaan onnistu että kaikki hoidetaan virka-aikoina. Ja kannattaa ens tavena seurata paljonko sitä lunta junttaantuu kävelyteillekin, vaikka sitä aurataan jatkuvasti pois. Viime talvena ainakin oli tässä meidän lähikaduilla varmaan 15cm paksu lumikerros lopputalvesta.
15 senttiä ja oot kusessa etkä selviä? sanoppa vielä,kun puhut lähikadusta,että sulla oli auto tien toisella puolen ja sinne piti selvitä 5 metriä.
Kyllä nykyajan ihmiset on reppanoita.Jos vettä ripsii niin ei voi liikkua,jos lunta on jokunen sentti hetken päivässä ennen auraa niin ei pääse minnekään,aletaan raposrtoimaan someen ja ruikuttamaan ku on niin kovaa.

Ei ole miehiä enää etelässä,sota tulis niin eivät vois lähteä rintamalle ku menee kenkä hiekkaan ja tukka menee hassusti ku ammutaan otsaan.Huoli on siis siitä miltä näyttää eikä saa tuntua mitenkään vaivalloiselta tai rasittavalta mikään,sama se jos otsaan nappi napsahtaa kunhan ei ole kenkä likanen eikä lahkeessa ole lunta peukalonpäällinen.

Munattomuus on nykymiesten trendi,vähissä on miehet jotka ei itke siitä että joskus pitää "ponnistella" esim. 10 senttisessä lumessa 27 metriä autolle jossa webasto huutaa jo.
 
Liittynyt
1.12.2006
Viestejä
6 282
On tuossa ideaa, kuitenkin kuin tykkääminen vaatii kirjautumisen foorumille niin välttyy siltä että jotkut spämmäisivät viesteihin tahallaan miinuksia.

Toki, että osa osaa käyttää sitä oikeaan tarkoitukseen ei voi tietenkään tehdä samaa oletusta kaikkien käyttäjien puolesta. Mutta miten tuollainen toimisi jos ottaisi kokeiluun jos ei toimi niin poistaa sitten vasta käytöstä?
No periaatteessa joo. Harmi ku sitä ei sitte ite nää kuka pahottaa mielensä tyhjästä ja kuka pahottaa mielensä kaikesta..
 
Liittynyt
8.8.2016
Viestejä
565
Täällä kun nyt on valitusta aurauksen aiheuttamasta metelistä, niin ihmetyttää et miksi te ihmiset siihen turhaan yöllä Heräätte?
Eikö olisi parempi nukkua, kyllä se auran kuljettaja osaa siellä pihalla tehdä työnsä vaikka te nukkuisitte.
 
Liittynyt
6.2.2003
Viestejä
11 800
Ikä
37
15 senttiä ja oot kusessa etkä selviä?
Kyse taisi olla siitä, että maassa on auraamisesta huolimatta 15 cm tamppaantunutta lunta ja se kun lähtee siitä keväällä sulamaan, niin ai helvetti kun on hauskaa. Kerran olen jäänyt autolla kiinni tuollaiseen niin, että tarvittiin vetoapua ja viime talvikin kun oli täällä etelässä aika runsasluminen, niin jäin yhden korjaamon pihaan keväällä kiinni ja toisen kerran salin pihaan, mutta pääsin molemmilla kerroilla itse irti. Vaikka kaikesta tästä selviää, niin on se kaikkea muuta kuin kivaa.
 
s18

Liittynyt
31.10.2014
Viestejä
230
Mike, miten sinulla toimi tuo jokin aikaa sitten tekemäsi 30 päivän aineenvaihduntaboostaus? Onko kalorit nyt korkeammalla kuin ennen sen läpivientiä tai onko muuten ollut selkeää muutosta/hyötyä tuosta 30 päivän setistä?
 
Liittynyt
27.4.2012
Viestejä
5 603
Ikä
24
Täällä kun nyt on valitusta aurauksen aiheuttamasta metelistä, niin ihmetyttää et miksi te ihmiset siihen turhaan yöllä Heräätte?
Eikö olisi parempi nukkua, kyllä se auran kuljettaja osaa siellä pihalla tehdä työnsä vaikka te nukkuisitte.
Se miksi herää herkästi ulkopuolisiin ärsykkeisiin on toki yksilöllistä tai miksi ulkoiset tekijät ärsyttää toisia enemmän ja toisia vähemmän on yksilöllistä.

Ehkä se tilanne itsessään on ärsyttävä kova meteli, kolina ja valojen välke. Mutta ei se tosiaan itsellä maailmaa kaada vaan on enemmän sellainen hetkellinen reaktio. Jos nukkuisin korvatulpat korvissa en tiedä heräisinkö herätyskelloon aamulla, vaikka siihen herääminen ärsyttää yhtälailla. :LOL:

Mutta kyllä sitä arvostaa siitä huolimatta, että ei tarvi uida hangessa ja ihmiset pääsee autoilla kulkemaan. Arvostan kyseistä ammattia. (y)
 
Ylös