Kuukauden idiootti!!

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja pexxi
  • Aloitettu Aloitettu
Mitä itse olen tehnyt taviksille ruokavalioita, niin sokerin ja hiilarin määrä on ollut eniten pielessä. Rasvaa taas on hyvin usein aivan liian vähän. Muikkeleilla on tiukilla tuleeko edes 20g päivässä. Täällä on myös ollut aloittelijoiden ruokavalioita arvlstelussa. Lähes kaikista puuttuu rasvat. Pulla kakku herkuttelut ovat mielestäni paljon yleisempiä ainakin naisilla.

Eikö niissä pullissa ja kakuissa nimenomaan ole vitusti rasvaa?
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Jos leipasee valion ohjeen mukaan pullaa, niin siinä on 225g sokeria ja 300g rasvaa taikinassa. Taikinasta tulee 34 pullaa.

7,5g sokeria ja 8,8g rasvaa/ pulla + maidon sokeri ja rasva + kananmunan rasva

Noh, itse kun ostan jäätelöä (usein kerran-pari) viikossa, syön litran kerralla. Jos ostan Nutellaa tai sen halpoja kopioita, purkki menee kerralla. Suklaata syön levyllisen yhteen menoon. Oltermannia en voi myöskään ostaa kovinkaan usein, koska mötikkä hupenee hyvin nopsaan.

En kuitenkaan ole varsinaisesti lihava, vaikken samassa pimpinvonkauskireydessä olekaan kuin 25-vuotiaana. Syön myös paljon kasviksia, hedelmiä ja marjoja (jos on pakastimessa), niin jokin tasapaino pysyy. Kuitenkin usein mietin, että yleisen terveyden takia olisi varmasti parempi olla syömättä tuollaisia settejä sokeria ja rasvaa kerralla. Jos lähivuosina treenimäärät syystä tai toisesta vähenevät, on pakko syödä tarkemmin.
 
Ainakin itsellä keskivartalo kehittyi salaa... samanlaiset oli herkuttelutavat. Vasta dieetin jälkeen huomasi, että kylläpä oli vatsaa tullut.

En itsekään itseäni vielä lihavana pitänyt, mutta jälkeenpäin mietittynä läheltä piti...

Syöminen vaan on niin ihanaa.
 
Hyvin jaksoin kyllä töissä ja välillä kävin viikonloppuisin tuttujen metsissä metsätöissä.sahasin silloin päivässä 6 tankillista moottorisahalla.tietenkihä hiki valu kunnolla mutta jokainen joka on sitä hommaa joskus tehny nii tietää et se ei ole mitään keveintä hommaa.
Kai olit tukkimettällä etkä millään risusavotalla ja kannoit tukit olkapäällä pinoon ajo-uran varteen? Sanomattakin tietysti selvää että lunta oli puoleen reiteen ja pakkasta jatkuvasti -25.
 
Noh, itse kun ostan jäätelöä (usein kerran-pari) viikossa, syön litran kerralla. Jos ostan Nutellaa tai sen halpoja kopioita, purkki menee kerralla. Suklaata syön levyllisen yhteen menoon. Oltermannia en voi myöskään ostaa kovinkaan usein, koska mötikkä hupenee hyvin nopsaan.

En kuitenkaan ole varsinaisesti lihava, vaikken samassa pimpinvonkauskireydessä olekaan kuin 25-vuotiaana. Syön myös paljon kasviksia, hedelmiä ja marjoja (jos on pakastimessa), niin jokin tasapaino pysyy. Kuitenkin usein mietin, että yleisen terveyden takia olisi varmasti parempi olla syömättä tuollaisia settejä sokeria ja rasvaa kerralla. Jos lähivuosina treenimäärät syystä tai toisesta vähenevät, on pakko syödä tarkemmin.

Älä syö tollasta paskaa.Mulla on nyt se tilanne että oon muuten vähärasvanen ja lihaksikas mutta mulla on suhteessa turhan isot jenkkakahvat jotka on sitkeessä.Noitten karistaminen hankaloituu iän myötä.Mulla on siis nyt niin vähän rasvaa että avantouinti kärsii siitä mutta kahvat pysyy.Mä näin kerran yhden jätkän joka oli aivan fitnes kisa kiree mutta ne kahvat pisti silmään.
 
Jos lähivuosina treenimäärät syystä tai toisesta vähenevät, on pakko syödä tarkemmin.
Ja vaikka ne treenimäärät pysyis samana, niin iän mukana tuppaa vain yksinkertaisesti aineenvaihdunta hidastumaan.
 
Kai olit tukkimettällä etkä millään risusavotalla ja kannoit tukit olkapäällä pinoon ajo-uran varteen? Sanomattakin tietysti selvää että lunta oli puoleen reiteen ja pakkasta jatkuvasti -25.
Ei ihan syksyllä sulamaan aikana. Ei kukaan täysjärkinen tukkeja kanna olalla vaa kaadot suunnataan niin et puitten raahaamista on mahdollisimman vähän. Raahaaminen hidastaa vaa työntekoa tyhjään
 
Ei niitä tienvarteen pysty kaatamaan vaa ajourien varsiin
Itse en ainakaan tuhoa mettää millään ajourilla vaan kannan tukit olkapäillä metsätien varteen pinoon. Jos on menossa olkapäiden priorisaatiojakso ni kannan pään päällä suorilla käsillä. Tosin silloin on pakko edetä "sivuttain kylki edellä" varsinkin jos kyse 6,2m tukista.
 
Mitenhän paljon metsuri jutuissa on legendaa🤔 En jotenkin usko että siellä kannetaan ja nostellaan koko aika maximi tehoilla failureen asti ykkösiä ja kolmosia😅 Eikös ne työt ole fiksumpi tehdä mahdollisimman pienellä vaivalla. Eikä muutenkaan työnteolla saa punttivoimaa jos ei ole Pessis Jaakon geenit.
 
Noh, itse kun ostan jäätelöä (usein kerran-pari) viikossa, syön litran kerralla. Jos ostan Nutellaa tai sen halpoja kopioita, purkki menee kerralla
En hirveästi stressaisi jos kerran viikossa syö jätskiä. Hyvähän se vain on pistää välillä kaloria koneeseen. Tuskin näkyy missään vaikka jättää sen jätskin pois. Ehkä pahempi mieli vain tulee kun ei saa koskaan herkutella.
 
Mitenhän paljon metsuri jutuissa on legendaa🤔 En jotenkin usko että siellä kannetaan ja nostellaan koko aika maximi tehoilla failureen asti ykkösiä ja kolmosia😅 Eikös ne työt ole fiksumpi tehdä mahdollisimman pienellä vaivalla. Eikä muutenkaan työnteolla saa punttivoimaa jos ei ole Pessis Jaakon geenit.
Ennen on metsurit joutuneet kantamaan enemmän kun ajourien väli on ollu paljon isompi kuin nykyään. Tietenkin ovat yrittäneet päästä mahdollisimman vähällä kantamisella koska se hidastaa. Nykyään metsurit kasaa vaa kuitupuun. Tukit saa olla yksinäisenä ainakin yleensä niin niitä ei tarvi paljon kannella. Ei niitä olalla kanneta muutenkaan vaa käytetään tukkikoukkuja ja saksia apuna. Metsuri saa palkan siitä et paljonko on tehny tukkia/kuitua ei siitä et paljonko on kantanu puita.
 
Nimenomaan kyllä entisaikaan metsurin hommat on ollut raskaampaa. Tämän nyt kaikki tietää mutta silti pitää aina tulla samat kuivat läpät heittämään "Höhöö ja varmaan hiihditte talvisin edestakas ylämäkeen röhööhööö".

Toki tänäkin päivänä se on helvetin fyysistä hommaa johon ei monesta ole. Kaupunkilaiset ei sitäkään ymmärrä että istutuksia ja taimikonhoitoa ei millään motoilla tai roboteilla tehdä vaan taivas alla ne ukot tuolla vääntää
 
Miktkä ovat mielestänne raskaimmat / kuluttavimmat työt? En tarkoita pelkästään töitä jossa tarvitaan eniten voimaa. Mehtätöistä ei ole itsellä kokemusta niin vaikea sanoa. Raksan apumiehen hommat tuttuja. Olihan ne välillä ihan perseestä. Joskus luokkaa kummeli hommat. Paskin oli kun lapioitiin purettavasta talosta sahanpuruja ulos 2 viikkoa. Ja homman jälkeen sanottiin ettei pojat niitä olisi tarvinnut lapioida🤣 Rinkelitehtaan työ pakkaajana oli vielä paskempi. Liukuhihnan ääressä koko päivä samaa kiertoliikettä toistaen. Selkä ja aivot olivat romuna eka viikon jälkeen. Muuttohommat ovat noihin verrattuna mukavia. Kroppa sentään rasittuu kokonaisvaltaisesti. Polvillaan tehtävä työ on huhujen mukaan paskamaista kropalle. Ei omaa kokemusta. Fyysisesti helpoin on ollut vartijan työt. Saa istua ja jalotella oman maun mukaan. Henkisesti kyllä suht rassaavaa työtä kun koskaan ei tiedä mitä tapahtuu.
 
Mitenhän paljon metsuri jutuissa on legendaa🤔 En jotenkin usko että siellä kannetaan ja nostellaan koko aika maximi tehoilla failureen asti ykkösiä ja kolmosia😅 Eikös ne työt ole fiksumpi tehdä mahdollisimman pienellä vaivalla. Eikä muutenkaan työnteolla saa punttivoimaa jos ei ole Pessis Jaakon geenit.
tähän pitää omakohtasesella 15min metsurikokemuksella vastata, että joskus kokeilin olkapäällä kantaa tuoreen tukkipuun 20metrin päähän kärryn kyytiin. ei ollut fiksua kun olkapäässä rutisi ja alaselän nikamat huusi hoosiannaa. kerta riitti ja ei voi ymmärtää miten vaikka toi pessinen on voinut pysyä ehjänä..
 
Back
Ylös Bottom