Olihan toi rosikseen menossa jo siinä vaiheessa kun blogi ilmestyi (ts. asia annettu jo lakimiehen hoidettavaksi, kukaan tuskin tätä tekee ellei aio loppuun asti asiaa katsoa, muutenhan lakimiehen lasku koituu itselle maksettavaksi ja se ei ole ihan pähkinöitä), mieleeni tulee kaksi asiaa, jotka saattaisivat saada ihmisen viemään asian sosiaaliseen mediaan;
- Asian julki tuominen ihan sen takia, että saadaan yleiseen tietoon ks. autoliikkeen toiminta. Ei välttämättä minkään yleisen edun nimissä, vaan jokainen voi funtsia kuinka paljon vitutttaisi olla sadan tonnin pommin ostaja. Vielä kun tietää, kuinka saatanan pitkään oikeusprosessi kestää päivän selvissäkin jutuissa. Aika moni ois varmaan tossa kohtaa ottanut yhteyttä lehdistöön. Monilla ihmisillä on tarve tuoda kokemansa vääryys "framille".
- Toinen mahdollinen on asian vauhditus. Kuluttajapuolen kauppa on kuitenkin ihan perkeleen mediaherkkää touhua, joten lienee selvää että sovitteluhalua rupeaa oikeasti löytymään puljusta kuin puljusta pikapikaa jos alkaa imago oleen todellisessa vaarassa. Näin siis sillä oletuksella, että mediamylläkän kohteeksi joutunut yritys ei pysty todistamaan selvästi ja aukottomasti olevansa oikeassa. Tämähän on tietyllä tapaa win-win tämän asian julki tuoneen kannalta, koska hän ei mediamylläkällä voi "hävitä" mitään lopputuloksen kannalta, jos rosikseen asti odotellaan. Sen sijaan se on helvetin pitkä aika firmalle olla "mustamaalattuna". Asiakkaille on aika vaikea selittää, että "me voitetaan kyllä, tää on läpihuutojuttu", jos ne ei sattuneesta syystä saavu edes koko puljuun.
Ja rehellisesti sanottuna, vaikka mulla olis miten paljon paalua jonain kauniina päivänä, niin jos mä laitan satatonnia ja risat peltilehmään, jota joku on vielä peukaloinut rankalla kädellä konehuoneen osalta, niin kyllä mä vien sen sellaselle ekspertille tutkittavaks ennen ostopäätöstä, että mä tiedän sen auton sielunelämästä aivan kaiken. Onhan tollasen kiesin ostaminen aivan helvetin riskaabelia touhua. Eli vaikka juridisesti ostajalla ei välttämättä olisikaan mitään vastuuta, niin viisastumisen paikka ehkä kuitenkin on, ennen seuraavaa auton ostoa.