Koronavirus, COVID-19

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Deleted member 43228
  • Aloitettu Aloitettu

Rokotepassi?

  • Kyllä

    Votes: 88 27,4%
  • Ei

    Votes: 233 72,6%

  • Total voters
    321
No sitte oon käsittänyt ihan väärin, onpa outoa!
Nää vitun variantit, nythän on löytynyt yksi mikä on ainoastaan suomessa ja mitä vittua ne vauhkoo niistä kun asia on ihan selkeästi tiedossa että ne muuntuu niin kauan kuin ylipäätään viruksia on maailmassa.
Tuolla listattu paikat mitä koskee.
 
Vähän on vielä näkynyt sellaisia viestejä missä osoitetaan, että mahdollisimman huolettomasti koronaan suhtautumalla saavutetaan parhaat tulokset taloudessa. Eikö ole muuten hupaisaa, että Kiinassa yksilön oikeuksilla tai hengellä ei ole maan johdolle pienintäkään arvoa, vaan talous menee aina kaiken edelle. Silti valitsivat "hysteerisen" linjan. Ja tekivät sen siksi, että se on taloudellisesti paras ratkaisu. Terveydelliset seikat sattuvat olemaan vain sivutuote.
Jep mutta ilman vastakkainasettelua ei olisi leijonia ja lampaita.
 
– Oli odotettavissa, että matkailijoiden mukanaan tuomia tautitapauksia voi tulla ilmi myös Suomessa. Taudin leviämisen riski Suomessa on edelleen hyvin pieni, joten ei kannata huolestua.
THL:n johtaja Mika Salminen 1. tammikuuta 2020

SALMINEN LAUSUI sanat Lapin sairaanhoitopiirin kanssa pidetyssä tiedotustilaisuudesta tammikuun 30. päivä vuonna 2020. Kiinalaisella matkailijalla oli juuri todettu Lapissa käydessään SARS-CoV-2-infektio.

– Tuo lause koski juuri sen hetken tilannetta, eli juuri silloin leviämisen riski ei ollut kovin suuri – Suomessa oli yksi ainoa tapaus, Salminen muistelee nyt lausuntoaan IS:lle.

————-
😉😉

View: https://twitter.com/dr_ml_md/status/1363053326120681474?s=21
 
Korona tuli vuosi sitten hiihtäjien mukana Suomeen. 2021 taitaa jatkua niin, että hiihtolomamatkailu saa tartunnat nousuun, ja sen jälkeen suljetaan kuntosalit ynnä muut. Omituista että monet tuntemistani nyt Lappiin matkaavista tuntuvat olevan niitä, jotka ovat maskeista ja koronan kauheudesta eniten tärisseet.
 
Se kato virheellinen kuvitelma että maski ja käsidesi suojaa.
 
Tai sitte ihmisillä alkaa tää riittään jo? Tunnen omastamielstä aikapaljon ihmisiä ympäri maailman ja en tiedä ketään kuka ois saanu koronan tai edes niitten tuttu.
Saattaa ehkä kuulostaa kylmältä mutta osa ihmisistä nyt vaan kuolee tuohon ja sille ei mahda mitään.

Mulla omassa perheessä kolme kuuluu riskiryhmään. Ei ihmiset enää vaan jaksa tätä, pitää olla kotona ja välttäää tapaamista muita ihmisiä, homma ei vaan toimi niin isossa kaavassa, ihmiset haluaa elää mahdollisimman normaasti. Tai mitä sitten jos vaan rajoiteitaan ja rajoitetaan ja tulee seinä vastaan? No suomessa tuskin mitään tapahtuu mut jokainen voi kattoa minkälaisia mellakoita syntyy kun ihmisiä rajoitetaan liikaa.
Jokainen voi hoitaa omalla osallaan järkevästi tän homman ylireagoimatta / alireagoimatta.
 
Mielisairainta tässä on se, ettei se korona ole minnekään katoamassa. Aivan älyttömiä päätöksiä tehdään. Salit suljetaan pariksi viikkoa, mikä vitun vaikutus tolla on globaalissa mittakaavassa mihinkään? Nolla. Sama pätee kaikkeen. Vaikka me kaikki mentäis nyt bunkkeriin 3 viikkoa jokainen omaansa, niin heti kun sieltä ulos tullaan ja joku tulee maahan, se virus leviää samalla tapaa kuten tekee joka helvetin vuosi influenssa, johon on vielä rokotekin.
 
Näinpä. Virus ei ole katoamassa yhtään mihinkään, joten on parempi sopeutua elämään sen kanssa, enkä ajatellut viettää loppuelämääni eristäytyneenä kotiini. Tuntemani ihmiset, jotka ovat sairastaneet koronan, ovat riskiryhmiin kuulumattomia ja hyvissä voimissa.

Osalla ahdistuistuneista on tosiaan houkutus ajatella, että homma tulee kuntoon käsidesillä ja maskeilla. Tuonkaltainen ajattelu johtaa myös helposti siihen, että tulee jaotelleeksi ihmiset maskia käyttäviin kunnon ihmisiin ja välinpitämättömiin.
 
OUTLET PWO -40%

Grapefruit Lemonade

14,90€
Mielisairainta tässä on se, ettei se korona ole minnekään katoamassa. Aivan älyttömiä päätöksiä tehdään. Salit suljetaan pariksi viikkoa, mikä vitun vaikutus tolla on globaalissa mittakaavassa mihinkään? Nolla. Sama pätee kaikkeen. Vaikka me kaikki mentäis nyt bunkkeriin 3 viikkoa jokainen omaansa, niin heti kun sieltä ulos tullaan ja joku tulee maahan, se virus leviää samalla tapaa kuten tekee joka helvetin vuosi influenssa, johon on vielä rokotekin.
Näin. Kyseessä on käytännössä yksi influenssan muoto tai kuolleiden määrään suhteutettuna hieman vaarattomampi, kuin perinteinen kausi-influenssa. Toimenpiteet pitää tässä tapauksessa suhteuttaa kausi-influenssan aiheuttamiin toimenpiteisiin.

Täytyy muistaa, ettei Suomen yrityselämä kestä tällaisia toimenpiteitä, koska pidetään mielessä, että meillä on jo pohjalla massiivisena rasitteena äärimmäisen yritysvihamielinen, sosialismia/kommunismia ajava hallitus, joka jo olemassa olollaan on rapauttamassa yrityksiä ja investointeja. Jos hyvällä tuurilla yritykset selviävät Marinin hallituksesta pystyssä niin ainakaan paljon enempää ne eivät kestä.
 
Leijonalauman päätöksillä nautittaisi nyt Brasilian tilanteesta hienosti toimivine laumasuojineen eli kivasta uudesta kierroksesta. Hysteerikkojen 8% tai vaikka 80% kuolleisuususkomuksilla oltaisi Uuden-Seelannin tilanteessa. Tieteeseen luottavat ihmiset muokkaavat käsityksiään uuden tiedon valossa. Pakkiksen leijonalauma vetää yhden kierroksen foliota lisää ja etsii capslockin. Hauskin osa koko ketjussa on ollut se, kun kärkkäin vittuilija ja VITUN LAMPAAT huutelija saa aina prinsessamaisen uhriutumiskohtauksen, kun joku vihjaakin trollaamisen suuntaan älyttömimpien väitteiden kohdalla. Niihin kysymyksiin jättää vastaamatta kokonaan, jotka ovat oman narratiivin kannalta liian vaikeita :D Hienoa mikasa90 ja jokunen muu jotka vielä jaksatte tuoda sisältöäkin tänne, vaikka aika turhaahan se on. Trollaamisella saa eniten kävijöitä ja katselukertoja sivustolle. Onneksi on sellaisia asiallisiakin sivustoja, mistä saa hyödyllistä tietoa asiaan suhtautumisessa esim. sijoituspäätöksiä varten. Huumorisivustohan tämä lähinnä on kai tarkoitus ollakin. Se tuskin ainakaan on muuta kuin vitsi, kun porukka tekee johtopäätöksiä oman tuttavapiirin yksittäisillä kokemuksilla :D

Viime keväänä tartuntoja oli Suomessa enemmän kuin nyt, kun iso osa jäi testaamatta. Hallituksen valitsema linja oli myös suhteellisen lepsu. Kansalaiset kuitenkin saivat omalla rauhallisella toiminnallaan painettua tartunnat lähes nollaan verrattaen lyhyessä ajassa. Tukahdutus ja rajakaranteenihotellit saataisiin edelleen toimintaan. Ei haittaisi vientiäkään. Turismin osalta Suomi on normaalitilanteessa nettohäviäjä, kun käytämme enemmän rahaa ulkomailla mitä turistit tuovat tänne. Edelleen mielestäni kaikkien pitäisi saada lähteä vaikka katsomaan olympialaisia, mutta palatessa omakustanteisen karanteenihotellin kautta, niin ei sotkisi muiden elämää. Rakennustyömaatkin ja satamat saataisi ilman virolaisia ja puolalaisia pyörimään ihan kortistossa hengaavien muniinpuhaltelijoiden voimin ilman kilpailukyvyn heikentymistä palkkatukimallia käyttäen. Maailmassa on hyvin monta tautia joita vastaan ei ole laumasuojaa ja joiden leviämistä kuitenkin pyritään aktiivisesti rajoittamaan. Tämä nyt vain liittyy siihen joukkoon, kunnes rokotteet tai jonkinasteinen viruksen heikentyminen tapahtuu. Vielä mitään merkkejä heikentymisestä ei ole, kun tauti kyllä leviää tehokkaasti sopivissa olosuhteissa näinkin.

Ei muuta kuin huumori yllä ja lisää paskaa housuun! -Klunssila
 
Tartuontojen määrällä ei ole mitään merkitystä. Kuolleiden määrä on alhaisempi kuin kausi-influenssassa. Saairahoidossa on minimaalinen määrä ihmisiä. Kaksi viimeistä kriteeriä on ne, joiden mukaan toimenpiteet suhteutetaan. Tällä hetkellä ne ovat kausi-influenssan tasolla tai hieman alemmat. Tosin kausi-influenssan osalta kuolleiden määrä lasketaan per kalenterivuosi. Koronan kanssa laskuria ei nollattu vuodenvaihteessa vaan sen annetaan rullata hysterian ylläpitämiseksi.
 
Katos kun panikoivilla prinsessoilla tartunta = kuolema. Ne jostain syystä kerta toisensa jälkeen sulkee silmänsä todellisuudelta mitä korona on oikeasti sitten saanut aikaan. Käytännössä ei vitun mitään. Vuosi ja 700 kuollutta. Miten vitun sekaisin ihmisen pitää olla jos tosta ei jo tajua, että tuo määrä on naurettavan pieni verrattuna tähän halooseen. Mitä eriskummallisempia kuolemansyitä löytyy enemmän. 2019 tehtiin enemmän itsemurhia mitä korona tappoi 2020. Missä nää apinat on silloin kun oikeet asiat tappaa? Sormi perseessä maskinsa takana huutamassa miten korona tappaa. Järki vitun käteen nyt.

Viime vuoden heinäkuussa oli 50 tuhatta työtöntä enemmän mitä edellisvuonna koronan takia. Siinä teille faktaa joka on merkittävästi pahempi tulevaisuuden kannalta jos ja kun lukemat vaan kasvaa. Ihmisiä kuolee kokoajan, mutta korona ei ole nostanut kuolleisuutta. Työttömiä tulee kokoajan, mutta korona on nostanut työttömyyttä merkittävästi. Mitään väliähän tällä ei ole, maskit pelastaa tonkin noiden mielestä.
 
Viimeksi muokattu:
Heh kukas se liputtikaan sen levittämisen puolesta? Ei taida olla yksin.

Telakalla ramppaa yhtenään itä-eurooppalaisia duunareita ja ihmetellään mistä korona voinut tulla?
Ihmetellään ylipäätänsä miten muunnokset leviää?
Venäläisten operaatio vai ufomiesten kenties?
Ei voi liittyä mitenkään tähän EU:n työvoiman vapaan liikkuvuuden juttuun?
:ROFLMAO:
 
Ei varmasti sehän ei olis hyväksytty väite hitto miten natsi olis jos niin sanois.
 
”Hauska ”vertailu
View: https://twitter.com/laril/status/1363116085533429760?s=20

Tää on hyvä (kanalassa 7llä työntekijällä)(maailman eka tapaus)

Venäjä kertoo havainneensa ensimmäisen H5N8-lintuinfluenssatartunnan ihmisessä​

Viime viikolla kerrottiin, että H5N8-tyypin lintuinfluenssaa löytyi fasaanitarhalta Kanta-Hämeen Janakkalassa.
 
Viimeksi muokattu:

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom