Olet oikeassa, ei sitä oikein tiedetäkään (paitsi tietysti tuo että kuski oli ”mielestään” terve kun oli kai oireeton - aika kova olettamus), näinhän se on monien muidenkin sairauksien kohdalla. Ei siihen tartuttamiseen mitään yskimistä tai aivastelua tarvita, se tiedetään. Kukaan tuskin pystyy olemaan taksireissun aikaa hengittämättä. Se mikä myös tiedetään, on että jos sekä kuski että matkustajat käyttäisivät maskia, olisi riski huomattavasti pienempi.
Jos joku vielä epäilee maskin käytön hyödyllisyyttä, niin pk-seudun kasvaneet tartuntamäärät ajoittuvat kyllä juuri sopivasti samaan aikaan kuin havaittavissa oleva laiskuus maskin käytössä. Lisäksi on todettu, että tartuntoja on suhteellisesti paljon ollut tiettyjen ihmisryhmien joukossa (joskin tämä alueellinen esiintyvyys on jonkin verran vaihdellut epidemian aikana). Silmämääräisesti näillä yleensä nuorilla miehillä on maskin käyttö varsin vähäistä, jolloin luonnollisesti he sekä saavat tartunnan helpommin ja sitten myös enemmän sitä levittävät varsinkin omissa piireissään. Maskilla ja maskilla on tietysti eroa ja sen luulisi tähän mennessä olevan yleisesti tiedossa.