- Liittynyt
- 11.5.2014
- Viestejä
- 2 060
On se kinkkilä vaan saastainen maa. Kaikenlaiset hyppykupat lähtevät sieltä liikkeelle.
Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Aletaan niittään niitä hedelmiä mitä tää järjettömyys kasvatti, porukka sairastaan millon mitäkin tautia kun immuniteetti tuhottu rokotuksilla, maskeilla, eristämisellä, käsidesillä ja vaikka millä.Hengitystieinfektioiden määrä Kiinassa on räjähtänyt käsiin siinä määrin, WHO pyysi viime viikolla Kiinalta lisäselvityksen infektiomäärien voimakkaasta kasvusta.
Ja joku vieläkin uskoo, että demokraatit ja republikaanit ovat eri puolue...Jaahas.
"Yhdysvalloissa viisi republikaanisenaattoria pyysi perjantaina Marco Rubion johdolla presidentti Joe Bidenin hallintoa kieltämään matkustamisen Yhdysvaltojen ja Kiinan välillä sen jälkeen, kun kiinalaisten hengitystiesairaustapausten määrä on kasvanut."
Kiinassa huolta aiheuttanut bakteeri leviää Euroopassakin – Tanskassa tilanne kärjistynyt epidemiaksi
Kiinan hengityselinsairauksien lisääntyminen johtuu terveysviranomaisten mukaan tunnetuista taudinaiheuttajista, eikä merkkejä uusista tartuntataudeista ole havaittavissa.www.mtvuutiset.fi
Suomeksi.
Kiinassa kauhua aiheuttanut tauti leviää nyt Saksassa
Bakteeri voi aiheuttaa etenkin nuorille potilaille vakavia oireita.www.iltalehti.fi
Koronavirus oli suurin syy kuolleisuuden kasvuun viime vuonna | Verkkouutiset
Koronavirus oli suurin syy kuolleisuuden kasvuun viime vuonna | Verkkouutisetwww.verkkouutiset.fi
"– Työikäisten miesten kuolleisuus ei kasvanut, mutta naisten kuolleisuus kasvoi 4,1 prosenttia. Kasvun syynä olivat erityisesti koronavirustauti, verenkiertoelinten sairaudet ja tapaturmat, yliaktuaari Airi Pajunen kertoo."
Eli työikäisiä naisia on kuollut entistä enemmän (tuossa luultavasti puhutaan joidenkin kymmenien tai max muutaman sadan ihmisen kuolemasta), ja syynä koronavirustauti? Hyvänä kakkosena kasvun syynä verenkiertoelinten sairaudet, kuten odottaa ehkä saattaa..