Koronavirus, COVID-19

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Deleted member 43228
  • Aloitettu Aloitettu

Rokotepassi?

  • Kyllä

    Votes: 88 27,4%
  • Ei

    Votes: 233 72,6%

  • Total voters
    321
Aivan, koska käyttäaste oli kaltaistesi oman elämänsä superälykköjen vuoksi vitun huono, eikä sen vuoksi saatu kunnollisia tuloksia missään :LOL:
Väittämäsi on virheellinen, koska se sisältää oletuksen, että kasvomaskeilla voisi estää virusten leviämisen vaikka näin ei ole. Niitä ei ole suunniteltu siihen tarkoitukseen eikä ne siten toimi siihen tarkoitukseen. Fakta
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Tää nyt on ihan tuuleen kusemista, mutta sulla, kun on selvästi hyvät psykoosit tulilla taas niin miksipä ei vielä ainakin yhden viestin verran vielä jatketa.

1. Jep, piikkien tarkoitus oli tosiaan hidastaa leviämistä ja sillä verukkeella ne alun perin saatiinkin markkinoille ja jakoon isosti. Sittemmin nämä maailmankuulut Faucit, Hotezit, kotimaiset Nohynekit jne joutuivat myöntämään, että ei ne kovin hyvin estäneetkään tartuntoja. Tuli ns. "leaky vaccine" tai ainakin tällaista termiä käytettiin isossa maailmassa.

2. Kyllä, parempi lyhyt suoja, kuin ei ollenkaan. Ilmeisesti piikit tarjosi etenkin vanhemmalle väestölle lyhyttä suojaa. Luvattiin ensin pitkä-aikaista suojaa jo kahdella piikillä, kunnes se olikin kolme, sitten neljä, sitten viisi, sitten kuusi..... Kai joillain on jo kuponki ihan täynnä ja kymmenes tuleekin sitten jo "ilmaiseksi" kanta-asiakkaille.
Tässä taisi olla vähän sellainen Oxycontin FDA lupa efekti, "is believed to...."

3. Jep, jälkiviisasteluahan kaikki sinunkin viisastelu on. Aina, kun tuli uutta piikkiä oli tuo sama "uskotaan/toivotaan" efekti piikkien toimivuudesta sen hetkiselle variantille. Tällä hetkellä odotellaan taas kerran myyntilupaa uudelle piikille tänne Eurooppaan. Suosittelen katsomaan kollaaseja maailmankuulun rokoteasiantuntijana pidetyn Peter Hotezin selittelyitä näistä miten se jaettu piikki ei sillä(kään) kertaa onnistunut ja tarvitaan uutta boosteria.

4. Kyllä ne kenellä oli nuo vähintään kolme vakavaa taustasairautta tiesivät kyllä sairauksistaan ja tottakai siksi olivat eniten huolissaan. Harmi, että piikit ei sitten auttaneetkaan näitä vahvasti immuunipuutteisia ihmisiä.

Ja mitä nyt noista useista lääkkeistä olet jauhanut niin kyllähän noilla määrillä jo teki Pfizer ja Moderna sellaisen tilin, että pärjäävät. Sopparit tehtiin sillee kivasti, että vielä vuosia on maiden ostettava noita piikkejä. Lahjoittavat kai sitten Afrikkaan, kun ei enää kelpaakaan tavan kansalle.
Niin ja tekihän Pfizer Paxlovidin, joka ilmeisesti aika hyvän hintainen ja teho on mitä on. Saa ainakin rebound efektin aikaiseksi jos ei muuta kalliin hinnan lisäksi.
Meneekö foiliohattu taas yllättäen sieltä, missä aita on matalin? Kas kummaa, kun teistä pojista ja äidin pikku talipalloista ei ole muuhun kuin tuohon, että heittelette mutu- väitteitä, jotka perustuvat paskaan ajatuksenjuoksuun? Sen sijaan, että sanot minun olevan väärässä, mitä jos todistaisit, että minä olen väärässä? Etkö sinä vitun vajaaälyinen tajua edes sitä, että tuollainen kehäpäättely, että "lääketehtaat rikastuu rokotteilla, mutta niillä on moraali joka estää rikastumasta oheislääkkeillä moninkertaisesti, koska ne jo rikastuvat rokotteilla" on kehitysvammaisen ajatuksenjuoksua? Kapitalismissa otetaan kaikki se raha, jonka kuka hyvänsä on valmis maksamaan mistä hyvänsä, koska on vääryys antaa tyhmien pitää rahansa.. :ROFLMAO:
 
Oheislääkkeet on jo olemassa. Esim. Burana, Panadol ja monet muut. Tämän vuoksi ainoa todellinen rahantekoinstrumentti oli koronarokote, joka osoittautui täysin turhaksi mutta jonka myyntiä ja painostusta ihmisille jatkettiin valheellisin perustein poliitikkojen tukemana.
 
Viimeksi muokattu:
Ei pidä Pfizeria tai Biontechia syyttää, niiden velvollisuus on tehdä fyrkkaa omistajilleen. Eikä niillä ole valtaa pakottaa ihmisiä rokotusohjelmiin. Poliitikot sen tekivät. Rokotteelle luotiin massiivinen kysyntä ja markkinointi poliittisesti. Korona laimeni siihen mennessä kun rokote oli valmis ja rokote ei estänyt leviämistä, voi-voi.🤷🏻‍♂️
Pfizerin osake muuten tullu alas ennen koronaa levelille, kaikki miljardit menny hukkaan kun varsinkin jenkit boikotoi Pfizerin tuotteita koronapakotuksen takia. Robozilla viimeisellä koronafanaatikolla vissiin salkku täynnä feilanneiden rokotevalmistajien osakkeita ja viidenkympin päältä ostettua Pfizeria kun flippaa noin pahasti.
 
Tää kusee siinä vaiheessa, kun pfizer/lääketeollisuus omistaa politiikot.
 
Niin olihan tuo koronahype kaikkien aikojen ”hurmos”, ei niinkään kait omistamisesta kyse, vaan poliitikot meni kollektiivisesti tyhmiksi, media rummutti tahtia ja poliitikot kilpaili kuka eniten woke asiassa, ei sinällään uutta jos ajattelee mamu-, seksuaali tai ilmastohommia.
 
Kyllä siellä lobataan isolla rahalla myös poliitikkoja sekä tutkijoita.
Kaikki ei mene "tyhmyydeen" piikkiin
Osa taas vetää toki tyhmänä trendien perässä politiikassa, mutta se miten ne trendit syntyy onkin sitten se toinen juttu mikä niitä syöttää ja sytyttää alunperin.

esim. pfizer on tuomionkin saanut tästä touhusta.
 
WEF 2021 Highlights: Reimagining education​

Closure of the digital gap, new global education approach, unity and innovation. Here’s how the future of education was discussed during Davos 2021.
Whenever the people need a hero, we shall supply him~Albert Pike 33rd degree Mason

Niin olihan tuo koronahype kaikkien aikojen ”hurmos”, ei niinkään kait omistamisesta kyse, vaan poliitikot meni kollektiivisesti tyhmiksi, media rummutti tahtia ja poliitikot kilpaili kuka eniten woke asiassa, ei sinällään uutta jos ajattelee mamu-, seksuaali tai ilmastohommia.
Jos luulee kaikkien maiden poliitikkoja tyhmiksi ja niiden vain erehtyneen, niin silloin ei oppinut yhtään mitään viime vuosista.
 
Ensi viikolla YK:n kokous.

Aiheena mm.

Screenshot_20230917_205221_Chrome.jpg
 
Selvennetään kysymystä hiukan, jos joku teistä tiedeneroista pystyisi vastaamaan oikein:

Jos koko Covid-19 on keksitty tauti, koko pandemia on feikki ja koko globaali salaliitto on sitä varten, että lääketehtaat saavat rahasta miljardeja, niin miksi
A. tyytyä vain muutamaan rokotteeseen, jotka jaetaan kansoille ilmaiseksi?
B: miksi on vain 1 EU myyntiluvan saanut lääke, ja neljä US myyntiluvan saanutta, kun voisi olla 100 000 000 erilaista lääkettä, covid-yskänsiirappi, covid kurkkupastille, covid peräpuikko, kotirokote, höyryhengitin ja covid- varahappipullo jokaiselle sängyn viereen?

Jos ette tajunneet, niin miksi vitussa se covidilla rahastaminen on rajoitettu pelkkiin rokotteisiin ja alle puoleen tusinaan lääkkeitä, kun siinä skenariossa jossa covid on vain feikki ja suurta kusetusta, ainoastaan taivas on rajana rahastuksen määrälle. Luuletteko te vitun imbesillit, ettei lääketehtaat käyttäisi kaikkia vitun rahastamiskeinoja, jos sille tielle on lähdetty, koska te vitun imbesillit ette mahtaisi sille mitään, puoleen saati toiseen. Ei se mene niin, että myydään muutamaa rokotetta ja paperimaskeja, hihi hii, nyt tehdään vitusti rahaa.

Ettekö te pellet tajua, että ne aspiriinit jotka apteekissa maksaa 6€ per 15 pakkaus, maksaa siellä lääketehtaan varastossa pillereinä 15€ per metrinen tonni, ja kemikaaleina alle sen? Ihan samoin kuin se prode jota te vedätte ja maksatte itsenne kipeiksi. Kun se hera lähtee sieltä juustotehtaalta, mistä se vielä 70-80- luvulla lähti sikojen rehuksi, ei se maksa 30€ per kilo, vaan alle satasen 1000 kiloa. Nyt kun sitä myydään pystyyn nousseitten sikojen ravinnoksi, se maksaa purkitettuna 30€ per kilo, mutta edelleenkin sitä saa tukkuhintaan alle 30-70€ per metrinen tonni. Miksei lääketehtaat tee covid-lääkkeillä samanlaista bisnestä? Kato ne on niin tyhmii, ne ei vaan osaa...vai menikö se niin, että teitä foliohattuja on taas kusetettu huolella? Ei se mene niin, että osataan tehdä valtion, uskontojen jne. rajat ylittävä globaali lääketieteen salaliitto = ollaan idiootteja, ei osata myydä oheistuotteita lainkaan. :ROFLMAO:

Jostain syystä ei tullut sun lainausta ekaan viestiin, kokeillaan uudestaan.

Moderna
2019 4,7 miljardia -> 2021 164 miljardia

Jos koronaan olisi ollut lääke, rokotteiden myyntilupa olisi poistettu.

Lisäksi nyt lääkeostot teki valtiot. Ihmisen ei tarvinut muuta kuin mennä rokotettavaksi. Ilmaiseksi.

Mitä lääkkeitä olisi pitänyt koronaan syödä? Itse otin pari buranaa? Mitä muuta ois pitänyt syödä? Puhut koko aika, että ois kauheana tehty rahaa lääkkeiden myynnillä. Mitä lääkkeitä sinä olisit ostanut koronaan?

Voi tietysti olla, että tuollainen 160 miljardia on vähän.

1695019554579.png

1695019545990.png
 
katso liitettä 259151

katso liitettä 259150
Kylläpä taas on vaikeaa? Olet idiootti, tiedäthän? Kaikki muut sen jo tietää, sinäkin voisit sen myöntää, koska vain idiootti voi yrittää jotain noin vitun lapsellista, sysipaskaa riemuidiootin selitystä tähän hyvin yksinkertaiseen kysymykseen?

Rokote poistaa myyntiluvan muilta lääkkeiltä? Kukas sellaisen päätöksen tekee, koska tämähän oli salaliitto, joka kattaa kaiken lääketeollisuuden, lääketieteen yli maiden rajojen, yli poliittisten rajojen, yli uskonnollisten rajojen, globaalisti ja täysin suvereenisti?

Ai, niin, unohdin hetkeksi, että olet idiootti, ja idiootin funktiohan on uskoa idioottimaisiin foliohattu-aivopieruihin. Jos et tajunnut, niin ne ehkäisevät rokotteet eivät missään kohtaa maailmanhistoriassa ole olleet esteenä oheislääkkeiden myynnille, joka tällaisen covid-hypen ohessa tuottaisi lääketehtaille 100-1000 kertaisen määrän rahaa, helposti, myymällä ihan vaan placebo-tabletteja keksittyihin oireisiin..

Toistan: Jos Covid -19 oli keksitty tauti, lääkehteitaiden juoni rahan lypsämiseksi valtioilta, miksi ja mikä rajoittaa lääkkeet näihin alle kymmeneen rokotteeseen ja valmisteeseen, eikä esim. 100 000 eri valmisteeseen, jota voidaan myydä kaltaisillesi riemuidiooteille sen varjolla, että ne parantaa, ehkäisee, suojelee jne. jne. covid-virukselta?

Haluatko tietää mistä se johtuu? Siitä, että se foliohattuidioottien keksimä satu on pelkkä satu, eikä ko. idiooteilla koskaan riitä älyä, saati huolellisuutta huomioida yksityiskohtia .Siksi nämä teoriat vuotaa kuin seula ja kuka tahansa, jolla on aivotoimintaa, näkee näiden satujen läpi, ja löytää heittämällä elefantin mentäviä reikiä näistä saduista. .:ROFLMAO:
 
Oheislääkkeet on jo olemassa. Esim. Burana, Panadol ja monet muut. Tämän vuoksi ainoa todellinen rahantekoinstrumentti oli koronarokote, joka osoittautui täysin turhaksi mutta jonka myyntiä ja painostusta ihmisille jatkettiin valheellisin perustein poliitikkojen tukemana.
Mene ja puhalla elimeen, idiootti. Näytähän minulle se tiede, joka sanoo, että burana, panadol tms. tekee mitään koronan oireisiin, ja selitä toki mikä on se mahti, joka rajaa sen rahantekoinstrumentin, kun koko riemuidioottien keksimä salaliitto perustuu rahan keräämiseen, pelkästään. Onko jossain joku vtun jumalhahmo, joka päättää lääketeollisuuden puolesta paljonko he saavat milläkin lääkkeellä rahastaa, kun kaikki jotka tästä hyötyy, omaavat saman täysin moraalittoman ja pohjattoman ahneuden, ja omistaa ne lääketehtaat. Sen sijaan, että pinnistelet pikku aivoillasi tätä asiaa, mikset vaan myönnä, että sinua viedään kuin litran mittaa, etkä tajua paskaakaan mistään? Uli uli vali vali todista sitä todista tätä, ja itse et pysty todistamaan muuta, kuin että isäsi kortsu vuoti pahasti..:LOL:
 
Kylläpä taas on vaikeaa? Olet idiootti, tiedäthän? Kaikki muut sen jo tietää, sinäkin voisit sen myöntää, koska vain idiootti voi yrittää jotain noin vitun lapsellista, sysipaskaa riemuidiootin selitystä tähän hyvin yksinkertaiseen kysymykseen?

Rokote poistaa myyntiluvan muilta lääkkeiltä? Kukas sellaisen päätöksen tekee, koska tämähän oli salaliitto, joka kattaa kaiken lääketeollisuuden, lääketieteen yli maiden rajojen, yli poliittisten rajojen, yli uskonnollisten rajojen, globaalisti ja täysin suvereenisti?

Ai, niin, unohdin hetkeksi, että olet idiootti, ja idiootin funktiohan on uskoa idioottimaisiin foliohattu-aivopieruihin. Jos et tajunnut, niin ne ehkäisevät rokotteet eivät missään kohtaa maailmanhistoriassa ole olleet esteenä oheislääkkeiden myynnille, joka tällaisen covid-hypen ohessa tuottaisi lääketehtaille 100-1000 kertaisen määrän rahaa, helposti, myymällä ihan vaan placebo-tabletteja keksittyihin oireisiin..

Toistan: Jos Covid -19 oli keksitty tauti, lääkehteitaiden juoni rahan lypsämiseksi valtioilta, miksi ja mikä rajoittaa lääkkeet näihin alle kymmeneen rokotteeseen ja valmisteeseen, eikä esim. 100 000 eri valmisteeseen, jota voidaan myydä kaltaisillesi riemuidiooteille sen varjolla, että ne parantaa, ehkäisee, suojelee jne. jne. covid-virukselta?

Haluatko tietää mistä se johtuu? Siitä, että se foliohattuidioottien keksimä satu on pelkkä satu, eikä ko. idiooteilla koskaan riitä älyä, saati huolellisuutta huomioida yksityiskohtia .Siksi nämä teoriat vuotaa kuin seula ja kuka tahansa, jolla on aivotoimintaa, näkee näiden satujen läpi, ja löytää heittämällä elefantin mentäviä reikiä näistä saduista. .:ROFLMAO:
giphy.gif
 
Siinähän se lukee suoraan paketin kyljessä. Ehkä vähän liian pienellä että Roboz näkisi.
Sitten vaan mustaa valkoisella, vai eikö poikaset osaa liittää kuvia viesteihin. Vai selitänkö, miksi siinä lukee niin? Ainoa mahdollinen syy, miksi siinä lukee niin, on se, että se lause kokonaisuudessaan on seuraava: EI SUOJAA KÄYTTÄJÄÄNSÄ VIRUKSILTA, joka on täysin kiistaton fakta. Se johtuu siitä, että sen maskin funktio on koko ajan sama, se estää idiootteja kuten sinä, räkimään muitten ihmisten päälle, ja siihen se toimii aivan vitun hyvin; jos esim. sinä käyttäisit maskia sen älylaitteesi äärellä, se ruutu ei olisi alinomaan räkätäpliä täynnä, ymmärrätkö? :ROFLMAO:
 
Mene ja puhalla elimeen, idiootti. Näytähän minulle se tiede, joka sanoo, että burana, panadol tms. tekee mitään koronan oireisiin, ja selitä toki mikä on se mahti, joka rajaa sen rahantekoinstrumentin, kun koko riemuidioottien keksimä salaliitto perustuu rahan keräämiseen, pelkästään. Onko jossain joku vtun jumalhahmo, joka päättää lääketeollisuuden puolesta paljonko he saavat milläkin lääkkeellä rahastaa, kun kaikki jotka tästä hyötyy, omaavat saman täysin moraalittoman ja pohjattoman ahneuden, ja omistaa ne lääketehtaat. Sen sijaan, että pinnistelet pikku aivoillasi tätä asiaa, mikset vaan myönnä, että sinua viedään kuin litran mittaa, etkä tajua paskaakaan mistään? Uli uli vali vali todista sitä todista tätä, ja itse et pysty todistamaan muuta, kuin että isäsi kortsu vuoti pahasti..:LOL:
Koronan oireet ovat samat kuin missä tahansa muussakin ylähengitystietulehduksessa. Kuume, kurkkukipu, yskä jne. Näihin on satoja eri lääkkeitä eikä niitä voi keksiä enää uudestaan.
 
Back
Ylös Bottom