Koronavirus, COVID-19

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Deleted member 43228
  • Aloitettu Aloitettu

Rokotepassi?

  • Kyllä

    Votes: 88 27,4%
  • Ei

    Votes: 233 72,6%

  • Total voters
    321
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Yhteispelillä kauppaa:
1692435002489.jpeg
 
Kyllähän noita maskipäitä on viimepäivinä alkanut jo näkymään kaupoissa.
Ei voi ymmärtää näin muutaman vuosikymmenen nähneenä tätä menoa enää. Ja mä en mielestäni ole mitenkään menneisyyteen jämähtänyt kalkkis joka höpöttää miten kaikki oli ennen paremmin.
 
Justiinsa tulin Prismasta ja pitkästä pitkästä aikaa näin siellä naamari päässä porukkaa ostoksilla. Taitaa pari koronaan liittyvää uutista olla julkaistu mediassa tällä viikolla ja se nähtävästi riittää triggeröimääm herkimmät. Jos uutisia puskettaisiin enemmän eetteriin, naamarit alkaisivat lisääntymään samassa suhteessa.

Kumma juttu, vaikka Cochrane-katsauksessakin todettiin, että naamarit ei vaikuta ollenkaan koronan tai influenssan leviämiseen ja melkein kaikki valtamediat julkaisivat sen, ja jota myös THL komppasi, niin silti naamioidutaan. Luulisi, että tuolla auktoriteetilla ymmärrettäisiin naamareiden hyödyttömyys.

Cochrane-yhteistyötä tekee kansainvälinen tutkijaverkosto, joka tuottaa, päivittää ja välittää näyttöön perustuvaa ja tiivistettyä tietoa terveydenhuollon menetelmien vaikuttavuudesta. Suomessa Cochrane-katsauksia hyödynnetään kliinisen ja terveyspoliittisen päätöksenteon tukena. Hoitosuositusten ja menetelmien arviointiraporttien laatijat käyttävät yleisesti Cochrane-katsauksia lähdeaineistonaan.

Suomen Cochrane-osasto, Cochrane Finland, on osa yli 130 maassa tehtävää Cochrane-yhteistyötä.
 
Liekkö draken vai mikä hirviö kyseessä, kun alkaa porukkaa kaatumaan keskellä kesää. Työyhteisössä on tällä hetkellä pari jamppaa kovassa kuumeessa. Molemmat sairasti kohtuullisen kovan korren kolmen piikin voimalla aiemmin. Kolmekymppisiä perusterveitä. Jatkuvasti vempassa.
 
Vai että ihan 96% kaappaa paskasta.. Mietippä asiaa hetki jos kykenet. Tuskin kykenet. Se kirurgin rätti ei suodata mitään koska se ei edes istu tiiviisti. Uloshengityksessä kaikki ilma menee sivuilta ohi. Vai tiivistätkö sen jesarilla naamaan? Jännä että joku jaksaa vielä puolustella nuiden täysin turhien rättien käyttöä.
Tieto ei ole minun, vaan suoraan tutkimuksesta. Jos et tajua miten se maski toimii, kokeileppa puhaltaa kynttilä sammuksiin se naamallasi? Se nappaa em. määrän siitä paskasta mitä sinusta tihkuu ulospäin, kun hengität normaalisti, ja em. tutkimuksen mukaan sen ulkopinnassa on aina em. prosentin verran enemmän epäpuhtauksia kuin sisäpinnassa, joten se siis myös suojaa käyttäjäänsä jossain pienessä määrin. Äärimmäisen yksinkertaista, ja sen todistaa myös se, että niitä samoja vtun maskeja käytetään lääketieteessä suojaamaan potilasta leikkauksissa jne. hoidoissa, laboratorioissa joissa käsitellään näytteitä joita ei saa saastuttaa omilla eritteillä jne. On siis täysin idioottimaista väittää, ettei ne toimi, piste. Siksi niin väittää vain idiootit, ja huomiohuoraavat politiikan idiootit. Ja hei, jos ne eivät suodata mitään, eikä istu tiiviisti jne. niin selitähän miksi syntyy poru, ettei ne päällä pysty hengittämään, joka on se virsi, mitä teidän piireissänne veisattiin suurella hartaudella argumentiksi maskipakkoa vastaan? Huomaatko hiukan epäjohdonmukaisuutta, kukaties? Jos ei äly riitä sitä huomaamaan, puhalla elimeen? :ROFLMAO:
 
Onkohan Cochrane-jengillä tullut joku virhe, kun väittävät, ettei naamari suojaa ollenkaan koronalta vai ovatko kenties moroneita?

Cochrane-yhteistyötä tekee kansainvälinen tutkijaverkosto, joka tuottaa, päivittää ja välittää näyttöön perustuvaa ja tiivistettyä tietoa terveydenhuollon menetelmien vaikuttavuudesta. Suomessa Cochrane-katsauksia hyödynnetään kliinisen ja terveyspoliittisen päätöksenteon tukena. Hoitosuositusten ja menetelmien arviointiraporttien laatijat käyttävät yleisesti Cochrane-katsauksia lähdeaineistonaan.

Suomen Cochrane-osasto, Cochrane Finland, on osa yli 130 maassa tehtävää Cochrane-yhteistyötä.
 
Varmaan sitten toimitaan kuten kunnon ruton kanssa toimitaan.
Nyt oli jo kesällä 2020 selvää, että covid on korkeintaan influenssa.
Ei rutto.

Kai sinä käsität eron?
Covid on tällä hetkellä seitsemänneksi pahin pandemia tämän ihmiskunnan historiassa, vaikka vähättelisit sitä miten paljon haluat. Se mitä et halua tajuta, on se, että se miten toimittiin, säästi monta miljoonaa henkeä, ja silti kuolleita oli 10.3 2023 mennessä n. 6,8 miljoonaa henkeä. Eikä se luku ole edes kaikki. Esim. Kiina ilmoittaa alle 90 000 kuolemaa, vaikka niitä on kaikkien eri skenariomallinnusten mukaan noin 1,5 miljoonaa. Intia ilmoitti 470 000 kuollutta, todellinen määrä voi edellyttää tuohon nollan lisää, 4,7 miljoonaa kuollutta. Sitä vaan ei voi tietää, koska se väestönlasku näissä maissa on vähän niin sun näin, samoin se terveydenhuolto ei ihan vastaa + miljardin kansan tarpeita ihan samoin kuin meillä täällä Suomessa. Ts. meillä lasketaan ja avataan kaikki kuolleet, siellä ruumiita ajetaan catepillarilla joukkohautaan (Kiina) tai pinotaan vähän isompiin kokkoihin krematoitaviksi (Intia). Haloo, kaksi maata joissa on yhteensä 2,7 miljardia asukasta = pienin kuolleisuus väestönmäärään nähden? Totta kai, juu juu..Ja entä Pohjois-Korea? 26 miljoonaa ihmistä, 4,7 miljoonaa tartuntaa, 74 kuollutta? Ihan totta, juu juu..:ROFLMAO:

Pitää tajuta, että tämä oli ensimmäinen some-aikakauden pandemia, mikä tarkoittaa suoraan sitä, että myös ihmskunnan tyhmin aines sai äänensä kantamaan globaalisti, ja synnytti illuuision siitä, että terveysneuvoja kannattaa kysellä somevaikuttajilta, kylähulluilta ja muilta idiooteilta, jotka mölisee vain kuullakseen omaa ääntään. Ei se mene niin, vaan edelleen ne jotka tietää, on asiantuntijat, lääkärit, tutkijat, ei kylähullut tai foliohattuidiootit :LOL:

Rokotteet säästää henkiä..
 
Tää koittaa vaan olla kunnon ragebait
Surkea sellainen. Näin sakeaa paskaa sai lukea joskus 2021 parhaimpaan sekoiluaikaan. Nyt tämmöinen varsinkin nykytiedolla on vaan surkeaa baittaamista.
 
Nyt on onneksi se hyvä puoli, että korona on poistettu yleisvaarallisten listalta, jossa sen ei tietenkään koskaan olisi kuulunut ollakaan. Lisäksi uusi sosiaali- ja terveysministeri on Perussuomalainen ja puolue on hallitusvastuussa.

Suurimpina riskeinä WHO:n mandaatti, jonka tilanteesta en ole ihan varma ja Kansallinen Kokoomus, kuten sakeimman korona(passi)kusetuksen ajoilta muistetaan.
 
Joo pahimmat skenaariot on lakimuutokset missä toimet lyödään suoraan lakeihin ja sitten joku WHO pystyisi näitä sitten ohjailemaan jollain paskahätä mandaatilla.
Jos/kun seuraava kusetus tapahtuisi kaikki viranomaiset/poliitikot vaan nostelee käsiä, että on tämmöset säädetty ja ei voi mittää ku pakko noudattaa.....
 
Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom