Koronavirus, COVID-19

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Deleted member 43228
  • Aloitettu Aloitettu

Rokotepassi?

  • Kyllä

    Votes: 88 27,4%
  • Ei

    Votes: 233 72,6%

  • Total voters
    321
Oma videosi oli juurikin whataboutismia, kiireesti spämmäsit päälle täysin poliittisin perustein tehdyn negavideon viestini jälkeen, ettei tarttisi noista aiheista puhua kuinka kaikki muutkin olleet hitaita, tehneet vääriä arvioita ja pahimpana kaikista WHO. Ja ennenkaikkea sitä että Euroopan asioita peitellään Trumpin asioita retostelemalla, juuri niin kuin kenenkään muun aikaisempia sanomisia ei retostella.
Niin nimenomaan jatkoit pikaisesti juuri tällä linjalla. Good job ja nopeat reaktiot.
Eikö ne pitänyt paikkaansa ne väitteet?
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Eikö ne pitänyt paikkaansa ne väitteet?

Kyllä ne mun väitteet WHO:n inkompetenssista ja hitaudesta, kiinalaisten disinformaatiosta ja Euroopan maiden korkeintaan USA:n tason toimista paikkansa pitivät. Tuon sun videon kattelen joskus myöhemmin kun nyt on maastaveto menossa, ei ehdi keskittyä Bidenin vaalikampanjaan. :-)
 

Miksi sanoitte viime viikolla Ylellä, että ”me olemme ehtineet mukaan EU:n yhteishankintaan hyvin”, eikä Suomi menettänyt mitään, vaikka mukaan liityttiin jälkijunassa?

Näyttökuva 2020-4-19 kello 14.40.58.png

----- Ai mää vai ????-------

– "Kommentoin asiaa Ylen A-Studiossa silloiseen tietooni perustuen. Myöhemmin tietooni on tullut, että Suomi ei EU:n ensimmäisiin yhteishankintoihin mukaan ehtinyt, Pekonen vastaa IS:lle sähköpostilla."

STM:n asiaa valmisteleva hallitusneuvos Kalle Tervo kertoi torstaina Ilta-Sanomille, että ministeriössä on kuitenkin ollut jo valmisteluvaiheessa tieto siitä, että yhteishankintaan ei ehditä mukaan.

Brysselistä kerrottiin STM:lle tulevista keskitetyistä hankinnoista jo helmikuun alkupuolella. Miksi STM ei toiminut ripeämmin?

"Tähän kysymykseen voivat parhaiten vastata virkamiehet ja aiemmat vastuuministerit"
-EILEN lauantaina Pekonen perusteli viivästymistä sillä, että liittymisprosessi on juridisesti monimutkainen ja sen läpivieminen vaati tietyn ajan.

Mitä monimutkaista tähän liittyi?
........ :eek:
"....asia oli juridisesti monimutkainen"
" .....Asian eteenpäin viemiseksi tuli ensin selvittää ......"
" .....Valmistelu sopimukseen liittymisestä aloitettiin helmikuussa ...."
" ...... sitä tehtiin usean ministeriön yhteistyönä...."
" .......tuotiin valtioneuvoston istuntoon viipymättä 26.3.2020...." .... :eek:

....mistä näille taliaivoille oikein maksetaan ? Viisi ämmäkuvatusta höpöttää sontaa vuorotellen ... ja vetoaa aina virheissä muiden tekemisiin tai tekemättä jättämisiin vaikka kokonaisvastuu on ministerin.
...Ajatelkaa jos Suomi joutuisi Sotaan ! ! ! ja olisi tuollaisia vitun vätyksiä johdossa ! .....
Kokoajan valmistelun valmistelun valmistelua ....... vaikka paska on jo housuissa ja lisää kuravelliä tulossa. ....



Muistelkaapa taas tuota Niinistön Isällistä ohjetta muutamine viikkojen takaa että kannattaisi perustaa iskuryhmä joka koostuisi asiantuntijoista... Ns. "Nyrkki".... jonka avulla korona-kriisi olisi paremmin ns. "hanskassa", Noh ...Tämä viiden kananaivon kollektio tyrmäsi sen ja sitten n. viikon päästä Pääministeri Sanna 'the Vogue mannequin' Marin perusti oman valmiuistiiminsä johon palkkasi parikymentä huippuasiantuntijaa isolla rahalla.
Siitä huolimatta HVK:n maskikaupat kusi totaalisesti ..... ja EU:n suojainten yhteishankinnatkin kusivat.....

Mut hei ! meillä on nyt pääosin nuorten naisten muodostama hallitus ..... ja muistakaa .. ei saa arvostella sillä se ei ole kivaa....

Näyttökuva 2020-4-19 kello 14.32.01.png




"So it goes" - (Those three famous words from Slaughterhouse-Five, by Kurt Vonnegut)
 
Viimeksi muokattu:
kokonaisvastuu on ministerin.
...Ajatelkaa jos Suomi joutuisi Sotaan ! ! !

Puolustusvoimien ylipäällikkö, tällä hetkellä Niinistö, todennäköisesti antaa roolin ja vastuun puolustusvoimien komentajalle sodan syttyessä.

Sama pitäis olla ministereilläkin. Pekonen, ammatiltaan ja kokemukseltaan lähihoitaja, saisi antaa vastuun jollekin ammattilaiselle kun tilanne tulee päälle. Tällä hetkellä tytöt on suossa ja vetää lahkeista lopun kansaa.
 
Pese kangasmaski 90 asteen pesuohjelmalla tai keitä sitä viisi minuuttia vedessä, johon on lisätty hieman pesuainetta. Huuhtele ja kuivaa maski.”

Jos paras keino tähän asti välttyä tartunnalta on ollut käsien pesu saippualla, niin voisko joku kertoa miten tämä nyt menee. Eikö sen saippuan pitänyt liottaa se viruksen kuorikerros, jolloin se virus kuolee?

Pitääkö mun pestä ne kädetkin 90 asteessa? Auts. Kun virus on kankaassa, niin silloinko saippua ei liotakkaan sitä kuorikerrosta, vai onko viruksella joku muu mekanismi säilyä siinä kankaassa hengissä alle 90 asteessa?
Tämän takia sun ei pitäis koskea naamaasi käsillä. Kyllä sille maskillekin riittää saippuapesu, jos et aio koskee sillä naamaasi, mut moni aikoo. Kukaan ei oo käskeny keittää hanskoja.

Plus maski kostuu lämpimästä hengityshöyrystä, mikä on viruksille paljon kivempi muhimisalusta kun kuivat kädet - joilla ei kosketa naamaa.
 
Kun riisuu kumihanskat kädestä, niin väärin riisuessa altistaa itsensä koronalle. Pitäisiköhän varmuudeksi sitten pestä kädet sen jälkeen? Olisikohan sillä kuitattu haskojen väärinkäyttö? Mutta jaa, miksi sitten edes pidän kumihanskoja? Voinhan vain pestä kädet välillä.

Kun riisuu maskia naamalta, niin pitääkö pitää kumihanskoja kädessä? Ja sit pestä käsiä, kun riisuu ne hanskat väärin...

Kuulin, että jos maskin työntää suuhun tai kurkkuun, niin se saataa altistaa jollekkin... Uskallanko käyttää maskia?

Eihän tässä nyt oikein tiedä, mitä uskaltaa käyttää ja miten. 😉

Jos vetää kortsun pään ympäri, suojaako se koronalta? Tarpeeksi pitkään käytettynä ehkäisee tyhmyyttä 😁
Edelleen - maskin tärkeimpänä ideana ei ole suojata sua vaan muita. Käsien pesun ideana on suojata sua. Jos pärskäytät, ketään ei lohduta että olit juuri pessy kätes.
 
Alkaa kaikenmaailman kunnallisvaalien varavaltuutettujen väärien mielipiteiden takia ristiinnaulitsiminen.
Ihme juttua että sanotaan ettei ambulanssit riitä viemään koronapotilaita, voi jösses sentään missä höpömaailmassa osa pelkääjistä elää...
Jollaki pikkupaikalla voi olla 1-2 ambulanssia. Koronapotilaan kuljetuksen jälkeen joutuvat peseen kärryn huolella. Sairaalaan useampi sata matkaa on siinä yhden viennissä niillä työpäivä täynnä pesuineen.
 
7f99539451ba42e2b87d428da0ca75a5.jpg




Huoltovarmuuskeskuksen ja sairaanhoitopiirien varastot ovat toimineet hyvänä puskurina, kunnes kotimainen tuotanto saadaan toden teolla käyntiin ja varastoihin saadaan täydennystä kansainvälisillä toimituksilla.
Meidän tietojemme mukaan suojavälineitä on varastoissa riittävästi, mutta jossakin kohtaa on selvästi vakava ongelma, jos varusteita ei riitä siellä missä niitä tarvitaan.
Aino-Kaisan tietojen mukaan suojavälineitä on riittävästi.

EU:n yhteishankintasopimus on tänä viikonloppuna puhuttanut. Mistä asiassa on kyse?
Suomi liittyi mukaan EU:n yhteishankintasopimukseen 27.3. ja ei osallistu EU:n ensimmäisiin yhteishankintoihin. Nyt käynnissä olevan yhteishankinnan mittakaava on jäsenmaille jyvitettynä Suomen tarpeeseen nähden varsin pieni.

Lisätalousarviossa hallitus on varannut suojavarusteiden hankintaan 600 miljoonaa euroa, joka on aivan eri kokoluokassa,

Hä? Liityttiin myöhässä koska oli ministeriölle juridisesti vaikeeta ja määräkin on niin pieni ettei kannata. Meillä itellä 0,6 miljardia millä mällätä? Hä?


...

Mitä vittua sosiaali ja terveysministeri?
 
Viimeksi muokattu:
Dagens Medicin kertoo, että Norjan tärkein kansanterveyslaitos eli Folkehelseinstitutt (FHI) on poistanut tupakoinnin vakavien koronovavirustaudin riskitekijöiden luettelosta. Tupakointi oli listalla huhtikuun ensimmäisestä päivästä lähtien.

Dagbladet kertoo, että FHI:n vakavien riskien listalle kuuluvat nyt yli 65-vuoden ikä, sydämen ja verisuonten sairaudet, korkea veranpaine ja diabetes.

Tekijöitä, jotka yleisesti ottaen heikentävät keuhkojen toimintaa ja saattavat lisätä koronavirusinfektion riskiä terveydelle, ovat sairaalloinen ylipaino (BMI eli Body Mass Index yli 40) sekä päivittäinen tupakointi, myös sähkötupakointi.
 
Miksi sanoitte viime viikolla Ylellä, että ”me olemme ehtineet mukaan EU:n yhteishankintaan hyvin”, eikä Suomi menettänyt mitään, vaikka mukaan liityttiin jälkijunassa?



Ja Iltasanomien yrittäessä tavoittaa STM:n kansliapäällikkö (SDP) Kirsi Varhilaa oli tämä lomailemassa silloin kun päätöksiä piti tehdä .....

"– Kyllä, olen tehnyt viisi viikkoa töitä joka päivä pitkiä tunteja vähillä unilla. Nyt olin yhden päivän lomalla eli eilisen vastaten silloinkin VM:n (valtiovarainministeriö) kansliapäällikön puheluihin ja STM:n viestinnän viesteihin."



...Nähtävästi loma oli tehnyt tehtävänsä koska VM:n ja kansliapäällikön puheluihin vastaamisesta ei käytännössä ollut mitään hyötyä ...
...Suojainkaupat kustiin ....


Villi veikkaus ..... yksikään näistä ämmistä ei tipu "hillotolpalta"






"So it goes" - (Those three famous words from Slaughterhouse-Five, by Kurt Vonnegut)
 
Alkaa kaikenmaailman kunnallisvaalien varavaltuutettujen väärien mielipiteiden takia ristiinnaulitsiminen.
Ihme juttua että sanotaan ettei ambulanssit riitä viemään koronapotilaita, voi jösses sentään missä höpömaailmassa osa pelkääjistä elää...

Ei helvetti mikä idiootti. Olipa mitä mieltä tahansa tuosta mökkeilystä niin onhan nuo viestit ihan borderline retarded varsinkin tässä nykytilanteessa mennä laukomaan.
 
Alkaa kaikenmaailman kunnallisvaalien varavaltuutettujen väärien mielipiteiden takia ristiinnaulitsiminen.
Ihme juttua että sanotaan ettei ambulanssit riitä viemään koronapotilaita, voi jösses sentään missä höpömaailmassa osa pelkääjistä elää...
Noiden jutun kommenttien perusteella kyse on vain ihan idioottimaisuudesta eikä mistään mielipiteistä. Ei pitäisi olla vaikeaa ymmärtää, ettei mikään puolue halua tuollaista vähä-älyistä äänestäjille vittuilua nimiinsä.
 

Miksi sanoitte viime viikolla Ylellä, että ”me olemme ehtineet mukaan EU:n yhteishankintaan hyvin”, eikä Suomi menettänyt mitään, vaikka mukaan liityttiin jälkijunassa?

katso liitettä 217537
----- Ai mää vai ????-------

– "Kommentoin asiaa Ylen A-Studiossa silloiseen tietooni perustuen. Myöhemmin tietooni on tullut, että Suomi ei EU:n ensimmäisiin yhteishankintoihin mukaan ehtinyt, Pekonen vastaa IS:lle sähköpostilla."

STM:n asiaa valmisteleva hallitusneuvos Kalle Tervo kertoi torstaina Ilta-Sanomille, että ministeriössä on kuitenkin ollut jo valmisteluvaiheessa tieto siitä, että yhteishankintaan ei ehditä mukaan.

Brysselistä kerrottiin STM:lle tulevista keskitetyistä hankinnoista jo helmikuun alkupuolella. Miksi STM ei toiminut ripeämmin?

"Tähän kysymykseen voivat parhaiten vastata virkamiehet ja aiemmat vastuuministerit"
-EILEN lauantaina Pekonen perusteli viivästymistä sillä, että liittymisprosessi on juridisesti monimutkainen ja sen läpivieminen vaati tietyn ajan.

Mitä monimutkaista tähän liittyi?
........ :eek:
"....asia oli juridisesti monimutkainen"
" .....Asian eteenpäin viemiseksi tuli ensin selvittää ......"
" .....Valmistelu sopimukseen liittymisestä aloitettiin helmikuussa ...."
" ...... sitä tehtiin usean ministeriön yhteistyönä...."
" .......tuotiin valtioneuvoston istuntoon viipymättä 26.3.2020...." .... :eek:

....mistä näille taliaivoille oikein maksetaan ? Viisi ämmäkuvatusta höpöttää sontaa vuorotellen ... ja vetoaa aina virheissä muiden tekemisiin tai tekemättä jättämisiin vaikka kokonaisvastuu on ministerin.
...Ajatelkaa jos Suomi joutuisi Sotaan ! ! ! ja olisi tuollaisia vitun vätyksiä johdossa ! .....
Kokoajan valmistelun valmistelun valmistelua ....... vaikka paska on jo housuissa ja lisää kuravelliä tulossa. ....



Muistelkaapa taas tuota Niinistön Isällistä ohjetta muutamine viikkojen takaa että kannattaisi perustaa iskuryhmä joka koostuisi asiantuntijoista... Ns. "Nyrkki".... jonka avulla korona-kriisi olisi paremmin ns. "hanskassa", Noh ...Tämä viiden kananaivon kollektio tyrmäsi sen ja sitten n. viikon päästä Pääministeri Sanna 'the Vogue mannequin' Marin perusti oman valmiuistiiminsä johon palkkasi parikymentä huippuasiantuntijaa isolla rahalla.
Siitä huolimatta HVK:n maskikaupat kusi totaalisesti ..... ja EU:n suojainten yhteishankinnatkin kusivat.....

Mut hei ! meillä on nyt pääosin nuorten naisten muodostama hallitus ..... ja muistakaa .. ei saa arvostella sillä se ei ole kivaa....

katso liitettä 217535



"So it goes" - (Those three famous words from Slaughterhouse-Five, by Kurt Vonnegut)
Tämä yllättävä tilanne on kyllä taas osoittanut sen, kuinka huonosti julkiset prosessit toimivat. Tämä Suomen sähläys näissä ylittää keveesti mun mielikuvituksen. Jokaisen, joka kannattaa suurta valtiota, kannattaa painaa hyvin mieleensä kaikki nämä juonenkäänteet.
 
Ruotsiin virtaa rahaa, kun muut Euroopan maat jatkavat idiootti linjalla:

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006479039.html

Ruotsi yllättävän hyvin ollu kartalla. Ne tajuaa että Kiina ja Venäjä yrittää saada lännen konkurssiin ja lamaannukseen ja ovat jättäneet siksi tottelematta näitä pakotuksia joita median kautta ratkaisevalla viikolla syötettiin Kiinasta maailmalle

" Wuhan 0 tartuntaa, tähän päästiin absoluuttisella eristyksellä ja seisauksella, tehkää samoin tai kuolette"
 
Back
Ylös Bottom