Koronavirus, COVID-19

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Deleted member 43228
  • Aloitettu Aloitettu

Rokotepassi?

  • Kyllä

    Votes: 88 27,4%
  • Ei

    Votes: 233 72,6%

  • Total voters
    321
Lisäksi huomattava osa ihmisistä käyttää maskia tai vaikka kumihanskoja väärin (ottaa pois ulkopintaan koskien, käyttää useampia kertoja, koskee niihin ja sitten naamaansa, ei pistä maskia tiiviisti), jolloin ois parempi kun eivät käyttäis ollenkaan.
Edelleen, miten se silti olisi parempi ettei käytä maskia ollenkaan? Mikä on se mekanismi millä maskin kautta päätyy elimistöön enemmän viruksia kuin ilman maskia?
Maskin käyttösuosituksista kun puhutaan, niin näitä suosituksia vastustavat muistavat aina valittaa että ei ole riittävästi tutkimusta joka tätä puoltaisi jne (mikä oikeasti johtuu siitä että asia on niin itsestäänselvä ettei sitä ole juurikaan tutkittu. Se tutkimustieto mitä on yksikäsitteisesti puoltaa maskien laajamittaista käyttöä). Mutta sitten kuitenkin toistuvasti levitetään tätä väitettä että väärin käytetty maski lisäisi tartuntariskiä. Tämänkään väitteen tueksi ei löydy yhtä ainoaa tutkimusta! Kyse on puhtaasti fantasiasta.

Moni tuntuu kuvittelevan että kangasmaskia suositellaan jotta suojaisit ITSEÄSI joltain, vaikka kaikissa suosituksissa sitä suositellaan jotta suojaisit MUITA itseltäsi jos satutkin olemaan tietämättäsi kantaja.

Eli vähän niin kuin kuvittelisi että hihaan yskimällä estät itseäsi saamasta koronaa.
Niin, pääasiallinen hyöty syntyy toki siitä jos mahdollisimman suuri osa populaatiosta käyttää maskia, koska tuolloin (oireettomat ja oireelliset) sairastuneet levittävät virusta vähemmän. Mutta on myös itsestään selvää että lähes mikä tahansa suoja kasvojen edessä vähentää sisäänhengityksen mukana elimistöön päätyvien pisaroiden määrää, ja siten vähentää riskiä saada tartunta. Hyöty on siis molempiin suuntiin.
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Nyt vasta ensimmäiset mielenosoitukset koronarajoituksia vastaan Jenkeissä. Euroopassa ei ole vielä näkynyt. Eiköhän niitä ala tulemaan jos rajoituksia jatketaan.

Kun Singaporen alkuperäinen strategia petti, virus pystyi tarttumaan ihmisestä toiseen kovaa vauhtia, kun laajoja yhteiskunnallisia eristystoimia ei ollut käytössä.

CNN muistuttaa tapauksen analyysissä, että Singapore on hyvä muistutus muulle maailmalle. Tilanne pysyy hallinnassa vain, jos ulkomailta tulevat tartunnat pystytään jäljittämään ja ketjut eristämään. Useassa Aasian maassa on jo nähty, että vaikka paikallinen epidemia olisi kertaalleen saatu hallintaan, se voi puhjeta uudestaan hyvin nopeasti, jos rajoituksia löysätään liian nopeasti tai niitä ei ole juuri ollutkaan.

.... odotellaan nyt kuinka europassa tehdään tämä virhe ...... Espanja jo aloittamassa rajoitusten purkua ....

"So it goes" - (Those three famous words from Slaughterhouse-Five, by Kurt Vonnegut)
 
Hyvä että joku viittii kysyy vas.ministerilta selvennyksiä.
Näkökulma: Maskiministeri Aino-Kaisa Pekonen kykkii piilossa

Ministeri Pekonen ei ole sanallakaan inahtanut, mihin ja millaiseen tilannekuvaan STM:n hankintaesitys pohjautui, miten STM ohjeisti Huoltovarmuuskeskusta tilaamaan kiireellä hengityssuojaimia ja kirurginmaskeja, jotka STM myös maksoi. Tai anteeksi - sinä ja minä maksoimme.

Minäpä kerron, miksi. Siksi, koska ministeri Pekonen kykkii piilossa ja pää pensaassa. Pyysin ministeriä videohaastatteluun, jonka esitin tehtäväksi ensi keskiviikkona 22. päivä ja ihan mihin tahansa kellonaikaan, mikä ministerille vain kävisi.

Pekosen sihteeri kiitti haastattelupyynnöstä ja sanoi palaavansa asiaan keskusteltuaan ministerin kanssa. Kun tuo keskustelu oli käyty, sain viestin, jossa kerrottiin, ettei ministeri Pekosen aikataulu salli haastattelun antamista keskiviikkona.

Eipä tietenkään. Kyllähän sen ymmärtää, että ministerillä riittää kiireitä. Ei sitä ehdi vastailla toimittajien ikäviin kysymyksiin. Ei mitenkään.

Niinpä tarjosin ministeri Pekoselle videohaastattelua avoimella optiolla: lupauduin tekemään haastattelun ihan minä päivänä ja mihin kellonaikaan tahansa. Että ministeri vain ilmoittaa, milloin irtoaa vaivaiset kolmekymmentä minuuttia.

Eipä irronnut. Ei tietenkään. Sain vastauksen: ”Ministeri Pekosen aikataulu ei salli haastattelua ensi viikolla.”

Mikä se sellainen aikataulu on? Ei mikään - koska sellaista aikataulua ei ole olemassakaan. Väärin. Onpas! Se on piilossa kykkivän ministerin aikataulu.

Kirjotus muuten jatkuu vielä tuostakin..:

odotellaan nyt kuinka europassa tehdään tämä virhe ...... Espanja jo aloittamassa rajoitusten purkua ....
Ai että eletään näin sitten jatkossa aina? Ei se virus minnekään katoa Uudenmaan eristämisellä ja leffateatterien sulkemisella, se tulee takaisin ja leviää ihan vitusti heti kun paikat avataan. Sitten ollaan aivan samassa tilanteessa, eli joko maa kiinni tai sitten hyväksytään että se iskee nyt sitten kaikkiin kuten influenssat, ja se on kestettävä.
 
Sinulta tulee semmoista paskaa, että en jaksa kanssasi enempää "keskustella", mutta käyn nyt kerran tämän läpi. Eli kukaan ei nyt väitä, että kyseessä olisi ihmisen tekemä virus! Ensiksi faktat, vuonna 2015 löytyi lepakosta lähes identtinen viruskanta covid19 verrattuna, tätä nimeenomaista kantaa tutkittiin wuhanin laboratoriossa, ja siellä nimeenomaan tutkittiin tämän viruksen siirtymistä lepakosta ihmiseen. Wuhanin laboratorion vakavista turvallisuus puutteista on raportoitu useamman kerran viimevuosien aikana.

Kun tätä lähes identtistä kantaa on jo 5 vuoden ajan istutettu lepakosta toiseen, niin viruskannat muuttuvat, ja on erittäin mahdollista, että siitä on tullut täysin identtinen, eli se oli covid 19. Nyt epäillään että virus pääsi tarttumaan yhteen naistyöntekijään, joka sitten tartutti poikaystävänsä ja pandemia sai alkunsa.....

Selostan sinulle lyhennelmän siitä mitä viruksen tutkimus on paljastanut = paskaa. Luet idioottien & moroonien spekulaatioita netistä = kullan arvoista informaatiota ja faktoja. Just just. Aivan brlijantta älynkäyttöä..
 
Ai että eletään näin sitten jatkossa aina? Ei se virus minnekään katoa Uudenmaan eristämisellä ja leffateatterien sulkemisella, se tulee takaisin ja leviää ihan vitusti heti kun paikat avataan. Sitten ollaan aivan samassa tilanteessa, eli joko maa kiinni tai sitten hyväksytään että se iskee nyt sitten kaikkiin kuten influenssat, ja se on kestettävä.

Singaporen suurin virhe oli siinä että purkivat rajoituksia liian sukkelaan ilman että olivat testanneet maassa olevia suuria vierastyöväestöjä ... tartunnat lisääntyivät.

On selvää että rajoituksia on purettava mutta ..... tartuntaketjut on saatava jäjitettyä.
Tähän 2019-nCoV:n muotoon tehoavan rokotteen saamiseen on matkaa ... profylaktisen lääkevalmisteen löytämiseen on matkaa .... ainoa keino saada yhteiskunnan rattaat rullaamaan on jatkuva testaus (viittaan aiemmin linkkaamaani Lancetin juttuun brittien pohdinnasta; jatkuvan testauksen tie) ja rajoitusten varovainen purku jolloin osa henkilöistä olisi työssä ja osa eristyksissä (kunnes testit osoittaisivat negatiivisuutta riittävän suurella varmuudella).

Mikäli kaikki rajoitukset purettaisiin heti ..... seurauksena olisi esimerkiksi Italian kaltainen tilanne.... olemmeko siihen henkisesti valmiit? Siinäpä kysymys .....

"So it goes" - (Those three famous words from Slaughterhouse-Five, by Kurt Vonnegut)
 
USA on toiminut samoin kuin muut länsimaat koronan suhteen, likimain samassa aikautaulussa viruksen leviämisen suhteen, tosin matkustusrajoitusten suhteen olivat aktiivisempia ja aikaisemmin liikkeellä.
Varmaan olisivat paremminkin voineet toimia, kuten kaikki länsimaat.
Terveysviranomaiset antavat ne viimeiset suositukset sielläkin ja hallinto pruukaa niitä seuraamaan, USA:ssa ja Euroopassa sama juttu.
Ei tässä nyt mitään kovin ihmeellistä ole toteutuneiden toimien suhteen, enempi yhtäläisyyksiä kuin eroja.

Ja nämä väitteet on todistettu miten? Laita nyt linkkejä siihen aikajanaan, jossa on de facto esitetty nämä mainostamasi täysin ajallaan tehdyt toimenpiteet suhteessa paskaan jota tämä sankarisi on ihan itse työntänyt twitteriin? Meinaan että olisi ihan hauskaa nähdä tämä omin silmin, kun noin 100% maailman lehdistöstä jne. medioista näkee asian täysin toisin. Samoin luvut paljastavat sen exponentiaalisen nopeuden jolla tauti siellä levisi ja leviää, samaan pystyy harva. On tehty kaikki täysin oikein, on laitettu karanteenit ja eristykset, ja silti 1.5 kuukaudessa alle sadasta 800 000:n uhriin? En todellakaan haluaisi nähdä lukuja, kun on epäonnistuttu..
 
Nyt vasta ensimmäiset mielenosoitukset koronarajoituksia vastaan Jenkeissä. Euroopassa ei ole vielä näkynyt. Eiköhän niitä ala tulemaan jos rajoituksia jatketaan.

Just eilen kirjoitin tuosta että jenkeissä alkavat vielä mellakoimaan.
 
Kun Singaporen alkuperäinen strategia petti, virus pystyi tarttumaan ihmisestä toiseen kovaa vauhtia, kun laajoja yhteiskunnallisia eristystoimia ei ollut käytössä.

CNN muistuttaa tapauksen analyysissä, että Singapore on hyvä muistutus muulle maailmalle. Tilanne pysyy hallinnassa vain, jos ulkomailta tulevat tartunnat pystytään jäljittämään ja ketjut eristämään. Useassa Aasian maassa on jo nähty, että vaikka paikallinen epidemia olisi kertaalleen saatu hallintaan, se voi puhjeta uudestaan hyvin nopeasti, jos rajoituksia löysätään liian nopeasti tai niitä ei ole juuri ollutkaan.

.... odotellaan nyt kuinka europassa tehdään tämä virhe ...... Espanja jo aloittamassa rajoitusten purkua ....

"So it goes" - (Those three famous words from Slaughterhouse-Five, by Kurt Vonnegut)
Espanjassa se karkasi jo niin laajalle että varmasti puhutaan kohta miljoonista jotka saaneet tartunnan niin laantuu siksi koska alkaa olemaan laumasuoja.
Katsokaapa vain niin kohta Italia ja Espanja avaa turistihommat koska tulee vasta-aine pikatestit niin voidaan todeta paikallisilla olevan niin laaja suoja että ei haittaa vaikka tulisi uusia kantajia ulkoa.
 
Ai että eletään näin sitten jatkossa aina? Ei se virus minnekään katoa Uudenmaan eristämisellä ja leffateatterien sulkemisella, se tulee takaisin ja leviää ihan vitusti heti kun paikat avataan. Sitten ollaan aivan samassa tilanteessa, eli joko maa kiinni tai sitten hyväksytään että se iskee nyt sitten kaikkiin kuten influenssat, ja se on kestettävä.
Itse olen toitottanut että miksei valtion puolesta luvata riskiryhmille ja niille jotka haluaa eristäytyä jotain apuja reilusti?
Eli kunnat tarjoaa vanhuksille apua niin kuin tälläkin hetkellä mutta sitten niille perussairaille ja pelkääville myös apuja siihen että voi pitää itsensä eristyksissä. Tästä tietysti pitäisi tiedottaa.
Koulut pitäisi avata ensi kuussa niin saadaan hommat taas raiteilleen, juuri tänään oli iso juttu kun lapset ei levitä läheskään yhtä pahasti virusta kuin aikuiset.
 
Espanjassa se karkasi jo niin laajalle että varmasti puhutaan kohta miljoonista jotka saaneet tartunnan niin laantuu siksi koska alkaa olemaan laumasuoja.
Katsokaapa vain niin kohta Italia ja Espanja avaa turistihommat koska tulee vasta-aine pikatestit niin voidaan todeta paikallisilla olevan niin laaja suoja että ei haittaa vaikka tulisi uusia kantajia ulkoa.

...niin ... vasta-aineiden osoitus ei takaa riittävää immuniteettia kaikilla henkilöillä. Osalla todetut vasta-aineet ovat ristireaktioita jo aiemmin sairastetuista korona-infektioista..
(pitää muistaa että niitä korona-viruksia on ollut vuosikymmeniä riesanamme joka ikinen "flunssakausi", influenssa-, parainfluenssa-, rhino-, adenovirus -infektioiden sekamelskassa)

... ja toiseksi ... vaikka esimerkiksi Pohjois-Italian väestöllä olisikin saatu hypotettisesti laaja immuniteetti aikaan sairastamalla niin entäs sitten turistit jotka ryntäisivät sinne muualta euroopasta ja maailmalta??? Ottaisiko Italia se ihan avosylin vastaan .... tuskimpa.
Tämähän oli esimerkiksi juuri Italian oma moka koko koronavirus-katastrofin alussa: Kun Pohjois-Italiassa tiedettiin jo olevan epidemia niin Italian hallituksen siunaamana viranomaiset valehtelivat että Keski- ja Etelä-Italiassa asiat ovat hyvin !! Vaikka noilla alueilla ei ollut edes tehty minkäänlaisia kartoituksia, testejä yms. Turistit matkasivat sinne ja. ... Hups ! Korona lehahti sitten muualle europpaan (Belgia, Hollanti, Saksa, Englanti, Ranska, jne jne .....)
Itse en luota Italiaan enkä Espanjaan paskankaan vertaa.... en talousasioissa enkä tieteessä tai terveydenhuollossa.

... agnostikko kun olen ..... niin ... minkäänlaista oikotietä tästä kurimuksesta ei ole eikä tule

- Profylaktiset RNA-polymeraasi inhibittorit on tunnettu jo kauan ... ja niillä voidaan nopeuttaa jonkin verran sairaalahoidossa olevien COVID-19 potilaiden (jo pneumonia vaiheessa) paranemisprosessia. Sairauden varsinaiseen parantamiseen niistä ei ole ollut yhdenkään Beta-ryhmän koronaviruksen osalta tähänkäään mennessä.... (SARS-2002, MERS -2012)
- Muut lääkevalmisteet...kuten esim. Hydrochlorokiini (happo-emäs -tasapainon säätelijänä soluissa ja siten viruksen sisäänoton -mekanismien ehkäisijänä) ja Klooripromatsiini (chlatrin-based-viruksen sisäänotto ehkäisijä) jne .... ovat myös pitkään tutkittuja lääkkeitä joilla ei saada riittävää vastetta ajatellen koko maailmaa. Yksittäisten ihmisten kohdalla toki toimivat ...kuten niin moni muukin lääke.

Rokotteet ovat se ainoa tie. Näistä tällä hetkellä yksi lupaavimmista on Alitalon, Sakselan ja kumppaneiden (siis suomalaisten) kehittämä 2019-nCOV:n "spike"-proteiiniin perustuva nenän kautta inhaloitava rokotevalmiste. Spike proteiini on tälle novel-SARS:lle ominainen, tyypillinen, keino tarttua isäntäsoluun. Jos rokotteen avulla henkilölle saadaan adaptiivinen suoja tätä pintaproteiinia vastaan niin .... Avot !

....ootellaan ja kärvistellään ....

"So it goes" - (Those three famous words from Slaughterhouse-Five, by Kurt Vonnegut)
 
Viimeksi muokattu:

Korjatkaa jos olen väärässä mutta käsittääkseni tutkijoilla on laaja konsensus siitä että tämäkin virus laantuu todella paljon jo ekan kierroksen jälkeen, tulee uusi muuttunut kanta joka kyllä sairastuttaa uudestaan jo aiemmin sen sairastaneita mutta todellisuudessa tämä on vain yksi kiertä kausi-influenssa muiden joukossa.
Totuushan toki on edelleen että Suomessakin kuolee sadoittain vuosittain näihin kausi-influenssoihin mutta se on vain yksi niiden samojen joukossa.
 
Ja nämä väitteet on todistettu miten? Laita nyt linkkejä siihen aikajanaan, jossa on de facto esitetty nämä mainostamasi täysin ajallaan tehdyt toimenpiteet suhteessa paskaan jota tämä sankarisi on ihan itse työntänyt twitteriin? Meinaan että olisi ihan hauskaa nähdä tämä omin silmin, kun noin 100% maailman lehdistöstä jne. medioista näkee asian täysin toisin. Samoin luvut paljastavat sen exponentiaalisen nopeuden jolla tauti siellä levisi ja leviää, samaan pystyy harva. On tehty kaikki täysin oikein, on laitettu karanteenit ja eristykset, ja silti 1.5 kuukaudessa alle sadasta 800 000:n uhriin? En todellakaan haluaisi nähdä lukuja, kun on epäonnistuttu..

Trump teki shutdownit silloin terveysviranomaiset (Fauci ja hänen tiiminsä) ovat ne suositelleet. Samoin shutdownin pidentämisen. Samoin matkustusrajoitukset. Kaikki on tehty silloin kun ne on suositeltu.
Tässä Fauci sanoo että kaikki tehtiin suositusten mukaan silloin kun suositukset tehtiin:

View: https://www.youtube.com/watch?time_continue=3&v=0tSACr4-fW8&t=1m

Vähän timelinea:

On January 2, China disciplines eight doctors for "rumor-mongering" after they warned others on social media about the outbreak. This discouraged others from reporting about the coronavirus,
On January 5, the WHO reported a "pneumonia of unknown cause" in Wuhan, China. The WHO advised against travel or trade restrictions
January 14
, the WHO tweeted that "...investigations conducted by the Chinese authorities have found no clear evidence of human-to-human transmission
On January 20, both the WHO and Chinese authorities announced the confirmation that human-to-human transmission of the coronavirus had already occurred.[80][81]
The first U.S. case of the new virus was also reported on January 20, in an American citizen traveling from Wuhan, China, to his home in Washington state.[82]
By January 20, the CDC USA developed its own coronavirus test, and used it to evaluate the first U.S. case.
On January 29, the U.S. formally announced a Coronavirus Task Force, including senior officials such as acting White House Chief of Staff Mick Mulvaney and others at HHS, CDC, and the State Department. However, the scope was limited initially to the logistics of keeping travelers out of the U.S. from China, and evacuating U.S. citizens.
On January 31, the Trump Administration, through the U.S. Department of Health and Human Services, declared a public health emergency, and imposed a mandatory 14-day quarantine for any U.S. citizens who has visited Hubei Province in China within the preceding two weeks. It also began denying entry of non-U.S. nationals who had traveled to China within the preceding two weeks. This was the first such travel restriction by the U.S. in more than 50 years.[101][102]
February 1–15
New cases are being reported throughout the country nearly every day. Many are people who have recently returned from China, including a college student from Boston and a woman in California who returned from Wuhan.[105] Two more cases of person-to-person transmission are reported in California.
On February 3, Reuters reported that WHO chief Tedros Adhanom Ghebreyesus stated that there was no need for measures that "unnecessarily interfere with international travel and trade" to halt the coronavirus. He praised the Chinese response, and referred to the virus' spread as "minimal and slow."[107]

March 11
Pääministeri Sanna Marin Suomessa twiittaa, että matkustusrajoistukset ja koulujen sulkemiset olisivat haitallisempia kuin virus itse.

----

Pointtina se että kaikki tehneet virheitä ja aliarvioineet, vain Trumpia jahdataan jälkikäteen sanomisista, vaikka USA:n hallinto käytännössä reagoinut aikaisemmin kuin muut.
Pointtina on myös se, että jos joku alarmisti (jotka tällä kertaa olivat oikeassa) sanoo että pitää tehdä näin ja terveysviranomaiset eivät vielä ole antaneet poliitikolle suositusta tehdää niin -> politiikko ei tee alarmistin mielen mukaan.
Trumpia syytetään kaikesta mahdollisesta, koska hän on populismin keulakuva maailmalla.
USA:n toimet ovat edenneet ihan samaan tahtiin kuin toimet muissakin länsimaissa.

Jos Trump ja USA olisivat tehneet ainoina maailmassa Ruotsin mallin mukaan, ei löytyisi yhtään ymmärtäjää, yksikään artikkeli valtamediassa ei spekuloisi voisiko tulla laumasuoja tai jotain positiivista talouteen. Lööpit olisivat mustalla taustalla syyttämässä Trumpia kansanmurhasta ja viemässä miestä Haagiin tuomiolle.
Mutta koska ruotsalaiset tekee niin, niin jättekiva du kan välja! Kuolemat ja tekemättömyys ei tunnu missään koska Ruotsi on niin symppis. Ainakin vihervas lehdistölle/medialle.

Tämä pitää ymmärtää lehdistön toiminnasta, se on täysin politisoitunutta ja aina asemissa kurmuuttaa Trumpia ja suunta on aina painaa alaspäin, yhtään ymmärtävää/kehuvaa artikkelia et tule Trumpista löytämään Hesarista tai Yleltä tai muualta valtamediasta.

Euroopassa on nyt 101 000 ihmistä kuollut kornavirukseen, kukaan ei täällä kysele tekikö WHO tai Euroopan johtajat väärin.

USA:ssa on nyt 40 000 ihmistä kuollut koronavirukseen, media täällä tekee siitä juttuja sijaistoimintona ja peitellääkseen EU:n tilannetta ja yleisen Trump vastaisuutensa takia, pitää pinnalla asiaa ja syyttää Trumpia, vaikka omissa housuissa on paljon isompi ja pahanhajuisempi sköndä.

Heidän tavoitteenaan on saada ihmiset ajattelemaan niin kuin sinä ajattelet, propagandaksikin sitä voi kutsua.
 
Viimeksi muokattu:
Minkähänlaisen tiimin EU perusti, kun täällä Euroopassa kuolleita yli 100 000? Jättikö kukaan EU:ta unprotected and unprepared?
Niin täällähän kaikki meni hyvin, ei kenenkään vika.
Ehkä mieluumminkin keskustellaan Ruotsin mallin hyvistä puolista. =D

Creepy Joella taas raiskaussyytteet tulilla niin pitää äkkiä kääntää huomio muualle.
Hashtag #Whatabout.. etcetc :)
 
Alkaa kaikenmaailman kunnallisvaalien varavaltuutettujen väärien mielipiteiden takia ristiinnaulitsiminen.
Ihme juttua että sanotaan ettei ambulanssit riitä viemään koronapotilaita, voi jösses sentään missä höpömaailmassa osa pelkääjistä elää...
 
Hashtag #Whatabout.. etcetc :)

Oma videosi oli juurikin whataboutismia, kiireesti spämmäsit päälle täysin poliittisin perustein tehdyn negavideon viestini jälkeen, ettei tarttisi noista aiheista puhua kuinka kaikki muutkin olleet hitaita, tehneet vääriä arvioita ja pahimpana kaikista WHO. Ja ennenkaikkea sitä että Euroopan asioita peitellään Trumpin asioita retostelemalla, juuri niin kuin kenenkään muun aikaisempia sanomisia ei retostella.
Niin nimenomaan jatkoit pikaisesti juuri tällä linjalla. Good job ja nopeat reaktiot.
 
Back
Ylös Bottom