Koronavirus, COVID-19

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Deleted member 43228
  • Aloitettu Aloitettu

Rokotepassi?

  • Kyllä

    Votes: 88 27,4%
  • Ei

    Votes: 233 72,6%

  • Total voters
    321
Sinä saat olla ilmaista mielipiteesi ihan rauhassa, mutta minä en ole epäilyksineni yksin.

Epäilemättä et ole epäilyksinesi yksin. Se johtuu pelkästään siitä, ettei älykkyys jakaannu tasan ihmisten kesken, ja sen vuoksi on ihmisiä, jotka uskovat faktoihin ja tunnistavat sellaisen kun sellaisen tapaavat, ja toisia joille maapallo on litteä, joiden mielestä kuussa ei ole käyty, ja joille 9/11 oli sisäpiirin homma. Saat uskoa minun puolestani vaikka lentäviin sikoihin, mutta ei se totuutta miksikään muuta. Ja totuus on että ko. tiedemiehiltä jotka asiaa tutkivat, puuttuu mm. motiivi valehdella. Ketä he suojelisivat? Kiinalaisia, ryssää, jenkkejä, pohjois-korealaisia? Ei tietoa, kunhan saa suojella jotain? Totuuden tunnistaa siitä että sen ohessa seuraa todisteita, väitteen siitä että sen ohessa pyörii vain väitteitä. Jos uskot että viruslaboratoriot toimivat aiemmin esittämälläni tavalla, ole hyvä vaan. Terveyttä ja pitää ikää sinulle, uskomustesi kanssa.
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Siis Trump on edennyt koronan kanssa terveysviranomaisten suositusten mukaan, ei paljoa sen enempää eikä yhtään sen vähempää. melko lailla samoin kuin Eurooppakin, paitsi enemmän matkustusrajoituksia. Media haluaa antaa kuvaa Trumpista joka on sooloillut ja viivyttänyt toimia jne, se ei pidä paikkansa. Samoin kuin se kuva ei pidä paikkansa että jenkeissä tilanne olisi jotenkin erityisen huono. Ei ole. Yllä on on kuolleisuus maissa väkilukuun suhteutettuna, USA ei ole top 10 listalla, kaikki top 10 maat ovat Euroopan maita. Miksei kukaan kysy mitä Euroopan johtajat ovat tehneet väärin? Miksi täällä arvostellaan Trumpia jatkuvalla syötöllä, mikä ei liity meidän tilanteeseen mitenkään, eikä meitä auta mitenkään, mutta omat asiamme sössineet Euroopan johtajat on kaikki jees, lähestulkoon täysin arvostelun ulkopuolella, samoin kuin WHO joka mokasi useaan kertaan isosti. Ihme juttu.

Juu juu, ihan samaa mieltä, Trump on ykkösjätkä ja tekee aina kaiken oikein, koska sanoo niin. Onhan tämä nyt kaikille selvää??
 
En nyt sen enempää ota kantaa Trumpesteriin mutta en tiedä miten vaikka Hillary olisi tuossa pestissä hoitanut homman?
Toki olisi voinut ottaa jo aiemmin kovan kannan mutta kuinka pahasti sielläkin olisi taloudessa otettu siipeen, siinä vaiheessa kun aletaan sielläkin palaamaan normaaliin niin kaikki vähemmistöt (joita on kohta enemmistö oikeasti) alkaa riehumaan kun heidän syyksi laitetaan kaikki ja heitä pitää tukea jne.
En nyt jaksa uskoa että kukaan päättäjä pystyisi tekemään kaikkia oikeita ratkaisuja kun valittavissa on vain vähiten huono, on siis tavallaan jo ennalta tuomittu epäonnistumaan.

Edelleen toitotan Suomen linjan olevan periaatteessa oikea mutta nyt jo pitäisi laittaa muksut kouluun ja otetaan hallitusti niitä tartuntoja lisää, ei me muuten päästä tästä paskasta eroon tänä vuonna.
 
Tottatosiaan! Nehän sanoi lehdessä että ei se vaikuta ihmisen tekemältä.
1) Ihmiset ei osaa hämätä(varsinkaan viruksia koodaavat, ovat varmaan aika tyhmiä...)
2) Tottahan sen on oltava kun lehdessä luki!
3) Niin, mitäpä intressejä olisi ollut vaikka WHO:llakaan puoltaa vaikkapa Kiinan intressejä(pelkkä pelko riittää motiiviksi niille joille ei raha kelpaa)

e: Tosin sikainfluenssan jälkeen sanottiin lehdissä kovin selkeästi että "tulevina vuosina näitä tulee vapautumaan lisää".
e2: Ja Kiinallahan nyt varsinkaan ei ole mitään motiivia laittaa kokomaailmaa polvilleen ja myydä niille paskaa, kun siinä sivussa selvisi kivuitta koko Hong Kongin kiusallisesta tilanteesta ja sai vielä vapaasti läpi melko orwellilaiset systeemit(olivat toki jo olemassa, mutta nyt ovat "julkisia ja hyväksyttyjä").
 
Juu juu, ihan samaa mieltä, Trump on ykkösjätkä ja tekee aina kaiken oikein, koska sanoo niin. Onhan tämä nyt kaikille selvää??

USA on toiminut samoin kuin muut länsimaat koronan suhteen, likimain samassa aikautaulussa viruksen leviämisen suhteen, tosin matkustusrajoitusten suhteen olivat aktiivisempia ja aikaisemmin liikkeellä.
Varmaan olisivat paremminkin voineet toimia, kuten kaikki länsimaat.
Terveysviranomaiset antavat ne viimeiset suositukset sielläkin ja hallinto pruukaa niitä seuraamaan, USA:ssa ja Euroopassa sama juttu.
Ei tässä nyt mitään kovin ihmeellistä ole toteutuneiden toimien suhteen, enempi yhtäläisyyksiä kuin eroja.
 
Nyt sanoi uutisissakin ihan suoraan ettei viruksen pysäyttäminen onnistu ja siksi ruotsi antaa viruksen jyllätä läpi niin nopeasti kuin mahdollista.
 
Moni on täällä kirjoittanut että Ruotsi jotenkin "voittaisi" taloudellisesti valitsemansa taktiikan ansiosta. Mutta kun katsoo heidänkin talouslukuja, esim. 60 miljardia varattu jo tähän mennessä tukiin, niin ei se kyllä paljon paremmalta näytä kuin vaikka Suomessa. Kyllä tässä nyt kyykkää kaikki maat, riippumatta keinoista.
 
Kyllä tämä tilanne vaikuttaa monenlaisiin asioihin, erilaiset kristiliset seurakunnat ja järjestöt on nyt myös kiinni ja lähettää striiminä nettiin puheita ja saarnoja. Kokoontumiskieltoa kunnioitetaan, en sitten tiedä miten on tehnyt moskeijat? Tuossa juuri katsoin tollasen kotisohvalla, hyvä saarna oli, katsoo ken tahtoo.

On tuossa haasteensa, jos tottunut puhumaan paikallaolijoille, ja nyt puhutaan tyhjille penkeille ja kameralle. Mä luulen että voi mennä vuosia silleen että isommat kokoontumiset on kiellettyjä, hengelliset kokoukset, erilaiset konsertit, kamppailumatsit ym tullaan striimaamaan. Onneks sentään on teknologia, muutoin olis moni etäneuvottelu ja toiminta vaikeampaa

View: https://youtu.be/zzjUjr2Iodk
 
Nyt alkaa viikatemies näkyä :sneaky: 8 Päivän aikana kuollut 50 000, todellisuudessa paljon enemmän.
Ei nämä rajoitukset huvikseen ole, koittakaa nyt tajuta jo.

Päivä 107: Maailmassa yli 150 000 koronakuolemaa

Kahdeksassa päivässä on tullut 50 000 uutta kuolemaa.

Viimeksi muokattu:
Hyvää piti olla mutta priimaa pukkas.

https://yle.fi/uutiset/3-11310351
HVK:n Onni Sarmasteelta tilaamat kasvosuojaimet käyttökieltoon allergiareaktioiden takia – Sarmaste: Miksi maskeja ei toimitettu minulle?
Samassa erässä olevia suunenäsuojaimia on jaettu ympäri Suomen.
koronavirus
17.4.2020 klo 14.09
Huoltovarmuuskeskuksen välittämä kuva hengityssuojaimista Etelä-Suomessa sijaitsevassa varmuusvarastossa.

Huoltovarmuuskeskuksen välittämä kuva Etelä-Suomessa sijaitsevasta varmuusvarastosta. Kuvituskuva maaliskuun lopulta.Huoltovarmuuskeskus

Ylä-Savon sote-kuntayhtymä vastaanotti Huoltovarmuuskeskuksen lähettämät suu-nenäsuojaimet eli niin sanotut kirurgiset maskit tämän viikon keskiviikkona. Suojia ei ehditty ottaa käyttöön, sillä ne laitettiin käyttökieltoon jo seuraavana päivänä.

– Suojat aiheuttivat muilla paikkakunnilla hoitajille allergisia iho-oireita, emmekä voineet ottaa niitä käyttöön, sanoo kuntayhtymän toimitusjohtaja Leila Pekkanen.

Kyseiset tuotteet ovat kuntayhtymän tietojen mukaan osa Kiinasta saapunutta erää. Samassa erässä olevia suojaimia on jaettu ympäri Suomen.
HUS Logistiikan toimialajohtaja Jyrki ******** vahvistaa asian. Hänen mukaansa käyttökieltoon asetetut suojaimet ovat Huoltovarmuuskeskuksen viime viikolla tilaamasta erästä, johon liittyvistä sotkuista on avattu myös rikostutkinta. Suojaimet tilattiin liikemies Onni Sarmasteelta ja kauneusyrittäjä Tiina Jylhältä.

Tieto suojien käyttökiellosta tuli Ylä-Savon sote kuntayhtymään Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin turvallisuuspäälliköltä Olli Siitoselta, joka oli puolestaan saanut asiasta ilmoituksen Huoltovarmuuskeskukselta.

Huoltovarmuuskeskus kertoo tiedotteessaan (siirryt toiseen palveluun), että allergiareaktioiden lisäksi hoitajat ovat kertoneet poikkeavasta hajusta. Havainnot ovat koskeneet vain osaa maskeista, mutta niitä on tullut useasta eri paikasta.

Suojat ovat käyttökiellossa koko maassa, kunnes allergiaoireiden syy saadaan selvitettyä. VTT testaa suojien kuntoa.
Suojaimet on jaettu viiden yliopistollisen sairaanhoitopiirin kautta hoivayksiköihin ja kotihoitoon.

Kuntayhtymä tarkensi suojien käyttöön liittyviä ohjeitaan
Ylä-Savon soten hoitohenkilökunta on saanut kasvosuojien käyttöön ristiriitaisiakin ohjeita. Aluksi ohjeistettiin, että suojia käytetään vain siinä tapauksessa, että asiakkaalla on oireita.
Myöhemmin ohjeistettiin, että myös muissa tilanteissa olisi hyvä käyttää suojia.
Kuntayhtymä antoi tänään uuden yhdenmukaisen ohjeen, jonka mukaan kaikkien hoivakodeissa vuorossa olevien hoitajien tulee käyttää suojaimia.
Ohje otetaan käyttöön viikonlopun aikana.
Jotta suojia riittää kaikille, lähetettiin alueen hoivakoteihin täydennystä. Hoitajien käytössä on nyt kevyitä suunenäsuojaimia, FFP2- ja 3-tyyppisiä suojaimia sekä essuja, käsineitä ja desinfiointiaineita.

– Meillä on tänään aamulla lähtenyt kuormat kaikkiin meidän alueen hoivakoteihin. Nyt olemme sitten omien suojien varassa, ja toivottavasti saamme niitä pian lisää, Pekkanen sanoo.
Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän toimitusjohtaja Leika Pekkanen

Ylä-Savon sote kuntayhtymän toimitusjohtaja Leila Pekkanen kertoo Ylelle, että Huoltovarmuuskeskuksen toimittamat suojat aiheuttavat henkilökunnalle allergisia reaktioita.Sami Takkinen / Yle

Sarmaste: "Miksei maskeja ole toimitettu minulle?"
Allergisia reaktioita aiheuttaneet maskit Yle Uutisten tietojen mukaan toimittanut Onni Sarmaste haluaa testata maskit itse allergian osalta.

– Maskeja ei ole palautettu minulle enkä ole voinut itse testauttaa niitä allergian osalta.
Sarmaste epäilee, että käyttökiellon taustalla olisikin työ- ja elinkeinoministeriö, joka on joutunut jupakan keskelle, koska se vastaa Huoltovarmuuskeskuksen toiminnasta.
 
Mikä ihmeen maalien siirtely? Mä olen sanonut että Trump teki fiksusti kun laittoi matkustusrajoitukset ajoissa, toisin kuin Eurooppa ja WHO:n typerät suositukset olivat. Ja ei ne olleet vain Trumpin tekemisiä, vaan myös USA:n terveysviranomaisten suosituksia. Niitä Trump/USA on seurannut. Nyt kaikki ovat tehneet niin.
Muutoin en ole sanonut että Trump/USA tehnyt mitään erityistä, pitkälti Euroopan linjoilla mennyt.
Sä kun aina jaksat onanoida noita Rumpin matkustusrajoituksia niin aika kosmeettisia ne on olleet. Älytön lössi porukkaa lentänyt jenkkeihin Kiinasta ja Euroopasta sen jälkeen ja tuoneet virusta mukanaan. Ja hulvaton määrä toki sitä rajoitusta ennen jo. Tietysti voi sokeasti uskoa ne valeet ja paskapuheet mitä Rumppi joka ilta suoltaa kampanjoidessaan toista kauttaan varten kun pitäisi keskittyä enemmän ihan muihin asioihin.

https://www.axios.com/coronavirus-trump-china-travel-ban-45a2da12-8063-4ad9-ba28-61cdeb1ce0b3.html

https://theintercept.com/2020/04/12...s-of-coronavirus-from-europe-than-from-china/

https://www.factcheck.org/2020/04/trump-biden-spin-china-travel-restrictions/
 
Tehän tolla Trump on sylkykuppi pornolla onanoitte. Olen ihan asiallisesti sanonut miten asiat ovat olleet ja menneet ja ihan just äsken sanoin ettei mitään suurta eroa Euroopan ja USA:n toimissa. Mutta USA todellakin laittoi rajoituksia matkustukseen aikaisemmmin ja enemmän kuin Eurooppa. Ja USA:an koronavirus iski myöhemmin ja kuolleisuus selkeästi alhaisempi edelleen.
Erittäin hyvä tuo toinen linkki, täällä Euroopassahan päiviteltiin ja pilkattiin ja whatnot kun USA laittoi matkustusrajoitukset Euroopasta. Ja toden totta keissejä täältä tulikin paljon.

Jos kerran Trump ei näiden linkkien pohjalta laittanut mielestäsi riittävästi matkustusrajoituksia, niin miten mielestäsi Euroopassa toimittiin kun oltiin vielä hitaampia ja haluttomampia niitä laittamaan ja niiden asettamista arvosteltiin?
 
En ole Eurooppaa kommentoinut millään tavalla ja olen kyllä sitä mieltä että joka paikassa on reagoitu melkoisen hitaasti. Nykyaikana on vaan melkoisen vaikeaa laittaa ns. rajoja kiinni täysin kaikelta liikenteeltä. Ei se oikein missään onnistu ja vaikeita päätöksiä etenkin talouden kannalta kun pitäisi valita otetaanko taloudellisesti takkiin vai säästetäänkö ihmishenkiä.

Sä olet Trumpin kaikkea toimintaa tässä viime viikkojen aikana kehunut ja jaksanut muistuttaa siitä että hän omatoimisesti laittoi kiellot päälle ja USAn kiinni mikä nyt on aikamoista paskapuhetta. Sun mielipiteet muuttuu sitä mukaa mitä enemmän kuolleita USAssa tulee. Viikonlopun jälkeen varmaan 40000 kuolleen raja rikki. Muutama viikko sitten oli vielä kaikki hanskassa ja Trump jumala kun hoitanut hommansa paljon paremmin kuin Euroopassa ollaan osattu. Sitten kun alkaa kuolleisuus nousemaan niin syy vieritetään toki muiden niskoille ja aletaan vertaamaan ensin yksittäisiin Euroopan maihin (joissa toki asutaan paljon tiheämmin poislukien USAn isot kaupungit) ja kohta koko Eurooppaan tietenkin. Joo Euroopassa on monessa maassa hoidettu homma huonosti mutta on ilahduttavaa ollut huomata että enää sun mielestä USA ei ole Trumpin johdolla täydellisesti kuitenkaan toiminut. Jospa sunkin silmät joskus aukeais kokonaan. Ei sitä ihan syyttä suotta nokita niissä kampanjoivissa tiedotustilaisuuksissaan. Tuolla valehtelun määrällä ei kyll monessa maassa oltais vallan kahvassa enää pitkään aikaan oltu kiinni. Ameriikoissa kaikki on mahdollista.
 
En mä ole USA:n täydellistä toimintaa hehkuttanut. Matkustusrajoituksista olen kehunut. Ei tästä kukaan kuivin jaloin selviä.
Sitä väitettä vastaan mä olen täällä ollut, että USA olisi tehnyt jotain erityisen huonosti tai siellä olisi asiat erittäin huonosti ja laittanut faktapohjaista juttua osoittamaan että näin ei ole.
Mielestäni media tekee propagandaa mikä on harhaanjohtavaa.
Pelkästään kaksi EU-maata Italia+Espanja heillä on enemmän kuolemia kuin USA:ssa. Ihmisiä alle 1/3 siitä mitä USA:ssa.
Jos jätetään postimerkkivaltiot pois tarkastelusta niin suurin kuolleisuus per 100 000 asukasta on nyt Belgiassa, seuraaavat maat ovat Espanja ja Italia. Sitten UK, Hollanti, Ruotsi, Sveitsi... USA ei mahdu 10:n joukkoon.
Totta on toki että valtiotasolla tällä hetkellä eniten kuolee ihmisiä koronaan USA:ssa. Relevantinpi vertailukohta olisi kuitenkin USA vs. EU.
 
Nyt alkaa viikatemies näkyä :sneaky: 8 Päivän aikana kuollut 50 000, todellisuudessa paljon enemmän.
Ei nämä rajoitukset huvikseen ole, koittakaa nyt tajuta jo.

Päivä 107: Maailmassa yli 150 000 koronakuolemaa

Kahdeksassa päivässä on tullut 50 000 uutta kuolemaa.

Moni ei ymmärrä että homma vasta alussa ja kerää vauhtia. Halutaan jo paluuta normaaliin...
 
Back
Ylös Bottom