Minusta tää mimmi veti ainakin ihan makeita (blues)juttuja välillä.
Neljällä nakilla hyviä pätkiä. Slideen en ole koskaan päässyt sisään. Se on vähän kuin huuliharppu. Yksi biisi riittää kerrallaan.
Laiho kuulosti vähän huonolta sen vähän, mitä sen yksinsoittoa kerkesin kuuntelemaan.
Muut veti mun mielestä ihan hyvin, mutta Laiholla ei ollut Stray Cat Strut hallussa, ois voinut etukäteen treenata biisiä niin että olisi ollut sujunut. Pikku-Marshallin tuhnu soundi ei ainakaan parantanut asiaa :D
Laiho mua eniten ihmetytti. Luultavasti Suomen parhaita metal-genren tiluttajia ja pentatonista hitaasti soittaessa tökki. Tuli mieleen pilkka siitä, että kammosärö, reipas kaiku, volanuppi kaakossa ja hurja nopeus saavat kaiken kuulostamaan "oikealta". Se on toki tottakin.
Laiho vastasi plektran hinta -kysymykseen, että hän käyttää erittäin teräväkärkistä plekua.
Mitenkäs Laihon (tai metalliskenessä) improvisaatio noin yleensä? Ei tule mieleen montaa keppiheppua, joilla ei olisi kiinteät soolot lähes kaikissa biiseissä.
Torvisella liidit menivät pääsääntöisesti metsähallituksen puolelle.
Ne sointuhommat siltä tosin luonnistuivat erinomaisesti.
Björnisen liidit olivat mun mielestä mieluisimmat etenkin Fragilessa. Hidasta ja nautinnollista, kaunista melodiointia. Yhden virheen olin panevinani merkille.
Tää kuulostaa kovalta nipottamiselta, mutta ei se sitä ole. Hyvä juttu, joskin vähän outo foorumi, ja hajanainen kokonaisuus teemalla minuutti plektratekniikasta, toinen improvisoinnista. Tuskin tuollaisesta kukaan kovin paljon irti saa. Niin siitä nipottamisesta vielä, mitä tämä siis ei ole, vaan "ääneen" ihmettelemistä siitä, että ammattilaiset olivat yllättävän kömpelöitä. Tuollaiset improt luulisi lähtevän "puhtaasti" noilla maileilla.