BB PRO Kille Kujala

Eikö 7. sija IFBB Pro Leaguen kilpailussa ole Savolaisen kanssa jaettuna Suomen kaikkien aikojen paras sijoitus miesten kehonrakennuksessa? Toki Savolaisella kisan taso oli korkeampi, mutta ei tuo nyt ihan sellaista suorittamista ole, että sen takia pitäisi ura lopettaa.

Minua hämmentävät nämä "lopeta kun ei ole lahjoja" -argumentit ja epäilen ettei niiden esittäjillä ole taustaa mistään kilpaurheilusta, vaan ajattelu vääristyy kun seurataan vain mediasta maailman absoluuttista huippua.

99,99 % kaikista maailman eri lajien urheilijoista ei kykene kilpailemaan yhtä korkealla tasolla kuin Kille. Pitäisikö heidänkin lopettaa? Jonkun 30-vuotiaan kakkosdivarin jalkapallonpelaajan tavoite ei tietenkään ole olla parempi kuin Lionel Messi, mutta ei se ole syy lopettaa jalkapalloa. Hän voi tavoitella vaikka Ylä-Savon paras keskikenttäpelaaja -titteliä.

Jos Kille oli nyt seitsemäs, niin ei se nyt aivan mahdoton tavoite olisi kruunata ura esimerkiksi jonkun pienemmän ammattilaiskilpailun finaalipaikalla. Sitäkään ei olisi kukaan suomalainen vielä tehnyt.

Sitä ainakin itse ajattelin, että tää kakkosdivarin kaverin tuskin pitää käydä kolmen kuukauden välein verikokeissa kattomassa mitä kropassa tapahtuu, niin se lajien välisistä eroista mm. terveydelle. Voi myös olla, että elämässä on muitakin asioita ja sisältöä, kuin pelkästään elää jalkapalloa varten.
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Kilpakehonrakennus on tietysti vaarallinen laji noin ylipäätään, eikä sitä puhtaasti järjellä ajatellen voi oikein suositella kellekään. Suhde vaadittavien uhrausten ja menestyksestä seuraavien hyötyjen välillä on varmasti yksi heikoimmista kaikki urheilulajit huomioiden.

Tämä on kuitenkin eri kysymys kuin se, pitäisikö juuri Killen lopettaa uransa. Hän on kuitenkin yksi Suomen menestyneimpiä kehonrakentajia kautta aikojen ja tällä hetkellä Suomen TOP2:ssa.

Minusta urheilu-ura kannattaa lopettaa kahdesta syystä:

1. Ei enää halua tehdä sitä vaan jotain muuta.

2. Iän, vammojen, sairastelun tms. takia suoritustaso on kääntynyt selvään laskuun, eikä ole enää realistista kilpailla sillä tasolla, jossa on joskus ollut. Tällöin toinen vaihtoehto on jäähdyttely alemmalla tasolla tai esim. veteraanisarjat.

Mielestäni Killen tilanteessa ei toistaiseksi täyty kumpikaan. Tuskin hän enää kehittyy merkittävästi uudelle tasolle, mutta voi vielä saavuttaa sellaista, mihin ei ole aiemmin pystynyt.
 
Ihan joka puolelle pitäisi saada massaa pärjätäkseen. Mutta ei sekään kovin paljoa auttaisi kun rakenne on mitä on.

AIka paksua kyllä pitää 7. sijaa kymmenen kisaajan joukossa tämmöisestä kakkos- kolmoskorin ammattilaiskisasta jotenkin jotenkin merkittävän hyvänä suorituksena ja verrata Savolaisen vastaaviin. Varsinkin kun lähes kaikki taakse jääneet on paperilla potentiaalisempia kehonrakentajia. Killen tasoon nähden toki varsin ok suoritus varmasti ja tottahan sekin on ettei tähän kukaan muu meidän IFBB-ammattilaisista tällä hetkellä pysty.

Vaikka nyt olen kriittinen Killen suoritustasoa kohtaan, niin minusta Kille saa jatkaa kisaamista silti niin kauan kuin haluaa. Hän varmasti ymmärtää fiksuna miehenä ne omat realiteetit ja sen, mihin oikeasti mahdollisuuksia on. Toivottavasti pitää terveydestään huolta myös kun perhettäkin on.
 
Oliko tuossa videolla, että käynyt verenluovutuksessa? Siis ihan SPR järjestämässä niin pahasti rikkoo niitä sääntöjä. Terveyskyselyssä on kohta missä kysytään hormoonien käyttämisestä ym…
 
AIka paksua kyllä pitää 7. sijaa kymmenen kisaajan joukossa tämmöisestä kakkos- kolmoskorin ammattilaiskisasta jotenkin jotenkin merkittävän hyvänä suorituksena ja verrata Savolaisen vastaaviin. Varsinkin kun lähes kaikki taakse jääneet on paperilla potentiaalisempia kehonrakentajia. Killen tasoon nähden toki varsin ok suoritus varmasti ja tottahan sekin on ettei tähän kukaan muu meidän IFBB-ammattilaisista tällä hetkellä pysty.
Ymmärsinkö nyt oikein, että Killen saavutuksen arvoa vähentää se, että taakse jäi "paperilla potentiaalisempia kehonrakentajia"?
 
Ketkä kaikki suomalaiset avoimen sarjan IFBB-Prot ovat Savolaisen lisäksi menestyneet paremmin kuin Kille?
Laitoitpa mielenkiintoisen kysymyksen. Noilla reunaehdoilla lista on lyhyt. Kuitenkin pitää todeta, että takavuosina IFBB Pro kortin saaminen oli huomattavasti vaikeampaa kuin nykypäivänä. Menneinä vuosina pelkästään kortin saaminen oli erittäin kova suoritus.

Ammattilaisena menestymisenä voi mielestäni pitää esimerkiksi sitä, että on ylipäätään kilpaillut kaiken kovatasoisimmassa kilpailussa, jota tällä planeetalla järjestetään. Mr Olympia on tuollainen kilpailu. Kehonrakennuksen maailmanmestari Jorma Räty kilpaili Mr olympiassa vuonna 1981.
Hän pääsi kisaan omilla ansioillaan voitettuaan mm-tittelin. Sijoitusta ei tullut mutta kilpaili kuitenkin Mr olympiassa.
Toinen suomalainen, joka koskaan on kilpaillut Mr Olympiassa on Juhani Herranen. Hän kilpaili 1992 Helsingissä, jolloin muuan Dorian Yates voitti ensimmäisen Olympiansa. Kilpailuihin hän pääsi kotimaisen karsinnan kautta. Järjestäjämaalla oli oikeus asettaa oma kilpailijansa line-uppiin.
Olev Annus oli 1994 Jan Tana Pro kilpailissa 5. samana vuonna, kun tuli Masters Mr O skabasta 5.sija (Mastersia ei lueta).
Jari Leino 1990 Finnish Grand Prix 6.

Silti pidän edelleen kovimpana avoimen sarjan Pro suorituksena Marko Savolaisen jo legendaksi muuttunutta 1997 suoritusta.
 
Eikä ollut, vaan KP hommas niitä, Kokkonen, Mentula esimerkkeinä. Nykyään ne pitää oikeasti voittaa.
Totta tuokin. Minun olisi pitänyt olla tarkempi aikamääreiden kanssa. Minä pidän Mentulan ja Kokkosen aikaa vielä lähihistoriana. Menneillä vuosilla tarkoitan Jorma Rädyn aikoja ja 80- ja 90-lukua. Silloin piti ihan oikeasti voittaa kovatasoisia kilpailuja, kuten maailmanmestaruus.
Ja totta tuokin, että nykyään pitää voittaa. Mutta Pro korttiin oikeuttavien kilpailujen taso ei nykyään aina ole päätä huimaava.
 
Ammattilaistuomari näki Markon livenä ja suositteli hakemaan suoraan ammattilaiskorttia, KP oli toki tässä mukana. Jiipee sai oikeutetusti ammattilaiskortin , koska sijoitus 1995 mm-kisoissa oli 3. (tuohon aikaan tais em-kullasta ja mm-mitalista saada ammattilaiskortin tai ainakin ns. oikeuden hakea sitä). Herrasen Jounille se tais tulla World Gamesien mitalista.

Onhan näitä ammattilaisia meillä ollut vaikka millä mitalla mm. Fathi Krishi, Keijo Reiman, Leif Långbacka, Juhani Hokkanen ja naisissa esim. Maija Lehtonen ( 2004 Miss Olympia 3. 2004 ja useampi top 3 sijoitus ammattilaiskisoissa).
 
Joskus 10v sit kortti oli eurooppalaisille todella vaikeasti saavutettavissa. Piti voittaa ison kisan overall eikä niitäkään kisoja ollu montaa vuodessa
 
Sitten olisi Kike Elomaa lisaksi joka menestyi kohtalaisesti Olympiassa
Kiken voiton ainutlaatuisuutta ei ole koskaan suomessa tajuttu, kertakaikkisen aliarvostettua täällä mitä hän silloin teki.
Kilpailu oli valmiiksi pedattu Rachel McLishille, lehdet kirjoittivat viikkotolkulla miten Rachel nappaa voiton näytöstyyliin mutta kuinka sitten kävikään. Kike oli niin ylivoimainen etteivät tuomarit kehdanneet vetää niin paljon kotiinpäin että olisivat saaneet McLishin voittajaksi.
 
Ammattilaistuomari näki Markon livenä ja suositteli hakemaan suoraan ammattilaiskorttia, KP oli toki tässä mukana. Jiipee sai oikeutetusti ammattilaiskortin , koska sijoitus 1995 mm-kisoissa oli 3. (tuohon aikaan tais em-kullasta ja mm-mitalista saada ammattilaiskortin tai ainakin ns. oikeuden hakea sitä). Herrasen Jounille se tais tulla World Gamesien mitalista.

Onhan näitä ammattilaisia meillä ollut vaikka millä mitalla mm. Fathi Krishi, Keijo Reiman, Leif Långbacka, Juhani Hokkanen ja naisissa esim. Maija Lehtonen ( 2004 Miss Olympia 3. 2004 ja useampi top 3 sijoitus ammattilaiskisoissa).
Honkalan Timo taitaa olla myös IFBB Pro.
 
Laitoitpa mielenkiintoisen kysymyksen. Noilla reunaehdoilla lista on lyhyt. Kuitenkin pitää todeta, että takavuosina IFBB Pro kortin saaminen oli huomattavasti vaikeampaa kuin nykypäivänä. Menneinä vuosina pelkästään kortin saaminen oli erittäin kova suoritus.

Ammattilaisena menestymisenä voi mielestäni pitää esimerkiksi sitä, että on ylipäätään kilpaillut kaiken kovatasoisimmassa kilpailussa, jota tällä planeetalla järjestetään. Mr Olympia on tuollainen kilpailu. Kehonrakennuksen maailmanmestari Jorma Räty kilpaili Mr olympiassa vuonna 1981.
Hän pääsi kisaan omilla ansioillaan voitettuaan mm-tittelin. Sijoitusta ei tullut mutta kilpaili kuitenkin Mr olympiassa.
Toinen suomalainen, joka koskaan on kilpaillut Mr Olympiassa on Juhani Herranen. Hän kilpaili 1992 Helsingissä, jolloin muuan Dorian Yates voitti ensimmäisen Olympiansa. Kilpailuihin hän pääsi kotimaisen karsinnan kautta. Järjestäjämaalla oli oikeus asettaa oma kilpailijansa line-uppiin.
Olev Annus oli 1994 Jan Tana Pro kilpailissa 5. samana vuonna, kun tuli Masters Mr O skabasta 5.sija (Mastersia ei lueta).
Jari Leino 1990 Finnish Grand Prix 6.

Silti pidän edelleen kovimpana avoimen sarjan Pro suorituksena Marko Savolaisen jo legendaksi muuttunutta 1997 suoritusta.
Jerry oli 212 Brittien GPssä 6. 2012 ja ottanu puoltusinaa Top 10 sijoituksia avoimessa. Mun mielestä ei yhtään väheksyttävää
 

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom