BB PRO Kille Kujala

No onhan tässä toki se, että lähdetään hakemaan kansainvälisissä kisoissa sitä omaa maksimia ja parasta suoritusta. Näinhän se menee toki monessa muussakin urheilulajissa Suomessa ja on mennyt aina. Ollaan ammattiurheilijoita, mutta oikeastaan millään tasolla ei ole mahdollisuuksia sinne terävimpään kärkeen päästä eikä edes kovin lähelle. Ei siinä mitään väärää ole. Harvassa on ne suomalaiset urheilijat joilla lahjat ja työmoraali riittää sinne kärjen lähelle edes. Kehonrakennuksessa heitä on tässä vaassa vain ihan muutama, joilla nuo molemmat toteutuu. Onhan se toki varmasti urheilijalle hieno fiilis päästä kisaamaan maaliman huippuja vastaan vaikka tiedostaakin, ettei omat rahkeet siinä joukossa riitä voitoista tai hyvistä sijoituksista kamppailemaan. Jos on itse omaan potentiaalinsa nähden tehnyt parhaansa ja jopa ylittänyt itsensä niin onhan sitä mukava sitten kiikkustuolissa muistella. Sinne kärkeen päästäkseen tarvii kuitenkin olla oikeasti lahjakas, omata kovan työmoraalin ja vielä olla henkisesti voittajatyyppi. Hirmu harvalla sellaiseen rahkeet riittää.
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Jos nyt vertaa pikajuoksuun, eikä Usain Boltiin vaan johonkin ns. perustason huippu-urheilijaan, niin onko tämän parempi juosta satanen 10,10 s kisassa jossa on 7 parempaa vai 10,20 s kisassa jossa on kolme parempaa?
Kai tuossa 10,10 on parempi jos ja kun se on vaikka oma ennätys ja juostu em-finaalissa. Hieman vaikeaa verrata kehonrakennukseen toki joka on arvostelulaji. Siinä näkee aika nopeasti onko rahkeita maailman huipulle ihan sen rakenteen puolesta jo kun treenivuosia on jo jokunen takana. Pikajuoksussa niitä kymmenyksiä pystyy hyvällä treenillä pudottelemaan ajasta jos on tietyllä tasolla lahjakas. Ulkoisestihan maailman nopein mies voi näyttää samalta kuin se jolla tilastossa on sijalla 100 aikojen perusteella. Kehonrakennuksessa erot voi olla kuin yö ja päivä ns. ammattilaisten kesken. Olen kyllä toisaalta myös sitä mieltä että ammattilaiseksi kehonrakennuksessa pääse nykypäivänä melko kevyin perustein niin halutessaan.
 
Ennen ammattilaiseksi pääsi vielä helpommin tai väärin perustein. Nyt sentään pitää jotain voittaakin.
 
Ei päässyt. Vielä 2000-luvun alkupuolellakin IFBB Pro -kortteja kehonrakennukseen jaettiin viitisen kappaletta vuodessa. Nykyään niitä leivotaan kymmeniä.

Bisnes on kasvanut sekä kilpailujen määrä ja sitä myötä myös nykyään kortteja jaetaan enemmän ja ne ovat enemmän saavutettavissa, koska ne kisatkin missä niitä jaetaan heittelee tasoltaan suuresti.
 
Ulkoisestihan maailman nopein mies voi näyttää samalta kuin se jolla tilastossa on sijalla 100 aikojen perusteella. Kehonrakennuksessa erot voi olla kuin yö ja päivä ns. ammattilaisten kesken.

Pikajuoksijan menestyspotentiaalia taidetaan kyllä arvioida vähän muulla tavalla kuin ulkonäön perusteella...
 
Ei päässyt. Vielä 2000-luvun alkupuolellakin IFBB Pro -kortteja kehonrakennukseen jaettiin viitisen kappaletta vuodessa. Nykyään niitä leivotaan kymmeniä.

Bisnes on kasvanut sekä kilpailujen määrä ja sitä myötä myös nykyään kortteja jaetaan enemmän ja ne ovat enemmän saavutettavissa, koska ne kisatkin missä niitä jaetaan heittelee tasoltaan suuresti.
Juuri näin. Nyt ammattilaiseksi pääsee selvästi vähemmillä lahjoilla menestymällä heikkotasoisissa kisoissa joissa sopivasti korttia jaossa on. Ei tarvitse välttämättä omata selkeää menestyspotentiaalia kuten ennen oli.
 
En osaa pohtia muiden maiden tilannetta mitä se on ollut ennen ja mitä se on nyt, mutta yhtään ketään väheksymättä en sanoisi esimerkiksi Turbo Honkalan tai Ari Kokkosen menestyspotentiaalin olleen yhtään sen suurempi kuin Kohosen ja Killen.
 
No onhan tässä toki se, että lähdetään hakemaan kansainvälisissä kisoissa sitä omaa maksimia ja parasta suoritusta. Näinhän se menee toki monessa muussakin urheilulajissa Suomessa ja on mennyt aina. Ollaan ammattiurheilijoita, mutta oikeastaan millään tasolla ei ole mahdollisuuksia sinne terävimpään kärkeen päästä eikä edes kovin lähelle. Ei siinä mitään väärää ole. Harvassa on ne suomalaiset urheilijat joilla lahjat ja työmoraali riittää sinne kärjen lähelle edes. Kehonrakennuksessa heitä on tässä vaassa vain ihan muutama, joilla nuo molemmat toteutuu. Onhan se toki varmasti urheilijalle hieno fiilis päästä kisaamaan maaliman huippuja vastaan vaikka tiedostaakin, ettei omat rahkeet siinä joukossa riitä voitoista tai hyvistä sijoituksista kamppailemaan. Jos on itse omaan potentiaalinsa nähden tehnyt parhaansa ja jopa ylittänyt itsensä niin onhan sitä mukava sitten kiikkustuolissa muistella. Sinne kärkeen päästäkseen tarvii kuitenkin olla oikeasti lahjakas, omata kovan työmoraalin ja vielä olla henkisesti voittajatyyppi. Hirmu harvalla sellaiseen rahkeet riittää.
Juuri näin, esim mentula tajusi varmaan itsekin ettei ole mitään mahdollisuuksia pärjätä huipulla mutta ehkäpä nautti kilpailemisesta ja itsensä mittauttamisesta noissa karkeloissa. Ja liiketoimiensa kannalta se oli varmasti oikea peliliike saavuttaa pro asema, toi varmasti uskottavuutta ja asiakkaita.
Hän jutta g loivat menestyvän biskeksen saavuttamatta oikeastaan yhtään mitään lajin parissa.
jos kujala uransa jälkeen suuntautuu bodibusinekseen niin ammattilais statuksesta on varmasti hyötyä vaikkei mitään mainittavaa saavuttaisikaan.
 
Ei siis mitään väärää tuossa ajattelutavassa mutta itse tuolla tasolla eniten havittelisin menestystä ja voittoja kuin kehitystä. Toki kehitys tuo noita juttuja mutta mun mielestä kisoihin pitäis aina lähteä voitto silmissä eikä pelkkää kokemusta hakemaan.

Kai se Boltkin tykkäs kun kehittyi pikajuoksussa mutta eiköhän voitot ole kuitenkin ollut mielekkäämpiä 😄

Edit. Viittaan siis Sheldonin kommenttiin
Tottakai sinne jokainen lähtee voittamaan ja parhaansa tekemään, mutta voiton korjaa vain yksi kuten tiedetään.
Ei sitä voi sanoa että olisi turhaa hommaa jos ei ole eka vertailussa. Sarja on kiven kova ja se äärimmäisen kovassa sarjassa kilpaileminen voi antaa paljon enemmän kun amatöörisarjassa kerta kerran perään top kolmessa seisominen.
Tämän koko touhun tekeminen rahan takia kuulostaa itsestäni suht kaukaiselta, kyllä Killekin kisaa rakkaudesta lajiin, ei rakkaudesta rahaan tai sijoituksiin.
Näitä asioita ei varmasti ymmärrä kun kilpailija joka pääsee sille tasolle kilpailemaan missä on maailman kovin taso.
Tuollaisiin kisoihin lähteminen tiedostaen kisan kovuuden pistää joka ukon ottamaan itsestä irti nekin rippeet mitä ei mitattaisi ulos vaikka vähän heikompi tasoisissa kisoissa.
Miettikäähän nyt miten marginaalista tuolla olisi osanotto jos kaikki ajattelisi että turhaa hommaa kun ei ole ekassa call outissa ja hanskat tiskiin.
Kyllä meillä sillä ajattulla joka lajissa kato kävisi kisaajissa ja samalla loppuunsa taso laskis kun lehmän häntä lopulta myös siellä kärjessä.
Kannustusta ja iloa siihen että saadaan oman maan jätkää tuolla ylipäätään seurata hei!
 
Kai tuossa 10,10 on parempi jos ja kun se on vaikka oma ennätys ja juostu em-finaalissa. Hieman vaikeaa verrata kehonrakennukseen toki joka on arvostelulaji. Siinä näkee aika nopeasti onko rahkeita maailman huipulle ihan sen rakenteen puolesta jo kun treenivuosia on jo jokunen takana. Pikajuoksussa niitä kymmenyksiä pystyy hyvällä treenillä pudottelemaan ajasta jos on tietyllä tasolla lahjakas. Ulkoisestihan maailman nopein mies voi näyttää samalta kuin se jolla tilastossa on sijalla 100 aikojen perusteella. Kehonrakennuksessa erot voi olla kuin yö ja päivä ns. ammattilaisten kesken. Olen kyllä toisaalta myös sitä mieltä että ammattilaiseksi kehonrakennuksessa pääse nykypäivänä melko kevyin perustein niin halutessaan.
Jos nyt Killeä tai tätä suoristusta on pakko verrata, niin pikajuoksuna n. 10.75 sec :D
Mitä massoihin tulee niin suoritus pitäs olla jo aika lähellä kärkeä. Joku Brandao varmaa puntarilla kevyempi mut ikävä todeta että tämmöisen haastaminen tosissaan tapahtus vähä erilaisel korimallil. Mentulakin oli varmasti henkisesti 20 olympiavoiton arvone mutta mut
 
Tottakai sinne jokainen lähtee voittamaan ja parhaansa tekemään, mutta voiton korjaa vain yksi kuten tiedetään.
Ei sitä voi sanoa että olisi turhaa hommaa jos ei ole eka vertailussa. Sarja on kiven kova ja se äärimmäisen kovassa sarjassa kilpaileminen voi antaa paljon enemmän kun amatöörisarjassa kerta kerran perään top kolmessa seisominen.
Tämän koko touhun tekeminen rahan takia kuulostaa itsestäni suht kaukaiselta, kyllä Killekin kisaa rakkaudesta lajiin, ei rakkaudesta rahaan tai sijoituksiin.
Näitä asioita ei varmasti ymmärrä kun kilpailija joka pääsee sille tasolle kilpailemaan missä on maailman kovin taso.
Tuollaisiin kisoihin lähteminen tiedostaen kisan kovuuden pistää joka ukon ottamaan itsestä irti nekin rippeet mitä ei mitattaisi ulos vaikka vähän heikompi tasoisissa kisoissa.
Miettikäähän nyt miten marginaalista tuolla olisi osanotto jos kaikki ajattelisi että turhaa hommaa kun ei ole ekassa call outissa ja hanskat tiskiin.
Kyllä meillä sillä ajattulla joka lajissa kato kävisi kisaajissa ja samalla loppuunsa taso laskis kun lehmän häntä lopulta myös siellä kärjessä.
Kannustusta ja iloa siihen että saadaan oman maan jätkää tuolla ylipäätään seurata hei!
Juu ja oli huono vertaus bodaus vs pikajuoksu. Tosiaan bodauksella rahaa tekevät on harvassa ylipäänsäkin maailmalla.

Hyvää tekstiä
 
No sanoinko että arvioitaisiin sen perusteella? Nyt oikeasti.

No miten ne mainitsemasi pikajuoksijoiden ulkonäöt sitten liittyvät asiaan? En ole juoksuvalmentaja, mutta minun käsittääkseni pikajuoksijoiden menestyspotentiaalia mitataan lähinnä ennätyksellä suhteessa ikään ja ennätysten kehittymiseen.

Samoin kehonrakentajan menestyspotentiaalia mitataan tämän lavapreesensillä ja sen kehittymisellä. Pikajuoksijan kohdalla ulkonäöllä ei ole juuri merkitystä, kuten ei ole myöskään kehonrakentajan satasen ajalla.

Selitätkö hieman tarkemmin mihin viittasit tällä, jos se ei kerran viittaa siihen että pikajuoksijan ulkonäkö olisi jotenkin rinnasteinen kehonrakentajan ulkonäköön?

Ulkoisestihan maailman nopein mies voi näyttää samalta kuin se jolla tilastossa on sijalla 100 aikojen perusteella. Kehonrakennuksessa erot voi olla kuin yö ja päivä ns. ammattilaisten kesken.
 
No miten ne mainitsemasi pikajuoksijoiden ulkonäöt sitten liittyvät asiaan? En ole juoksuvalmentaja, mutta minun käsittääkseni pikajuoksijoiden menestyspotentiaalia mitataan lähinnä ennätyksellä suhteessa ikään ja ennätysten kehittymiseen.

Samoin kehonrakentajan menestyspotentiaalia mitataan tämän lavapreesensillä ja sen kehittymisellä. Pikajuoksijan kohdalla ulkonäöllä ei ole juuri merkitystä, kuten ei ole myöskään kehonrakentajan satasen ajalla.

Selitätkö hieman tarkemmin mihin viittasit tällä, jos se ei kerran viittaa siihen että pikajuoksijan ulkonäkö olisi jotenkin rinnasteinen kehonrakentajan ulkonäköön?

Voi hyvä vittu lopettakaa nyt jo.
 
Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom