Ketoosidieetti

10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Ainoastaan tämän Primal blueprint: 21 day total body transformation.

Raflaavasta nimestä huolimatta hyvä kirjanen. Löyty joskus ihan googlella PDF versio.
Oon samaisen teoksen myös lukenut.
Ne muut teokset vähän sitten toistaa samaa teemaa eli ei tuo uutta. Ehkä nykyään jopa vähän tiukentunut se hh suositus siitä Blueprintin 150g/pv tietämistä.
 
Suurimpana heikkoutena tässä kohtaa varmaankin validoinnin puute. Kauniit kaavat on luotu, mutta toistaiseksi on todistamatta niiden ennustuskyky millään populaatiolla. Jotain validoinnin suuntaista on pyritty ilmeisesti tekemään viittaamalla Kong ym. tutkimukseen, jota kuvaillaan "hyvin kontrolloiduksi". Todellisuus on kuitenkin se, että kyseisessä tutkimuksessa energian(massan)saanti arvioitiin ruokapäiväkirjoilla (päiväkirjaa pidettiin kolmena päivänä viikossa, eli alle puolet tutkimusajasta). Ruokamäärät olivat siis tutkittavien itse mittaamia ja ilmoittamia. Rasvan muutoksia tutkimuksessa arvioitiin ihopoimumittauksella, mikä lienee yleisimmin käytettävistä olevista menetelmistä kaikkein heikoin validiteetiltaan ja reliabiliteetiltaan. Näiden kaavojen validointi tämänkaltaisella tutkimuksella ei ole mahdollista, sillä käytetyt menetelmät ovat liian epäluotettavia. Kaavojen luotettavuuden todentaminen epäluotettavilla menetelmillä ei tietenkään siis onnistu.

Esittämänne hypoteesi on edelleen täysin hypoteesin tasolla, sillä minkäänlaisen validiteetin olettamista käsillä olevan datan avulla on mahdotonta.
 
Ymmärsin, mutta kuten omin sanoin sanoitte: "study that allows to test the validity of the predictions made by the MBM and EBT", vaikka minkäänlaisen validiteetin toteaminen edellä mainituista syistä ei ole mielekästä. Toisin sanoen tuon tutkimuksen avulla ei ole mahdollista todeta, että MBM tai EBT toimii / ei toimi, sillä alkuperäistutkimuksen (Kong ym.) data ei ole erityisen luotettavaa heikkojen menetelmien takia.
 

Kaavanne sai siis aikaan tarkkoja ennusteita epätarkoista muuttujista? Jos ruokapäiväkirjojen sijaan oltaisiin voitu mitata syötyjen ruokien ravintosisältö 100 % tarkkuudella (kaiken muun pysyessä samana) eivät tulokset voisi enää olla yhtä hyviä, sillä erilaisilla muuttujien arvoilla ei kaava voi antaa samoja tuloksia. Toisaalta, jos rasvaprosentti olisi mitattu esimerkiksi magneettikuvauksella, kohdataan jälleen sama paradoksi. Uskot varmaan itsekin, että ruokapäiväkirjat ja ihopoimumittaukset eivät ole erityisen tarkkoja menetelmiä.

Se, että kaavanne ennustuskyky on juuri tässä tapauksessa erityisen hyvä, herättää itsessäni ainakin enemmän epäilyksiä kuin luottamusta: onko kaava hiottu juuri tämän tutkimuksen avulla, jolloin sen ennustuskyky on totta kai hyvä tässä yhteydessä, mutta se tulisi jälleen ristiinvalidoida toisen otoksen avulla? Tämähän on sinänsä menetelmänä täysin hyväksyttävä, mutta ainoastaan tuon ristiinvalidoinnin kanssa, koska mitään yleistämistä ei muuten voida tehdä otoksen ulkopuolelle. Jos epäilykseni olisikin turha, on edelleen suurena kysymyksenä se, miksi kaavanne ennustuskyky on noin hyvä muuttujilla, joiden validiteetti on huono.
 
Viimeksi muokattu:
En taas oo varma mistä tapellaan, mutta keto on nopeampi painonpudotukseen kuin hiilihydraattimeno mekaaniikkansa ansiosta. Keho luovuttaa omaa rasvaa paremmin kun se ei luule tarvitsevansa sitä enää "selviytymiseen" vaan sen voi antaa virrata.
Tämän efektin saa aikaiseksi vaikka 100% kaloreista laskettaisiin(kuten tehtäisiin missä tahansa _tieteellisessä_ testissä asian suhteen, kalorilaskenta on niin perusasia että jos sitä ei ole saatu 100% jiiriin en lukisi yhtään syvemmälle menevää _mitään tekemistä_ mitä ko. tyyppi suorittaa "mähän syön vaikka miten hyvin mutta...")
 
Keho luovuttaa omaa rasvaa paremmin kun se ei luule tarvitsevansa sitä enää "selviytymiseen" vaan sen voi antaa virrata.
Ei, laihtuminen riippuu kalorivajeesta, ei makroista. Keho käyttää rasvaa jatkuvasti energiaksi, laihdutit tai et. Mutta ainakin osalle nälänhallinta on helpompaa ketoosissa, jolloin laihduttaminenkin on helpompaa. Lyhyellä aikavälillä tietysti paino voi pudota nopeammin ketoosissa, koska hiilihydraattivarastot tyhjenevät.
 
Nämä samat asiat kiertää täällä kerrasta toiseen. On jo todistettu useaan otteeseen että makroilla on väliä siihen kuinka paljon rasvaa palaa. Vhh/keto on matalien insuliinitasojen takia paras dietti jos tavoitteena on käyttää läskiä energiaksi mahdollisimman paljon
 
Nämä samat asiat kiertää täällä kerrasta toiseen. On jo todistettu useaan otteeseen että makroilla on väliä siihen kuinka paljon rasvaa palaa. Vhh/keto on matalien insuliinitasojen takia paras dietti jos tavoitteena on käyttää läskiä energiaksi mahdollisimman paljon
Todista vielä kerran?
 
Ei mun tarvii laihduttaa.
Mä voin syyä pizzaa koska mä haluan, pihviä koska mä halua, limua, tai vaikka ketoruokaa niin on hankala nostaa painoa.
500g hiilaria tänäänki. Tämä omakohtanen kokemus ei tosin todista yhtää mitään. Tää on se yks syy kun jokainen lähipiirissä oleva joka tekee aidosti asioita oikein, niin heillä samaa ''ongelmaa''. On miehiä ja naisia, enemmän ikää ja vähemmän. Et kyl aika huonosti elintavat pitää olla jos hiilarit niin älyttömästi lihottaa. Mitä ihmettä ihmiset touhuaa?

edit. toki tuo on ihan turhaa länkytystä. Mutta ne todisteet, mihin ne perustuu?
 
Viimeksi muokattu:
Aika syöpästä menoa.
Tässä nyt viimeksi puhuttiin että hiilarin poisjättö edesauttaa "vararasvojen" poistelussa -> sä tuut huutelemaan "ei hiilarit lihota". Ei niin, eikä kukaan niin sanonutkaan.
Kokonaiskalorit ovat avainasemassa painon hallinnassa.
Kun syö toistuvasti, tasaisesti, pitkäjänteisesti yli kulutuksensa niin kasvaa(ja jos vähän katselee makroja sekä harjoittelee samalla saa erilaisessa suhteessa myös sitä gainssia).
Miksi pyydät myöskään todistamaan jotain asiaa, josta et ole ihan niin kiinnostunut että vaikkapa todella kokeilisit?
Mitä sä tästä saat?

e: Tuota en olekkaan vielä kuullut että on jo yleistä ettei paino tartu. Tosin tiedän että on yleistä sanoa: "syön vaikka kuinka, mutten liho" ja tarkoittaa sellasta 1 ateria/2pvä ähkyllä sisään + suklaapatukka menoa. Ihan 100% veikkaan että se "asioiden oikein tekeminen" tarkoittaa itselle ja toisille valehtelua.
 
Todista vielä kerran?
Eiks se ole ihan oikein. Syödystä energiasta vähemmän hiilareista, niin käytät enempi läskiä(=rasvaa). Kai te sen verran tiedätte, että syöty hiilari vähentää aina rasvan käyttöä energiaksi. Jos kroppa on high fat, niin riittää että syö vain low carb, eiks niin?

Se on sitten ihan toinen keskustelu millä paino saadaan tippumaan. Se on vissiin toimivaksi todettu ohje että syö vähemmän mitä ikinä syötkin, niin paino tippuu 🥴 Makroista viis...
 
No tavallaan oikein, jos tuota lähtee halkomaan. Keto voi olla parempi painon pudotukseen. Ottamatta siis huomioon nyt mikä osuus on rasvaa ja mikä vettä. Ja se on oikein myös, että jos syöt enempi rasvaa niin kroppa myös käyttää enempi rasvaa.

Mutta kaikki varmaan ymmärtää, kun tuosta jättää saivartelun pois niin tuotahan veijari ei tarkoittanut postauksellaan.

Aika monessa tutkimuksessa on todettu, että kun proteiinit ja kalorit mätsätään niin ei juuri saada eroja laihtumiseen.

Onhan Tim Nokeskin jopa tuosta samaa mieltä. Tuo löytyy ihan jopa hänen omasta kirjastaan. Hän pitää tosin asettelua epäreiluna, kun nälän hallinta on helpompi ja usein johtaa isompaan kalorivajeeseen.

Toki sitten on poikkeiksia ja poikkeavia tilanteita joille joku makromalli toimii paremmin, mutta keskustelun vuoksi on parempi puhua siitä yleisestä massasta vaan.

Kaikkiin näihin ravintomalleihin voidaan lyödä aukkoja erilaisilla tilanteilla tai yksilöillä.
 
No tavallaan oikein, jos tuota lähtee halkomaan. Keto voi olla parempi painon pudotukseen. Ottamatta siis huomioon nyt mikä osuus on rasvaa ja mikä vettä. Ja se on oikein myös, että jos syöt enempi rasvaa niin kroppa myös käyttää enempi rasvaa.

Mutta kaikki varmaan ymmärtää, kun tuosta jättää saivartelun pois niin tuotahan veijari ei tarkoittanut postauksellaan.

Aika monessa tutkimuksessa on todettu, että kun proteiinit ja kalorit mätsätään niin ei juuri saada eroja laihtumiseen.

Onhan Tim Nokeskin jopa tuosta samaa mieltä. Tuo löytyy ihan jopa hänen omasta kirjastaan. Hän pitää tosin asettelua epäreiluna, kun nälän hallinta on helpompi ja usein johtaa isompaan kalorivajeeseen.

Toki sitten on poikkeiksia ja poikkeavia tilanteita joille joku makromalli toimii paremmin, mutta keskustelun vuoksi on parempi puhua siitä yleisestä massasta vaan.

Kaikkiin näihin ravintomalleihin voidaan lyödä aukkoja erilaisilla tilanteilla tai yksilöillä.
Kyllä toi aika saivartelua kyllä on. Tim Noakesilta en ravitsemus ohjeita kyllä ottais.

6kk.
Sainsbury et al, 6 months: no difference in weight loss between lower and higher carbohydrate diets (WMD -0.14 kg, 95% CI -0.94 to 0.65, p=0.72, I2=48%, random-effects model; 9 RCTs, 953 participants). The MA included 1 RCT (contributing 11.7% weight in MA) of T1D participants only. Subgroup analyses by prescribed carbohydrate quantity (‘low’ vs ‘high’ and ‘moderate’ vs ‘high’) reported no difference in weight loss with the ‘low’ compared to the ‘high’ carbohydrate diet (WMD -1.07 kg, 95% CI -2.52 to 0.37, p=0.14, I 2=33%, random-effects model; 4 RCTs, 240 participants) or between the ‘moderate’ and ‘high’ carbohydrate diets (WMD 0.29 kg, 95% CI -0.60 to 1.17, p=0.52, I2=48%, random-effects model; 5 RCTs, 713 participants).

van Zuuren et al (2018): no difference in weight loss between lower and higher carbohydrate diets (WMD -2.51 kg, 95% CI -5.42 to 0.40, p=0.09, I2=88%, random-effects model; 7 RCTs, 537 participants). A sensitivity analysis excluding studies at high risk of bias was in agreement with the main analysis, reporting no difference in weight loss between lower and higher carbohydrate diets (WMD –1.69 kg, 95% CI -4.57 to 1.18, p=0.25, I2=88%, random-effects model; 6 RCTs, 506 participants). A sensitivity analysis excluding studies causing substantial heterogeneity also reported no difference in weight loss between lower and higher carbohydrate diets (WMD 0.52 kg, 95% CI -0.28 to 1.33, p=0.2, I2=0%, random-effects model; 5 RCTs, 417 participants).

Korsmo-Haugen et al (2018): no difference in weight loss between lower and higher carbohydrate diets (WMD -0.87 kg, 95% CI -1.88 to 0.15, p=NR, I 2=33%, random-effects model; 7 RCTs, 424 participants).

12kk
Longer-term data (≥12 months) In total, 15 longer-term (≥12 months) primary RCTs were included in the MAs. Sainsbury et al (2018): no difference in weight loss between lower and higher carbohydrate diets (WMD -0.43 kg, 95% CI -0.93 to 0.07, p=0.09, I 2=0%, randomeffects model; 10 RCTs, 1267 participants). A subgroup analysis based on prescribed carbohydrate quantity of the lower carbohydrate diet (‘low’ or ‘moderate’) reported no difference in weight change between a ‘low’ and ‘high’ carbohydrate diet (WMD 0.58 kg, 95% CI -0.83 to 1.99, p=0.42, I 2=0%, randomeffects model; 3 RCTs, 244 participants) but a significantly greater weight loss with ‘moderate’ compared to a ‘high’ carbohydrate diet (WMD -0.58 kg, 95% CI -1.11 to -0.04, p=0.04, I 2=0%, random-effects model; 7 RCTs, 1023 participants).

Korsmo-Haugen et al (2018): no difference in weight change between lower and higher carbohydrate diets (WMD 0.14 kg, 95% CI -0.29 to 0.57, p=NR, I2=0%, random-effects model; 10 RCTs, 1163 participants).

Huntriss et al (2018): no difference in weight change between lower and higher carbohydrate diets (WMD 0.28 kg, 95% CI -1.37 to 1.92, p=0.74, I2=75%, randomeffects model; 6 RCTs, 567 participants).

van Zuuren et al (2018): no difference in weight loss between lower and higher carbohydrate diets (WMD -0.19 kg, 95% CI -1.65 to 1.27, p=0.80, I 2=0%, randomeffects model; 5 RCTs, 483 participants). Results using a fixed-effects model agreed with those of the random-effects model. Results of 2 sensitivity analyses (excluding RCTs at high risk of bias and RCTs causing substantial heterogeneity) agreed with the main results.
 
Kyllä toi aika saivartelua kyllä on. Tim Noakesilta en ravitsemus ohjeita kyllä ottais.
Kannattaa se tutustua myös vastakkaiseen mielipiteesee. Ei totuus koskaan ole niin musta valkoinen.

Toin lähinnä Nokesin tuohon esille siksi, että hän on vhh mallin puolesta puhuja ja hänkin oli samaa mieltä tuosta asiasta.
 
Back
Ylös Bottom