- Liittynyt
- 12.6.2003
- Viestejä
- 36
- Ikä
- 42
Introna aiheeseen,
Keskushermosto järjestelmä toimii aivojen ja selkäytimen säätelijänä. Hermosto järjestelmä koostuu keskus- ja ympärysosiosta. Hermoston ympärys eli uloimmainen osio taas koostuu kolmesta eri komponentista: kalloon liittyvästä hermostosta (the cranial nerves), selkäydinhermostosta (the spinal nerves) ja autonomisesta hermostojärjestelmästä (the autonomic nervous system). Kalloon liittyvät hermot kontrolloivat aisteja ja liikkeitä; näitä on yhteensä 12. Selkäydinhermot ovat tasaisesti hajautuneet kehoon pareina, yksi kumpaakin kehon puoliskoa kohden. Selkäydinhermot ovat jakautuneet viiteen osioon: keskukseen, rintaan, lanteeseen, ristiluuhun ja häntäluuhun. Jokainen pari selkäydinhermostoa on yhteydessä tiettyyn paikkaan selkäytimessä.
Autonominen hermostojärjestelmä toimii tietoisen hallinnan ulkopuolella. Se kontrolloi sydämen lyöntitiheyttä ja muita elintärkeitä toimintoja. Autonominen hermostojärjestelmä on edelleen jakautunut sympaattiseen osioon(the sympathetic division) ja parasympaattiseen osioon(the parasympathetic division). Autonomisen hermostojärjestelmän parasympaattinen osio vastaa elimistön menemisestä jännittyneeseen tilaan, kun taas sympaattinen osio on vastuussa rauhoittumisesta. Tässä mielessä nämä kaksi osiota pitävät toisensa tasapainossa.
Voiman tuoton kannalta hermostojärjestelmä on vastuussa lihasten supistumisesta. Hermostosta lähtee signaali supistaa lihasoluja, jolloin lihas toimii hyödyksesi. Hermostojärjestelmä toimii näin ollen voiminen säätelijänä. Raskas harjoittelu kuormittaa niin lihasta kuin hermostoakin ja nämä tarvitsevat aikansa palautuakseen normaali tilaan. Kun harjoitellaan lihasten ja hermoston palautumiskyvyn rajamailla piilee riskinä ylikuntotila.
Ylikunto on harhaanjohtava termi ja tätä tapahtumaa kuvaa paremmin kansainvälinen termi overtraining. Ylikunto voi tapahtua niin yksittäiselle lihakselle tai lihasryhmälle, kuin koko keskushermostojärjestelmällelle. Yksittäisen lihasryhmän saattaa mennä ylikuntoon liian tiheällä ja intensiivisellä harjoittelulla. Seurauksena tästä on usein lihasarkuutta, pidentynyttä lihassärkyä ja lihaksen heikkouden tunne. Lihasryhmä saattaa olla tulehtunut ja hoidoksi usein riittää lepo ja asian mukainen lääkitys.
Keskushermoston ylikunto, jota kutsutaan myös krooniseksi ylikunnoksi, on paljon monimutkaisempi ja vaikeampi hoitaa. Ylikunnon aste pystytään määrittämään ulkoisten ja sisäisten oireiden summana, jolloin saadaan kokonaiskäsitys tilanteesta. Henkilökohtaisilla ominaisuuksilla (stressinsietokyky, yleiskunto, yms) on suuri merkitys ylikunnon tasoon. Eräissä tutkimuksissä on todettu ylikunnon heikentävän sympaattisen hermoston toimintaa, jolloin tasapaino ei ole enään voimassa ja parasympaattinen hermosto nostaa elimistön jännittyneisyyttä ja rauhatonta tilaa. Ylikunnossa myös loukkaantumisriski kasvaa jonkin verran. Urheilijan näkökulmasta ylikuntoa on vaikea havaita ja useimmissa tapauksissa fyysinen suorituskyky ei välttämättä heikkene ensimmäisenä. Lähestyvän ylikunnon voi päätellä elimistössä havaittavista oireista. Ylikunnon vaikutukset voidaan jakaa fyysisiin ja psyykkisiin oireisiin. Fyysiset oireet kuten kohonnut pulssi, verenpaineen vaihtelut, jatkuva väsymys, päänsärky, kova hikoilu jne. ovat helposti havaittavia oireita, jotka eivät häiritse pahemmin normaali toimintaa. Psyykkiset oireet kuten rauhattomuus, mielialan vaihtelut, unettomuus, kyvyttömyys rentoutua ja muut psyykkiset ongelmat alkavat jo vaikuttaa normaaliin elämänrytmiin. Jos urheilija kokee useimpia edellämainittuja oireita, voidaan se määritellä kehittyneeksi ylikunnoksi, jota myös kutsutaan urheilijan burn outiksi. Tällöin vaikutukset näkyvät motivaation laskemisena tai katoamisena harjoitteluun. Ääritapauksessa ylikunto voi sekoittaa elimistön toiminnan totaalisesti.
Tämän hetkisten tutkimusten mukaan kroonisen ylikunnon keskeiset muutokset elimistöön havaitaan väliaivojen alaosan toimintahäiriönä; hermovälittäjäaineiden toiminnassa ja niiden pitoisuuksissa (aminohappo epätasapainoteoria); muutoksena HPA:n (the hypothalamic-pituitary-adrenal) nikamissa ja aivolisäkkeen rakenteessa; viestisignalien heikentymisenä luurankolihaksiin; ja muutoksina autonomisen hermostojärjestelmän toiminnassa.
Ympäroivän elimistön kyky vastaanottaa informaatiota keskushermostosta on mahdollisesti muuttunut ylikunto tilassa. Voidaankin miettiä missä menee raja normaalin harjoittelun ja ylikunnon välillä. Esimerkiksi ylirasitetun urheilijan adrenaali herkkyys ACTH:n voi laskea. Tätä voidaan selittää havainnoista, joissa kortisolin vapautuminen elimistöön on laskenut ylikuntoisella urheilijalla harjoittelun yhteydessä. Muutokset elimistöön voivat vaikuttaa glykogeenivarastojen laskuna, laskeneena neuromuskulaarisena herkkyytenä, muutoksina adrenoreseptorin herkkyydessä, muutoksina immuunijärjestelmän toiminnoissa, ja teoriassa, sydämen ja luurankolihasten ravirtsemushäiriönä.
Toisin kuin monissa yleisissä sairauksissa ylikunnon diagnoosia on paljon vaikeampi tehdä. Tutkimuksissa ei ole saatu täsmällisiä ylikunnon kriteerejä. Diagnoosi perustuu kolmeen lähtökohtaan: (1) potilas historiaan, (2) muiden sairauksien pois sulkemiseen, ja (3) laboratorio testeihin. Ylikuntoisen urheilijan toimuminen vaihteleen yksilökohtaisesti muutamista viikoista kuukausiin. Kaikki riippuu hyvin pitkälti treeni tottumuksista, treeni historiasta, henkilökohtaisista ominaisuuksista, sukupuolesta, iästä ja muista tekijöistä.
Lähteet:
Arja L.T. Uusitalo, MD, PhD: Overtraining, 2001, http://www.physsportsmed.com/issues/2001/05_01/uusitalo.htm
Joe King: An Investigation of the Psychophysiological Mechanisms of Sport Injury and Injury Recovery with Discussions in Psychological Perspectives, Behavioral Risk Factors, Psychological Injury Assessment, Psychological Treatments, and Biomedical Issues of Sport Injury, http://www.abcbodybuilding.com/magazine04/Psychophysiological.htm
Keskushermosto järjestelmä toimii aivojen ja selkäytimen säätelijänä. Hermosto järjestelmä koostuu keskus- ja ympärysosiosta. Hermoston ympärys eli uloimmainen osio taas koostuu kolmesta eri komponentista: kalloon liittyvästä hermostosta (the cranial nerves), selkäydinhermostosta (the spinal nerves) ja autonomisesta hermostojärjestelmästä (the autonomic nervous system). Kalloon liittyvät hermot kontrolloivat aisteja ja liikkeitä; näitä on yhteensä 12. Selkäydinhermot ovat tasaisesti hajautuneet kehoon pareina, yksi kumpaakin kehon puoliskoa kohden. Selkäydinhermot ovat jakautuneet viiteen osioon: keskukseen, rintaan, lanteeseen, ristiluuhun ja häntäluuhun. Jokainen pari selkäydinhermostoa on yhteydessä tiettyyn paikkaan selkäytimessä.
Autonominen hermostojärjestelmä toimii tietoisen hallinnan ulkopuolella. Se kontrolloi sydämen lyöntitiheyttä ja muita elintärkeitä toimintoja. Autonominen hermostojärjestelmä on edelleen jakautunut sympaattiseen osioon(the sympathetic division) ja parasympaattiseen osioon(the parasympathetic division). Autonomisen hermostojärjestelmän parasympaattinen osio vastaa elimistön menemisestä jännittyneeseen tilaan, kun taas sympaattinen osio on vastuussa rauhoittumisesta. Tässä mielessä nämä kaksi osiota pitävät toisensa tasapainossa.
Voiman tuoton kannalta hermostojärjestelmä on vastuussa lihasten supistumisesta. Hermostosta lähtee signaali supistaa lihasoluja, jolloin lihas toimii hyödyksesi. Hermostojärjestelmä toimii näin ollen voiminen säätelijänä. Raskas harjoittelu kuormittaa niin lihasta kuin hermostoakin ja nämä tarvitsevat aikansa palautuakseen normaali tilaan. Kun harjoitellaan lihasten ja hermoston palautumiskyvyn rajamailla piilee riskinä ylikuntotila.
Ylikunto on harhaanjohtava termi ja tätä tapahtumaa kuvaa paremmin kansainvälinen termi overtraining. Ylikunto voi tapahtua niin yksittäiselle lihakselle tai lihasryhmälle, kuin koko keskushermostojärjestelmällelle. Yksittäisen lihasryhmän saattaa mennä ylikuntoon liian tiheällä ja intensiivisellä harjoittelulla. Seurauksena tästä on usein lihasarkuutta, pidentynyttä lihassärkyä ja lihaksen heikkouden tunne. Lihasryhmä saattaa olla tulehtunut ja hoidoksi usein riittää lepo ja asian mukainen lääkitys.
Keskushermoston ylikunto, jota kutsutaan myös krooniseksi ylikunnoksi, on paljon monimutkaisempi ja vaikeampi hoitaa. Ylikunnon aste pystytään määrittämään ulkoisten ja sisäisten oireiden summana, jolloin saadaan kokonaiskäsitys tilanteesta. Henkilökohtaisilla ominaisuuksilla (stressinsietokyky, yleiskunto, yms) on suuri merkitys ylikunnon tasoon. Eräissä tutkimuksissä on todettu ylikunnon heikentävän sympaattisen hermoston toimintaa, jolloin tasapaino ei ole enään voimassa ja parasympaattinen hermosto nostaa elimistön jännittyneisyyttä ja rauhatonta tilaa. Ylikunnossa myös loukkaantumisriski kasvaa jonkin verran. Urheilijan näkökulmasta ylikuntoa on vaikea havaita ja useimmissa tapauksissa fyysinen suorituskyky ei välttämättä heikkene ensimmäisenä. Lähestyvän ylikunnon voi päätellä elimistössä havaittavista oireista. Ylikunnon vaikutukset voidaan jakaa fyysisiin ja psyykkisiin oireisiin. Fyysiset oireet kuten kohonnut pulssi, verenpaineen vaihtelut, jatkuva väsymys, päänsärky, kova hikoilu jne. ovat helposti havaittavia oireita, jotka eivät häiritse pahemmin normaali toimintaa. Psyykkiset oireet kuten rauhattomuus, mielialan vaihtelut, unettomuus, kyvyttömyys rentoutua ja muut psyykkiset ongelmat alkavat jo vaikuttaa normaaliin elämänrytmiin. Jos urheilija kokee useimpia edellämainittuja oireita, voidaan se määritellä kehittyneeksi ylikunnoksi, jota myös kutsutaan urheilijan burn outiksi. Tällöin vaikutukset näkyvät motivaation laskemisena tai katoamisena harjoitteluun. Ääritapauksessa ylikunto voi sekoittaa elimistön toiminnan totaalisesti.
Tämän hetkisten tutkimusten mukaan kroonisen ylikunnon keskeiset muutokset elimistöön havaitaan väliaivojen alaosan toimintahäiriönä; hermovälittäjäaineiden toiminnassa ja niiden pitoisuuksissa (aminohappo epätasapainoteoria); muutoksena HPA:n (the hypothalamic-pituitary-adrenal) nikamissa ja aivolisäkkeen rakenteessa; viestisignalien heikentymisenä luurankolihaksiin; ja muutoksina autonomisen hermostojärjestelmän toiminnassa.
Ympäroivän elimistön kyky vastaanottaa informaatiota keskushermostosta on mahdollisesti muuttunut ylikunto tilassa. Voidaankin miettiä missä menee raja normaalin harjoittelun ja ylikunnon välillä. Esimerkiksi ylirasitetun urheilijan adrenaali herkkyys ACTH:n voi laskea. Tätä voidaan selittää havainnoista, joissa kortisolin vapautuminen elimistöön on laskenut ylikuntoisella urheilijalla harjoittelun yhteydessä. Muutokset elimistöön voivat vaikuttaa glykogeenivarastojen laskuna, laskeneena neuromuskulaarisena herkkyytenä, muutoksina adrenoreseptorin herkkyydessä, muutoksina immuunijärjestelmän toiminnoissa, ja teoriassa, sydämen ja luurankolihasten ravirtsemushäiriönä.
Toisin kuin monissa yleisissä sairauksissa ylikunnon diagnoosia on paljon vaikeampi tehdä. Tutkimuksissa ei ole saatu täsmällisiä ylikunnon kriteerejä. Diagnoosi perustuu kolmeen lähtökohtaan: (1) potilas historiaan, (2) muiden sairauksien pois sulkemiseen, ja (3) laboratorio testeihin. Ylikuntoisen urheilijan toimuminen vaihteleen yksilökohtaisesti muutamista viikoista kuukausiin. Kaikki riippuu hyvin pitkälti treeni tottumuksista, treeni historiasta, henkilökohtaisista ominaisuuksista, sukupuolesta, iästä ja muista tekijöistä.
Lähteet:
Arja L.T. Uusitalo, MD, PhD: Overtraining, 2001, http://www.physsportsmed.com/issues/2001/05_01/uusitalo.htm
Joe King: An Investigation of the Psychophysiological Mechanisms of Sport Injury and Injury Recovery with Discussions in Psychological Perspectives, Behavioral Risk Factors, Psychological Injury Assessment, Psychological Treatments, and Biomedical Issues of Sport Injury, http://www.abcbodybuilding.com/magazine04/Psychophysiological.htm
