Kelailuketju

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Samuski
  • Aloitettu Aloitettu
Alkuräjähdys aka The Big Bang on koko universumin syntyteoria. Ja vähän selkeennykseksi tohon avaruuteen, että se laajenee koko ajan, mutta ei tiedetä kuinka kauan.

Avaruus on kyllä jännä asia. Jos maapallo on avaruudessa, niin missä se avaruus on? Onko jotain avaruuden tuolla puolen? Ei näitä pysty miettimään, tulee hulluksi.

- - - Updated - - -

Jos tunteella eläminen on järkevää, elääkö tunteella vai järjellä?

Järjellä.
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Onko olemassa sitä 'oikeaa' ihmistä? Vai olenko katsonut liikaa elokuvia ja oikeasti sitä päätyy yhteen vaan jonkun kanssa erinäisten tapahtumien ketjuna ja kaikki hullut tunteen palot ja muut on paskaa? Jos näin on niin selittyy meikäläisenkin sinkkuus, kun jotenkin sitä on nyt eliminoinut ne kakkosvaihtoehdot ihan täysin ja odottanut että joku saa jalat alta. Hmm.
 
Onko olemassa sitä 'oikeaa' ihmistä? Vai olenko katsonut liikaa elokuvia ja oikeasti sitä päätyy yhteen vaan jonkun kanssa erinäisten tapahtumien ketjuna ja kaikki hullut tunteen palot ja muut on paskaa? Jos näin on niin selittyy meikäläisenkin sinkkuus, kun jotenkin sitä on nyt eliminoinut ne kakkosvaihtoehdot ihan täysin ja odottanut että joku saa jalat alta. Hmm.

En usko. Tai haluaisin ehkä uskoa, mutta toisaalta järkiminä sanoo että ei. Uskon että jokaiselle meistä on monta "oikeaa". Ihiminen on vain sivistynyt kone, jonka tunteita johtaa kemialliset reaktiot. Kait se oikea on vain lähellä täydellistä oleva geenien soppa sekä kohdilleen osuvat ulkoiset ominaisuudet(järkeistetyt). Kaikin puolin täydellinen, ulkonäön, käyttäytymisen, eleiden jne. paketti. Varmasti suuri osa parinvalintaa perustuu erinäisiin tiedostomattomiin viesteihin. Ehkä se epäonnistunut "oikean" löytyminen on menny karille juurikin liian järkeistämisen seurauksena. Keskittyminen pinnallisiin ympäristön luomiin ominaisuuskriteereihin, ulkonäkö, pukeutuminen, status, raha jne. Eikä varmasti ole pelkästään kiinni toisesta osapuolesta, vaan luultavasti täytyy myös valitsijan olla sinut itsensä kanssa. Uskaltaa antaa itsensä avoimesti toiselle, kohdata toinen sellaisena kuin on. Voihan sen oikean löytymisen yksi vaatimus olla, että on ensin löytänyt sen "oikean" itsensä, oppinut hyväksymään itsensä sellaisena kuin on.
 
Onko olemassa sitä 'oikeaa' ihmistä? Vai olenko katsonut liikaa elokuvia ja oikeasti sitä päätyy yhteen vaan jonkun kanssa erinäisten tapahtumien ketjuna ja kaikki hullut tunteen palot ja muut on paskaa?

Miksi erinäisten "tapahtumien ketju" ja "tunteen palo" olisivat toisensa poissulkevia asioita?
 
Oon miettiny, kun oon lueskellu Lovecraftia, että ois aika villiä ku.. ku..

..Ku miettii, että mehän tiedetään kirppujen ja muiden ääpättömän pienien eliöiden olemassaolo? Tai siis että me tiietään että ne on olemassa.

Me myös tiedetään millaisessa ympäristössä ne elää, ja veikkaan että jotkut sellaiset elävät jonkinnäköisessä elinympäristössä joka on ko. eliölle oma pieni maailma.

Tämä maailma (suurimmaksi osaksi siksi ettei eliö ole kykenevä ajattelemaan [tai, kelailun ideaan pohjautuen, kykenevä ajattelemaan tarpeeksi "outside the box" tai laajasti]) on täysin oblivious siitä että ME (ihmiset) ollaan olemassa. Ml. tämä ötökkä.

No, mehän tiietään että tää ötökkä on, me tiietään missä se on, me ei kauheesti välitetä, kun sitä ei ihmissilmä voi nähdä tai varsinaisesti sormella koskettaa. Ne on siellä ku ne ei häiritse (esim joku pienenpieni eliö jossain matossa, verhossa, missäikinä), ja se ötökkä on ihan hilpeenä vetää jotain punkkisafkaa naamaan, kattoo punkkitelkkaria ja panee punkkityttökaveriaan tms.

..Ni päästään ite ideaan: Mitä jos meidän maailma/universumi on joku pölypallo jossain Cthulhun kulmakarvassa?

Cthulhu tai mikä ikinä onkaan, joku muu vastaava eldritch ihmeolentomörkö tietää että me ollaan olemassa, se tietää miten asutaan ja minkälaisessa ympäristössä, mutta ei kauheesti välitä kun ollaan kuitenki niin mitättömiä ja kuollaan nopeasti pois.

Tuli vaan mieleen.
 
jos kana tarkoittaisi hevosta kuinka monta jalkaa kanalla olisi?
 
Oon miettiny, kun oon lueskellu Lovecraftia, että ois aika villiä ku.. ku..

..Ku miettii, että mehän tiedetään kirppujen ja muiden ääpättömän pienien eliöiden olemassaolo? Tai siis että me tiietään että ne on olemassa.

Me myös tiedetään millaisessa ympäristössä ne elää, ja veikkaan että jotkut sellaiset elävät jonkinnäköisessä elinympäristössä joka on ko. eliölle oma pieni maailma.

Tämä maailma (suurimmaksi osaksi siksi ettei eliö ole kykenevä ajattelemaan [tai, kelailun ideaan pohjautuen, kykenevä ajattelemaan tarpeeksi "outside the box" tai laajasti]) on täysin oblivious siitä että ME (ihmiset) ollaan olemassa. Ml. tämä ötökkä.

No, mehän tiietään että tää ötökkä on, me tiietään missä se on, me ei kauheesti välitetä, kun sitä ei ihmissilmä voi nähdä tai varsinaisesti sormella koskettaa. Ne on siellä ku ne ei häiritse (esim joku pienenpieni eliö jossain matossa, verhossa, missäikinä), ja se ötökkä on ihan hilpeenä vetää jotain punkkisafkaa naamaan, kattoo punkkitelkkaria ja panee punkkityttökaveriaan tms.

..Ni päästään ite ideaan: Mitä jos meidän maailma/universumi on joku pölypallo jossain Cthulhun kulmakarvassa?

Cthulhu tai mikä ikinä onkaan, joku muu vastaava eldritch ihmeolentomörkö tietää että me ollaan olemassa, se tietää miten asutaan ja minkälaisessa ympäristössä, mutta ei kauheesti välitä kun ollaan kuitenki niin mitättömiä ja kuollaan nopeasti pois.

Tuli vaan mieleen.

Mitäs jos sun kulmakarvoissas on universumi, tai jotain niin käsittämättömän pieniä eliöitä että niitä ei voida edes havaita. Mitä jos sä olet joku ihmeolento joillekkin toisille olennoille?
 
Jos söis niin saaaaaatanan tulista ruokaa et tuntuis et ihan oikeesti nyt henki lähtee paskois housuunsaki ku pelkäis nii paljon, ja sit joku katkasis vaikka alaraajat irti ilman puudutusta, unohtuisko tulisuus?

Tuossa kohtaa sitä olis jo niin shokissa, että mikään ei tuntus enää miltään.

- - - Updated - - -

Mitäs jos sun kulmakarvoissas on universumi, tai jotain niin käsittämättömän pieniä eliöitä että niitä ei voida edes havaita. Mitä jos sä olet joku ihmeolento joillekkin toisille olennoille?

Ni jumalauta sitä kohtaloa, kun sattuisit asumaan universumissa, joka on jonkun pissiksen kulmakarvoissa ja tää menee ja ajaa kulmakarvansa pois.
 
Oon miettiny, kun oon lueskellu Lovecraftia, että ois aika villiä ku.. ku..

..Ku miettii, että mehän tiedetään kirppujen ja muiden ääpättömän pienien eliöiden olemassaolo? Tai siis että me tiietään että ne on olemassa.

Me myös tiedetään millaisessa ympäristössä ne elää, ja veikkaan että jotkut sellaiset elävät jonkinnäköisessä elinympäristössä joka on ko. eliölle oma pieni maailma.

Tämä maailma (suurimmaksi osaksi siksi ettei eliö ole kykenevä ajattelemaan [tai, kelailun ideaan pohjautuen, kykenevä ajattelemaan tarpeeksi "outside the box" tai laajasti]) on täysin oblivious siitä että ME (ihmiset) ollaan olemassa. Ml. tämä ötökkä.

No, mehän tiietään että tää ötökkä on, me tiietään missä se on, me ei kauheesti välitetä, kun sitä ei ihmissilmä voi nähdä tai varsinaisesti sormella koskettaa. Ne on siellä ku ne ei häiritse (esim joku pienenpieni eliö jossain matossa, verhossa, missäikinä), ja se ötökkä on ihan hilpeenä vetää jotain punkkisafkaa naamaan, kattoo punkkitelkkaria ja panee punkkityttökaveriaan tms.

..Ni päästään ite ideaan: Mitä jos meidän maailma/universumi on joku pölypallo jossain Cthulhun kulmakarvassa?

Cthulhu tai mikä ikinä onkaan, joku muu vastaava eldritch ihmeolentomörkö tietää että me ollaan olemassa, se tietää miten asutaan ja minkälaisessa ympäristössä, mutta ei kauheesti välitä kun ollaan kuitenki niin mitättömiä ja kuollaan nopeasti pois.

Tuli vaan mieleen.

Maailmahan on lopunperin jokaisen oma. Keskushermosto (aistit) kesustelee ns. ulkoisten ärsykkeiden kanssa ja aistihavainto yhdessä tulkinnan kanssa muodostaa maailmankuvan. Tämän maailmankuvan perusteella (skeemat) tulkitsemme uusia aistiärsykkeitä. Esim. mitä jos [mikä tahansa tapahtuma] ilman aistihavaitsemusta asiasta? Spekulaatiota ja kuvitelmaa. Mitä jos tyttöystäväsi on pettänyt sinua? Onko tapahtumaa olemassa sinulle jos et ole saanut siitä tietoa (kuullut tai nähnyt tapahtumaa)?
 
Mistäs tiedät millä mekanismeilla sielu siirtyy kehosta toiseen? Jos vaikka etäisyys olisikin rajoittava tekijä? Ja mikä rajoittaa sen, mikä on elävä olio johon voi siirtyä. Esimerkiksi bakteeri on yhtälailla elävä kuin me monisoluisetkin. Entäpä sitten virukset, jotka periaatteessa ovat "eläviä", mutta eivät omaa aineenvaihduntaa? Voiko sielu siirtyä virukseen?

Mun teorian mukaan sielu sitoutuu tajuntaan joka on aivoissa.En usko että viruksella tai bakteerilla on sellasta tajuntaa johon tää ns. sielu pystyy sitoutumaan.
 
Ku olis niin kova jätkä ettei tarvis ees tulta sätkän sytyttämisee. Imis nii kovaa et ilmavirran aiheuttama kitka sytyttäis sätkän palamaan. Talvellakin. Olis aika kova jätkä.

:david:
 
Voiko kiinteän esineen massa olla nolla? Oletetaan että olisi olemassa kerrostalon kokoinen kiinteä esine jonka massa on hyvin lähellä nollaa. Mielessäni kuvittelen sen näyttävän suurelta, huokoiselta pesusieneltä (kuivalta toki).
Kuka edes on keksinyt pesusienen? Miksei harja riittänyt? Älkää nyt vaan sanoko että pesusieni keksittiin ennen pesuharjaa.

En käytä pesusientä koskaan.
 
Jos kiinteän esineen paino oli nolla, sattuisko se jos kävelis sitä päin?

Oon samaa mieltä kuin calamento, että massatonta esinettä ei voi olla. Mutta oletetaan, että esine olisi todella todella harvaa ainetta eli suurenkin esineen massa olisi hyvin pieni. Sen liikuttamiseen tarvittava voimakin olisi hyvin pieni. Kuvittele tilanne, että ohuessa langassa roikkuu pumpulipallo. Sattuuko, jos sitä päin kävelee? Ei tietääkseni. Ei, vaikka se pumpulipallo olisi kahvakuulan kokoinen. Mutta jos kahvakuula laitetaan roikkumaan naruun ja kävelet sitä päin, luultavasti saat mustelman otsaan.

-> Johtopäätös: Jos kiinteän esineen massa on lähellä nollaa, sitä päin käveleminen ei satu.

Lisätäänpä vielä tarkennus: Jos se esine on kevyt, mutta järjettömän suurikokoinen, sen siirtäminen aiheuttaa ilmanvastuksen, joka voi olla niin iso, että esine ei heti liikahdakaan ja sitten voi sattua. (Vertaa esimerkiksi ison vanerilevyn kantamiseen tuulisella säällä.)
 
Oon samaa mieltä kuin calamento, että massatonta esinettä ei voi olla. Mutta oletetaan, että esine olisi todella todella harvaa ainetta eli suurenkin esineen massa olisi hyvin pieni. Sen liikuttamiseen tarvittava voimakin olisi hyvin pieni. Kuvittele tilanne, että ohuessa langassa roikkuu pumpulipallo. Sattuuko, jos sitä päin kävelee? Ei tietääkseni. Ei, vaikka se pumpulipallo olisi kahvakuulan kokoinen. Mutta jos kahvakuula laitetaan roikkumaan naruun ja kävelet sitä päin, luultavasti saat mustelman otsaan.

-> Johtopäätös: Jos kiinteän esineen massa on lähellä nollaa, sitä päin käveleminen ei satu.

Tässähän nyt täytyy vielä erotella onko kappale jäykkä, kiinteästi kiinnitetty jne. Mutta massatonta materiaahan ei tietääkseni ole, kuten edellä mainittiin.

Lisätäänpä vielä tarkennus: Jos se esine on kevyt, mutta järjettömän suurikokoinen, sen siirtäminen aiheuttaa ilmanvastuksen, joka voi olla niin iso, että esine ei heti liikahdakaan ja sitten voi sattua. (Vertaa esimerkiksi ison vanerilevyn kantamiseen tuulisella säällä.)

...ja ilmanvastuskin johtuu (ilman) massasta :)
 
Mä taas en tajua mitä väliä sillä on voiko massatonta esinettä olla. Tää on kelailuketju ja täällä voi vastata sillä oletuksella, että esine todellakin on massaton jos kerran kysytään. Ja jos sillä ei ole massaa, sen siirtämiseen tarvitaan voimaa nolla newtonia, joten sitä päin käveleminen ei satu. Tietysti sillä oletuksella, että se voi liikkua vapaasti.

E: Mutta täytyy munkin tarkentaa vielä, kun en tiedä kumpaa kysyjä tarkoitti, että jos esineellä ei ole painoa, eli se on painottomassa tilassa, niin sillä on silti massa ja siihen osuminen sattuu.
 

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom