Kaveripiirin pienentyminen

[Big Evil]

Mulla se taas on koko touhu mennyt niin, että vasta myöhemmällä iällä olen alkanut kavereita saamaan. Ala- ja yläasteella ei ollut hauskaa olla se kaikkitietävä pikkunörtti, jota sitten kiusattiin, ja jolle ei koko koulusta jäänyt yhtään ystävää. Luokkakokoukseenkin meno oli aivan saatanan kova pala.

Lukiossa taas löysin oikeasti pienen kaveripiirin, mutta sen jälkeen koko touhu on kuivunut kasaan, kun mitään yhteistä ei ole. Pelkkiä vaivaantuneita hyvän päivän tuttuja. Armeijassa oltiin kavereita olosuhteiden pakosta, ei sieltäkään mitään käteen jäänyt.

Tämän jälkeen on aika omituista huomata, että paras ystäväni on ollut pikkuserkkuni, jonka olen suunnilleen tuntenut kolmevuotiaasta. Juurikaan yhteistä meillä ei aina ole, hänellä on tyttöystävä, minulla ei, hän pyöräilee, minä pelleilen gymillä yms. Kuitenkin kyseessä on todellinen tunneside ja voin kertoa hänelle mitä vaan. Uskon vahvasti, että olemme ystäviä loppuikämme...

 

[protsku]

Ei määrä vaan laatu. Monesta tyypistä on saanut todeta tiukassa tilanteessa että ei se mikään oikea kaveri edes ollutkaan. Ystävän Laulussa kiteytyy aika hyvin koko tää homma. Anna tunturin selvittää.

 

[Töpseli]

Olenko muuten ainoa jolla ei ole yhtään _todella_ hyvää ystävää vaan enemmänkin vain ihan hyviä ystäviä ja kavereita?

Et ole minä olen melkein samassa tilanteessa. kavereita on paljon muttei mitään hyviä kavereita kun pidä mitään yhteyksiä koko kesän aikana.. tulee vaan muutaman kaa oltua kesä..

 

[Sepi80]

todella hyviä kavereita on jäänyt useisiin eri suomen paikkakuntiin muuttojen takia... vaikka välimatkaakin yli 400km ollaan silti tavattu aina välillä! ja luokka kokous on jees jos kaikki vaivautuu paikalle!

Todella , mutta ootko listahommissa? Tuli vain mieleen tuosta "lista peittää minkä seinä heittää" -jutusta ja useista muutoista pitkin suomea...

 

[NP]

Olen aika lopussa tuon kaveripiirin pienentymisen kohdalla. Meillä oli joskus pieni porukka, 4 ystävää, jossa pyörittiin 8-9vuotta. Yksi alkoi tekemään jotain mitä en ihan heti hyväksy ja vieraantui porukasta, on ns. huonossa seurassa. Yksi seurustelee, on täysin tossun alla. Harvoin pääsee lähtemään ilman tappeluita. Viimeisen kaverin kanssa liikun paljon vielä (lue: juodaan), tosin nyt näyttää että sekin aloittaa seurustelun jonkun kaverisuhteiden tappajan kanssa.

En ymmärrä tuota että naiset määrää miesten elämän tai yleensä koko "yritetään leikkiä jotain vakiintuvaa"-teemaa. Parisuhteessa sain lähteä kun halusin ilman suurempia mutinoita tai niin ainakin luulen. Ehkä siksi olenkin nyt sinkku...

 

[OmppuO]

Tämäkin hedelmällinen ystävyyssuhde on ilmeisesti tulossa tiensä päähän. Tämä ystäväni löysi poikakaverin puolisen vuotta sitten, tämän jälkeen yhdessäolomme on käynyt todella vähäiseksi ja ns. pinnalliseksi.

Älä vielä lyö nauloja arkkuun. Mulle kävi vähän samalla tavalla parhaan ystäväni kanssa, tuntui siltä että sen äijän perässä piti mennä koko ajan, käydä sen peleissä vaikka laji ei kiinnostanut, ei koskaan soittanut ts yhteydenpito oli yksipuolista jne jne... Itte yritin että seurustelun alkaessa pitää huolen siitä, että yhteydenpito jatkui yhtä tiiviisti kuin ennenkin ja järkkäilin kaikkea, ettei vaan sanota sitten et oot vaan äijän kans. Enkä halunnut menettää kavereitakaan sen puoleen. Edelleenkin tämä tyttö on paras ystäväni, koska sitten kun se alkuhuuma meni ohi, niin huomasi sitten ystävyyssuhteiden tärkeyden. Se on todella inhottavaa, kun tuntee olonsa turhaksi ja hylätyksi ja mietin monesti, että onko tämän arvoista yrittää roikkua kuihtuvassa ystävyydessä. Joskus se kannattaa, joskus ei.

 

[vision]

Tosi kaverit on kyllä sellasia että ne ei katoa vaikka ei muutamaan vuoteen pitäisi yhteyttäkään. Välillä voi tehdä ihan hyvääkin pitää vähän hajurakoa ihan senkin takia että liian tiivis kaveri porukka estää omaa elämää kehittymästä eteenpäin ja estää samalla tehokkaasi parisuhteenkin. Liian tiiviiseen kaveriporukkaan on vaikea päästä sisään.

Lapsuuden kavereista on jäljellä noin 5 sellasta joiden kanssa pidetään yhteyksiä tasaisesti, toisten tosin enemmän kuin toisten mutta ainakin kerran kesässä pyritään kokoontumaan samaan kaupunkiin/kylään viikonlopuksi puhtaasti vaan ryyppäämään ja pällistelemään toisiamme. Ihan yhteis sopparilla vaimot ja muksut ei ole tervetulleita itsekkäitä kun olemme ;)

Vanhempana tuntuu nuo uudet kaveri tulevan ja menevän vähän miten sattuu, eikä kai enää vanhemmiten uusia "ystäviä" taida tullakkaan ainakaan kovin helposti. Tuttuja sitäkin enemmän.

 

[Spidey]

Itselläni on muutama hyväkin kaveri ja tyttöystävä joka antaa ja jopa patistaa tapaamaan kavereita. Ja tyttöystävän kautta tullut muutamia uusiakin tuttavuuksia. Entinen kumppanini olikin sellainen tapaus, että ei antanut tavata poikia "koska mitä tahansa voi sattua niiden kanssa". Ainahan sitä haluaisi lisää kavereita ja läheisempiä ystäviä, mutta kyllä nyt on itsellä ihan hyvällä mallilla asiat.

 

[Pehvanssi]

Juu ei sitä hirveesti ole mullakaan tällä hetkellä kavereita. Paras kaveri (oikeastaan entinen paras kaveri) alkoi seurustelemaan. Arvelin että hän alkais olemaan enemmän mun kans taas alkuhuuman viilennyttyä. 2 vuotta nyt ootellu et se pitäis ees vähän yhteyksiä, mutta ei. Ainakaan ei voi minnekkään lähteä ilman että se ottaa eukkonsa mukaan.
OT: Mikä ihme siinä on että sille kumppanille pitää puhua kuin koiranpennulle? Kai se tajuaa ihan suoraa puhettakin? Vittu koiranpentukaan jaksa kuunnella semmoista lässytystä.
Toinen kaveri mähöttää aina kotona tietokoneen pauloissa ja on aika juoppo, joka käytännössä tarkottaa että joka ilta saatava pari bissee et saa unen päästä kiinni. Säälittävää.
Onhan nuita sitten muutamia kavereita joiden kanssa voi hengata, mutta ne joiden kanssa esim. pelata joku tietty pleikkari peli läpi uupuu tällä hetkelä.
Onhan tietysti salikaveri, mutta senkin kanssa menee treenit ohi kun hän tekee vuorotyötä, eli käy illemmasta salilla kun taas itse käyn juuri aamulla salilla.
Vaikka minäkin oon seurustellu nyt pari vuotta niin oon mie muistanu kaverit pitää mukana, koska ne on mulle todella tärkeitä. Eikö seurustelevat ihmiset osaa ajatella sitä aikaa kun hopeat mahdollisesti laitetaan jakoon? Miten se suu sitten pannaan kun on laiminlyöty kaverisuhteita niin paljon ettei kenelläkään enää vois vähempää kiinnostaa olla yhteyksissä?

 

[Pien Pirulaine]

Itse olen hyvin tyytyväinen siihen, että ei löydy kuin muutama hyvä ystävä. Tottakai minua harmittaa aivan äärettömän paljon se, että toinen lähtee opiskelemaan toiselle paikkakunnalle, mutta autot ja puhelimet on keksitty. Toinen hyvä ystäväni on minun serkkulikka. Seurustelu ei ole hirveemmin estäny näkemästä ystäviä, ei se mies ole kaikki kaikessa vaikka se toisinaan tuntuu siltä. Aina pitää löytyä ystäville aikaa, sanon minä.

 

[Heikki M.]

Teininä siinä 16-19- vuotiaana tuntui, että tosiaan vieraantui ystävistä eikä ollut oikein samalla aaltopituudella. Sitten myöhemmällä aikuisiällä ollaan taas lähennetty. Kannattaa yrittää pitää yhteyttä, vaikka voikin tuntua vaikealta. Aikuisena sitä alkaa hyväksyä toiset paremmin ja sitä juttua rupeaa syntymään, vaikka ollaankin erilaisia.

 

[MerZi]

Eikö seurustelevat ihmiset osaa ajatella sitä aikaa kun hopeat mahdollisesti laitetaan jakoon? Miten se suu sitten pannaan kun on laiminlyöty kaverisuhteita niin paljon ettei kenelläkään enää vois vähempää kiinnostaa olla yhteyksissä?

Niinpä. Kun on jonkun kanssa vuosia ollut hyvä ystävä, saattaa häntä pitää jopa itsestäänselvyytenä sen suhteen, että mihkäs se siitä katoaisi vaikka en puoleen vuoteen edes soitakaan... Se vaan tahtoo olla sitä, että kun ei poika-ja tyttökaverit pysykään mukana, löytyy äkkiä tarvetta ystävälle jonka olkapäätä vasten itkeä, eikä väliä vaikka paita kastuisi ;). OmppuO:n teksti kyllä lohdutti, jospa se minunkin bestis vielä tajuaa tilanteen ja alkaa taas pitää huolta muistakin ihmissuhteistaan. On se vaan niin tärkeä ihminen mulle, että ei haluaisi yhden miehen takia kaikkea yhteistä heittää harakoille. Tämänkin pariskunnan yhteiselo on näin sivustakatsojan silmissä ainakin vielä sen verran lapsen kengissä ja voi olla, että ystäväni on vielä joskus lähitulevaisuudessa vailla lohduttajaa ja sitä ihmistä joka ei vain kuuntele ja sano tyhjiä sanoja, vaan myös aidosti ymmärtää.

Jos honi luet tätä joskus niin
MerZi :haart: Sinua

 

[sgege]

Kyllä mulla on kaverit pysynyt vaikka aika erilaiset jutut kiinnostaa. Kyllä niitä tulee nähtyä vaikka intressit eivät ihan yks yhteen ole. Poikkeuksia toki on.

 

[Buffaloman]

Opiskelut veivät vanhan ystäväpiirin ympäri Suomea. Yhteyksiä on pidetty huonosti vähän puolin ja toisin, mutta aina kun nähdään, voidaan jatkaa juttua siitä mihin se puoli vuotta sitten päättyi. :D

Ja aina välillä tietty yritetään kokoontua pidemmäksi aikaa yhteen, joka vuosi moinen ei tietenkään enää onnistu.

 

[Artemis]

Mulla on oikeastaan vaan yksi ystävä ja sekin on kusipää joten en o jaksanu pitää yhteyttä siihen pitkään aikaan. Opiskelun alettua kaikki kaverit katosi elämästä eikä ole sen jälkeen näkynyt. Eipä tuo minua vaivaa olen luonteeltani erakko enkä pidä liian läheisistä ihmissuhteista muutenkaan. Itseasiassa en pidä ihmisistä ollenkaan.. :D

 

[Rinkku]

Yläaste/lukioajoilla minulla oli toinenkin melko tärkeä ystävä, mutta hänestäkin pääsin vuosi sitten kesällä vallan kätevästi eroon. Jonakin viikonloppuyönä sain häneltä vihaisen tekstiviestin jossa hän kertoi, kuinka olin puhunut hänestä hänen kavereilleen paskaa, kuinka kateellinen olin hänen poikakaverinsa bmw:stä (joka ei kyllä pidä paikkaansa, bmw:t :down: ) ynnä muuta. Aamulla luin viestiä ihmeissäni, koska mitään tällaista en kenellekään ollut puhunut. Olen mielestäni varsin lojaali ihminen, enkä läheisistäni jauha paskaa enkä muutenkaan levittele mitään juttuja ympäriinsä. Kerran yritin asiaa oikaista, mutta tämä ystävyys ei koskaan palannut.

Ei ollut ystävä oikeesti. Oot tulkinnut sitä juttua väärin. Mun mielestä "ystävä" on käsitteensä ns. "loogisen sisältönsä" puolesta sellainen, että ystävä ei laita välejä poikki. Esim. joku "paras ystäväni puukotti minua selkään" on mun perspektiivistä jotenkin ihan järjetön lause, koska "ystävyys" nimenomaan tarkoittaa sitä, että ollaan lojaaleja, eikä puukoteta selkään (esim. pettämällä, juopotteluputken jälkeen jopa pidän mahdollisena, että miesystävykset voivat viiden promillen humalassa konkreettisesti puukottaa toisiaan - sitä se viina teettä).

Kaikki käyttäytyy joskus paskamaisesti ja itsekkäästi. Ainakin minä. Mutta ainakin mulla - jos mä ajattelen mua ja mun bestistä - on niin, että sitä ystävyyttä ei-vain-voi katkaista. Sitä haluaa selvittää ja antaa anteeksi. Ei ole niinkään vihainen, vaan haluaa kertoa toiselle, että "tosta tuli paha mieli, miksi?" Sitä haluaa kynsin ja hampain pitää kiinni 25 vuoden yhteisestä historiasta.

Ehkä se on naisilla erilaista, koska mä en ole yhdenkään miehen suusta kuullut tätä naisille aika tyypillistä "meni välit poikki" - lausetta. Etenkin toi, että ystäväsi on jonkun toisen käden tiedon kautta tulleen jutun kautta, ollut heti valmis reagoimaan noin voimakkaasti on ystävyyden kanssa ristiriitaista. Etenkin se, että se ei ole halunnut selvittää sitä, on ystävyyden kanssa ristiriitaista. Ystävyys ainakin mulle tarkoittaa sitä, että haluaa ihan hirveästi, että se toinen tyyppi kuuluu sun elämään. Haluaa kulkea ajassa yhdessä eteenpäin.

Mä olen feidannut joitakin ihmisiä elämästäni. Ehkä ne piti mua ystävänään, ehkä ei. Mulle ne oli vain kavereita, en kokenut menettäväni mitään. Päinvastoin; vähän sama kuin olisi saanut jätettyä muijakaverin, jota ei enää rakastanut. Melkeinpä sanoisin, että kivi putosi sydämeltä.

Mitä vanhemmaksi sitä tulee, niin sitä epätodennäköisempää on, että saa ystäviä. Opiskelujen jälkeen useimmat eivät saa yhtäkään. Ne ihmiset, jotka eivät vaali ja hoida ystävyyssuhteitaan, tulevat aikuisena olemaan hyvin yksinäisiä. Ystävyys on hienointa maailmassa. Mä katson olevani hyvin etuoikeutettu, että mulla on jopa kolme sellaista ihmistä mun elämässä, joista mä tiedän, että me ollaan joskus yhdessä vanhuksia.

 

[Tähtityttö]

Mutsin kuoleman jälkeen osa mun kavereista kaikkos jonnekin. Edelleen nähdään opiskelujen parissa, tosin yhä harvemmin, koska porukkaa alkaa jo valmistumaan ja suuntautumaan eri asioihin. Tosi paska juttu, aikani sitä murehdin, mutta sitten ymmärsin, että ne tosiaan oli vaan kavereita, ja so what. Ei vissiin osannu suhtautua siihen tilanteeseen mikä mulla oli päällä.
Mutta ne muutamat (4kpl) YSTÄVÄT, jotka mulla on, ovat pysyneet mulla kaikesta paskasta huolimatta. Yksi on lukioajoilta ("bestis"), loput kolme eri sattumuksien kautta tavattua ja sittemmin ystävystytty. Lisäksi on useita kavereita vielä jäljellä, osa jopa niin hyviä, että heistä voi tulla ystäviä ajan kuluessa. Sosiaalisten suhteiden ylläpito vaan on niin mielettömän hankalaa, kun on treenit, duunit, avokki, nuo YSTÄVÄT, elukat ja systi&faija ja opiskelut päälle että mistäs aikaa repäset vielä noihin kavereihin, muuten kun kännissä jossain isoissa pippaloissa/sattumalta/duunin kautta. No, aika näyttää..

 

[D.Yates]

Ensin oli pihakaverit, sitten ala-astekaverit, yläaste, lukio, armeija, jatko-opiskelu... Pari kaveria on kulkenut matkassa koko putken, suurin osa on tullut ja mennyt. Lukiossa oli ehkä parhaat kaiffarit, silloin oli aina pirusti aikaa istua ja praatata, välillä oltiin salilla, viikonloput ryypiskelemässä jne.

Nyt aviossa ja kolmekymppisenä ei oikeastaan kavereita ole. Töissä nyt toki on sellasta porukkaa, jonka kanssa venyy kahvitunnit siihen tuntiin, mutta ei puhettakaan että yhdessä enää sen kummemmin mitään touhuttaisiin. Kun ei kerkee kun kaikilla on perheet.

 

[iivili]

Kavereita tulee ja menee, sen sanoi mulle jo pikkupoikana muuan fiksu mies ja olen huomannut hänen olleen oikeassa. Todellisia ystäviä mulla on yhdellä kädellä laskettava määrä (enempiä en tarvitse) ja heihin koetan pitää yhteyttä, säilyttää ystävyyden.

Ihan normaalia meininkiä on ketjun aloittajan kertoilema. Noin se tuppaa nuorilla aikuisilla menemään.

 

[Dynamite88]

höhöh... kohta ainaki tulee "ystäviä" kivasti jos muutan omaan kämppään tai siis ryyppy-ystäviä :D =/