"Pitääkö tangon koskettaa lattiaa aina ennen uutta toistoa??" Tästä on jo vinoiltu tarpeeksi mutta itse annan painojen koskettaa lattiaa toistojen välillä ihan reilusti. Silloin tulee jokaiseen lähtöön AINA se kuolleen painon voittaminen, raskaampaa, tehokkaampaa. Lisäksi isojen painojen hallinta on helpompaa kosketuksen kanssa ja selän ehjänä pitäminen on helpompaa. Itellä tanko raapii aina kovissa ykkösissä säären etuosan verille. En silti lähtisi siirtämään tankoa eteenpäin, koska silloin asento nostoon lähdössä on huono ja välilevyt soi ja paukkuu. Kaverilla meni välilevy juuri kuvatunlaisessa tapaksessa, eikä ikinä enää voi tehdä kovia vetoja, eikä kunnolla edes alataljaa. Sama vaara piilee suorin jaloin vedossa, jolloin tekniikan pitää olla täysin kunnossa. Maveen kannattaa suhtautua kunnioituksella ja käyttää järkeä, että pysyy ehjänä.
Lähdöissä on hyvä kuvitella kaatuvansa taaksepäin niiden painojen kanssa, viedään siis takaraivoa kohti takaseinää alussa. Silloin veto suuntautuu oikein ja ne ensimmäiset sentit kevenee hiukan. Kannattaa kysyä kokeneelta nostajalta, että katsoo oman suorituksen ja kertoo sitten mitä teet oikein ja mitä väärin. Näin palstojen välityksellä oikean tekniikan omaksuminen jää vähän kyseenalaiselle pohjalle.