Kaikki maastavedosta

Meta title: 💥 Kaikki maastavedosta – selkäpäivän kuningasliikkeen kattavin keskusteluketju

Meta description: Keskustelua maastavedon tekniikoista, variaatioista, varusteista ja tuloksista – kaikkea maven saloista aloittelijasta kovaan vetäjään.


En tiedä onko sallittu tekniikka käyttää sormilukkoa nostoissa, mutta se helpottaa melko paljon yhden käden vetoa. Joskus koitin yhden käden vetoa 150kg:lla sormilukolla ja kyllä se peukkua repi aika hel*****ti, vaikka olen muuten tottunut sormilukkoa käyttämään. Enpä sitten isompaa uskaltanut koittaa. Toinen asia mikä hirvittää on selän kierto, mikä isolla painolla tulee helposti.
 
Se sigmarssonin veto oli muistaakseni 252,5 sormilukolla (äijällä oli kuulemma älyttömän pitkät sormet).
Joskus aikanaan vedin 190 sormilukolla - 200 ei selkä enää jaksanu, kun kierto on melkoinen.
 
pitkät sormet on tosi iso etu vedossa. lähes vetoremmien teho. sormilukolla varsinkin. enempi kivunsietoa jo kylläkin.
 
Treeninä olen joskus ennen muinoin tehnyt, kevyenä mavetreeninä siis. Nostin edestä. Miulla on lyhyet sormet ja heikko puristusvoima - yleensä ja tällä hetkellä nimenomaan, niin että meikä ei mitään huimia nostaisikaan. Tuolloin treenissä oli 30 kilon kässärit. Tuli erilainen treeni selälle, kun liikkeestä tuli pakostikin toispuoleinen. Suosittelen, vaikken ite ole sen syksyn jälkeen yhellä käellä vetänyt.
 
Itsellä operoitiin 2002 syksyllä. Ennen sitä oli oireet sellaiset, että tuli välillä pirullinen kramppi oikealle aivan kuin kivesten ja veitikan taakse. Pahinta oli seksin jälkeen, kun ei kramppi ollut mennä millään ohi.

Jos tarvii operoida, vaatikaa, että se tehdään tähystyksellä. Itsellä vedettiin auki 10cm nivusesta. Tuolloin en juurikaan treenannut. Nyt kun olen treenannut kovaa 9kk, voin sanoa, että kyllä se tuntuu, että on puukotettu, vaikka on verkko suojana. Alavatsoja, kyykkyjä ja mavea tehdessä tuntuu kipeälle. Ei tyräkivulta, vaan siltä, että nivuseen on jäänyt heikko kohta. Olen aikalailla 50/50 olisiko kannattanut mennä leikkaukseen. En suosittele kuin vain, jos vaivat on todella suuret.
 
Itseltä operoitiin vasenpuoli keväällä 2000. Nivunen repesi kun tein pelkkiä listoitushommia kotona, eli en edes mitään raskasta. Tuntui vain viiltävä kipu ja pieni kohouma nousi tuohon tarhakäärmeen viereen. Ajan kuluessa kun odotteli leikkaukseen pääsyä niin repeämä vain levisi ja housuissa pullotti aina enemmän ja enemmän.
Leikkasivat selkäydinpuudutuksella ja avohaavalla. Ompelivat vatsanpohjan kiinni ilman mitään verkkoa. Yhtään mitään ei ole haitannut kun n. vuosi tapahtuman jälkeen aloitin salitreenaamisen. Saa repiä sen mitä korvienväli kestää.

Mulle kirurgi sanoi että ommellaan haava kiinni niin siitä tulee jopa kestävämpi kuin normaalisti. Sanoi että kun ihminen on nuori niin haava parantuu täydellisesti eikä tarvi laittaa mitään epävarmaa verkkoa mikä ei välttämättä edes kiinnity jos kroppa hylkii ulkopuolista esinettä.
Aikas paljon vaihtelee kirurgien mielipiteet...
 
Sivulta tehtynä se vahvistaa kylkiä. Edestä tehtynä rasitus tulee toisille lihaksille. Mitä haluat kehittää, sehän siinä ratkaisee. Ehkä mavea palvelee parhaiten edestä tehty. Yleensä keskivartalon jämäköittämiseksi ehkes kannattaa tehdä sivulta, mutta se lienee vaikeaa ja rankkaa. Painojen määrähän ratkaisee myös.
 
en kyllä usko että jon pallin veto oli sormilukolla kyllä sitä voimaa oli näpeissä ihan tarpeeksi. näyttäkää faktaa niin sit uskon !!!! muuten en
HÄN ON LEGENDA

-onneksi itselläni on ollut KUNNIA KILPAILLA SAMASSA KISASSA !!!!!!:worship: :worship: :worship: :worship: :worship: :worship: :worship: :worship:
 
Jamie Reeves kertoi ko. sormista ja siitä vedosta. JP:N pitkät sormet olivat kuulemma erinomaiset sormilukkoon, kun se sai siihen sormen-2 enemmän puristusta kun regular nakit.

Henk. koht. en usko, että tällä planeetalla on ollut/tulee koskaan olemaan henkilöä kuka vetaa normi laakeroidulla tangolla 250 maasta onnistuneesti yhdellä kädellä ilman sormilukkoa. Jos löytyy, niin nostan hattua!
 
Olen treenaillut säännöllisesti tammikuusta saakka. Maastaveto on kuulunut treeniin oikeastaan koko tämän ajan. Nyt kun mielestäni maastavedon tekniikka on kohtuu hyvä ja painot nousevat yli 100kg:n niin olen törmännyt outoon ongelmaan johon en ole löytänyt vielä vastausta. Eli jostain syystä tanko iskee vedossa aina polviin. Tämä ei pienillä painoilla ollut suurikaan ongelma mutta nyt polvet kipeytyvät julmetusti. Treenin jälkeen molemmat polvet ovat ihan mustelmilla. Olen yrittänyt vaihtaa oteleveyttä ja muutenkin säätää asentoa mutta mikään ei tunnu auttavan tähän. Onko kenelläkään ollut vastaavaa ongelmaa? Kyllähän tässä on varmasti tekniikassa vikaa mutta, kun en hakemallakaan löydä syytä mistä tämä johtuu. Apuja kaivataan, ennen kun molemmat polvet on ihan paskana.
 
Tuleeko osuma nosto vai laskuvaiheessa ?

Itse en lähtisi eteenpäin nojaamaan ja siten lisäämään kuormaa selälle, kyllä painon tulisi pysyä enemmän kantapäillä kuin päkiöillä. Kokeile Jate ottaa jalkoihin kvyt v-asento, eli et kyykkää polvia suoraan eteenpäin vaan kevyesti etuviistoon.

Toisaalta kuka minä olen tässä ketään neuvomaan kun normimave ei ota sujuakseen millään, nosto kaatuu mulla juurikin liikaa eteenpäin koska joudun noita polvia väistämään ja selkä tykkää kyttyrää siitä.
Suorin jaloin lähteekin isommat raudat... :eek:

edit: Empä muuten sitten tiedäkään viittasiko isoarska etunojalla yläkroppaan vai ihan koko mieheen kun nojaamisesta puhui.. ?
 
Tuleeko osuma nosto vai laskuvaiheessa ?

Osuma tulee nostovaiheessa. Täytynee vielä yrittää korjailla asentoa pienillä painoilla jos vaikka jotain tuohon keksis. Jos vika ei ala korjaantumaan niin ei auta muu kuin vähentää painoja ja siirtyä suorinjaloin maveen. Sekään ei kyllä ole selälleni mikään kovin nautinnollinen liike mutta jospa siihenkin tottuu... :)
 
Vedä niitä sääriä pitkin, niin mitään iskemistä ei edes pitäisi päästä tapahtumaan. Ja todellakaan ei mitään etunojia, ei missään nimessä. Mielummin vedät hieman takaviistoon, jolloin vähän sitä omankin kropan painoa saa hyödynnettyä.
 
Originally Posted by jarre55
Ma:kyykky, hiukan pohkeita, vatsaa

Ti:jalkojen+alaselän venyttelyä.

Ke: Penkki,hiukan olkapäitä ja ojentajia

Pe:Veto, yläselkää, hauiksia, vatsaa+kyljet.

Viikonloppuna kävelyä, ulkoilua.Venyttelyä.

Tuolla lailla reenasin aikanaan. +800 yt RAW:na oli kuntona piikkauksen jälkeen.

En tahtois mut kun on pakko...
Jarren treenivinkit ja kommentit ottaa aina silmään niin räikeesti et on kerran pakko avautua. Mies joka puhuu että "huipulle oli palava himo, ja siksi oli pakko myrkyttää, muuten ei päässy". Itse en pidä 800 yt:tä myrkyillä tehtyinä minään hirveen ihmeellisenä tuloksena, paitsi tietysti jos paino on alle 100 ja yt on raw. Edellä oleva treeni on aika perussetti hiukan bodia ja voimaa haluavalle hemmolle ILMAN KEMIALLISIA APUJA, jolla pääsee punttisali harjoittelussa liikkeelle.Tietenkin olennaisiinhan on tietysti keskitytty voimanostoakin ajatellen "hiukan pohkeita ja hauiksia" ja kaksi päivää viikosta leppoisasti kävellen. OIKEESTI, ja mies antaa asiantuntevia reenivinkkejä ihmisille, vaikkei itse ilmeisesti enää treenaakkaan, "mutta kun palo on kova"... Yeah right. Olisit ensin koittanut treenata kovaa (=HIUKAN enemmän kun 3 kertaa/vko... ai niin, olihan siellä kävelyäkin!), ottaa harjoittelemisesta ja sen vaikutuksista selvää ja sitten vasta todennut lahjattomuutesi ja ruvennut myrkyttämään. Olisit ehkä saanut tulostakin aikaan.

vanha mies nostaa ketjun ylös, koska luki Karwoskin ohjelman joka on aika paljon jarre55.n tyyppinen:

"What does your training week look like?

Kirk: My ideal training week is:

Monday- squat and leg work

Tuesday- close grip bench and arms

Thursday-

deadlift and back, Saturday- Bench, chest and shoulders"

Olen Kirkin linjoilla itsekin; älkäähän punttaajat treenatko liikaa. 3-4 treeniä on tarpeeksi, ainakin työssäkäyville. Muuten jää palautumisaika kovin pieneksi. Kroppa -päänupista puhumattakaan- kun palautuu aina kokonaisvaltaisesti.
 
Back
Ylös Bottom