Miks rautarunnari ei voi opetella ihan oikeita tekniikoita?
Sinäkin ole aika nuorenpuoleinen ja yleensä aika turhaa kommentoida yhtään mitään. Mutta kysymyksesi on sen verran hyvä ja asiallinen, että teen poikkeuksen ja vastaan.
Kuntosalihistoriaa on jo 70-luvulta alkaen ja
kaikenlaiset tekniikat on aikoinaan opeteltu.(Mutta jatkuvasti keksitään jotain uutta.) Kuntosaliharjoittelu ei ole mitään ydinfysikkaa, vaan aika yksinkertaista hommaa.
Olennaista on se, että mikä on tavoite ja treeni sen mukaan.
Sitten tulee se tärkein asia: Mitä
ITSE haluaa tehdä ja miten saa motivaation kestämään vuodesta toiseen. Se on on todella vaativaa hommaa, perustreeniin kyllästyy aika nopeasti ja 45 ikävuoden jälkeen aktiivinen treenaaminen hiipuu monilla väistämättä.(Toisilla jo paljon ennen sitä.)
Nuorempana se kova lihaskasvu tärkeintä ja silloin perustreeni puree hyvin.
Ikää kun tulee, kroppa vaatii hieman runnaamista, varsinkin puhtailla eväillä mennään. Siitä saa toki olla mitä mieltä haluaa, itse olemme todenneet hyväksi ja kuntomme on todellakin aika hyvä. Itsellä tänä vuonna mittariin 56 v. ja ensimmäisen kerran kävin lääkärissä ajokortin takia, piti tarkistaa terveys, otin samalla veriarvot j.n.e
Kaikki kunnossa ja kohtuullisen hyvät, joten meillä treeni on kokonaisvaltaista mielen ja kropan hoitamista,
sitä ei varmaan ole helppo tajuta.
Mutta pieni huumori ja luovuus treeniin, niin jaksaa innostua vuodesta toiseen.
Nytkin mennään treenejä noin. joka toinen päivä, eikä mitään lisäravinteitakaan käytössä, ei tarvitse boostereita, kun treeni ei ole tylsää.
Myöskään mitään ongelmia ei ole ollut, selkävaivoja ei juuri lainkaan, syynä lähinnä se, ettei ole liian isoilla painoilla yritetty. M-T paras maastaveto on 150 kg ja todettiin sen olevan riittävä määrä +60KG naiselle, joten ei lähdetty paikkoja hajottamaan.
Mutta sinulla, tietty ja monilla muillakin nuoremmilla tavoitteet on toiset ja maximaalinen voima/lihashaku tavoite, silloin ei näin luova tyyli sovi.
Mutta noin yleisesti, ihan sama mitä tekee, kun
itse tietää mitä tekee. Vuosien kokemus tuo varmuutta ja tietää, mikä itselle sopii.
Me tiedämme hyvin. Ehkä tässä nyt oli riittävä vastaus asian tiimoilta.
Tässä aika tyhjentävä vastaus, ja jos joku ei tästä ymmärtänyt, (en tarkoita sinua)ei lisäkirjoittaminen auta.
Ikää kun tulee, niin mieli avartuu. (ei toki kaikilla).
Hyvä video ja kovasti kiinnostaa, se hyvä.
Tsemppiä treeneihin.