Kaikki maastavedosta

Meta title: 💥 Kaikki maastavedosta – selkäpäivän kuningasliikkeen kattavin keskusteluketju

Meta description: Keskustelua maastavedon tekniikoista, variaatioista, varusteista ja tuloksista – kaikkea maven saloista aloittelijasta kovaan vetäjään.


Googlebooksissaon skannattuna näytteitä, ja yhtä käsittämätöntä kamaa ne ovat kuin nämä videotkin. Fontti on yhtä isoa kuin lastenkirjoissa, ja teksti on vasemmalle tasattua tavuttamatonta pötköä - pahimmillaan riville mahtuu kolme sanaa.

Esimerkkiä soljuvasta proosasta (kirjasta Pispalan riivaaja):

Olisit nyt reippaasti ostanut kirjan, niin löytyisi lisää sanomista. Juuri muuten otan mukaani yhden Pispalan riivaajan, yksi kundi haluaa ostaa nimikirjoituksella varusteltuna, on aika viimeinen kappale tätä mulla, mutta menee hyvään tarkoitukseen.
Nettikirjakaupoista kirjat toki löytyy. Myös e-kirjana AppStoressa osa

Totta toki, että en ole äidinkielen maisteri, koulu meni vähän niin ja näin, asian voi lukea Aarne sarjasta 1,2,3,4, neljännestä myös dramaattinen armeijanaika.

Mutta huolimatta tästä 23 julkaistua omakustannekirjaa ja ihan kivasti on myyty ja on myös säännöllinen ostajakunta. (fanit), joten tältä pohjalta....

Kato perkele, turkulaisia.

Ei sentään. Turussa tuli muutama vuosi asuttua, ja hyvä kaupunki ja pääosin mukavaa porukkaa, hyvät salit Turussa, kuten tämän videollakin.
 
1982197-wtf_is_this_shit_Very_Disturbing_Childrens_Book_RE_We_dont_say_ampquotGermanampquot_in_America-s400x297-59009.jpg


ei ole tyhmyydellä rajoja
 
Mutta huolimatta tästä 23 julkaistua omakustannekirjaa ja ihan kivasti on myyty ja on myös säännöllinen ostajakunta. (fanit), joten tältä pohjalta....

Olet ilmeisesti kirjoittanut myös voimaharjoittelukirjan. Puhutaanko kirjassa tästä "rautarunnaus" treenityylistä ja mikä tuossa tyylissä on ideana?

Tässä myös varsin erikoista vääntämistä. Treenataan rintatuellisessa soutumasiinassa takareisiä ja alaselkää, ja toisen käden ojentajaa. Siinä vaiheessa kun yläselällä saadaan jotain liikettä aikaan niin vipuvarsi on pystyssä ja vastus lähes olematon.

http://www.youtube.com/watch?v=DHpH5Oknm74
 
Paska threadi, hyvää(?) mainosta, vitun moni lukee ja sormet syyhyten googlettaa niitä kirjoja -> myynti kasvaa(?) -> profit?

Näinhän se homma etenee. :dance2:
Itse en tätä keskustelua aloittanut, joten siitä ei voi syyllistää.:wtf:



Olet ilmeisesti kirjoittanut myös voimaharjoittelukirjan. Puhutaanko kirjassa tästä "rautarunnaus" treenityylistä ja mikä tuossa tyylissä on ideana?

Kirjan lukemalla saa vastauksen.;)
 
Mä oon aina sanonu, että jossain hauiskäännössä ja vipareissa ja vastaavissa ei ole pikku cheatista kuin hyötyä, mutta ei jumalauta :wtf: Toi ei edes ollut enää hauiskääntö.

Jep. Ja sillonki pitäs käyttää sitä cheattia erikoistekniikkana eikä painaa koko settiä sillä läpi :D
 
Ei noita kirjoja tarvitse lukea. Jos rintatuetun kulmasoudun työsarjojen jälkeen saa hieroa osumaa saanutta pippeliä niin voidaan sanoa, että reeni menee perille.

Naurahdin ihan samalle. Melkoista pelleilyä.
 
Ja myös maan kuuluisin natubodaaja harjoittaa etureisiä kuntopyörällä. Tosi juttu. Asiat eivät aina ole niin mustavalkoisia!
 
Heei, meidän salilla yks jannu tekee ihan samanlaisia hauiskääntöjä, paitsi scotissa ja vapailla painoilla! Kerroinki siitä joskus salikomediaa-ketjuun. Varmaan sen vaimo.
 
Teknisesti noi on lähellä SJMV ykkösiä kaikki vedot tuossa sarjassa. Ei puhtaita, mutta ei sen maksimin nyt aina niin puhdas tarvi ollakkaan. Kun sarjoista puhutaan, niin saattaa jossain kohtaa vihlasta viimisen kerran.
 
No joo, maastaveto on 2007 vuodelta, tai jotain sellaista. Kunto kuitenkin kohtuu hyvä 45 v. natunaiselle.
Joten tehdään paljon muutakin, kuin maastavetoa, mutta bodausta ei kuitenkaan.

26d6c62e-1d49-4e6f-a953-4dd6c631fd76_zps259c024f.jpg
 
Back
Ylös Bottom