Itsellä oli aikoinaan ongelmia että kyykky kipeytti ja jäykisti tuota lonkankoukistajien aluetta. Piti välillä jättää kyykkyjä väliin ja tehdä muuta kun tuntui todella huonolta kyykkiä.
Venyttelystä löytyi ratkaisu kun löysi oikean venytyksen vaivaan. Kyseessä saattoi olla lonkankoukistaja tai sitten ihan etureiden osasto tuolta yläpään kiinnityksen alueelta. Tuolloin venyttelin kyllä säännöllisesti mutta etureisien venytyksenä käytin sitä että menin polvilleen maahan ja istuin kantapäiden päälle. Venyttää kyllä etureisiä, muttei samalla tapaa kuin kuvassa alla, josta löytyi ratkaisu. Tuolloin oli myös erillinen oma venytys lonkankoukistajille, muttei se auttanut.
Kuvan mukaista venytystä siten että vetää polven osoittamaan niin taakse kuin ikinä pystyy. Eli tavoitteena lonkankoukistajan ja etureiden yhtäaikainen venytys yksi jalka kerrallaan. Voi kokeilla tuossa kuvan asennossa ja lisäksi pitäen venytettävää jalkaa hieman eri asennoissa sivulle kun vetää sitä taaksepäin.
Kun ongelma päällä niin paljon pitkiä venytyksiä lepopäivinä ja kevyinä venytyksiä ennen itse kyykky treeniä. Kokeile vielä jos lähtisi ongelma katoamaan kuten itsellä. Parissa viikossa aloin huomata selvästi muutosta ja kuukaudessa hävisi ongelma kokonaan kun päivittäin aloin tehdä useamman kerran 1-2min kerralla. Jotain kyllä huomasi heti hetkellisesti kun venyttelysession jälkeen kehonpainolla kyykkyyn meni istumaan.
Ongelma itsellä pysynytkin poissa kun tehnyt noita etureisille siitä lähtien mukana muuta venyttelyä. Välillä jos yhtään alkaa kiristämään niin lisää venyttelyä.