Mistä voisi johtua, että kyykkäämiseen ei "saa voimaa mukaan"? Olen vuoden alusta treenaillut ja kehitys on muuten ollut hyvää, mutta kyykky on surkea eikä etene. Nostossa tuntuu, että voimat jotenkin vain katoavat ja treeni ei mene perille. Esim. failureen vedetty sarja ei tunnu lihaksissa mitenkään treenin jälkeen saati seuraavana päivänä. Toisinaan mietin, että jos paino olisi selässä levyn päällä, niin liike olisi "luonnollisempi" ja olisi helpompi puristella äijästä mehut pois. Tangolla tää ei tunnu onnistuvan :(
Penkissä menee jo vitonen kyykkymaksimilla ja vetokin kulkee mielestäni ok (menee perille ja kehittyy koko ajan). Itse asiassa veto ottaa jalkoihin paljon enemmän kuin kyykky.
Kesän alusta olen tehnyt treenipalstalla hehkutetulla 5x5 SF:llä, sitä ennen hain peruskunnon sekalaisilla yksi- ja kaksijakoisilla. Olen panostanut vatsoihin viimeisen 1-2kk aikana, mutta se ei ole mainittavasti tilannetta muuttanut.
Ideoita? Kyykkään hieman hartioita leveämmältä reidet hieman alle vaakatason. En ole huomannut isompaa eroa eri asennoissa. Vai pitääkö tässä vaan tyytyä kohtaalonsa heikkojalkaisena...