Zone-sarja -42%

Kädenvääntö

Onko Österman natu? 🤔
Näin kyseisen Östermanin vaimon ominaisuudessa voin kertoa että on natu :giggle: Emil treenaa tavoitteellisesti ja tehokkaasti sekä pitää huolen ravinnostaan.

Meille tuli tossa viime vuonna käsien hermojen (pääosin ulnaarihermon) ylikuormittumisen takia sen verran kipuja, että lopetettiin laji puoleksi vuodeksi. Oli vähällä ettei olisi kokonaan lopetettu. Tuohon aikaan siis muistaakseni tehtiin esim. yli 500 pronaatiokiertoo viikossa.

Tämän vuoden alulla alettiin taas treenata, mutta täysin eri tavalla. Nyt loppuvuonna Emil testaili omaa kuntoaan muutamassa haastematsissa ja nosti painon 100 kg. Ylipäätään me pidetään enemmän haastematseista. Niihin voi valmistautua harjoittelemalla spesifisti sellaista tekniikkaa, joka puree vastustajan tyyliin. Myös siinä kisatilanteessa voi oppia uutta ja haasteväännöissä voi näyttää oman todellisen kunnon, kun kukaan muu ei ole väsyttänyt etukäteen. On hienoa, mitä työtä Porissa on lähdetty tekemään (y)

Ensi vuoden alussa lähdetään sitten kilpailemaan enemmän. Viimeistään SM2025 on sitten Emilin seuraava kaaviokisa. Tarkka painosarja ei ole vielä tiedossa.

Supermass Nutrition: Super Meal 1 KG -30%
Voittikos se junioreiden lisäksi myös senioreissa?

Muistelisin että tähän liittyi myös se että Rino Masic jättäytyi kohteliaisuudesta pois siitä sarjasta koska Bacho vs Rino supermatsi oli tulossa, eikä olisi ollut järkee kohdata kaaviossa ennen sitä 😅🙄

Ei näytä olevan 2024 olleen mukana. 2023 oikealla 13. ja vasurilla 3. 100kg sarjassa.
 
Sitä muistelinkin että senioreiden kulta jäi pokkaamatta. Toki juniori kulta waffissa on kova suoritus myös.

Kovempi kuin mitä Larratin lapset tai vaimo on toistaiseksi saaneet aikaan, nyt kun miettii 😅

Audenilta kysyttii WAF:sta niin sano ettei oikein kiinnosta. Että hän on supermatsi vääntäjä. Ja raha näyttelee roolia jo tossa vaiheessa tietysti kun on näkyvä hahmo.
On ihan mielenkiintoista nähdä minkä tasoinen vääntäjä tosta tulee. Innostus on kova ja treenaa ihan perkeleesti kuulemma. On se vissiin jo jonkunlaisella tasollakin.
 
Näin kyseisen Östermanin vaimon ominaisuudessa voin kertoa että on natu :giggle: Emil treenaa tavoitteellisesti ja tehokkaasti sekä pitää huolen ravinnostaan.

Meille tuli tossa viime vuonna käsien hermojen (pääosin ulnaarihermon) ylikuormittumisen takia sen verran kipuja, että lopetettiin laji puoleksi vuodeksi. Oli vähällä ettei olisi kokonaan lopetettu. Tuohon aikaan siis muistaakseni tehtiin esim. yli 500 pronaatiokiertoo viikossa.

Tämän vuoden alulla alettiin taas treenata, mutta täysin eri tavalla. Nyt loppuvuonna Emil testaili omaa kuntoaan muutamassa haastematsissa ja nosti painon 100 kg. Ylipäätään me pidetään enemmän haastematseista. Niihin voi valmistautua harjoittelemalla spesifisti sellaista tekniikkaa, joka puree vastustajan tyyliin. Myös siinä kisatilanteessa voi oppia uutta ja haasteväännöissä voi näyttää oman todellisen kunnon, kun kukaan muu ei ole väsyttänyt etukäteen. On hienoa, mitä työtä Porissa on lähdetty tekemään (y)

Ensi vuoden alussa lähdetään sitten kilpailemaan enemmän. Viimeistään SM2025 on sitten Emilin seuraava kaaviokisa. Tarkka painosarja ei ole vielä tiedossa.

Tämä on helpottava kuulla😁
 
Haluatko Iida jakaa tänne mimmoisella systeemillä nykyään treenaatte?🙂
 
Joo toki :giggle: Ensinnäkin vääntämistä ollaan vähennetty selkeästi. Nykyisin joka toinen viikko max. 1 h vääntöä. Muutama kova vääntö ja loput tekniikkapohdintaa. Treeni ollaan siirretty salilta kotiparvekkeelle. Ostettiin siis Krasin talja. Sillä tehdään lähes joka päivä noin 45 min treenejä priorisoiden oikeaa kättä. Kauempana kisasta korkeita toistomääriä ja lähempänä kisaa pienempiä toistomääriä, jopa ykkösiä. Liikkeet on ihan perusliikkeitä. Ei mitään eksoottista.

IMG_20241218_184211.webp
 
Audenilta kysyttii WAF:sta niin sano ettei oikein kiinnosta. Että hän on supermatsi vääntäjä. Ja raha näyttelee roolia jo tossa vaiheessa tietysti kun on näkyvä hahmo.
On ihan mielenkiintoista nähdä minkä tasoinen vääntäjä tosta tulee. Innostus on kova ja treenaa ihan perkeleesti kuulemma. On se vissiin jo jonkunlaisella tasollakin.
Ei varmasti kiinnosta waffi kun on jo valmiiksi nimekäs ukko jolle kysyntää rahaotteluissa 😅

Sen todellinen taso vielä vähän mysteeri mut ilmeisesti melko vahva se on jo.

Vähän jotain osviitta saadaan kun se tuossa vuoden alussa kohtaa "laihan aasialaisen" kuten hän itseään kutsuu😄

Se kaveri otti IFAN mm kisoissa pronssia -86 sarjassa. Odotan Audenin voittavan mut kertoohan sekin jo jotain että onko täysin ylivoimainen vai joutuuko edes pikkusen yrittää 💁🏻‍♂️
 
Joo toki :giggle: Ensinnäkin vääntämistä ollaan vähennetty selkeästi. Nykyisin joka toinen viikko max. 1 h vääntöä. Muutama kova vääntö ja loput tekniikkapohdintaa. Treeni ollaan siirretty salilta kotiparvekkeelle. Ostettiin siis Krasin talja. Sillä tehdään lähes joka päivä noin 45 min treenejä priorisoiden oikeaa kättä. Kauempana kisasta korkeita toistomääriä ja lähempänä kisaa pienempiä toistomääriä, jopa ykkösiä. Liikkeet on ihan perusliikkeitä. Ei mitään eksoottista.

katso liitettä 269136
Noni kuulostaa fiksulta 🙂 toivottavasti päästään porukassa treenailee ja pohtimaan asioita tässä joku kerta!teettekö mitään perus punttia?
 
Ei tehdä mitää "peruspunttia". Aiemmin käytiin Turun yliopiston kuntosalilla, mutta nyt kun Emil valmistui niin ei ole enää niin halpaa ja lähellä olevaa salia tarjolla meille. Päätettiin sitten investoida omaan treenipaikkaan täällä kotona. Nyt saadaan sitten oikein spesifiä treeniä.
 
3 kpl Basic Nutrition Whey (3 kg) -25%
Joo toki :giggle: Ensinnäkin vääntämistä ollaan vähennetty selkeästi. Nykyisin joka toinen viikko max. 1 h vääntöä. Muutama kova vääntö ja loput tekniikkapohdintaa. Treeni ollaan siirretty salilta kotiparvekkeelle. Ostettiin siis Krasin talja. Sillä tehdään lähes joka päivä noin 45 min treenejä priorisoiden oikeaa kättä. Kauempana kisasta korkeita toistomääriä ja lähempänä kisaa pienempiä toistomääriä, jopa ykkösiä. Liikkeet on ihan perusliikkeitä. Ei mitään eksoottista.

katso liitettä 269136
Tiukan kuulosta settiä 💪 Ihan mielenkiinnosta pakko kysyä, niin pelottaako tossa yhtään lihasepätasapainot jotka voi aiheuttaa paljon ongelmia? Toisaalta Devonki porskuttaa jo 4 vuosikymmentä lajin parissa, ni kai sitä aika pitkälle voi venyttää 😄😄
 
Ei me ihan vasenta olla unohdettu, vaikkakin Emil välillä pohtii koko vasemman treenaamisen lopettamista. Tällä hetkellä mennään sillä periaatteella, että pöydässä väännetään molemmilla about yhtä paljon. Kuitenkin alotetaan aina oikealla kädellä sekä väännöissä että treeneissä. Eli pyritään siihen, että oikeen käden suoritus olis aina puhtaampi kuin vasemman. Vasen on meillä sellanen käsi, että sen ainoa funktio on roikkua mukana ja pitää pöydän tapista kiinni kun oikea tekee työtä :LOL:
 
Kova 😄 Oma kysymys käsitteli siis kans lihasepätasapainoja ihan käden sisällä? Tai siis jos reenejä lisätään, ni vaatavaikuttaja lihasten reenauksen merkitys kasvaa. Ja siis tottakai tiedätte tän, mut kaikki palstan lukijat ei vältsii tiedä 😄😄
 
Oon vähän kyselyissä 😄 mutta ootteko miettiny että onko tavoitteena pärjätä maailmalla mahollisimman hyvin, vai suomessa? Ite nään että Emilillä ok hyvä mahis olla paras kaikista suomalaisista vääntäjistä, jos elopaino yli 100kg. Sitten taas maailmalla pärjäämiseen optimaalisin paino olisi siellä 80-85kg kohdilla? Vai rehellinen tavote olla absoluuttisesti paras suomessa ja katsoa mihin se riittää maailmalla?
 
Haastattelen Emiliä illalla (y) Onko muita kysymyksiä? :LOL:
 
- Paras takapaine nosto taljassa?
- Kovin kuppinosto?
- Paljon penkki? 😄
 
Suositut

Back
Ylös Bottom