Jutta ja puolenvuoden superdieetit

EAA-valmisjuoma 24-pack

Pineapple Passion Fruit

1€/kpl
Nyt täytyy vakavasti harkita, jos runttais sellasen +40 kg sikabulkin. Ei tarvi hakea kun kolmannelle tuotantokaudelle ja pääsee treenaan Kaisan kanssa. Vaaratekijänä voi tietenkin olla, että saan jonkun Terden PT:ksi tai ei tule edes valituksi.
 
SUPER WHEY ISOLATE (3,9 kg) -24%
Eikös jossain ollut, että kaikki viime kauden kilpailijat olivat lihonneet kuvausten jälkeen. Tuskin menee paljoa pieleen jos väittää, että näin tulee käymään tämänkin pudottajan kohdalla. Viimeistään siinä vaiheessa, jos se lapsi saadaan alulle.
Oon kuullut, että raskaana pitää syödä kahden edestä:jahas:
 
Henk.koht jäi vähän fiilis että on liiaksi "kiiloteltu" formaattia, edellisissä kausissa oli ehkä enemmän semmoinen tekemisen meininki. Noh, tää oli vasta eka jakso ja ihan katottava se oli tämäkin. Punapäällä oli kyl ihan näppärät olkapäät:rolleyes:.
 
Eilisestä jaksosta tosiaan jäi jotain vähän kuin uupumaan. Ne rappuset on jo nähty, välillä olisi kiva seurata vaikka salitreeniäkin pitempään. Olisi myös mukava katsoa vaikkapa sellainen jakso, missä aikaisempien kausien laihduttajat kertoisivat kuulumisiaan, ts. onko muutos ollut pysyvä yms. Mutta kaikkineen kiva ohjelma, tykkään.
 
Eipä tule ottamaan. Kehitys loppuu tyytyväisyyteen ja vaikutti sen verran onnelliselta uusista muodoistaan, että tuskin tulee tuosta enempää pudottamaan.

Eikös jossain ollut, että kaikki viime kauden kilpailijat olivat lihonneet kuvausten jälkeen. Tuskin menee paljoa pieleen jos väittää, että näin tulee käymään tämänkin pudottajan kohdalla. Viimeistään siinä vaiheessa, jos se lapsi saadaan alulle.
Emäntä googletteli jakson jälkeen, että mitähän tuolle mahtaa nykyään kuulua ja on lihonut kuulemma 10 kg takaisin. Ja mitähän tuosta on aikaa kun kuvaukset loppui? Muutama kuukausi? Hyvä meininki, mutta ei kyllä ihmetytä yhtään.
Mutta ihmeellisen muotoinen se kyllä oli. Käsissä ja jaloissa ei juuri mitään, mutta kaksi kolmasosaa läskistä oli keskivartalossa ja yksi kolmasosa päässä. En ole ikinä ennen nähnyt ketään kellä on vararengas kaulassa.
 
Eilisen jakson myötä avautu että ihminen voi todellakin addiktoitua herkkuihin, oli senverran hurjaan kuntoon kilpailija itsensä syönyt. Propsit kuitenkin hienosta laihdutuksesta. Kun se punapäinen PT tuli kuviin oli ensimmäinen ajatus että ihan kiva fitnessnarttu, mutta onhan noita nähty. Sitten tuli se tajunnanräjäyttävä portaikkokohtaus ja alkoi Känniääliöltä kuola valumaan :)
Btw. toivottavasti Anniina Kiukkonen on vielä mukana ohjelmassa. Hän on kyllä ikuinen suosikkini noista trainereista :kuola:
 
Kolmeen aikaisempien tuotantokausien ihmiseen olen törmännyt Mansessa ja hiphei, kaikki on palauttanut ulkomuotonsa ennalleen. On lyöty jopa paremmaksi! Tällaisen vanhana (pikkuisen vieläkin) semipullukkana on jotenkin helppo samaistua, se elämäntapamuutos kun ottaa enemmän aikaa ja henkistä kasvua kuin yhden televisiosarjan. Itse taistelen vieläkin päivittäin.

Onko kellään tietoa todellisista onnistujista tämän sarjan tiimoilla?
 
Henk.koht jäi vähän fiilis että on liiaksi "kiiloteltu" formaattia, edellisissä kausissa oli ehkä enemmän semmoinen tekemisen meininki. Noh, tää oli vasta eka jakso ja ihan katottava se oli tämäkin. Punapäällä oli kyl ihan näppärät olkapäät:rolleyes:.

Seuraavalla kertaa on joku entinen kiekkoilija, ja mielestäni kaveri ei kuuluisi koko ohjelmaan, kun kuvasta päätellen ei kyllä "läskin" kriteereitä täytä:jahas:
Tosin saadaan kaveri ruutuun, joka on tottunut treenaamaan kovaa.
 

3 kpl M-Nutrition EAA+

Mango - Hedelmäpunssi - Sitruuna - Vihreä omena

-25%
Zone-sarja -42%
En ihmettele yhtään, että ne lihovat kilonsa takaisin. On aika rankan oloisia nuo Jutan dieetit, mikä voi tarkottaa sitä, että jos on liian isot miinukset niin jatkossa ihan normaali syöminenkin lihottaa.
 
Mä en tiedä miksi ihmeessä noita säästöliekkiteorioita viljellään niin paljon täälläkin, varsinkin tuolla punttimimmien puolella, kun niistä on helvetin vähän näyttöä ja sekin vähä mitä löytyy viittais siihen että se vaikutus on lähinnä minimaalinen. Poislukien ehkä esim. erittäin rankat kisadieetit erittäin mataliin rasvoihin. Jos ei epäterveellisen alhaisiin rasvoihin pudoteta eikä kyseessä oo ihan täysin keskitysleiridieetti niin ei mistään vitun säästöliekeistä tarvii huolehtia. Yhdessäkään tutkimuksessa ei oo saatu mitään merkkejä kovin merkittävästä aineenvaihdunnan hidastumisesta, edes keskitysleiripotilailla, anorektikoilla jne. Jos 150 kilosen naisen pitää päästä liikakiloista eroon niin säästöliekki nyt on ihan viimenen asia mistä tarvii murehtia (kunhan nyt syö järkevästi, eikä mitään alle tuhannen päiväkalorin dieettejä).

Huvittaa vaan aina lukea kun pakkiksella jos vaikka 70 kiloinen nainen kertoo että paino ei putoa 1800 päiväkalorilla niin heti ollaan pelottelemassa säästöliekeillä ja käskemässä lisäämään cheattipäiviä tmv.

Lähteet on pakkiskäyttäjä "ysikymppinen" postauksesta koska oon laiska, mutta näitä löytyy lisääkin esim. pubmedista.

Am J Clin Nutr. 1985 Apr;41(4):753-9.
Energy expenditure before and during energy restriction in obese patients.

Ravussin E, Burnand B, Schutz Y, Jéquier E.

Twenty-four hour energy expenditure (24 EE), resting metabolic rate (RMR), spontaneous physical activity and body composition were determined in 7 obese patients (5 females, 2 males, 174 +/- 9% IBW, 38 +/- 2% fat mass) on 2 different occasions: before weight reduction, and after 10 to 16 weeks on a hypocaloric diet as outpatients, the recommended energy intake varying from 3500 to 4700 kJ/day depending on the subject. Mean body weight loss was 12.6 +/- 1.9 kg, ie 13% of initial body weight, 72% being fat. Twenty-four hour energy expenditure (24 EE) was measured in a respiration chamber with all the subjects receiving 10418 kJ/d before weight reduction and an average of 3360 +/- 205 kJ/d while on the diet. When expressed in absolute values, both 24 EE and RMR decreased during the hypocaloric diet from 9819 +/- 442 to 8229 +/- 444 and from 7262 +/- 583 to 6591 +/- 547 kJ/d respectively. On the basis of fat-free-mass (FFM), 24 EE decreased from 168 +/- 6 to 148 +/- 5 kJ/kg FFM/d whereas RMR was unchanged (approximately 120 kJ/kg FFM/d). Approximately one half of the 24 EE reduction (1590 kJ/d) was accounted for by a decrease in RMR, the latter being mainly accounted for by a reduction in FFM. Most of the remaining decline in 24 EE can be explained by a decreased thermic effect of food, and by the reduced cost of physical activity mainly due to a lower body weight. Therefore, there seems little reason to evoke additional mechanisms to explain the decline in energy expenditure during dieting.

Int J Obes. 1989;13 Suppl 2:189-92.
Maintenance of weight loss with recovery of resting metabolic rate following 8 weeks of very low calorie dieting.

Rattan S, Coxon A, Kreitzman S, Lemons A.

Howard Foundation Research, Cambridge, UK.

The challenge to maintain lost weight is particularly relevant for advocates of VLCD, since these induce a high rate of weight loss. It has been argued that excessive lean body mass is lost with very restricted energy intake regimens which compromises metabolic rate and sabotages weight maintenance. Thirty-nine subjects who had lost an average of 12.3 +/- 2 kg during an 8-week VLCD trial were transferred immediately to a 1500 kcal per day maintenance formula which included solid foods. RMR was determined at four intervals: (1) before dieting; (2) after 2 weeks of VLCD; (3) end of 8 weeks dieting; (4) end of 8 weeks maintenance period. It was observed that the metabolic rate dropped to 86 per cent of original by the end of the 8 weeks of VLCD. Metabolic rate recovered to 93 per cent of prediet values by the end of 8 weeks of weight maintenance on 1500 kcal/day. Following an average 2 kg weight regain within the first week of maintenance, there was no further weight regain. VLCD did not produce losses of RMR beyond that expected from the loss of weight. No difficulty was observed in maintaining weight for 8 weeks on 1500 kcal/day.

Am J Clin Nutr. 2000 Nov;72(5):1088-94.
Do adaptive changes in metabolic rate favor weight regain in weight-reduced individuals? An examination of the set-point theory.

Weinsier RL, Nagy TR, Hunter GR, Darnell BE, Hensrud DD, Weiss HL.

Departments of Nutrition Sciences and Human Studies, the General Clinical Research Center, University of Alabama at Birmingham, and the Mayo Clinic, Rochester, MN, USA. weinsier@shrp.uab.edu

Comment in:

* Am J Clin Nutr. 2001 Mar;73(3):655-8.

BACKGROUND: Obese persons generally regain lost weight, suggesting that adaptive metabolic changes favor return to a preset weight. OBJECTIVE: Our objective was to determine whether adaptive changes in resting metabolic rate (RMR) and thyroid hormones occur in weight-reduced persons, predisposing them to long-term weight gain. DESIGN: Twenty-four overweight, postmenopausal women were studied at a clinical research center in four 10-d study phases: the overweight state (phase 1, energy balance; phase 2, 3350 kJ/d) and after reduction to a normal-weight state (phase 3, 3350 kJ/d; phase 4, energy balance). Weight-reduced women were matched with 24 never-overweight control subjects. After each study phase, assessments included RMR (by indirect calorimetry), body composition (by hydrostatic weighing), serum triiodothyronine (T(3)), and reverse T(3) (rT(3)). Body weight was measured 4 y later, without intervention. RESULTS: Body composition-adjusted RMR and T(3):rT(3) fell during acute (phase 2) and chronic (phase 3) energy restriction (P: < 0.01), but returned to baseline in the normal-weight, energy-balanced state (phase 4; mean weight loss: 12.9 +/- 2.0 kg). RMR among weight-reduced women (4771 +/- 414 kJ/d) was not significantly different from that in control subjects (4955 +/- 414 kJ/d; P: = 0.14), and lower RMR did not predict greater 4-y weight regain (r = 0.27, NS). CONCLUSIONS: Energy restriction produces a transient hypothyroid-hypometabolic state that normalizes on return to energy-balanced conditions. Failure to establish energy balance after weight loss gives the misleading impression that weight-reduced persons are energy conservative and predisposed to weight regain. Our findings do not provide evidence in support of adaptive metabolic changes as an explanation for the tendency of weight-reduced persons to regain weight.

Ja joku varmasti vastaa tähän joko Laynen vlogilla metabolic damagesta taikka Patrik Borgin samanaiheisesta artikkelista. Niissä kuitenkin puhutaan enemmän kisadieetistä eikä varsinkaan Borg edes väitä aineenvaihdunnan hidastumisen olevan se merkittävin vahinko liian tiukasta dieetistä. Joka tapauksessa, sen kummempia tietämättä millaisella dieetillä nuo "kisaajat" vetää tän ohjelman aikana, mä en usko että jos 150 kiloinen nainen puolessa vuodessa laihduttaa 40 kiloa siinä oltais mitenkään lähelläkään mitään riskirajoja miinuskalorien suhteen. Pelkästään nesteitä lähtee tuosta painosta varmasti aivan helvetisti kun kalorit menee miinukselle.

edit:
Viesti on ehkä vähän turhankin provosoivaan sävyyn kirjoitettu. Tarkoitus ei oo väittää etteikö tuo pitäisi lainkaan paikkaansa mitä kirjoitit, vaan lähinnä se että kun ylipainosta on jo tällä hetkellä ko. henkilöllä selkeitä terveyshaittoja, niin silloin se painon nopeahkokin pudottaminen on ehdottomasti se ykkösprioriteetti, eikä mistään tuollaisista huolehtiminen. Enkä usko että tuo on edes se "ykkössyyllinen" siinä, miksi monille osallistujille tämän kaltaisissa ohjelmissa paino tulee takaisin. Ne vaan yksinkertaisesti palaa vanhoihin tapoihin, kun ei oo tuhansien sivustaseuraajien aiheuttamaa painetta laihtua. Eihän näissä ohjelmissa opetella edes löytämään uutta terveellisempää nautinnollista elämäntapaa, vaan mennään enemmän "kärsitään nyt tän dieetin ajan" asenteella, pohtimatta edes sitä kuinka niitä elämäntapoja pitäisi sitten korjata lopullisesti eikä vain dieetin ajaksi. Vielä kun PT:t sun muut ohjaajat kertoo kokoajan mitä tehdä, niin osallistuja ei välttämättä edes tajua mikä sen laihtumisen ja terveellisyyden kannalta on olennaisinta.
 
Mitä väliä sillä onko Kaisa miehiin vai naisiin päin, kuuma se on silti. Eikä täältä kukaan sen pöksyihin muutenkaan olisi pääsemässä.
 

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom