Jutta ja puolenvuoden superdieetit

EAA-valmisjuoma 24-pack

Pineapple Passion Fruit

1€/kpl
Jäi jotenkin omalla tavallaan surullinen fiilis tuosta Piian jaksosta. Kun näkee ihmisen, jonka itsetunto on täysin pohjamudissa ja kaikki tulee negaation kautta, tulee sellainen olo, että pakonomainen laihduttaminen ei vaan voi onnistua. Niin kuin nyt ei onnistunutkaan täysin. Täytyy kuitenkin sanoa, että Piian kroppa oli aivan eri näköinen ja mä olisin arvioinut loppupainoksi n.83- aivan maks.85kg, 90kg oli mulle aika iso ylläri. Tuossa lopussa se todettiinkin, että ehkä nyt on vaan aika antaa itselle hetki hengähtää ja korjata itsensä, ja vasta sitten aloittaa seuraava tiukempi kausi. Kyse ei kuitenkaan ole mistään "puolessa vuodessa elämäsi mittoihin - ja sen jälkeen takaisin lihominen" vaan ennemmin kyse on elämänpituisesta muutoksesta. Positiivistahan tässä tapauksessa oli se, ettei paino ns. normikaudella juurikaan nouse, vaan Piia osaa sen siellä pitää. Näistä kahdesta selkeästä "epäonnistujasta" mun sympatiat omalla tavallaan kuitenkin menee Piialle, se ensimmäinen mimmihän nyt oli vaan yksinkertaisesti patalaiska, eikä oikein tuntunut tietävän edes mitä haluaa. Että halusko oikeasti edes laihduttaa vai oliko mukana vaan ja odotti muiden tekevän työt hänen puolestaan.

Ensi viikon jaksossa näytti olevan taas suht motivoitunut persoona ja odotan jaksoa mielenkiinnolla :)
 
SUPER WHEY ISOLATE (3,9 kg) -24%
Piia on juuri niitä ihmisiä, jotka luulee laihtumisen taianomaisesti muuttavan kaiken muunkin elämän paremmaksi. Niinhän se ei mene ja vaikka Piia laihtuisi vielä 20 kiloa, hän löytäisi itsestään läskiä ja ulkonäöstään vikaa jne. Musta tuntuu, että kaikkein parasta sen olisi keskustella itsetunto-ongelmistaan pätevän terapeutin kanssa ja saada itsensä henkisesti tasapainoon. Yksinhän tuo ei näyttänyt oikein siihen pystyvän.
 
Oli kyllä aika masentava jakso. Tajusin jo alussa että nyt ei tuu menemään hyvin kun sille tuntui olevan ylivoimaista vähän kaikki. Ruokavaliosta ei varmaankaan ohi lipsunut (mitä jätti ruokia syömättä), mutta hidasti sillä aineenvaihduntaansa entisestään ja jos kerran on todettu kilpirauhasen vajaatoiminta niin entistä haasteellisempaa on. Harmi vaan että korvien välikin siihen touhuun voi vaikuttaa. Niin mieletön stressi muijalla päällä ihan kaikesta elämässä (työstä parisuhteen seksielämään ja omaan itsetuntoon) ettei sinänsä ole mikään ihmekään että kilot oli tosi tiukassa.
 
Sanohan se siinä jossain vaiheessa että on lipsunut ruokavaliossa ja jutalle tunnustanut. Itselle ainakin jäi käsitys että tarkoitti nimenomaan jotain herkkuja eikä sitä että aamupala jäi välistä.
 
Sanohan se siinä jossain vaiheessa että on lipsunut ruokavaliossa ja jutalle tunnustanut. Itselle ainakin jäi käsitys että tarkoitti nimenomaan jotain herkkuja eikä sitä että aamupala jäi välistä.

Mä kuulin vain kuinka siinä puhuttiin et treenas kovaa ja hyvin, eikä lipsunut ruokavaliosta syömällä ohi sen tai herkkuja, vaan jättämällä aamiaisen syömättä käytännössä joka kerta (ja sen oli Jutalle tunnustanutkin).

Onkohan multa mennyt joku kohta siis ohi?
 
Joo, kyllä se sano herkkujakin syöneensä, mutta että oli kaikki lipsumisensa Jutalle tunnustanut.

Vähän reppanan olonen akka oli. Tuon olisi varmaan helpompi vaan hyväksyä se, että on lihava, ja keskittyä olemaan onnellinen tuommoisena. Varsinkin kun ei se halu laihtua ole selvästikkään vaadittavalla tasolla.
 
Me jokainen voimme tahoillamme vaikuttaa omaa mieleemme joko positiivisesti tai negatiivisesti, se on oma valinta, olosuhteista riippumatta.

Masennuksesta kyllä sanotaan, että se ei tahdolla parane. Asioille voi toki tehdä vaikka mitä, mutta kuvittele itse syöväsi jokainen ateria kiltisti, jos on pala kurkussa 24/7.

Ja ei varmaan Auschwitzitxissa ja Ahriikassa oo niitä kilpparihäiriöisiä, ne on kuollu pois.
 
Sitä mä en vaa hiffaa miksi lähteä vetämään sitä tajutonta rääkkiä painojen kanssa heti. Luulis olevan paljon helpompi keskittyä eka vaan siihen painon pudottamiseen ja tosi yksinkertasiin lihaskuntojuttuihin. Ei tarvis safkankaa kanssa jojoilla nii helvetisti ku sitä ylimäärästä kulutusta ei tule salin muodossa niin paljoa eripäivinä. Syöminen olis myös PALJON yksinkertasempaa kun ei olisi salia mukana, ja voitaisiin vielä hyväksyä se tosiasia että sen ruokailun voi silloin suorittaa vain 2-3 syömiskerralla jolloin sen noudattaminenkin olisi yksinkertaisempaa/helpompaa.
Sen lihaksiston ehtisi varmasti vahvistamaan/kasvattamaan sitten kun se paino on inhimillisissä lukemissa, ja rasvaprosentti saatu sinne lähemmäs 20.
 
Zone-sarja -42%

Tuppaa olemaan yleistä tuo että televiiissorissa laihduttamisesta tehdään jotain ultimate hcbb-lifestyleä vaativaa tajunnan rajamailla treenaamista. Oikeastihan tässäkin sarjassa laihduttajat käsittääkseni tekee pääosin treeninsä ihan omin päin ja kevyemmällä linjalla. Puolen vuoden aikana tehdään sitten x määrä noita PT:n kanssa suoritettuja kovempia vääntöjä, joista sitten leikataan koosteeseen suurin osa materiaalista. Saahan tästä tällä tavalla paljon kovemman ja mielenkiintoisemman näköistä koostetta. Ihmiset ruudun toisella puolella kuitenkin haluaa varmasti mieluummin nähdä sitä että läski kärsii telkkarissa, kuin sitä että se vähän ylipainoinen ihminen kävelisi lenkkejä rasvanpolttosykkeellä Kojon soidessa korvanapeissa. Samanlaista veren maku suussa vääntämistähän se treeni on telkkarin tälle puolen myös Suuressa Pudottajassa, mutta todellisuus voi olla sielläkin ihan toinen. Muutenkin näissä ohjelmissa tehdään laihduttamisesta jotain supersankarin hommaa, vaikka todellisuus olisi paljon tylsempi ja sitä kautta vähemmän katsojia houkutteleva.
 
3 kpl M-Nutrition EAA+

Mango - Hedelmäpunssi - Sitruuna - Vihreä omena

-25%
Masennuksesta kyllä sanotaan, että se ei tahdolla parane. Asioille voi toki tehdä vaikka mitä, mutta kuvittele itse syöväsi jokainen ateria kiltisti, jos on pala kurkussa 24/7.

Ja ei varmaan Auschwitzitxissa ja Ahriikassa oo niitä kilpparihäiriöisiä, ne on kuollu pois.

Ei syöpääkään tahdolla paranneta, mutta pointti onkin siinä, että kukin voi itse vaikuttaa siihen miten suhtautua olemassa olevaan tilanteeseen. Mielellä on vahva voima ja sitä kannattaa käyttää tietoisesti hyväkseen eikä itseään vastaan. Masentunut saa apua ja lääkitystäkin, jos siihen on tarve ja sitä haluaa ja pyytää. Yksikään masentunut ei kuitenkaan kuopastaan nouse, ennen kuin itse alkaa näkemään asioita positiivisemmin.
 
Ruokavaliosta ei varmaankaan ohi lipsunut (mitä jätti ruokia syömättä), mutta hidasti sillä aineenvaihduntaansa entisestään ja jos kerran on todettu kilpirauhasen vajaatoiminta niin entistä haasteellisempaa on.
Oliko sillä häikkää kilpparin kanssa vaiko nou? Ohjelmassahan se itse epäili asiaa ja meni testeihinkin, mutta mielestäni missään vaiheessa ei sanottu, että ongelma todettiin testeissä? Vai oliko kyse enemmänkin Bullin viisaudesta eli kyllä läski keinot keksii.

Tuppaa olemaan yleistä tuo että televiiissorissa laihduttamisesta tehdään jotain ultimate hcbb-lifestyleä vaativaa tajunnan rajamailla treenaamista. Oikeastihan tässäkin sarjassa laihduttajat käsittääkseni tekee pääosin treeninsä ihan omin päin ja kevyemmällä linjalla. Puolen vuoden aikana tehdään sitten x määrä noita PT:n kanssa suoritettuja kovempia vääntöjä, joista sitten leikataan koosteeseen suurin osa materiaalista.
Sehän sopii vallan mainiosti ohjelmassa mukana oleville tahoille, että joku erehtyy kuvittelemaan laihduttamisen vaativan PT:n kanssa kovaa treeniä. Olis hauska tietää, että kuinka paljon vaikkapa Fitfarmin työt lisääntyy tällaisen ohjelman aikana ja jälkeen. Taitaa mentaalikoutsin ja treenareiden päiväkirjat täyttyä ja joku voi eksyä vaikkapa johonkin alan vaatekauppaankin. Suomeksi: Vittu mitä mainostusta! :D
 
Näistä kahdesta selkeästä "epäonnistujasta" mun sympatiat omalla tavallaan kuitenkin menee Piialle, se ensimmäinen mimmihän nyt oli vaan yksinkertaisesti patalaiska, eikä oikein tuntunut tietävän edes mitä haluaa. Että halusko oikeasti edes laihduttaa vai oliko mukana vaan ja odotti muiden tekevän työt hänen puolestaan.

Pudotti se ensimmäinen mimmi nyt kuitenkin yli 30kg painoa, että en nyt ihan epäonnistujaksi luokittelisi. Alun jälkeen sai hyvän menon päälle. 140kg:sta on hieman pidempi matka rantakuntoon kuin satkusta.
 
Totta tuokin. Ja siinä nyt oli sekin ero, että eka mimmi oli kovin nuori ja jos ei koskaan ole tottunut tuolla tavalla työskentelemään oman kroppansa eteen niin voihan se olla hankalaa. Mutta helvetin rasittava asenne sillä oli joka tapauksessa. Toivottavasti pysyi vielä uudessa tyylissä ja saa itsestään tiristettyä vielä lisää.
 
Oliko sillä häikkää kilpparin kanssa vaiko nou? Ohjelmassahan se itse epäili asiaa ja meni testeihinkin, mutta mielestäni missään vaiheessa ei sanottu, että ongelma todettiin testeissä? Vai oliko kyse enemmänkin Bullin viisaudesta eli kyllä läski keinot keksii.

Ainakin ohjelman sisällössä jakson kohdalla luki: "Piia on 35-vuotias sairaanhoitaja Valkeakoskelta. Kilpirauhasen toimintaongelmista kärsivän Piian paino on tällä hetkellä lähemmäs 104 kiloa ja se on kertynyt hitaasti vuosien saatossa. Piia on yrittänyt pudottaa painoaan Jutan opeilla jo aiemminkin, ja hän oli mukana myös sarjan ensimmäisellä tuotantokaudella. Piian laihdutusmatkaa hidastavat voimakkaat itsetunto-ongelmat sekä taipumus masentuneisuuteen. Kotimainen lifestyleohjelma."

Ja jos en väärin muista niin niissä arvoissa oli jtn häikkää.
 
no_excuses.webp

;)
 
Herää kysymys että miksi sitä painoa on pudotettava juuri puolessa vuodessa ja niin paljon? Jos sama painonpudotus jaettaisin vuoden jaksolle niin tulokset olisivat varmasti vähän pysyvämpiä.
 
Herää kysymys että miksi sitä painoa on pudotettava juuri puolessa vuodessa ja niin paljon? Jos sama painonpudotus jaettaisin vuoden jaksolle niin tulokset olisivat varmasti vähän pysyvämpiä.

Koska tässä tehtiin ohjelmaa 6kk painonpudotuksesta!!! totta kai silloin sairaalloisen läskistä halutaan mahdollisimman paljon pois, tietäähän sen kuitenkin että eivät ne omineesa mitään laihutettua.
 
Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom