Harjoittelemalla oppii sitä mitä harjoittelee.
Jû-jutsussa on selvästi tavoitteena harjoitella itsepuolustustilanteita varten, jotakuinkin koulukunnasta riippumatta. Tosin esimerkiksi Gracie-tyyppinen JJ on varsin profiloitunut 1 vs. 1 tyylisiin kamppailullisiin tilanteisiin, muttei pelkästään niihin, paitsi jos sitä harjoittelee MMA/Ultimate fighting -tyylisessä urheiluseurassa.
Jûdôssa tavoitteena on yleensä kilpailuissa toimivan tekniikan hiominen, joskus vaihtoehtoisesti kuntoilu. Näillä oppii joko kilpaurheilutekniikkaa tai kuntourheilutekniikkaa, mutta ei siis suoranaisesti itsepuolustusta.
Kyllä, mitä tahansa voi käyttää itsepuolustukseen, ja mistä tahansa voi olla hyötyä. Varmasti jûdôsta on hyötyä jopa enemän kuin kiekonheitosta, jos joku kimppuun käy. Mutta niistä lajeista, joissa painotus ja tavoite ovat itsepuolustusasioissa, lienee kuitenkin väistämättä suorempaa hyötyä ja paljon enemmän.
IP-harjoittelun kuuluu ottaa huomioon useamman vastustajan tilanteet, erilaiset hyökkäykset ja hyökkäyssuunnat, erilaiset aseet joita hyökkääjällä voi olla, erilaiset alustat ja olosuhteet, tavanomainen vaatetus, juridiset hätävarjeluseikat jne. Kamppailu-urheilussa (kuten jûdôssa) näillä asioilla ei ole mitään merkitystä, vaan siellä huomioon pitää ottaa kilpailusäännöt, voitton tarvittava pisteytys, erityisesti kilpailuja varten hankitun asun toimivuus jne.
Tätä EI SAA KÄÄNTÄÄ mihinkään "kumpi laji on parempi"-tyyliseen jankkaamiseen. Jokainen laji ei sovellu jokaiseen käyttötarkoitukseen. Se on niin yksinkertaista. Jûdô ei ole yhtään sen huonompi laji, vaikka se ei olekaan itsepuolustuslaji vaan kamppailu-urheilua. Jû-jutsu ei myöskään ole yhtään sen huonompi laji, vaikka sen harrastajat eivät olekaan yhtä hyviä jûdô-kilpailutyylisessä pysty- ja mattopainissa kuin jûdô-harrastajat. Ne vain ovat yksinkertaisesti erilaisia, ja niillä on eri lähtökohdat, eri alkuperä, eri käyttötarkoitus. Ja sama koskee yhtä lailla myös sekä jüdôn että jû-jutsun eri koulukuntia, tyylejä yms sekä niiden keskinäisiä eroja.
