Jon "Bones" Jones

Eventin peruuntumisen aiheutti ennenkaikkea se että Hendo vetäytyi ja vielä niin myöhään vaikka oli ollut jo loukkaantunut pidempään. Sonnen on myöntänyt että virittivät Hendon kanssa ansan ja hän yrittivät saada Jonesi siihen lankeamaan.. Ei ole ihan kaikkien fair play sääntöjen mukaista se. Jos kaikki olisivat toimineet reilusti ja hyvissä ajoin olisi eventti tod.näk pelastettu. Se että peruuntuminen olisi yksin Jonesin syy on SILKKAA PASKAA.

Ja ihan se on ihan yks ja sama oliko mun mielstä Sonnen tossa kohtaa kuinka vaarallinen vastus Jonesille.. sitä ei kukaan saa koskaan tietää ja sillä ei ole mitään merkitystä.

En tiedä huomasitko, mutta kiersit kaikki kysymykseni:
Jones kieltäytyi ottelemasta Sonnenia vastaan 8 päivän varoitusajalla, totta vai ei? Se johti eventin peruuttamiseen, totta vai ei? Jones on Donald Cerronen mukaan perustellut päätöstään hänelle sanoilla 'Well, you don't make a million (dollars) to fight.'. Totta vai ei?

Johtuiko eventin peruuntuminen siitä, että Jones kieltäytyi ottelemasta Sonnenia vastaan 8 päivän varoitusajalla, totta vai ei?

"Chael Sonnen accepted the fight with Jon Jones, so as of 8 o'clock last night we had a fight. But the one thing I thought wouldn't happen, happened. Jon Jones said, 'I'm not fighting Chael Sonnen with eight days' notice.

"This is probably one of my all-time lows as being president of UFC," White said Thursday.

UFC 151 canceled due to Dan Henderson's injury - ESPN
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Jones oli hiuskarvan varassa jo hävitä Gustafssonille. Miksi ihmeessä mies haluaisi otella uudestaan sitä vastaan jos saisi itse valita.. Ei se yksi normaalia lihavampi ppv-pussi (ppv-myyntinä ehkä 200-300k enemmän) korvaa sitä riskiä. Olet todella sinisilmäinen jos kuvittelet, ettei ottelijat mieti tuollaisia, kun on miljoonia pelissä.

Ai etkö muka tosiaan keksi miks se haluais ottaa uusinnan? Tottakai se haluaa puhdistaa sen yhen harha askeleen recordistaan, hiljentääksen heitterit, nostaakseen markkina arvoaan ja todistaakseen että se todellakin on paras maailmassa. Jos tuut viel sanomaan ettei urheilijaa kiinnosta tollaset jutut tai mitä muut ajattelee niin vittu sehän just erottaa huiput perus hyvistä, huiput ei koskaan tyydy olemaan mitään muuta kun parhaita ja mikään ihan ok ei tule kysymykseen. Rematchilla on suuri merkitys mm sen kanssa miten Jones tullaan muistamaan vuosia vielä uransa jälkeen. Ei ne sponsorit sitä tappion jälkeen hylkää ja sillä on kyl loppuelämäkseen rahaa ihan riittävästi joten tuskin se nyt rahan takia Gussea luikkis pakoon.

Oiski ironista jos se nyt oikeesti loukkaantuu treeneissä niin sehän on sillon 100% totuus että se feikkaa asian ja vaan siks et pystyis Duckaamaan Gussea. Ei se pysty sitä väistelemään mitenkään ikuisesti, en mä tiedä mikä sun pointti on edes väittää niin. Sitähän sä vihjailit ettei se tulis edes Texu matsiin mut mites kävikään.

Ja mitä tulee siihen että Jones ei halua puhua Gussesta niin miks se haluis antaa julkisuutta Gusselle? Gusse nous pystymetsästä kuuluisuuteen täysin Jonesin ansioiden takia, mikäli Jonesilla ei olis niin vakuuttava ura takanaan niin ei kyllä LÄHESKÄÄN näin moni edes tietäis kuka Gusse on. Kuka muu on saanu tollasen määrän julkisuutta ja hyötyny noinn helvetisti HÄVIÄMÄLLÄ matsin kun Gusse?
 
Katsotaan mitä muuta samaisessa artikkelissa vielä sanotaan:

Jones said recently that he did not want to fight Machida in a rematch because of low pay-per-view numbers the two generated Dec. 10 in Toronto. In that UFC 140 bout, Jones won by submission in the second round.

"I don't want to fight Lyoto Machida," Jones said. "He was my lowest pay-per-view draw of last year. No one wants to see me fight Lyoto Machida. I don't want to fight Lyoto again. Lyoto is high-risk and low-reward."

Eli Jones myöntää Cerronelle, ettei ottanut Sonnenia vastaan, koska riski oli hänen mielestään liian suuri siihen nähden miten paljon rahaa on vaakakupissa ja tässä on toinen kerta, kun Jones puhuu avoimesti siitä, ettei halua otella ottelijaa vastaan, jossa katsoo olevan liian huono tuotto-riski-suhde.

Vieläkö väität, että on pelkästään Jonesin fleimaamista jos epäilee, että hän ei halua Gustafsson-matsia?
 
Jones ei ota matsia 8 päivän varotusajalla koska se on typerä riski ja ei ole ehtinyt valmistautumaan kyseistä ottelijaa vastaa joten nyt hän on täysin rahan orja ja ei halua otella koska pelkää häviävänsä siinä liikaa tuloja. Vai oiskohan se niin että on ihan fiksua jättää matsi ottamatta 8 päivän varotusajalla mut jos sä saat tä'yden campin alles joka on keskittyny just siihen vastukseen niin tottakai se sillon ottelee.

Ei noissa jutuissa taas ole mitään järkeä, hetken jo luulin et aloit heräilemaan ku tuli fiksua juttua mut sama Jones fleimaus jatkuu ja et pysty näkemään sen toiminnoissa mitään positiivisia puolia vaan jokanen juttu mitä se tekee niin käännät sen negatiiviseks ja dissaukseks. Jokanen voi lukea tän ketjun alusta jonkun matkaa siihen asti kunnes matsi käytiin ja tappio tuli kuinka vitullinen muutos mabonesin viesteissä tapahtu. Ennen matsia näki että Jones viha ei oo viel sokaissu sitä ja tuli hyviä pointteja eikä läheskään yhtä pahaa sokeutta Jonesia kohtaann. Tappio tuli ja sit alko ketjuun ilmestyä vanhoja uutisia kaikesta negatiivisesta mikä liittyi Jonesiin ja äänensävy muuttui täysin. Se kertoo pelkästään katkeruudesta, siitä että ei pysty nielemään tappiota. Voit itsekkin käydä lukemassa niitä juttuja, kyl sun pitäis itsekkin huomata ero. En tiedä mitä sä yrität hakea, muiden tukea sun mielipiteelle? Muita vihaamaan sun kanssas Jonesia? Hyväksyntää sun mielipiteelle? Osa ketkä lajia vähemmän seuraa on varmasti sokaistunu noista sun jutuista ku ainoat Jonesiin liittyvät asiat mitä ne on lukenu on niitä mitä Mabones on ketjuun tuupannu ja niistä ei varmaan yhdessä ole mitään positiivista Jonesista. Nyt taas Jones voitti Texun ja koet varmaan et täs välis taas hyvä heittää kasa paskaa Jonesin suuntaan vähentääkseen sen voiton arvoa. Sä voisit tehdä sen myös toisella tapaa, ylistämällä Gussea mut kyllähä se kertoo kavereista ottelijoina kun Gussesta ei ole mitään puhuttavaa mikä ei jotenkin liity Jonesiin. Jones tunnetaan voitoistaan, Gusse yhdestä tappiostaan.
 
Ei noissa jutuissa..

Miksi puhutte cryscythen kanssa koko ajan minusta silloinkin, kun kirjoitan täysin asiallisesti.. Yritän tässä keskustella Jonesista asiallisesti ja tuon mielipiteideni tueksi linkkejä artikkeleihin ja vetoan Jonesin omiin sanoihin ja te vain jatkatte minua vastaan hyökkäämistä lähes jokaisessa viestissä. Minulla on oikeus kritisoida Jonesia juuri niin paljon kuin haluan, tämän ketjun aiheena on Jon Jones. Sinä saat puolestasi hehkuttaa Jonesia niin paljon kuin haluat jos se on sinun juttusi.

Välillä tuntuu siltä, että sinä ja crysythe vainoatte minua enemmän, kuin minä Jonesia vaikka minä olen pelkkä anonyymi nettipostaaja enkä mikään UFC:n tunnetuin ja eniten keskustelua herättävä ottelija. Kirjoittakaa Jonesista älkääkä minusta.
 
Ei mun tarvitse sitä hehkuttaa erikseen, sen teot puhuu puolestaan. Mä kysyin sulta mikä on sun motiivis ku kerran kovasti väität että et ole katkera tai mitään muutakaan. En mä sua vainoa, tartun noihin Jones puheisiin koska ihan liian usein esität sun mielipiteet faktoina, käännät positiivisen negatiiviseks, jatkuvaa fleimaamista ja täysi sokeus nähdä mitään positiivista herrassa. Samat uutiset ja giffit pitää nostaa aina keskusteluun mukaan, Jonesin otteista ei löydy valitettavaa niin sit revitään yksityiselämästä jotain ja kaikki tämä vaan ja ainoastaan sen takia että et pysty nielemään tappiota ja olet katkera edelleen. Saatat kysyttäessä sanoa että Jones voitti, Jones on p4p ykkönen ymsyms ja sit täällä alkaa keskustelu taas niin johan muuttuu ääni kellossa ja revit millon mitäkin tekosyitä miks Gusse hävis, millon se on kotiinpäin vetävät tuomarit, millon se on höpöhöpö jalkapotkut, millon se on yks kyynerpää. Niele kunnias ja hyväksy tappios, palaa maanpinnalle siltä egotripiltäs ja jatka sitä samaa fiksua kirjottelua kun ennen jumalas tappiota.
 
Ei mulla ole tarvetta susta kirjoittaa. Mutta se että et yleensä edes pyri mielipiteissäs tuomaan asioita puolueettomasti esiin vaan aina haet sen Jones-negatiivisen näkökulman niin mielestäni on asiallista se korjata ja tuoda esiin toinenkin näkökulma. Usein kehut kuinka argumentoit ja tuot esiin lähteitä, niin mielestäni se on aika turhaa koska sun teesi on aina sama ja tuot aina vaan Jones-negatiivisia asioita esiin. Jos pyrkisit keskustelemaan ilman hater-laseja niin ehkä saisit vähän asiallisemman vastaanoton täällä. Ongelma on se että koska olet perus-ajattelultasi niin Jonesin vastainen niin sun (harvoja) asiallisia Jones postauksiakin katsotaan kuten niitä valtaosaa joka on kirjoitettu lasit-päässä...
 
Ei mun tarvitse sitä hehkuttaa erikseen, sen teot puhuu puolestaan. Mä kysyin sulta mikä on sun motiivis ku kerran kovasti väität että et ole katkera tai mitään muutakaan. En mä sua vainoa, tartun noihin Jones puheisiin koska ihan liian usein esität sun mielipiteet faktoina, käännät positiivisen negatiiviseks, jatkuvaa fleimaamista ja täysi sokeus nähdä mitään positiivista herrassa. Samat uutiset ja giffit pitää nostaa aina keskusteluun mukaan, Jonesin otteista ei löydy valitettavaa niin sit revitään yksityiselämästä jotain ja kaikki tämä vaan ja ainoastaan sen takia että et pysty nielemään tappiota ja olet katkera edelleen. Saatat kysyttäessä sanoa että Jones voitti, Jones on p4p ykkönen ymsyms ja sit täällä alkaa keskustelu taas niin johan muuttuu ääni kellossa ja revit millon mitäkin tekosyitä miks Gusse hävis, millon se on kotiinpäin vetävät tuomarit, millon se on höpöhöpö jalkapotkut, millon se on yks kyynerpää. Niele kunnias ja hyväksy tappios, palaa maanpinnalle siltä egotripiltäs ja jatka sitä samaa fiksua kirjottelua kun ennen jumalas tappiota.

En ole ikinä pitänyt Jonesista ja se syy on aina ollut miehen persoonassa ja käytöksessä. Ei esim.siinä, että miehellä on voitto suosikkiottelijastani. Tuota syytä näkee usein tarjottavan Jonesin-dissaukselle, että mies on voittanut niin monien suosikkiottelijan, mutta yleisin syy mitä dissaajilta itseltään kuulee on Jonesin persoona ja käytös.

Tykkään kritisoida Jonesia miehen omien tekojen ja sanojen pohjalta, koska mies tarjoaa niin paljon materiaalia siihen ja siitä saa Jonesin puolustelijoiden kanssa niin paljon väittelyä aikaan. Tykkään väitellä.

- - - Updated - - -

Ei mulla ole...

Sama vastaus sinulle, eiköhän jatketa nyt Jonesista.
 
Väittelisit sitten objektiivisesti jatkuvan trollailun sijaan niin ehkä saisit asiallisemman vastaanoton..
 
Väittelisit sitten objektiivisesti jatkuvan trollailun sijaan niin ehkä saisit asiallisemman vastaanoton..

Voin avata kritiikkini provosoivasti, mutta se on vain siksi, että väittely pääsisi alkuun. Jos osoitat minulle vastauksen missä lähdet minua jotenkin henkilökohtaisesti mollaamaan, niin sitten voit unohtaa sen asiallisen keskustelun, mutta jos lähdet counteroimaan asiallisesti keskittyen ainoastaan väittämääni, niin aivan varmasti saat asiallisen vastauksen takaisin. Tykkään enemmän asiallisesta väittelystä, kuin haista paska-meiningistä.

Olen sanonut sen aina ja sanon edelleen, minun kanssa pystyy halutessaan keskustelemaan/väittelemään asiallisesti, mutta siihen vaaditaan keskustelun molemmat osapuolet.
 
Nyt vaan odotellaan jonesin tekosyitä gussen välttelemiseksi..entä jos miehet matsaa ilman mutinoita kesällä...vittu
 
Eli provosointi on sallittua sinulle ei muille, niinpä niin. Sehänse ongelma juuri onkin, sulle kun vastaa samaan sävyyn kun itse jakelet mielipiteitäsin niin et sitä kestä, aina pitää nokittaa. Sulla on täällä joka päivä nykyään riitoja eri henkilöiden kanssa missä sivalletaan henkilökohtaisella tasolla, ei kellään muulla ole, niitä keskusteluja yhdistävä tekijä olet sinä. Ootko kelannu että miksi?
 
Nyt vaan odotellaan jonesin tekosyitä gussen välttelemiseksi..entä jos miehet matsaa ilman mutinoita kesällä...vittu

En yllättyis. Hyvä payday tiedossa, paljon panosta ja yliesöä kiinnostava ottelu. Se että kulissien takana varmasti väännetään siitä että missä matsi käydään.

Se heitto että matsi olis Tukholmassa ja alkais normaaliin Jenkkien PPV-aikaan kuulosti minusta aika kummalliselta. Vaikka Ruotisssa MMA-buumia onkin liikkeellä niin onkohan sittenkään niin paljon että sellasta jättihallia saadaan täyteen keskellä yötä.. Onko tollasta muuten tehty koskaan aiemmin? Onko muissa lajeissa?
 
Eli provosointi on sallittua sinulle ei muille, niinpä niin. Sehänse ongelma juuri onkin, sulle kun vastaa samaan sävyyn kun itse jakelet mielipiteitäsin niin et sitä kestä, aina pitää nokittaa. Sulla on täällä joka päivä nykyään riitoja eri henkilöiden kanssa missä sivalletaan henkilökohtaisella tasolla, ei kellään muulla ole, niitä keskusteluja yhdistävä tekijä olet sinä. Ootko kelannu että miksi?

Just, aloitetaan sitten, kun kerta haluat..

Sinä olet se, joka ei kestä, kun et pysty vastaamaan asiallisesti takaisin. Sinä olet ensin se, joka ei kestä. Ja tuossa aiemmin, kun oli pokkaa väittää, että minä en keskustelisi objektiivisesti, niin tajuatko edes itsekään, että et koskaan hyväksy mitään minun kirjoittamaa kritiikkiä esim.Jonesista? Sinun viesteistäsi päätellen kritiikkini ei ole koskaan perusteltua. Sinulla on niin kova tarve vihata minua, että väität välillä ihan naurettavissa asioissa vastaan. Et pystynyt äsken myöntämään edes sitä, että UFC 151 peruutettiin sen takia, että Jones ei suostunut ottelemaan Sonnenia vastaan lyhyellä varoitusajalla.

Se siitä sinun objektiivisuudesta. Olet todella sokea ja puolueellinen silloin, kun kirjoittelet minulle. Ei sinua edes kiinnosta väitellä asiallisesti, koska olet vain niin ärsyyntynyt minusta. Olen yrittänyt vaikka kuinka monta kertaa väitellä asiallisesti sinun kanssa, mutta siitä ei ikinä tule mitään, kun sinun paha olo minua kohtaan puskee aina läpi. Ihan sama miten asiallisesti yritän kirjoittaa sinulle. Tämänkin sivun väittely on hyvä esimerkki siitä.

Nytkin olet aukonut koko tämänpäiväisen keskustelun ajan päätäsi minulle vaikka olin kirjoittanut sinulle koko ajan asiallisesti tähän asti. Mieti vähän omaa käytöstäsi.
 
Just, aloitetaan sitten, kun kerta haluat.. Sinä olet se, joka ei kestä, kun et pysty vastaamaan asiallisesti takaisin. Sinä olet ensin se, joka ei kestä. Ja tuossa aiemmin, kun oli pokkaa väittää, että minä en keskustelisi objektiivisesti, niin tajuatko edes itsekään, että et koskaan hyväksy mitään minun kirjoittamaa kritiikkiä esim.Jonesista? Sinun viesteistäsi päätellen kritiikkini ei ole koskaan perusteltua. Sinulla on niin kova tarve vihata minua, että väität välillä ihan naurettavissa asioissa vastaan. Et pystynyt äsken myöntämään edes sitä, että UFC 151 peruutettiin sen takia, että Jones ei suostunut ottelemaan Sonnenia vastaan lyhyellä varoitusajalla.

Se siitä sinun objektiivisuudesta. Olet todella sokea ja puolueellinen silloin, kun kirjoittelet minulle. Ei sinua edes kiinnosta väitellä asiallisesti, koska olet vain niin ärsyyntynyt minusta. Olen yrittänyt vaikka kuinka monta kertaa väitellä asiallisesti sinun kanssa, mutta siitä ei ikinä tule mitään, kun sinun paha olo minua kohtaan puskee aina läpi. Ihan sama miten asiallisesti yritän kirjoittaa sinulle. Tämänkin sivun väittely on hyvä esimerkki siitä.

Joka päivä sulla on tappelu täällä eri ihmisten kanssa. Eikö kyllästytä? Koskaan ei ole itesssä vikaa vaan aina vastapuolessa. Aina sama laulu, kun sinä ja sinä teit sitä ja tätä.. blaaahh.

PS. Vastasin jo tohon Jones - Sonnen provoon äsken. Haluatko todella käydä sen keskustelun heti uudestaan? Minä en.

Jos luulet että porukka täällä viittii kirjoitella sulle asiallisesti kun ite provoilet minkä ehdit niin olet erehtynyt pahemman kerran.
 
Sulla on täällä joka päivä nykyään riitoja eri henkilöiden kanssa missä sivalletaan henkilökohtaisella tasolla, ei kellään muulla ole, niitä keskusteluja yhdistävä tekijä olet sinä. Ootko kelannu että miksi?

Ja se vastapuoli on käytännössä aina sinä, BabyJay tai japi. Muiden kanssa minulla ei synny läheskään vastaavanlaisia jankkauksia. Ootko kelannu, että miksi? Mikä teitä kolmea yhdistää?
 
Ja se vastapuoli on käytännössä aina sinä, BabyJay tai japi. Muiden kanssa minulla ei synny läheskään vastaavanlaisia jankkauksia. Ootko kelannu, että miksi? Mikä teitä kolmea yhdistää?

Ei tarvi sun posteja kovin kauas selata kun tulee muitakin. Vaikka kuinka moni on sulle huomauttanut sun asenteesta, tai kompannut kun sulle siitä on huomautettu. On ihan höpöä että me oltais ainoat jotka on sitä mieltä. Silti olet aina vaan sitä mieltä että sussa vika on aina muissa..

Syy että ei synny vastaavankaltaisia jankkauksia muiden kanssa on että harva jaksaa alkaa siihen. Tää on sun kanssa täysin loputonta jankkausta. Sun pitää aina sanoo viimenen sana, jos sulle vaan jaksaa jotain vastata niin keskustelu on lähes loputon eipäsjuupas battle..
 
Back
Ylös Bottom