Raha on aidosti sitä, että sitä ei ole koskaan mukamas liikaa ja se tuntuu katoavan kuin kissan kusi lumeen, kun sitä oma käsi hiukan koskettaakaan.
Jotenkin tuntuu, että jos olisin vaan pelkkä työni, muuttaisin nimeni ammattinimikettäni vastaavaksi ja tekisin työtä pelkästään.
Työ ei ole perustarve ihmiselle.
Onko naurettavampaa kuin se, että sanoo: "Ei saatana kun on paljon töitä, en ehdi nukkumaan edes, enkä harrastamaan mitään"
Tälläisellä tunteisiin vetoavalla argumentoinnilla pomot yrittävät herättää sympatiaan, kun tarvitsisi tehdä lisää töitä. Tätäkö pitää ihannoida?
"Hei, mä olen tehnyt töitä nyt x ajan aina klo. 3 asti yöllä, eli kyllä tässä muillakin menee yöunet"
ja tämä kommentti tuli pomolta sen jälkeen kun olin todennut, että siinä vaiheessa kun yöunet menee niin tehdään liikaa töitä.
Tuollainen argumentointi on typerää, koska esimiehen ja työnantajan suhde firmaansa on aivan eri kuin työntekijän suhden firmaan.
Jos haluaa saada rahansa sillä tavalla, että yöunet menee niin tehköön niin.
Miten voidaan olettaa ja vaatia, että jokainen työntekijä tekisi niin?
Yritetään herättää "me" henkeä ja sympatiaa ja kuitenkin ollaan eri veneissä.
"Työ saa yhä täydellisemmin puolelleen kaiken hyvän omantunnon: taipumus iloon sanoo jo itseään "virkistyksen tarpeeksi" ja alkaa hävetä itseään. "Täytyy ajatella joskus terveyttään" - sanotaan, kun huviretkellä oltaessa tavataan äkkiarvaamatta joku tuttava. Saattaapa asia kehittyä pian niinkin pitkälle, ettei ihminen voi noudattaa taipumustaan vita contemplativaan (toisin sanoen halua lähteä kävelylle ajatustensa ja ystäviensä kanssa) itseään halveksimatta ja tunnonvaivoja tuntematta.
Friedrich Nietzsche, Musse und Müssigkeit (Joutoaika ja joutilaisuus), 1882."
Lähde:
http://megafoni.kulma.net/index.php?art=126&artp=6
Peveliuksen linkki on erittäin mielenkiintoinen:whip:
