Näin juuri. Ja tätä hain takaa, että tutkitaan PSA arvoja tai ei, syöpä tulee jos tulee. Eli se PSA arvojen tutkiminen ei vähennä eturauhassyöpää, se vain mahdollisesti löydetään aiemmin. Ja tässä ajatuksessa jos edelleen ollaan, niin toistaiseksi trt-hoidot eivät ole lisänneet eturauhassyöpää, vaikka PSA tutkimuksia tehdäänkin enemmän. Mainitsemasi tilanne että syöpä on kehittynyt jo, ja jatketaan steroidien tai testosteronin käyttöä valvomatta, on luonnollisestikin vaarallista. Tietysti näin käy useasti juurikin koska ei käydä tutkimuksissa. Ei sama asia, mutta hiukan, eli keuhkosyöpään sairastunut jatkaa tupakanpolttoa, koska ei tiedä sairastavansa syöpää. Näin on käynyt varmasti enemmän kuin monelle. Jos taas jostain syystä. Näissä tapauksissa voidan toki olettaa että tupakka on ollut äärimmäisen suuri tekijä syövän synnyssä, toisin kuin tässä eturauhassyöpään ja testosteroniin littyvässä tapauksessa.
Omatoiminen mikä tahansa on aina riski, enemmän tai vähemmän, siitä ei toivottavasti liene mitään epäilystä kenelläkään. Siltikään doupatuilla ihmisillä ei taida oleellisesti enempää olla eturauhassyöpää, vaikka eturaunanen saattaa pissatessa kiukutellakin? Jos miettii paljonko anabolisia ja testoa tiettyjen lajien edustajat käyttää, jopa vuosikymmeniä, niin itse en siltikään muista ketään kenellä olisi ollut eturauhassyöpä? Varmuudella niitä silti on, tietysti.
Itsellä on tutkittu eturauhanen pari kertaa elämäni aikana, molemmista tuli lopputulokseksi vihreää valoa ja hetkeksi hassu tunne peppureikään. Nyt kun ikää jo enemmän kuin 20 vuotta sitten, olisi varmasti aika käydä vilauttamassa sitä taas. Pissaaminenkaan ei tapahdu enää ihan niin terhakasti kuin nuorena, mutta aika perusamaa se taitaa olla monella.