BB PRO Jari "Bull" Mentula

EAA-valmisjuoma 24-pack

Pineapple Passion Fruit

1€/kpl
Testo keskustelu on yhtä jeesustelua. Ei tartte ottaa kun milli testoa viikossa ( 250mg/1ml ) niin natikat ovat huutelemassa emä roinaajaksi joka pilaa terveytensä. Auta armias jos natikka sattuu oleman vahvempi tai isompi kuin millin testoa ottava sitten vasta huutelu alkaakin 😃 "Vitun pelle jätkä roinaa etkä oo ees minua vahvempi". "Sun testot ovat vettä koska et penkkaa kahtasataa ja ole kisamassoissa". Tuo on natikoille vaikein käsittää että roinan käytössä on muitakin tapoja kuin vitusti tai ei yhtään.
Kyllä se näin on. Silti ihmettelen miten jotkut näyttävät samalta vaikka roinaa menee paljon ja tavoitteena hankkia lihasta. Ovat siis treenanneet vuosia.
 
SUPER WHEY ISOLATE (3,9 kg) -24%
Onko tuossa sit merkitystä että onko etäisyys pohjois-etelä suuntaista, vai itä-länsi suunnassa?
On tietysti. Ja mitä enemmän mennään ylöspäin, esimerksi avaruuteen, niin sitä enemmän eroja alkaa löytyä. Ehkä on eroa myös lähteekö oikealle vai vasemmalle? Toisesta suunnasta tulee vastaan Mongolit ja toisesta suunnasta Jenkit. Kumpi on pahempi, tai parempi? Minulle henkilökohtaisesti pääasia on etten lähde ainakaan Tampereen suuntaan (terveiset sukulaisille).

Tosiasiassa iso merkitys on varmasti historialla joka liittyy maantieteelliseen sijaintiin, sekä esimerkiksi lämpötila ja ruoan määrä/laatu. Mutta mikä sitten saa aikaan erot Kongolaisissa ja Somaleissa? Onko Afrikassa ollut satoja tuhansia vuosia sitten niin erilaiset elinolosuhteet näiden maiden välillä, vai onko joku silloinen Hitler jo jakanut porukkaa tuleviin atleetteihin ja ei-atleetteihin? Pohjolassa syötiin mammuttia ja Afrikassa antilooppia, on tässä kenties syy?
 
Mul myös hemoglobiini noussu teston myötä vaarallisen korkeaks, olikohan 200.
Täytyy käydä luovuttaa vertaa 4krt vuodessa.
Korvaushoito määrä kyseessä.
Vaarallista olis ollu omalla kohdalla ilman lääkärin valvontaa.
 
En ota kantaa itse aiheeseen, mutta maalaisjärki kaipaa vähän lisää faktapohjaa. Geenithän aktivoituu eri aikoihin ihmisen elinaikana ja eihän nuoret eturauhassyöpää sairastakaan. Jos on millekään syövälle nuorena altistava geeni, on ollut tosi paska tuuri. Vanhana aktivoituvia haitallisia geenejä pääsee siirtymään sukupolvelta toiselle juuri siitä syystä, että ne eivät ole lisääntymisen ja jälkeiläisten menestymisen kannalta haitallisia. Ei ole mitenkään maalaisjärjen tai luonnonvalinnan vastaista, etteikö vanhanakin suurimmalle osalle yleishyödyllinen hormoni voisi tietyissä geneettisissä ympäristöissä altistaa tietylle sairaudelle.
Usein tämäntyyppiset asiat on sellaisia ,että niitä on helppo selittää maalaisjärjellä ja perustelut tuntuvat erittäin järkiperäisiltä, vaikka todellisuudessa asia voi olla monisyisempi ja kiinni monista muuttujista. Karkeasti joku asia voi tuntua "tavantallaajasta" ihan päinvastaiselta kuin mitä asiantuntija on mieltä.
 
Mul myös hemoglobiini noussu teston myötä vaarallisen korkeaks, olikohan 200.
Täytyy käydä luovuttaa vertaa 4krt vuodessa.
Korvaushoito määrä kyseessä.
Vaarallista olis ollu omalla kohdalla ilman lääkärin valvontaa.
En sano että liittyy sinun tapaukseen, käytän sitä nyt vain esimerkkinä, mutta tosi paljon vaikuttaa elintavat miten ja mitkä arvot ihmisellä pomppaa ulos viitteistä. Paskalla ruoalla, huonoilla unilla ja esimerkiksi alkoholin väärinkäytöllä saa veriarvot ihan pisin mäntyä, oli trt tai ei. Eli joissakin tapauksissa "trt:n aiheuttama" vaikkapa hemon nousu johtuu muustakin kuin itse testosta. Itsellä taas hemoglobiini ollut korkea ilman testoakin, eikä teston lisääminen enää vaikuttanut siihen mitenkään.
 
On tietysti. Ja mitä enemmän mennään ylöspäin, esimerksi avaruuteen, niin sitä enemmän eroja alkaa löytyä. Ehkä on eroa myös lähteekö oikealle vai vasemmalle? Toisesta suunnasta tulee vastaan Mongolit ja toisesta suunnasta Jenkit. Kumpi on pahempi, tai parempi? Minulle henkilökohtaisesti pääasia on etten lähde ainakaan Tampereen suuntaan (terveiset sukulaisille).

Tosiasiassa iso merkitys on varmasti historialla joka liittyy maantieteelliseen sijaintiin, sekä esimerkiksi lämpötila ja ruoan määrä/laatu. Mutta mikä sitten saa aikaan erot Kongolaisissa ja Somaleissa? Onko Afrikassa ollut satoja tuhansia vuosia sitten niin erilaiset elinolosuhteet näiden maiden välillä, vai onko joku silloinen Hitler jo jakanut porukkaa tuleviin atleetteihin ja ei-atleetteihin? Pohjolassa syötiin mammuttia ja Afrikassa antilooppia, on tässä kenties syy?
Somalia ja etiopia ovat muistaakseni seemiläisiä kieliä eli mm. arabian ja heprean sukulaiskieliä. Vaikka kielet nyt ei suoraan olekaan verrannollisia geeneihin niin kyllä niilläkin on jokin yhteys.
 
Onko tuossa sit merkitystä että onko etäisyys pohjois-etelä suuntaista, vai itä-länsi suunnassa?

On tietysti. Ja mitä enemmän mennään ylöspäin, esimerksi avaruuteen, niin sitä enemmän eroja alkaa löytyä. Ehkä on eroa myös lähteekö oikealle vai vasemmalle? Toisesta suunnasta tulee vastaan Mongolit ja toisesta suunnasta Jenkit. Kumpi on pahempi, tai parempi? Minulle henkilökohtaisesti pääasia on etten lähde ainakaan Tampereen suuntaan (terveiset sukulaisille).

Tosiasiassa iso merkitys on varmasti historialla joka liittyy maantieteelliseen sijaintiin, sekä esimerkiksi lämpötila ja ruoan määrä/laatu. Mutta mikä sitten saa aikaan erot Kongolaisissa ja Somaleissa? Onko Afrikassa ollut satoja tuhansia vuosia sitten niin erilaiset elinolosuhteet näiden maiden välillä, vai onko joku silloinen Hitler jo jakanut porukkaa tuleviin atleetteihin ja ei-atleetteihin? Pohjolassa syötiin mammuttia ja Afrikassa antilooppia, on tässä kenties syy?
Etäisyydellä tai sen suunnalla ei ole suoraa merkitystä, vaan ajalla joka lähimmästä yhteisestä esipopulaatiosta on kulunut. Mitä vähemmän aikaa sitten migraatio jostain paikasta kahteen uuteen on tapahtunut, sitä lähempänä uudet ryhmät ovat geneettisesti. Sitä en tiedä, miksi Afrikassa ei ole tapahtunut enemmän sekoittumista koko tänä aikana, mutta erilaiset geenipoolit kertovat periaatteessa siitä, että eri alueilla on pärjännyt erilaisilla ominaisuuksilla.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Nykyihmisen_levittäytyminen_maapallolla#/media/Tiedosto:Early_migrations_mercator.svg
 
Somalia ja etiopia ovat muistaakseni seemiläisiä kieliä eli mm. arabian ja heprean sukulaiskieliä. Vaikka kielet nyt ei suoraan olekaan verrannollisia geeneihin niin kyllä niilläkin on jokin yhteys.
Ja ilmansuuntakin on sinne Hepreaan päin, eli kyllä se varmasti näin on. Tosin, Israelissa ja sen liepeillä olevat ihmiset ovat ruumiinrakenteeltaan melko kaukana Somaleista? Liekö sitten sieltä viety orjiksi kaikki atleetit ja nämä heikommat versiot sitten jääneet jäljelle...
 
Etäisyydellä tai sen suunnalla ei ole suoraa merkitystä, vaan ajalla joka lähimmästä yhteisestä esipopulaatiosta on kulunut. Mitä vähemmän aikaa sitten migraatio jostain paikasta kahteen uuteen on tapahtunut, sitä lähempänä uudet ryhmät ovat geneettisesti. Sitä en tiedä, miksi Afrikassa ei ole tapahtunut enemmän sekoittumista koko tänä aikana, mutta erilaiset geenipoolit kertovat periaatteessa siitä, että eri alueilla on pärjännyt erilaisilla ominaisuuksilla.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Nykyihmisen_levittäytyminen_maapallolla#/media/Tiedosto:Early_migrations_mercator.svg
Kyllä. Siksi onkin kysymysmerkki miksi niinkin näkyvä fyysinen eroavaisuus, vaikka elinolosuhteet ilmeisesti olleet melko yhtäläiset, eli molemmat meren rannalla ja samalla korkeudella, jos vertaa vaikka Nigeriaa ja Somaliaa. Tosin, onhan Aasiassakin sisäsiittoisuutta ollut aikoinaan, ja ne on tulkittavissa kasvoilta edelleen. Samoja piirteitä löytyy Grönlannista.
 
Mähän vedän internetin mukaan rekkalastillisen lääkkeitä. No tässä maaliskuulta verikokeita. Mun piti kuolla jo aikoja sitten vihaajien mielestä, mutta näin kohta 48 vuotiaana ihan hyvässä kunnossa ulkoisesti ja sisäisesti. Korvaushoito tappaa, LOOOL.

Screenshot 2022-08-16 at 15.03.19.jpg

Screenshot 2022-08-16 at 15.05.11.jpg
 

3 kpl M-Nutrition EAA+

Mango - Hedelmäpunssi - Sitruuna - Vihreä omena

-25%
👌

Laskiko muuten ne koronan jälkeiset kolesteroliarvot jo ennalleen?
Joo, ne laski sitten noin reippaan kuukauden päästä mittauksissa. Elikä mulla tais korona vippaa kolet aivan vituiksi akuutisti. Mutta siis en ole koskaan mitannut normaalin flunssan jälkeen että miten siinä käy.
 
Mähän vedän internetin mukaan rekkalastillisen lääkkeitä. No tässä maaliskuulta verikokeita. Mun piti kuolla jo aikoja sitten vihaajien mielestä, mutta näin kohta 48 vuotiaana ihan hyvässä kunnossa ulkoisesti ja sisäisesti. Korvaushoito tappaa, LOOOL.

katso liitettä 242940
katso liitettä 242941
Mutta olet BMI:n mukaan ylipainoinen, joten olisi syytä laihduttaa t. Työterveyslääkäri
 
Zone-sarja -42%
Mutta olet BMI:n mukaan ylipainoinen, joten olisi syytä laihduttaa t. Työterveyslääkäri
Juuri näin.
Mulla on kokemusta vakuutusyhtiölääkärin ammatista ja voin todeta BMI:n perusteella että keskivartalolihavakin tuo on selkeästi. Ei tarvitse nähdä kuviakaan. Diabetesriski.
Syö enemmän viljaa ja sokeria, juo mehukeittoa ja Nutrilett-patukoita, käy vesijuoksussa.
 
Mutta olet BMI:n mukaan ylipainoinen, joten olisi syytä laihduttaa t. Työterveyslääkäri
Tämäkin on kuultu kun 40v tarkastuksessa oli 1000 miestä stadissa ja lääkäri ihmetteli BMI:tä ja vyötärön ympärystä ja muisti varoittaa, että max 500g punaista lihaa viikossa, ettei tule syöpä.
 
En sano että liittyy sinun tapaukseen, käytän sitä nyt vain esimerkkinä, mutta tosi paljon vaikuttaa elintavat miten ja mitkä arvot ihmisellä pomppaa ulos viitteistä. Paskalla ruoalla, huonoilla unilla ja esimerkiksi alkoholin väärinkäytöllä saa veriarvot ihan pisin mäntyä, oli trt tai ei. Eli joissakin tapauksissa "trt:n aiheuttama" vaikkapa hemon nousu johtuu muustakin kuin itse testosta. Itsellä taas hemoglobiini ollut korkea ilman testoakin, eikä teston lisääminen enää vaikuttanut siihen mitenkään.
Joillakin ulkoinen testo tekee näin, hemoglobiinit tappiin.
En ole ainoa, vastaavia on useita. Tämä siis lääkärin kertomaa. Suomen johtavia tällä alalla.
Toki myös elintavat vaikuttaa paljon, mutta vaikkapa omalla kohdalla ilman verikokeita vähäinen eli korvaushoitomäärä testonkäyttö olis ollut hengenvaarallista.
 
oki myös elintavat vaikuttaa paljon, mutta vaikkapa omalla kohdalla ilman verikokeita vähäinen eli korvaushoitomäärä testonkäyttö olis ollut hengenvaarallista.
No miksei se hemo sitten nuorempana noussut taivaaseen? Kroppa ei tiedä onko testosteroni ulkoista vai omaa tuotantoa. Ja jos sama määrä on, niin ei se testosta se hemojen muutos voi johtua, vaan sulla on joku muu muutos elämässä versus nuorempana, jolloin oli ihan sama määrä testoa kropassa. Miten sulla voi olla testosteroni hengenvaarallista ja olet silti hengissä edelleen vaikka sitä on erittynyt murrosiästä saakka. Järki käteen nyt näissä jutuissa.
 
Joillakin ulkoinen testo tekee näin, hemoglobiinit tappiin.
En ole ainoa, vastaavia on useita. Tämä siis lääkärin kertomaa. Suomen johtavia tällä alalla.
Toki myös elintavat vaikuttaa paljon, mutta vaikkapa omalla kohdalla ilman verikokeita vähäinen eli korvaushoitomäärä testonkäyttö olis ollut hengenvaarallista.
Mulla oli nyt korvaushoidolla HKR 52, mutta ku katoin jotain vanhempia labroja niin on ollut joskus 51 ilman mitään ulkoisia. Sanottakoon että noin kolmekymppisenä ennen ku sain painoa oikeasti nousemaan, yli kymmenen vuotta sitten, oli noi arvot paremmat. Toisaalta kolet ei oo juuri muuttunu.
 
On se ihan yleisesti tiedossa, että monilla testo nostaa hemoa ja hematokriittia.
Mullakin nostaa, mutta korvaushoidossa pysyy arvot vielä ihan hyvinä. Aikanaan kuuritellessa meni 500mg/vk määrälläkin jo hemot viitteiden yli.
 

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom