pvpfrs sanoi:
miten tarkkaan ottaen insuliinin eritys laukeaa?
Joskus tulee kieltämättä miehekkään Hi-Endin maku suuhun kun lukee absoluuttisen tarkkoja ohjeita palautusjuomien nauttimiseksi sillä samalla sekunnilla treenin jälkeen, varsinkin jos on kyseessä insuliinin erityksen optimoiminen treenin päätteeksi. :wall:
Kaikki palstan lukijat varmaan muistavat Nobel-hepun nimeltään
Ivan Pavlov ja tarinan hänen lampun välähdyksellä tai äänimerkillä kuolaavista
koiristaan. Pavlovin klassiset ehdollistamiskokeet olivat aikaansa edellä olevia fysiologian testejä, joita näkee yleisemmin psykologian kuin biologian oppikirjoissa.
Koirille opetettiin aluksi, että tietyn ärsykkeen (valo- tai äänimerkki) jälkeen ruokintakippoon tipahtaa syötävää. Tämän seurauksena koirilla alkoi tietysti mieletön syljen eritys, joka on varmasti kaikille koiranomistajille tuttu tilanne. Kun Pavlov toisti tätä testiä (ärsyke-ruokinta) tarpeeksi kauan, hän huomasi pelkällä valo- tai äänimerkillä olevan samanlaisen ”syljettävän” vaikutuksen. Näissä kokeissa huomattiin saman koskevan myös muita ruuansulatuskanavan toimintoja; esim. haiman eritystoiminta lisääntyi jo ennen kuin ruoka on ehtinyt imeytymään (myös silloin kun nähdään, tai haistetaan ruokaa lähettyvillä). Tällä ruuan odotuksen aikaansaamalla sylkirauhasten syljen, haiman avoeritteisen osan ruuansulatusentsyymien, ja umpieritteisen osan hormonien erityksellä on seuraavanlainen fysiologinen perusta.
Visuaalinen (näkö), auditorinen (kuulo) ja olfaktorinen (hajuaisti) tieto ohjautuu aluksi aistinelimistään niitä edustaville aivokuoren alueille. Siellä sitten kovasti mietitään, että minkälaista FunLight-rahkaa, maltoa, tahi Mars-patukkaa sitä onkaan luvassa, ihan vaan näkö-, kuulo- ja hajuaistin perusteella. Aivokuorelta tieto saapuu väliaivoihin ja ventro-mediaaliseen hypotalamukseen, ja sieltä edelleen dorsaalisen vagushermon tumakkeeseen (DMX), josta lähtee autonomisen (tahdosta riippumattoman) hermoston kautta yhteydet sisäelimiin (esim. haimaan, jota on myös mahasylkirauhaseksi muinaisissa kirjoissa haukuttu) ja seurauksena on
ensimmäinen (ns. kefaalinen)
vaihe insuliinin erityksessä.
Tämän kefaalisen vaiheen insuliinin eritys on todettu ihmisillä esimerkiksi hypnoosin aikana ”syödyn”
kuvitellun aterian aikana, ruuan näkemisen, haistamisen ja
odotuksen aikana tai
valeruokinnalla yhdistettynä makeutusaineen nauttimisen kanssa. Tämän lisäksi insuliinin pitoisuus veressä lisääntyy suun kautta nautitun glukoosin jälkeen,
jo ennen kuin glukoosin määrä veressä on lisääntynyt. Kefaalisen vaiheen merkitys sokeriaineenvaihdunnassa sivuutetaan yleensä sen varsin pienen osuuden takia kokonaisinsuliinin eritykseen verrattuna, kefaalinen insuliinin eritys vastaa
n. 1-3% koko insuliinin erityksestä aterian jälkeen. Loppujen lopuksi kuitenkin kefaalisella vaiheella on merkittävä osa ruuansulatuskanavan valmistamisella glukoosin imeytymiseen.
Toinen insuliinin erittymistä lisäävä
vaihe aiheutuu ns. vago-vagaalisen ketjun aktivoitumisesta. Osittain hajonnut ruokamassa stimuloi suolen seinämän sensorisia reseptoreja, ja vagushermon afferentit (keskushermostoon päin signaaleja tuovat) hermoradat aktivoituvat. Nämä vagaaliset afferentit päätyvät samaan paikkaan kuin aikaisemmin mainitut aivokuorelta tulevat yhteydet (DMX:ään) palaavat takaisin sisäelimiin vagushermon efferenttejä (keskushermostosta poispäin vieviä) hermoratoja pitkin. Eli tässä vaiheessa suolessa kulkevasta ruokasulasta olemassa oleva (tiedostamaton) tieto yhdistyy nähtyyn ja haistettuun (tiedostettuun) tietoon FunLight/malto-hässäkästä. Tämän lisäksi on myös suorat hermoyhteydet
suolesta haimaan, jolla voi olla vaikutusta haiman tuottamien hormonien eritykseen. Suurimman osan aterian jälkeisestä insuliinierityksestä (
kolmas vaihe) saakin sitten aikaan glukoosin vaikutus suoraan haiman beetasoluihin, piakkoin suolesta verenkiertoon imeytymisen jälkeen. Eli näin ollen kannattaa olla ajattelematta ruokaa, pitää laput silmillä ja nenästä kiinni jos on tarvetta hifistellä.
Sehän jo tiedetään, että matalan glykeemisen indeksin omaavat ruuat pitävät näläntunteen kauemmin poissa. Kannattaa kuitenkin muistaa, että suurin osa tutkimuksista on tehty varsin yksipuolisilla testiaterioilla, ja lopulliseen glykeemiseen kuormaan vaikuttanee myös hiilihydraattien vuorovaikutus proteiinin ja rasvan kanssa,
ja jopa tapa jolla ateria valmistetaan. Lupaavaa kuitenkin on, että matalan glykeemisen kuorman sisältävää ruokavaliota on käytetty menestyksekkäästi
lihavuuden hoidossa. Glykeeminen kuorma vaikuttaa todennäköisemmin juuri näläntunteen ja ruuan kokonaiskulutuksen kautta, kuin että sillä olisi merkittävää vaikutusta kehon rasva-aineenvaihduntaan yksittäisten rasvasolujen lipolyysin tai sen estämisen kautta. Itse asiassa lisääntyneellä insuliinin erityksellä voi jopa
lihomista vähentävä vaikutus, aiheesta enemmän myös oheisessa
katsausartikkelissa. Kannattaa siis palata perusasioihin, jättää turha stressaaminen ja keskittyä treenaamiseen.
Tässäkin rihmassa on nähtävissä samantapainen lähtökohta ihmiskehon mekanisointiin kuten
huumausainekeskustelussakin. Pitkähkön höpöttelyni tarkoituksena ei ole kyseenalaistaa hyviä syömis- ja elämäntapoja. Haluaisin vain muistuttaa kanssahikoilijoille, että nisäkäskeho on yksilöllinen, ja ennen kaikkea tahdosta riippumatta toimiva, ei t13t0k0n33n k4l741n3n ingenjööri-hökötys. Take home message; Mitä suurimmalla todennäköisyydellä ”insuliinin erityksen laukeamisajankohdalla” rasvanpolton maksimoimiseen on yhtä suuri vaikutus kuin yksittäisen ihmisen vaikutuksella koko tunnetun universumin kehitykseen. Eli ei juuri kvarkin paskan vertaa. :piis: